Päävatulaattori Juha Sipilä näyttää jälleen

Owsmium76

Tämä toteemitollero näyttää jälleen ettei hänen hallituksensa saa aikaan mitään muuta kun heikentää palkansaajien ja eläkeläisten etuja, lukuun ottamatta maataloussyöttiläät.
Maataloudelle Juha Sipilän hallitus ensitöikseen heitti 300 000 000 euroa ja sen jälkeen aina silloin tällöin muutaman kymmenmiljoonaisen. Yritykset ja niiden omistajat ovat olleet Hallituksen erityisessä suojelussa kun taas palkansaajat ovat olleet vihan kohteena ja maksumiehinä.
Milloinkaan ei ole mikään hallitus tuonut Eduskuntaan näin huonosti valmisteltuja lakiehdotuksia, kuin tämä Sipilä ensimmäinen. Jopa Maurin Pekkarinen pari vuota sitten sanoi>: "Lakiehdotusten, sellaisten mitä Hallitus tuo Eduskuntaan on oltava kunnolla valmisteltuja ja ne eivät saa olla ristiriidassa voimassa olevien lakien kanssa ja missään tapauksessa ristiriidassa Perustuslain kanssa."
Ei hänenn ylhäisyytensä Päävatulatori Juha Sipilä ottanut kuuloonkaan vanhemman edustajan neuvoja.
Päävatulattori Juha Sipilän tietämättömyys ja ylimielisyys on johtanut jatkuvasti mitä kummallisimpiin tilanteisiin, kun hän kuvittelee voivansa tehdä lakeja ihan tosta vaan, omasta päästään, siis täysin tyhjästä vetäisten ja jopa Perustuslakia rikkoen.
Hän tuli politiikan ulkopuolelta ja ei ole sisälle päässyt vieläkään ja ei pääse tällä tietämättömyydellä, ylimielisyydellä ja täydellisellä piittaamattomuudella politiikan yleisiä tapoja ja sopimuksia kohtaan.

7

164

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Samaa.mieltä.koko.kansa

      Erttäin pätevä avaus. Täyttä asiaa.

      • Taas väärin, en vastaa koskaan itselleni kuten kepuänkyrät, tolliskot ja varsinkin tuo hullujen huoneen siipi, johon sinäkin näytät kuuluvan.
        Tämä lakiesitys on ollut neljä kertaa Perustuslakivaliokunnassa ja joka kerta lakiesitystä on kehotettu korjaamaan, mutta tämä Päävatulaatori Juha Sipilä ei ylimielisyydessään ja visakalloisuudessaan ole lakiesitystä muuttanut kuin vähän.
        Miten pääministeri voi olla noin ylimielinen Suomen lakia kohtaan? Hän on alusta lähtien osoittanut piittaamattomuutta lakia kohtaan.


      • Joopa joo. Lait ovat niin kuin ne luetaan. Jos päämäärät ovat oikeat niin menettelytavoissa voidaan joustaa. Päämäärä on nimittäin oikea eli valtiontalouden tervehdyttäminen ja passivoivan hyvinvointivaltion korvaaminen aktiivisuuteen kannustavalla turvaverkkovaltiolla.


      • kuormuri.kuski
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Joopa joo. Lait ovat niin kuin ne luetaan. Jos päämäärät ovat oikeat niin menettelytavoissa voidaan joustaa. Päämäärä on nimittäin oikea eli valtiontalouden tervehdyttäminen ja passivoivan hyvinvointivaltion korvaaminen aktiivisuuteen kannustavalla turvaverkkovaltiolla.

        Passiivinen maataloutuki on Suomen turma. Baltian maatkin, nuoren kehityskaarensa alussa ajaa jo kehityksessä ohi oikeelta ja vasemmalta, eikä meidän pankolla tapahdu pienintäkänn liikahdusta. Vttuaks sitä mitään ku muutenkin elellään kartanonherroiks. Ja tuohon pohjattomaan säkkiin leppä kauhakuormaajalla puskee surutta lisää, koska ITSE HYÖTYY jokaisesta kauhallisesta.

        Kauhee parku kun EU yrittää saada aikaan 100 000€ tukikaton/tila. Nyt loppuu maatalous Suomessa ja plä, plä....muut tuttuakin tutummat fraasit. Edes niissä ei tapahdu kehitystä/modernisointia.


    • pasipaloheinästä

      Hallitus jatkaa valitsemallaan tiellä kansantalouden kohentamista huolimatta laistesi punarupujen ulinasta. Nyt näyttää jo täysin selvältä, että sote-uudistus toteutuu ja punikit saavat odotella rauhassa mahdollista vaalivoittoa, jota ei koskaan tule.

      • kepukommunistille.tietoa

      • Osmium76

        "Hallitus jatkoi järkähtämättä valitsemallaan linjalla.." kertoi tohtori Jukka Tarkka K.A. Fagerholmin sosialidemokraattisen vähemmistöhallituksen työstä ja toimista "...vaikka Pravda, kotikommunistit ja Urho Kekkonen sitä lakkaamatta haukkuivat...". Mitä pahaa K.A. Fagerholmin hallitus teki? Puhdisti Punaisen Valpon , vapautti sotasyylliset, vapautti Henna Wuolijoen Ylen pääjohtajan virasta, lopetti Urho Kekkosen kuningasajatuksen, Sosialisointikomitean, työn. Urho Kekkonen ei olisi tehnyt mitään näistä ja jos hän olisi ollut hallituksessa olisi kaikkien voimiensa mukaan estänyt nämä "Neuvostovastaiset" toimet.
        Juha Sipilän hallitus jatkaa myös järkähtämättä valitsemallaan linjalla:
        - Leikkaa koulutuksesta miljardeja , vaikka Juha Sipilä nimenomaan ennen vaaleja lupasi ettei leikkaa.
        - Jakaa, suorastaan lapioi jatkuvasti lisää rahaa maataloudelle, vaikka olemme tilanteessa, että lisätuki vain lisää tuentarvetta.
        - Heikentää kaiken keinoin palkansaajien asemaa.
        - Yrittää laskea palkkoja ja siihen kuuluvia lisiä.
        - On järjestänyt yrityksille ja niiden omistajille miljardien helpotukset, osa maksuista on hallitus siirtänyt palkansaajien maksettaviksi.
        - Kaikkein heikoimmassa asemassa olevien asemaa on hallitus leikannut joka puolelta, lääkekorvusten ja korvattavien lääkkeiden vähennykset.
        - Vatuloi vatuloimisesta päästyään, nyt Aktiivimallin kanssa.
        -Jakaa rahaa ja muuta hyvää itselle, sukulisille, tuttaville, uskonveljille ja kepulaisille , esimerkiksi poliittisia virkanimityksiä..


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      246
      7658
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      250
      4728
    3. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      171
      1815
    4. Vihjeitä kaivatusta

      Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
      Ikävä
      74
      1690
    5. Rakas mussukka

      anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
      Ikävä
      72
      1200
    6. Niin pettynyt

      Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
      Ikävä
      134
      1152
    7. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1097
    8. Lieksa missä syy?

      Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
      Lieksa
      130
      981
    9. Martina Jeopardyssa

      Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      959
    10. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      104
      935
    Aihe