Uusi ihmislaji Thaimaassa

Prof-NeverLerppiinus

Bangok Hospitalin Suomen osastolla yliprofessorina työskentelevä Sabai MaiPenRai on tehnyt työssään maailmanlaajuisesti sangen merkittävän löydön.
Hän on löytänyt täysin uuden ihmislajin, jonka kantaisä on Suomessa asuva, Thaimaan Chiang Maihin pääsystä haaveileva vanhempi laitapuolen kulkija.
Löydön tekijä yliprof. MaiPenRai pääsi tämän ihmislajin jäljille sairaalaan tuodun suomalaisen avulla, tämä ko. henkilö oli Hiekkaharjussa ja Jyväskylässä vuoroin asuvan suomalaishenkilön kummin kaiman serkun tädin ainoa lehtolapsi.
Tälle uudelle ihmislajille yliprof. MaipenRai antoi latinalaiseksi nimeksi Homoous Lerppinus, joka mielestään kuvaa olennaisilta osiltaan ko. henkilöä.
Henkilöllä on monia persoonallisia piirteitä, joista hänet välittömästi erottaa normaali-ihmisistä.
Mainittakoon tässä ohimennen muutama, jotka sain thainkielisestä tutkielmasta käännettyä, ehkäpä arvoisat lukija auttavat hieman kääntämällä vaikeammin selitettävissä olevia tutkielman osia avuksi tähän artikkeliin.
Homoous Lerppinukselle tyypillisiä ominaisuuksia:
- Korostunut halu opettaa asioita, joista ei tiedä muuta kuin googlen avulla saamansa tieto, koskee mm. moottoripyöräilyä
- Kuvittelut entisestä elämästä, rikkauksia liike-elämässä saavuttaneena ja valtavat omaisuusmassat omistavana ja Thaimaahan sijoittaneena, huviloita ympäriinsä, huvijahteja, ravintoloita ja kaikkea maan sekä taivaan väliltä
- Lento kapteeniksi pääsy ja nuorena eläkkeelle
- Kaikkiin suuriin juhliin kutsut, mm. suurlähetystöihin, vaikka todellisuudessa apukoulun joulujuhlat olivat ainoat, minne oli lupa annettu osallistumiseen
- Hammaslääkäri vaimo Thaimaassa, joka ei ole huora
- Syntynyt transsukupuoliseksi ja usein tavattu pikkupoikajahdista Hiekkaharjussa, Jyväskylässä vahtii naispuolisia thaimaalaisia isoissa kaupoissa
Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta halusin julkituoda aluksi vain osan saavutuksista.

Yliprof. MaiPenRai onkin anonut suurehkoa apurahaa, päästäkseen Suomeen jatkamaan tutkimustaan.
Kansainväliset tiedeyhteisöt pohtivat jo keskuudessaan olisiko seuraava Nobelin lääketieteen palkinto aiheellista kohdistaa Thaimaalaiselle uranuurtajalle.

17

297

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SavolainenIhmislaji2010

      Kun tuollaista viitsii rustata ja toisaalla on terassilla huurteisia ottamassa kirjoitellen numbasta ja aviomiehestä, niin on tosi kaukana normaalista terveestä reaalielämästä.

      • hehehehee

        Lerppa, lerppa, itse olet huomattavasti kauempana, sinä valehtelet ja teet kaikenlaisia aloituksia päivittäin ja useita.
        Tuossa juurikin kuvattiin esimerkillisen hyvin sinua, joten ole mielissäsi jos sinusta ovat monet mielenterveystutkijat kiinnostuneita.
        He voivat jopa löytää keinot, joilla kaltaisesi yksilö voidaan estää toiste syntymästä, joka olisi yhteiskunnalle riemuvoitto!

      • Riemuvoitto
        hehehehee kirjoitti:

        Väitän että mikäli Savolaisilta poikalapsilta napsastais napanuora ja pili vex samaan aikaan, niin se olisi yhteiskunnalle riemuvoitto.

      • TampereenVili
        Riemuvoitto kirjoitti:

        Väitän että mikäli Savolaisilta poikalapsilta napsastais napanuora ja pili vex samaan aikaan, niin se olisi yhteiskunnalle riemuvoitto.

        Lerpan yleistieto on todellista lerpan tasoa.
        Savosta on useita suurmiehiä ja -naisia noussut huomattavaan asemaan Suomessa, mutta lerppa on ja pysyy aina siellä alimman kastin rupusakissa.

      • OnhanIdioottiNaiseks
        TampereenVili kirjoitti:

        Lerpan yleistieto on todellista lerpan tasoa.
        Savosta on useita suurmiehiä ja -naisia noussut huomattavaan asemaan Suomessa, mutta lerppa on ja pysyy aina siellä alimman kastin rupusakissa.

