"60-kiloinen koira puri kolmea naista Vihdissä, järsi myös hihnat poikki - hovioikeus ei määrännyt lopetettavaksi. Turun hovioikeus on kumonnut Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden päätöksen, jolla käräjäoikeus oli määrännyt vihtiläisen miehen kaukaasianpaimenkoiran lopetettavaksi.
"Isokokoinen eläinkin on isäntänsä mukaan kasvanut aikuiseksi eikä enää karkaile."
Silti oikeuden päätökseen vaikutti se, että "koiraperhe on tapausten jälkeen muuttanut uuteen paikkaan, jossa ei ole lähinaapureita."
En ymmärrä, miten tuo muuttaminen vaikuttaa asiaan. Koira ei karkaa, jos se on lainmukaisesti kiinni. Pitäisikö ihmisten muuttaa pois niiltä alueilta. joissa on koiria? Kun niiden omistajille ei tule mitään sanktioita, vaikka koira pääsee irti ja raatelee ihmisiä?
"Isokokoinen eläinkin on isäntänsä mukaan kasvanut aikuiseksi eikä enää karkaile."
Silti oikeuden päätökseen vaikutti se, että "koiraperhe on tapausten jälkeen muuttanut uuteen paikkaan, jossa ei ole lähinaapureita."
En ymmärrä, miten tuo muuttaminen vaikuttaa asiaan. Koira ei karkaa, jos se on lainmukaisesti kiinni. Pitäisikö ihmisten muuttaa pois niiltä alueilta. joissa on koiria? Kun niiden omistajille ei tule mitään sanktioita, vaikka koira pääsee irti ja raatelee ihmisiä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Lopetuspiikki olisi ehkä aiheellisempi omistajalle kun on hankkinut kaukkarin jota ei selvästikään hallitse. Ei auta jos muuttaa kauemmaksi, sillä kaukkari on laumanvartija ja tarvitsee rodunomaista työtä! Jos ei ole työtä, koira stressaantuu ja muuttuu mahdollisesti aggressiiviseksi. Laumanvartijakaan ei saa käydä ihmisiin kiinni, se ei saa olla vihainen ainoastaan varautunut! Älkää laholatvat ottako laumanvartijoita tai muita haastavia rotuja jos ette niitä hallitse ettekä niistä paskanvertaa ymmärrä. Kyseinen koira on jo purrut ihmisiä, joten valitettavasti sen oikea paikka on olla riimunjatkeena tai häkissä josta ei karata. Onko se oikeaa koiranelämää? EI!
"koiria" puhuu asiaa!
Sellaista hihnaa tai häkkiä ei ole jossa varmuudella pysyy.Voi livahtaa ovista,käsistä jne.Joten parasta putevalle koiralle, ja ihmisten turvallisuudelle on agressiivisen koiran lopetus.
En ymmärrö,et miks joku edes haluaa pitää eläintä, joka todistetusti on vaarallinen.
Agressiivinen eläin ei sopeudu yhteiskuntaan, voi karata silti jne.
Se että asuu syrjässä.Ei asiaan auta.Syrjässä ihmiset hiihtää, lenkkeilee, kerää sieniä, marjoja jne.Et ei se sovellu muualle kyn hävitykseen.
Itselläkin laumanvartija.Mutta eipä karkaa, eikä ole ketään purrut.Nuo koirat ei sovellu kaikkien käsiin.Jotkut typerykset teettää niistä sekotuksia, ja halvalla toiset niitä ostaa.Vaarallista, ja täysin ajattelematonta.
Kyllä koiran kuin koiran pitävää kettinkiä on olemassa ja tarhankin saa niin kestäväksi että karhukin siellä pysyy, mutta jos koira ei pääse päivittäin lenkkeilemään, toteuttamaan rodunomaista toimintaa tai saamaan edes jotain mielekästä aktiviteettia niin hajoaahan sen pää oli kyseessä chihu kai laumanvartija. Pienemmän koiran saa hihnassa kestämään, mutta iso tottelematon ja turhautunut koira on ladattu ase rodusta riippumatta. Tosin koskee se kääpiökoirankin purema, mutta harvemmin kohtalokas on. Koiralle kivuton lopetus olisi aloittajan tapauksessa se paras ja inhimillisin vaihtoehto. Valitettavasti.
Poliisin kannat näissä tapauksissa ovat arvelluttavia. Hernesaaren rannan tapauksessahn purtu koira kuoli eikä sitäkään purrutta koiraa lopetettu. Tällaiset tapaukset kannstavay olemaan piittaamatta laeista, koska niiden rikkomisesta seuraava sanktio on mitätön tai sitä ei ole lainkaan.
Erikoista mielestäni.