Jossain oli juttua että uuden teatterin rakentaminen maksaisi 30 miljoonaa tai vanhan remontointi muutaman miljoonan vähemmän. Tässä kohtaa olisi hyvä käydä myös keskustelu tarvitseeko Kouvola lainkaan teatteria? Onko teatteri "pakollinen" palvelu jota kaupungin pitää tuottaa? Tarvitseeko teatterin olla tuollainen ammattimainen laitos vai riittäisikö joku pieni amatöörien harrasteteatteri kulttuuriväen tarpeisiin? Miljoonia taidettaisi säästää käyttö ja palkkakuluissakin kun lopettaisi koko laitos Kouvolasta. Oman teatterin sijaan voisi sitten järjestää retkiä vaikka Kotkaan, Lahteen tai Lappeenrantaan.
Kun yhteiskunnan kulut ja niihin kerättävät verot alkaa olla liian suuret, niin nyt olisi hyvä aika miettiä mitä palveluita välttämättä tarvitaan ja mitä ei.
Tarvitseeko Kouvola omaa teatteria?
51
1503
Vastaukset
- Raksapieru
Nykyistä teatterirakennusta remontoitiin muutama vuosi sitten miljoonilla euroilla. Selinin ja muitten vapaamuurarien hankkeet eivät ota huomioon todellista tarvetta ja kaupungin kantokykyä. Pääasia on, että grynderikaverille saadaan töitä, joissa on hyvät katteet eikä kilpailutusta. Tämä tilanne on vanhan Kouvolan peruja ja liittyy Pousin rakennustoimintaan, jota ennen kuntaliitosta Kari Soininen ja Markku Lehtinen nimittivät Kouvolan Sanomissa Pousin johtamaksi kokoomusmafiaksi.
- Raksapieru
Nyt kun vielä Pousi saa hankittua kaupungilta palaneen koulun tontin itselleen vaivihkaa asevelihintaan, niin Jatkeen rakentamisen edellytykset paranevat. Pousi voi laittaa konsertti- ja teatteritalohankkeelle mieleisensä hinnan, kun kilpailutusta ei voida järjestää. Ja kaupungin veronmaksajat maksavat kiltisti 30 milj. euroa Jatkeelle 20 milj. euron rakennuksesta.
- Ikinä.en.ole.käynnyt
Aivan hyvin pärjättäisi ilmankin, eikä tosiaan kulttuuriväellä olisi pitkä matka lähikaupunkien teattereihin pällistelemään. Jotkut pienet tilat riittäisi harrastajateattereiden esityksiin ja noita voisi sitten vaikka pienellä summalla tukea. Monikohan Kouvolalainen käy vuosittain teatterissa? Googlen mukaan 2015 teatterin kävijämäärä 33 tuhatta, tuossa sitten mukana varmaan Koululaisryhmiä jotka tuonne pakotettu ja melkoinen liuta ulkopaikkakuntalaisia, eli teatterin palveluita ei kovin suuri joukko Kouvolalaisia tarvitse, turha tuohon laitokseen on miljoonia tuhlata.
- Raksapieru
Tilanne alkaisi Kouvolassa rauhoittua, kun tuo vanha rakennusneuvos saataisiin oikeasti eläkkeelle ja muuttamaan vaikka Haminaan, josta on lähtöisin. Nämä vanhat ja paatuneet grynderit ovat varsinaista maanvaivaa, kun eivät ymmärrä, että tänä päivänä ei julkinen puoli voi rakennuttaa ilman kilpailutusta.
Ennen kuntaliitosta Pousin Jussi kävi tapaamassa puistoissa tai tarjosi lounaan ravintolassa kuntien vuokrataloyhtiöiden toimitusjohtajille, kun tiedusteli rakennushankkeita. Jo silloin kymmenkunta vuotta sitten Jussi ei tajunnut, ettei kaupungin vuokrataloyhtiö voi tehdä urakkasopimusta ilman kilpailutusta. Onko kaverilla paha dementia tai muu ymmärryksen puute? Kyllä Petteri Pousin kannattaisi viedä Jussi johonkin dementiakotiin, niin Jatkeen toiminta tulisi paremmin hyväksyttäväksi. Esa Elorannalla on vielä harkintakyky ilmeisesti jäljellä.
