onko jokin vinossa jos tietokone pätkii, sammuilee

Osaisiko joku kertoa mikä on vialla jos tietokone pätkii ja sammuu pariksi sekunniksi ja tulee taas päälle itsestään ja toimii hitaasti kun avaa uuden ohjelaman, välilehden, tiedostot yms.?? (viruksia ei ollut kun tein virustarkastuksen!) (koneella ei ole pelailtu pelejä, ohjelmia on katsottu, muttei vähään aikaan kun ajattelin sen vaikuttavan?. Voisiko se vaikuttaa toimintaan?)
1244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos olet silloin katsellut kansallismielisiä videoita, on asialla Suomen PolPo. Ainakin Oulussa tekevät tällaista lainvastaista häiriköintiä suorana lähetettäville videoille. Seuraavana päivänä sama video toimii moitteetta.
Kerran Oulun PolPo kysyi pätkivän videon reunaan ilmestyneellä tekstillä, että "Pätkiikö?"
Siihen pystyi vastaamaan ja vastasin jotakin, että itsehän te siellä PolPo:ssa pätkitte.
Oulun PolPo on tehnyt muitakin viestintärikoksia. Muistaakseni 4.-5.4.2017 signaaliautollaan tukkivat ainakin kahden puhelimen toiminnan siksi aikaa, kun itse tekivät toista rikosta. Asia löytynee netistä ellei ole PolPo:n käskystä sensuroitu pois.
Se PolPo:n signaaliauto on sellainen iso sininen pakettiauto, jonka katolla on paljon antenneja. Tai ainakin taannoin oli sellainen.
Vieläkö meillä löytyy niitä, jotka eivät usko, että Suomi on myyty vieraan valtakunnan temmellyskentäksi syystä, jota ei saa sanoa koska siionismi? Meillä esimerkiksi mitkään lait eivät ole voimassa - ainakaan kaikille ja poliisi on vain yksi rikollisjoukko toisten rikollisjoukkojen joukossa. Osittain nämä taistelevat vallasta keskenään vaihtelevin tuloksin, kansaa vastaan kuitenkin kaikki.
Todennäköisyys sadan vuoden takaisten tapahtumien toistumiselle kasvaa sitä mukaa, kun kansa herää näkemään, mitä meillä oikeasti tapahtuu. Toivottavasti asia viedään tällä kertaa loppuun asti, ettei sama toistu taas sadan vuoden päästä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ongelma kirjoitti:

Osaisiko joku kertoa mikä on vialla jos tietokone pätkii ja sammuu pariksi sekunniksi ja tulee taas päälle itsestään ja toimii hitaasti kun avaa uuden ohjelaman, välilehden, tiedostot yms.?? (viruksia ei ollut kun tein virustarkastuksen!) (koneella ei ole pelailtu pelejä, ohjelmia on katsottu, muttei vähään aikaan kun ajattelin sen vaikuttavan?. Voisiko se vaikuttaa toimintaan?)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu