Kärsämäen markkinat koittavat jälleen huomenna. Perinteet vaativat ja menneisyys on loistelias. Tosin muistamme varmasti erään kirkkoherra Alceniuksen joka pisti markkinatouhut jäihin. Meno oli liian hurjaa tai olisko syynä ollut se, että tuohon aikaan markkinoita pidettiin kirkon edustalla ns. kentällä. Liekkö tuo tapaus lisännyt sitä kuuluisaa "herravihaa" mitä Kärsämäkiset hiljaisesti viljelevät. Rovasti Frostetuksella lie ollut osuutensa ilmiön syntymiseen. Sen siitä saa kun liian rautaisesti kansaa hallitsee. Pitäjän muisti on pitkä, mutta kapea. Rovasteista ja kirkkoherroista tuli mieleen, että ennen täällä kärsämäellä oli monen alan ammattilaisia. Nämä käytännössä työnsä oppineet henkilöt eivät olleet käyneet ammattikouluja ammat-tikorkeakoulusta puhumattakaan. Monet heistä olivat käyneet muutaman viikon kiertokoulua tai olleet ”oppipoikana”, mutta siitä huolimatta he olivat alansa asiantuntijoita. Heidän palveluitaan käytettiin aina tarvittaessa eivätkä he lisänneet "alvia" työpalkkaansa. Jos talossa tarvittiin kätilöä, haettiin kylällä tunnettu lapsenpäästäjä hätiin, joka ammattilaisen ottein hoiteli tilanteen. Kun kuppari tuli sarvipussinsa kanssa taloon, lämmitettiin sauna ja sanottiin hänen laskevan pahan veren pois henkilöltä, joka valitti jotain kipua. En tiedä auttoiko se kuppaus hammassärkyyn, mutta kaikkiin muihin vaivoihin siitä tuntui olevan apua.
Eläimen sairastuttua tai esimerkiksi jos lehmän poikimisessa oli ongelmia, poikimahalvaus tai utaretulehdus, taikka vasikka väärinpäin, oli myös eläinten sairauksiin perehtynyt henkilö joka haettiin apuun. Usein tämä henkilö pelasti eläimen tai antoi ainakin ensiavun ennen lääkärin tuloa. Lisäksi oli kaikkia muita ammatinharjoittajia, joiden työt on nyt ulkoistettu. Esimerkiksi kylällä oli ompelija, joka kaikkien muiden kotinsa töiden lisäksi ompeli kyläläisille vaatteita. Sepällä riitti töitä, kun kaikki taloissa tarvittavat maatalouteen liittyvät työkalut tehtiin suureksi osaksi sepän pajassa. Seppä oli usein myös se henkilö, joka kävi taloissa kengittämässä hevoset. Kotikylälläni toimi tinurina isoisoisäni, joka todennäköisesti tinasi talojen kupariset kahvipannut, keittoastiat ja muutkin putket. Uuden kodin tulisijojen muuraamiseen tarvittiin hyvää muuraria. Kärsämäki on muuttunut ja ihmiset sen mukana. Ammatit vaihtuu ja unohtuu. Uusia tulee tilalle. Yksi on kuitenkin varmaa. Kärsämäen markkinat on kesän merkki ja perinnetapahtuma jonka jatkolle toivotan hyviä vuosia ja vuosikymmeniä tästäkin eteenpäin. :)
https://www.youtube.com/watch?v=EvF5CFc0ZAQ
Reaganilta: Kärsämäen markkinat tulevat jälleen
11
551
Vastaukset
- miilurantaanen
Kerro ny vielä miltä kylältä se oli tämä tinuri.
- hallanperänen
Tinurilla yleensä oli se "ammattitauti" , joka näyttää pesiytyneen kmäen raitilla käyskenteviin nuoriin "tinurin alkuihin.
- seppeleessämuistosanat
KauanTinasitKauanPilasitViimeinKolviskylmeni!
- muistojenbulevardi
Ennen vanhaan laukkukauppiaat kierteli kontteineen markkinoilla ja talosta taloon. Huutelivat pitkiinsä kyläraittia: tilkkuu, talkkuu, paimene salkkuu, pienii palasii, paija alasii, pottii, vattii, pilkkukuppii, kukkopillii, savvattii, porslinkuppii!!!!
- nivalainen
Oli se vaan ankeaa kun markkinat oli Nesteen pihalla. Parempi markkinapaikka Konttilassa. Ilmat suosi.
- pyrrönen
makiaiskaupustelijoita ol liianki kans.
- hömppää
hämmästyin kun ajoin haapikselle että nytkö jo markkinat, puistelin päätäni väärästä ajankohdan valinnasta ja lisäsin kiireesti kaasua, en housuuni, vaan auton moottoriin. ihmiset perjantaina töissä. Lauantai olisi ollut parempi.
- juuu
samoin
- Ainanarissaan
Mikkään ei oo koskaan passeli kaikille.
Samase millo markkinat, aina joku narisee
Ootteko ikkää aatellu, että suomessa on muitakin paikkakuntia jossa pietään markkinoita? Ei myyjiä riitä joka paikkaan jos samana päivänä on muuallakin.
Tänä vuona meillä oli hyvät markkinat, hyvään aikaan ja paljon myyjiä.... - suomi-100vuotta
Ensivuonna eli 2019 täyttää Kärsämäen kunta 150 vuotta. Valmistelut on aloitettu ja kaikki tapahtumat Kärsämäellä menee 150:s tapahtumia.
- itsenäsenä-jatkaa
suomi-100vuotta kirjoitti:
Ensivuonna eli 2019 täyttää Kärsämäen kunta 150 vuotta. Valmistelut on aloitettu ja kaikki tapahtumat Kärsämäellä menee 150:s tapahtumia.
Kärsämäki itsenäinen kunta 150 vuotta. Hyvät ovat olleet kuntapäättäjät tuonä-aikana. Vuonna 2019 saamme arvokkaasti juhlia 150 vuotiasta Kärsämäkeä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2774722Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343050Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit452931Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k372899Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?771826Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061694Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281531- 621459
- 971322
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271222