Jatkeen ei kannata ajautua samaan tilanteeseen kuin Salpausselän Rakentajat ajautui. Siinä revohkassa sai lähteä toimitusjohtaja Mika Wilenius, hallituksen puheenjohtaja Jorma Tamminen ja kaikki rakennusyhtiön hallituksen jäsenet, kun pankit laittoivat lainahanat kiinni rikollisen toiminnan takia. Työpaikat säästyivät raksamiehiltä, kun uusi urittäjä osti firman.
- Vois-lopettaa
Teatterit kuolevaa viihdettä Suomessa, nuorisoa ei nuo kiinnosta. Eläkeläisten ja pienen eliitin juttu.
- Thiiliathaaliarallallei
Juuri näin. Jouko Leppänen voi käydä teatterissa Kouvolan nykyisessä teatteritalossa ja kuuntelemassa konserttia Kuusankoskitalon Kuusaasalissa. Eikö tämä onnistu poikamiehelle, kun ei ole vaimoa ja lapsia riesana? Ota Jouko joku mukava nuori kaveri mukaan seuralaiseksi.
- Anonyymi
Thiiliathaaliarallallei kirjoitti:
Juuri näin. Jouko Leppänen voi käydä teatterissa Kouvolan nykyisessä teatteritalossa ja kuuntelemassa konserttia Kuusankoskitalon Kuusaasalissa. Eikö tämä onnistu poikamiehelle, kun ei ole vaimoa ja lapsia riesana? Ota Jouko joku mukava nuori kaveri mukaan seuralaiseksi.
Jouko nauttii hyvävelikerhon suomista oikeuksista. Ihme ukko kyllä lääkäriksi. Määräsi mulle univaikeuksiin Propraalia. Lääkeluettelosta luin, että on vapinaa ja verenpainetta alentava lääke.
- Doctor46
Kolmekymmentä miljoonaa teatteriin, terve! Sitten tapellaan jostain 4,5 miljoonasta kanavaan tai parista miljoonasta kyminringiin... samat ehdot kuin kymiringille, jos yksityinen rahoitus järjestyy voi kaupunki lähteä mukaan... toki niin että jotain yleishyödyllisiä toimintojantuetaannkuten kymiringissä ajokolutusta!
- Tärkeysjärjestys
Nyt ei puhuta samoista asioista. Tuo teatteri sijaitsee tuolla pikkuruisessa entisessä vanhassa pikku Kouvolassa. Kymi Ring ei, vaikka tosin siinä puhutaankin lainan tauksesta mutta se ei tuo kultaisia kivetyksiä Kouvolan pyhättöön Manskille. Ja taas kanavan tuomat yhteydet vaatisi jo melkoisen laiturin että Manskille asti ylettyisi. Ja käyhän teatterissa ehkä 200- 300 kaupunkilaista monestikin vuoden aikana. Teatterissa kävijät ovat monikertaisia luvuiltan kun jossain uimahallessa käyvä rahvas.
- Rakennusmestari
Ota nyt huomioon että teatteri on tuottanut siihen sijoitetut rahat 1,5 kertaisena takaisin. Kymiring ei tule tuottamaan ikinä muuta kuin persnettoa.
- Nolasit.itsesi.taas
Rakennusmestari kirjoitti:
Ota nyt huomioon että teatteri on tuottanut siihen sijoitetut rahat 1,5 kertaisena takaisin. Kymiring ei tule tuottamaan ikinä muuta kuin persnettoa.
Miksi sitten kaupunki avustaa joka vuosi teatteria 1,5 miljoonalla, siis joka vuosi. Eikös tuon moottori ja harjoitteluradan kohdalla ole Kouvolan osalta yhden muutaman miljoonan lainan takauksesta kyse, ei vuosittaisista avustuksista. Jos oikeasti olet rakennusmestari niin voi morjens, ettet vaan suorakennusmestari.
- Rakennusmestari
Nolasit.itsesi.taas kirjoitti:
Miksi sitten kaupunki avustaa joka vuosi teatteria 1,5 miljoonalla, siis joka vuosi. Eikös tuon moottori ja harjoitteluradan kohdalla ole Kouvolan osalta yhden muutaman miljoonan lainan takauksesta kyse, ei vuosittaisista avustuksista. Jos oikeasti olet rakennusmestari niin voi morjens, ettet vaan suorakennusmestari.
