Älkää käsittäkö väärin; olen bändin suuri fani ja mielestäni Nightwish on maailmankaikkeuden parhaita bändejä. Lisäksi arvostan suuresti Tuomas Holopaista. Koskaan ei sivullisen pitäisi lähteä toivomaan mitään koska bändi tekee musiikin kuten se parhaaksi näkee ja kokee. Endless Forms Most Beautiful oli äärimmäisen hieno levy ja syvällinen; siinä oli syvällinen tai tietty sanoma. Ehkä vakavahkon tai syvällisen sisältönsä vuoksi levy oli ehkä liian syvällinen ja vakava vuoden levyksi tai niissä listoissa pärjäämiseen.
Koska levyt eivät myy millään bändillä edelliseen tahtiin on bändien pakko satsata keikkailuun ja enemmän kokonaisvaltaiseen kuulijoiden miellyttämiseen. Niinpä olen ajatellut että vaikka maailma on nykyisin synkkä ja tulevaisuus epävarma niin pitäisikö Nighwishinkin tehdä välillä vähän erilainen tai iloisempi levy?! Esim. Amorphis on nyt uudella levyllään pystynyt uudistumaan ja hieman keventämään ja modernisoitumaan itseään joten tarjoaa laajemmalle kuulijakunnalle nyt hienoa musiikkiaan. Se ei ole kuitenkaan menettänyt identiteettiään tämän myötä vaan uusi levy on valtavan hieno. Ja Tomi Joutsen omalla sarallaan yksi maailman parhaita laulajia. Joten nyt kun Tuomaksellakin elämä on mallillaan ja keski-iän tuoma seesteisyys on mahdollisesti vallannut mielen niin pystyisiköhän Nightwish jotenkin 'freesaamaan' itseään eli tuomaan jotain freshiä ja uutta musiikkiinsa. Joku iloisempikaan biisi kaikkien synkähköjen sanomien ja riitojen jälkeen ei olisi pahitteeksi. Identiteettiä ei koskaan kannata kadottaa mutta aina voi uudistua ja hieman joskus tuoda kevyempiä mielenmaisemia musiikkiin. Tämä kaikki vain oma mielipide tässä ajottain niin synkässä maailmassa.
Uudistuminen..?!
6
311
Vastaukset
- sallinappanahka
Olet käsittänyt väärin.:) https://yle.fi/uutiset/3-7802606
Amorphis ja Joutsen ei ole makuhermoilleni ollenkaan, mutta vika on varmasti makunystyröissäni.:) - endlessforms
No et ole kovin hyvin EFMB levyä kuunnellut. Takuulla iloisin NW levy ...itse asiassa se on - iloisin;)
- Delicious
Nightwish on Tylsin bändi.Turusen kauden biisit ne tuoreimmat,muu vain heikkoa toisintoa.Suomessa on paljon hyviä bändejä,ja soolo artisteja...Nightwish ei kuulu niihin.
- eräskuulija
EFMB moitittiin kansainvälisten kuuntelijoiden joukossa osittain tylsäksi. Eikä siellä mielestäni ole 'iloisempia' biisejä kuin Elan ja ehkä Alpenglow.
- aloittaja
Iloisuus oli ehkä väärä termi mitä lähdin hakemaan. Endlesillä oli kuitenkin tämä evoluutioteoria jotenkin läsnä. Tarkoitin että tekisikö NW jotenkin jännittävämmän levyn jossa olisi jotakin uutta. Ei 'toisintoja' edellisistä biiseistä tms. Ja tuokin on vähän väärin sanottu ;) Vaikea selittää mitä haen takaa, pahoittelut!
- seonpiyoa
Jos et itse osaa selittää, mitä ajat takaa, sitä tuskin voi kukaan muukaan voi tehdä.
Iloisia biisejä EFMB levyllä ovat ainakin Shudder, Alpenglow, Elan. My Walden...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827066Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267033Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455384Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845218Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605163Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405088Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274575Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163417Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003360