Jo jonkin aikaa on tapahtunut, että kun olen selannut sivuja, joissa on paljon kuvia, sanotaan nyt vaikka Seiskan sivut, niin kuvien kokoisia mustia neliöitä alkaa peittämään osia sivusta. Google Cromella tuota tapahtuu. Avasin koneenkin ja imuroin, mutta ei auttanut.
Wordin tekstinkäsittelyohjelmassa tuota ei tapahdu lainkaan ja äsken kokeilin nettikauppasivua Explorerilla eikä laatikoita ilmaantunut, mutta käyttö oli muuten tökkivää ja hidasta. Palasin Chromeen ja samalla nettikaupan sivulla risteili nytkähdellen paikasta toiseen lähemmäs kymmenen laatikkoa.
Aivan kamalaa, jos yrittää löytää jotain ostettavaa tai vaikka tilata matkalippuja netillä. Vaivoin sain eilen tilattua laivaliput, kun liikuttelin hiirellä sivua, niin että sain jonkin täytettävän kohdan paljaaksi ja siihen kirjoitettua tarvittavat tiedot.
Katsomon sivuilla pystyn ihme kyllä katsomaan ohjelmia.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Onko vaikeaa laittaa googleen "chrome showing black boxes"?
Käytä Edgeä ainakin sen aikaa kunnes chromeen tulee päivitys. Edge toimii paljon paremmin kuin Chrome.