Se moottorirata ei ole Kouvolassa vaan Iitissä. Kouvola ei ole velvollinen laittamaan rahojaan Iitin soramonttuun. Kouvolalla on oma moottorirata Tykkimäessä johon voi laittaa rahaa vaikka 10 miljoonaa.
- Nolasit.itsesi.taas
Rakennusmestari kirjoitti:
Se moottorirata ei ole Kouvolassa vaan Iitissä. Kouvola ei ole velvollinen laittamaan rahojaan Iitin soramonttuun. Kouvolalla on oma moottorirata Tykkimäessä johon voi laittaa rahaa vaikka 10 miljoonaa.
Kyse on Kouvolan teatterista. Se ei tuota 1,5 kertaisesti takaisin siihen laitettuja kouvolalaisten varoja. Kouvolalaiset veronmaksajat avustavat teatteria joka vuosi 1,5 miljoonalla, jokaista teatteriin ostettua lippua kohti me veronmaksajat annamme vielä teatterille lisämaksuna noin 40 euroa joka lipusta.
Ajattelitko vielä kerran pari munata itsesti. - Rakennusmestari
Nolasit.itsesi.taas kirjoitti:
Kyse on Kouvolan teatterista. Se ei tuota 1,5 kertaisesti takaisin siihen laitettuja kouvolalaisten varoja. Kouvolalaiset veronmaksajat avustavat teatteria joka vuosi 1,5 miljoonalla, jokaista teatteriin ostettua lippua kohti me veronmaksajat annamme vielä teatterille lisämaksuna noin 40 euroa joka lipusta.
Ajattelitko vielä kerran pari munata itsesti.Kouvola voi laittaa rahojaan omaan teatteriin jos haluaa. Lehtitietojen mukaan se työllistää 100 ihmistä. Sinun mielipiteellä ei ole mitään väliä. Senkun munaat itseäsi niin paljon kuin haluat.
- Anonyymi
Tärkeysjärjestys kirjoitti:
Nyt ei puhuta samoista asioista. Tuo teatteri sijaitsee tuolla pikkuruisessa entisessä vanhassa pikku Kouvolassa. Kymi Ring ei, vaikka tosin siinä puhutaankin lainan tauksesta mutta se ei tuo kultaisia kivetyksiä Kouvolan pyhättöön Manskille. Ja taas kanavan tuomat yhteydet vaatisi jo melkoisen laiturin että Manskille asti ylettyisi. Ja käyhän teatterissa ehkä 200- 300 kaupunkilaista monestikin vuoden aikana. Teatterissa kävijät ovat monikertaisia luvuiltan kun jossain uimahallessa käyvä rahvas.
Olisi jo aika luoda systeemi÷==että kaupunki et kuntalaisilta kyselylomakkeen muodossa kysely mitä he haluavat.
Tuntuu olevan joka kunnan ongelmat kysyntä ja tarjonta ei kohtaa.
- Arvojärjestys
Kuusankosken kirjastolla on valmius toimia teatterirakennuksena. Siitä teatteri ja hyvät julkiset kulkuyhteydet Kuusankoskelta Kouvolaan.
Lisäksi kaikki muut kunnan palvelut voisi yksityistää, paitsi soten.- SininenEnkeli
Soten idea tulee juuri parhaimillaan täällä Kouvolassa kaikille selväksi, eli kaikki yksityiselle puolen ja pirun kalliisti. Julkinen puoli toimi ja palveli ilman voittoa ja pidetttiin yllä verovaroin. Soten idea, yksityinen puoli tekee satojen miljoonien voitot. Jokainen voi sitten itse tehdä päätelmän missä hoidetaan milläkin hinnoilla, ja mitä tulee maksamaan potilaille/yhteiskunnalle/veronmaksajille jos hoidetaan kaikki kuten tähänkin asti. Jokainen muistaa kuinka eräs paikallinen Kokoomus jäärä yritti viimeiseen asti vielä että veronmaksajien piikkin rakennettaisisiin suolle rakennus yksityisen firman käyttöön, vaikka kaikille oli kuitenkin jos selvää hallituksen kielto tuollaiselle rakentamiselle ajattelen julkisia palveluita, eli puhtaasti toimi jonkun yksityisen piikkiin.