        No nyt alkas Savon hehkutus kun on osunut nilkkaan, mutta muutama päivä ei ollut missään nimessä Savosta vaan Lahdessa syntynyt.

        On noussu Savosta juu, siis nyt Savo alkaa oleen ihan ykköstä.

        Ja vitut sun yleistiedostas, elämässä on muutakin kuin kaikesta kaikki tietämys ja jos ei tiedä niin goooogleeeeee.

      • OikeaaYleistietoa
        TampereenVili kirjoitti:

        Lerpan yleistieto on todellista lerpan tasoa.
        Savosta on useita suurmiehiä ja -naisia noussut huomattavaan asemaan Suomessa, mutta lerppa on ja pysyy aina siellä alimman kastin rupusakissa.

        Kovin on alhainen yleistieto mansessa.

        Juttu on niin, että saaristoveneilijät on kautta aikojen jahdeillaan käyneet ryöstöretkillä ja tutustumassa pikkuaallokkoihin ja kansaan jonka on alun alkaen tehny kasakat.

        Noilla matkoillaan luonnollisesti Pattayan rakkaiden tavoin tuikannut jokaista jolla isot tissit ja näin on silloin tällöin Savosta noussut huomattavaan asemaan useita suurmiehiä ja -naisia.

        Yksi huomattava tai oikeastaan huomattavin suurmies on suurliikemies joka on Pattayalle muuttanut vuonna 2010 sieltä käsin johtaen firmaansa ja tätä matkailupalstaa.

        Häneen myös lorahti tekohetkellä kipparigeeniä sen johdosta että tekijöitä oli kymmenkunta ja äitikin oli ihan lahna sekä tuoksui silakalle.

    • Todistetustitotta

      Kyllä jälleen tänään, useiden lerpan, NumBallina, Aviomiehenä, KääLäynä ja monilla muilla nimimerkeillä kerrotut hullujenjutut todistavat ilmiselvästi yo. aloituksen paikkansa pitäväksi.

    • YksinäinenAviolerppa

      Ihme ja kumma, ettei Aviomieslerppa ole tähän itseään kovin koskettavaan tosikertomukseen mitään kommentoinut tänään, vaikka ilmeisen seuranhakuisella päällä onkin.

      • yksinäinenonsensei

        NumBall aloitti jo ennen kukonlaulua kommentointinsa ja nukahti, sitten heräsi Aviomiehenä ja jatkoi sensein palstakirjoituksia, mutta vastakaikua on heikosti tullut tälle uuden ihmislajin edustajalle ja siksi on todella apealla päällä, kun yksin joutuu palstailemaan.

      • Aviomies
        yksinäinenonsensei kirjoitti:

        NumBall aloitti jo ennen kukonlaulua kommentointinsa ja nukahti, sitten heräsi Aviomiehenä ja jatkoi sensein palstakirjoituksia, mutta vastakaikua on heikosti tullut tälle uuden ihmislajin edustajalle ja siksi on todella apealla päällä, kun yksin joutuu palstailemaan.

        Siinä rakas Pattayan onnellinen taas purkaa onnellisuuttaan Savolaiseen tapaansa. Paniikkihäiriöinen Pahoinpitelytuomittu Huumeiden suosija Savolainen Omanapanarssu Pa-vetoinen Tavis Liikemieslaiffi vuodesta 2010 kaikesta kaikki tietävä ja kaiken kokenut ihmissuhdekyvytön Pattiksen huorien Ykkösasiakas, Joulu- ja juhannusmatkahaaveilija Aijaamatkailijoiden pro avautuu Pattayan rakkaiden palstamatkailupomona kaikella parhaalla mahdollisella omaamallaan kyvyllä niin viisaasti ja fiksusti.

        Miten on, oliko mutsis skitso, faijas delas sinoliin ja samaa broidis yrittää systerin saaden blugia rahasta ja sinä oot mailman valioyksilö?

        Suosittelen ostamaan rouvalle selfiekepin, että Sinun ei tarvitse ottaa matkamuistovalokuvia rakkaastasi hänen rystysiensä etäisyydeltä, eli tulla naamalle magean objektiivisi kanssa.Myös aijaavalokuvat olisivat mielenkiintoisempia niissä ollen jokin maisema taustalla, rouvasi kaunis olemus näin olisi täydellisempi.

      • Aviomiestaitoa
        Aviomies kirjoitti:

        Lerppa onnistui antamaan aika tarkan kuvauksen itsestään, eipä ihme kyllä tuollainen, jolla mottona on: "kyllä sossu järjestää", osaa oikein sanankääntein itsensä esitellä julkisuudessa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      211
      12000
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      29
      8238
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      60
      6398
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      178
      5319
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      58
      5020
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      51
      4543
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      121
      4472
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      123
      3998
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      83
      3472
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      58
      2059
    Aihe