Olen aivan loppu koirani kanssa. Se on alkanut yhtäkkiä hyökkäillä päälle ja purra ekaksi koittaa näykkiä, mutta kyllä se sattuu kun välillä hyppii ja ottaa kiinni ihosta ja tiputtautuu neljälle jalalleen. Kaikkea on kokeiltu tabascosta-huomioimmattomuuteen. Mikään ei tehoa. Vihaan koiraani enkä näe siinä mitään hyvää. Koira on vähän alle vuoden ikäinen. Minun mielestäni ei pitäisi mennä minkään murrosiän piikkiin jokapäiväinen näykkiminen ja pureminen. Olen lähellä että vien koiran ikiuneen.
Aivan loppu
Lopenuupunut
692
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minkä rotuinen koira on ja kuinka paljon se saa lenkkeilyä ja nenä aivotyöskentelyä sen lisäksi? Kuulostaa ihan että se olisi turhautunut, sekä kyllä se murkkuikäkin siinä vaikuttaa, mutta just se turhautuneisuus. Jos se on jotain ns "kovaa rotua" ja vielä kaiken lisäksi uros, voi kyseessä olla että yrittää nyt pönkittää itsestään sinua arvoasteikossa ylempänä olevan.
Missään nimessä sitä ei lopettaa kannata, ihan ekaksi kannattaa miettiä sitä sen aktivointia yms. Ja ihan vaan tottista. Käske se istumaan ennen ruokaa ja syödä saa vasta luvalla jne.
Joku koirakoulukin olisi hyvä, sieltäkin saa neuvoja.
Jos silti päätät että koirasta pitää luopua etsi sille mieluummin uusi koti joka osaa päästä tavasta eroon, jos itse tunnet ettei mikään mikä kokeile tehoa.
Komppaan edellistä, sillä kuulostaa siltä että koira on turhautunut eikä saa tarvitsemaansa liikuntaa ja aktiviteettia. Saattaa tosiaan myös luulla olevansa perheen arvojärjestyksessä ylempänä kuin se todella on, joten sille pitää uudelleen osoittaa paikkansa. Tällaista valtataistoa yleensä on murrosikäisten koirien kanssa. Varmasti tiesit että koirillakin on murrosikä ennen kuin sellaisen otit? Olet saattanut myös liian kovakouraisesti koiraa kouluttaa, tai vaihtoehtoisesti et ole kouluttanut ollenkaan mistä seuraa aina ongelmia. Nyt en siis syyttäisi koiraa vaan katsoisin pitkään ja hartaasti sinne peiliin. Jos jokin nyt esille tulleista asioista kolahtaa ja tajuat tehneesi väärin, muuta toimintaasi.
Ongelmakoirakouluttaja osaisi varmasti auttaa. Mutta piikille älä vie vaan yritä etsiä uusi koti, jossa ollaan aktiivisempia ja jossa on kokemusta koirista, mahdollisesti myös hankalammista yksilöistä. Mitä piikille vienti hyödyttää? Eväät koiralta mahdollisuuden ja sellaisen ansaitsisi jokainen.
Vie jollekkin hyvälle kouluttajalle jos et itse sitä osaa tehdä.
Ihan normaalia nuoren koiran leikkiin haastoa. Koira pitää sinua kaverinaan ja ilo sydämmessä ottaa sinua kiinni, kuten se leikkisi toisen koiran kanssa. Se ei tiedä, että ihmisellä ei leikitä, ainoastaan leluilla ihmisen kanssa. Jos olisi mun pentu, niin näyttäisin sille, mikä sopii leikkimieleen. Eli jos hyppää ja ottaa suullaan ihmisestä, niin tiukka käsky EI, kuonosta kiinni ja puristus siten. että pentu vinkasee. Sen jälkeen lelu ja yhteinen hyväily/leikki hetki. Tuo kannattaa toistaa joka kerta, kun pentu hyökkää, silloin oppi menee nopeasti perille. Yhteisiä kävelylenkkejä lisäisin, joissa pentu saa myös haistella, jos näyttää, että pentu turhautuu ja siksi haastaa leikkiin, eikä osaa rauhoittua sisällä. Johtajuudesta ei ole kyse, vaan turhautumisesta.
Hyviä ohjeita. Koira ei saa yrittää "purra" siihen loppu. Jos siltä tuntuu hae apua sellaiselta joka on erikoistunut ongelmatilanteisiin.
Lisää liikuntaa ja koulutusta.Tuo ikä on juuri se milloin ihmiset luovuttavat koirien kanssa.Itse otin sellaisen riekkuvan kodinvaihtajan.Paljon liikuttiin kylillä ja ksupungilla.Tapahtumissa ja metsissä.Kouluteltiin , leikittiin ja vietettiin paljon aikaa sen kanssa.Siitä tuli vallan mainio koira.Riekkumiset loppu, kun tarjottiin muuta tekemistä.Liikunta, koulutus ja uudet kokemukset.Siitä saisit viellä vallan mainion koiran,eikä loppujen lopuks psljoa vaatis vaivaa Itse muutenkin liikun paljon,ni koira saa liikuntaa riittämiin.Lisäksi koulutusta, ja uusiin asioihin ja paikkoihin tituttamista.Ni hyvän siittä sais.Jos et viitti,et jaksa.Anna jollekkin joka jaksaa .Ei nuorta koiraa kannata lopetuttaa, vaan siks,et ite ei viiti tai jaksa.Joku siitä viellä oivan lenkkikaverin sais, jos se ei sulle kelpaa...älä sitten uutta ainakaan enää ota.Samat ongelmat ne jaksamises kanssa sitten tulee.