Pitää muistaa Sipilän (ja sinisten) ja Kokoomuksen ajatukset että jokainen vastaa itse isestään, maksaa ja käyttää niitä palveluita johon itse pystyy. Sipilän ja Kokoomuksen tulevaisuuden ajatukset on että jos et pysty ruokaa ostamaan niin olet ilman, jos et pysty lääkkeitä ostamaan niin olet ilman, jos et pysty terveyspalveluita ostamaan niin olet ilman.
Jos sote-uudistus menee läpi niin sen on suomalaisen rahvaan kuolemaksi, mutta kai se on tarkoituskin kun porvarikommunistit on puhaltaneet vuosia kerätyt mittavat eläkevarat ja jäisi kohta siitä muuten kiinni.
- juuuppp
Ekö tää ole jo muutenkin yhtä teatteria kouvolassa?
- Siis.valtuustosta
Jos valtuustossa oleva päättäjä joka päätti sairaalan lopettamisesta ja toivottoman suoratamoterveyskeskuksen puolesta korvaamaan ahdas vanha sairaala menee julkisesti sanomaan "Vastustettiinhan jopa oman sairaalan rakentamista keräämällä nimilista sitä vastaan, vaikka se, jos mikä, olisi tarjonnut todellista peruspalvelua." kertoo paljon Kouvolan päättäjistä ja miten ymmärtää asiat, nekin mitä on itse ollut päättämässä. Kyllä valtuustossa näitä tyhmempiä on viety todella häikäilemättömästi. Nyt siis aseman ja Manskin seudulle pitäisi rakentaa uusi uljas teatteri jossa olisi myös monta elokuvateatteriakin tyhjillään ilman katsojia. Taatttua Vihreiden raha tulee takaseinästä eikä muut mitään mistä ymmärrä ajattelua. Tuo tietysti oli vuosisadan helmi että olisi jollain nimilistalla vastustettu tälle seudulle sairaalaa, tietysti jos valtuuston äänestypäätös lasketaan nimilistaksi niin tietysti sitten.
Ei oikeati. Hei haloo äänestäjät, näilläkö edetään! - enmiävaatiijä
Kyllä se vaan on niin, että kaupunki joka ei tarjoa laadukkaita kulttuuripalveluja ole vetovoimainen. Milläs sitten saadaan veronmaksajia, jos tänne ei haluta muuttaa?
- MuumiotkoTäälläPäättää
Eiköhän muut palvelut mene teatteripalveluiden edelle siinä että vaikuttaisi joidenkin muuttoon. Kouvolassa on jo nyt käyttöön nähden melko laadukkaat teatteripalvelut. Jos etsii jotain mikä vaikuttaisi muualta muuttoon on Kouvolan omissa käsissä olleet sairaala ja yleensäkin terveyspalvelut jotka oma päätöksenteko romutti. Jos olisi haluttu niin meillä olisi nyt oma uusi tilava entisen ahtaan Poksin korvaava sairaala, mutta sairaala ja terveykeskusten vuodepaikat haluttiin lopetta ja rakentaa suolle monitoimikeskus josta ei tunnetusti tullut mitään kun suunnitellussa ei päästy kukkakioskia pitemälle puhumattakaan rakennusluvasta. Tällä saatiin terveyspalveluhin tuo ilmoitettu yli 10 miljoonan vuosittainen säästö palkoissa, ja jokainen ymmärtää jos palkoissa noin paljon säätetään mitä se tarkoitta palveluiden ja alalla olevien halukkuuteen toimia täällä jossa ei tulevaisuutta.
Jokainen vähänkin asioita ymmärtävä tietää että jos olisi se uusi sairaala ollut valmiina niin tilanne olisi nyt ihan toinen. Vaikka on tullut lakeja ja tulee ehkä vuosikymmenten päästä joku sote niin täällä olisi uusi tomiva sairaala ja se olisi Carenkin pakko ollut ottaa huomioon. Olisi ollut melkoinen valtti ajatellen niitä jotka pohtii missä asuvat tulevaisuudessa, eikä tuosta ainakaan haittaa olisi nyt täällä asuvillekkaan.
Eräs asioista juuri noin päättänyt miten nyt edetään kirjoittelee kuitenkin että kuntalaiset muka keräsi vielä nimiä ettei uutta sairaala tulisi. Ilmeisesti tarkoittaa tuota kun oli kuntalaisaloite että tuo hänekin päättämänsä monitoimikeskus edes rakennettaisiin järkevälle paikalle kun ei tuolle suolle kuitenkaan tule mitään. Ehkä kuitenkin oli parempi ettei rakennettu mihimkään tuota kallista monumenttia, kun ei haluttu puolta halvempaa sairaalaakaan rakentaa. - Rakennusmestari
Se on tosiasia että Ratamokeskuksen vastustajat keräsi nimiä jolla vastustettiin uuden sairaalan rakentamista Kouvolaan. Totuus ei muuksi muutu vaikka miten paljon kirjoittaisi valheita.
- Rakennusinsinööri
Rakennusmestari kirjoitti:
Se on tosiasia että Ratamokeskuksen vastustajat keräsi nimiä jolla vastustettiin uuden sairaalan rakentamista Kouvolaan. Totuus ei muuksi muutu vaikka miten paljon kirjoittaisi valheita.
Kyllähän me viisaat tämä asia tiedetään ja ymmärretään.
- Killeriä
Asko Vatanen ihmettelee Kouvolan Sanomien lukijakirjoituksessaan, mistä on jo tässä vaiheessa löydetty tarkat euromäärät teatterin hinnaksi eli 29,3 milj. euroa. Siihen löytyy yksinkertainen vastaus: Kouvolan vapaamuurariveljet Jukka Selin, Jouko Leppänen, Jari Larikka, Jatkeen hallituksen puheenjohtaja ja rakennusinsinööri Esa Eloranta sekä arkkitehti Heikki Käppi ovat tehneet suunnitelmia ja laskelmia uudesta teatteri- ja konserttitalosta. Suunnittelijat ja rakentajatkin ovat heillä jo selvillä. Ei tarvita kaupungin virkamiehiä, ei kaupunginhallitusta eikä -valtuustoa asian valmisteluun. Pääasia on, että rahat löytyvät Kouvolan veronmaksajilta.
- Sairala.vai.teatteri
Aloittajallle joka kysyy että tarvitseeko Kouvola omaa teatteria. Kouvolassa on jo montakin omaa teatteria. Jopa siellä teillä manskin kupeessa miljoonilla tuettu.
Varmasti noista teattereista jotkut saa omat nautintonsa ja suodaan se heille noissa paikallisssa monissa teattereissa. Vanhan pikku Kouvolan teatteriakin me veronmaksajat vuosittain tuemme 1,5 miljoona euroa Mutta jos mennään näihin elämän tosiasioihin jotka menee jo olemassa olevien teatterien edelle on terveyspalvelut. Kouvolassa ei ole omaa sairaalaa, Kouvolassa on kuittenkin yli 80 000 asukasta. Kouvolassa pitäsi olla Suomen keskiarvion mukaan yli 200 akuuttista sairaalapaikka, ja eihän edes Poksissa ollut vuodeosastoilla ennen lopetusta kaikkiaankaan paikoja noin paljon.
Se nyt tietysti kaikille selvää että tälle seudulle oli kaikista pahinta kuntaliitos vanhan Kouvolan kanssa, jopa näille vanhan entisen pikkuruisen Kouvolan asukkaille. Kuka tästä kaikesta ottaa vastuun. Sekin tiedetään että vanhan entisen pikku Kouvolan kokoomukselaiset kyläpoliitikot sai aikaan että seudulla, siis nykyisen Kouvolan kokoisessa kaupungissa ei ole sairaalaa. Nykyisessa eduskunnassa on paikallisia Pakkanen ja Lindström. He kumpikin Sipilä sote-kuppausen myötä ovat ilmoitaneet että Kouvolassa ei pidä ollakaan sairaala vaan kannatavat Sipilän käskystä ainoastaan Kotkan etua. Mitään en väitä mutta tulee väkisin sekin mieleen että onkohan heillä kohta Kotkassa merenrantatonteilla muuttovalmiina hulppeat uudet kodit.
Nämä kaikki on tietysti jokaisen omia valintoja. Joku haluaa uutta teatteria vaikka vanhojakin löytyy ja pidetään miljoonilla pystyssä. Joku toinen taas kuntalaisille terveyspalveluita ja suurelle omalle paikkakunnalle sairaalan. Jokainen meistä ajattelee omin ajatuksin ja omalla järjellä, samoin päättäjät joku halusi uuden sairaalan mutta suurin osa ei. - totuudentorvi
Elämä teatteria muutenkin ,tarviiko muuta teatteria enään ja jos tarvii kesäteatteri ulkosalla ajaa saman asian.
- Anonyymi
Kiuvola on saatava uusi teatteri. Kaikki esittäjät eivät mahdu kaupugin talolle. Myös tapahtuma konsultti pitää palkata järjestämään tapahtumia Kouvolan "satamaan" ja keskustaan. Olisi erittäin hyvä jos Kouvolaan rakennettaisiin monitoimi areena urheilun ja tämän teatterin käyttöön. Onhan kuitenkin 30 miljoonaa ja lisäksi kaikki muut kulut vuosittain vähintään 1.5 miljoonaa aika iso menoerä muuttotappio kaupugille, kun muutenkin on rahat loppu. Jos ei sitä taas " kauppoja" tekemällä saada näyttämään joidenkin mielestä ihan "hyvältä" . Harrastaja tettareiden mahdollisuudet toimia lopetetaan. On kuitenkin sitä parasta teatteria, joka myös vetää yleisöä. Yli viiskymmentä vuotta Kouvolassa ja yksi kerta teatterissa riitti. Harrastaja tettareisssa käyntejä kuitenkin noin kaksikymmentä.
- Anonyymi
Kirjoita selvin päin please.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoita selvin päin please.
selvin päin please.
- Anonyymi
Kohtuuttomiin talousvaikeuksiin" luisuva Kouvola vetoaa Purraan ja Ikoseen: Vos-järjestelmän korjauksesta linjattava jo syksyn riihessä. Ja edelleen suunnitellaan teatteria. On tämä touhu yhtä teatteria. Sirkusta pitäisi myös laajentaa , nyt sitä on vain kaupungintalolla ja myydyissä kiinteistöissä vuokralla joka on edullisempaa sanoo joku oikeasti asioista tietävä.
- Anonyymi
Mitä? Tuo on vasta kynnysrahaa. Lopullinen hinta tulee olemaan moninkertainen. Mäntyniemen remontissa tuolla rahalla saa kunnostettua vasta porstuan.
- Anonyymi
Kouvolassahan on ilman uutta teatterirakennustakin Suomen ja koko maailmankin mittapuun mukaan varsin upeita teatteriesityksiä.
Nimittäin kaupungintalolla.
Jos säästöjä halutaan niin siinä on rakennus joka pitää purkaa mahdollisimman pian ettei ne pääse enää suunnittelemaan järjettömiä kärkihankkeitaan !!!- Anonyymi
Tätä vitsiä on käyttänyt jo muutama kymmenen muutakin henkilöä. Yritä keksiä ääliö jotain uutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tätä vitsiä on käyttänyt jo muutama kymmenen muutakin henkilöä. Yritä keksiä ääliö jotain uutta.
Jo tuota mieltä olet huomannut muutaman kymmenen henkilön olevan niin onko se siis mielestäsi vitsi? No tuo toisten ääliöksi nimittäminen kertoo taas paljon sinusta. Ja eikös Kuusaalla ole toimiva teatteri joka toimisi parilla sadalla tuhannella vuosittain. Mutta on liian halpaa ilmeisesti, ja väärässä paikassa.
- Anonyymi
Tietenkin pitää rakentaa teatteritalo, mutta konserttitalo myös!
Työssäkäyvien osuus kuntalaisista on laskussa, ja vapaalla olevien kulttuuritarpeista on huolehdittava.- Anonyymi
Kouvola tarvitsee hullujenhuoneen, siis mielisairaalan jonne nämä kärkihankehölmöilijät
lukitaan ikuisiksi ajoiksi.
-Kun puratte sen kouvolan kaupungintalon niin purkakaa kilometrin säteeltä kaikki muukin niin saatte hyvän tontin mahdolliselle Loviisan ydinvoimalan laajennukselle. - Anonyymi
Aivan totta, eihän KooKoo ja Kouvotkakaan pelaa samassa hallissa.
Rahaa on, sitä vartenhan verotus on keksitty. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan totta, eihän KooKoo ja Kouvotkakaan pelaa samassa hallissa.
Rahaa on, sitä vartenhan verotus on keksitty.Sehän tässä outoa onkin kun sitä rahaa ei ole vaikka verotus on Suomen huipputasolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sehän tässä outoa onkin kun sitä rahaa ei ole vaikka verotus on Suomen huipputasolla.
Kyllä Kouvola voi olla tässäkin asiassa paras, ei vain huipputasolla. Sataan prosenttiin on vielä matkaa!
- Anonyymi
Maakunta Teattereiden (kaupigin teatterit) käviämäärät romahtaneet. Ihmiset ovat keksineet muuta ajan käyttöä. Kouvola tekee ilmeisesti poikkeuksen, kuskaamalla koululaiset väkisin esityksiin nousee tietty köviämäärät vähän.
- Anonyymi
kouvolalla on niin kallis teatteri ja varsinkin kalliit pellet ettei niiden aiheuttamia kustannuksia pysty veronmaksajat maksamaan koskaan
- Anonyymi
Ei tarvita .Katsomme netflixiä .
- Anonyymi
Ei tarvitse .Televisio riittää .
- Anonyymi
Tuo Orbanin kymirinkula tikun juuressa taitaa tepsiä paremmin kun housuihin heitetty hiiva. Kannatti kai siis työntää miljoonat siihen reikään.
- Anonyymi
Kun kirkon joutuu pakosta purkamaan olisi siinä hyvä paikka teatterille kun hotelikin vieressä.
- Anonyymi
Kyllä ne teidän Riikan sakset vielä leikkaa teidän omatkin kulkuset. Jospa siitä vaikka aivotoiminta virkistyisi.
- Anonyymi
Vain teatterissa näkee nykyisin eläviä ihmisiä. Vaikuttavat jopa aidommilta kuin tavikset, joita ei näe, koska ovat somessa.
Mutta moni nettikommentoija näyttää kaipaavan sellaista isoa herran jotakin, että voisi peilata siinä itseään, kuten Kymiring, sellainen unelmien kuoppa, joka piti täyttää tärkeillä miehillä. Nyt kun kuopan osti Putinin liittolainen, eikä ole tietoa siitä mitä sinne valuu, raivoa puretaan teatteriin. Ollako aivot vaiko eikö olla? Kas siinäpä pulma. - Anonyymi
Tarvitseeko Kouvola muilla itseään passuuttavia paskavarpaita, jotka ahdistuvat teatterista, mutta eivät näe mitään ikävää siinä, että rahaa syydetään julmia määriä hyvävelisysteemeihin, joilla ei ole kenellekään mitään annettavaa, kuten vaikka juuri teatterilla. Tämä lause ei kaipaa edes kysymysmerkkiä.
- Anonyymi
Teatteri on juurikin sitä hyväveli systeemiä josta pitäisi ammattitasolla päästä eroon. Tai sitten niin että tehdään oikeasti "ammatti" teatteria ja otetaan toimintaan ihan oikeat tekijät eikä teatterin näperteliöitä. Menisi kuukausi ja yritys konkurssissa. Järjetöntä huutelua ja selitystä että teatteri elättäisi edes puolet henkilöstöstä. Raskas veronmaksajien juna on, ja pituutta sekä painoa yritetään lisätä. Pitäisi päättäjien nyt todeta että aivan liian pitkä ja painavaa junaa nyt taas rakennetaan. Tosin Kouvolan kuivaan satamaan kävisi loistavasti tämmöinen teatteri.
- Anonyymi
Tässä maassa on monta välistävetäjää ja vallan kahvassa olevat vauhtiveikot ja -tantat palvelevat heitä. Kuinka monta pomoa on uudessa sotessa, pienikin yhteisellä rahalla tehty rakennushomma maksaa kymmenen kertaa enemmän kuin sen pitäisi, konsulttitoimistoille valutetaan kamalia summia jne. jne. Täysin korruptoitunut maa.
- Anonyymi
Lähinnä harrastelua koko teatteri.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1145895Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324007- 823342
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182966Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2502017Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?881984- 1421771
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui421743Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81686Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881549