Johtaja ties missä

Tosiaan IPUn näkyvyys on nolla, sillä IPUa ei löytynyt SuomiAreenan katukuvasta. Pienpuolueista Piraattipuolue ja Suomen Kansa Ensin olivat teltoilla paikalla.

Juha Ståhlen kirjoituksessa puoluesihteeri-osuus sopii hyvin myös IPUun (SK 23.7.2018).
Metrilakutapahtuma Suomi-Areena keräsi myös tällä kerralla politiikan kerman Milttonin minglaukseen, kaupungin vastaanotolle ja lukemattomille muille kokkareille ja lounaille. Stadin lobbarit jaksoivat yhä kiitellä landea paikkana, jossa lounastapaamisen järjestäminen päättäjien kanssa on helppoa kuin heinänteko. Yhtälö menee suurin piirtein näin: Jos Helsingissä lähetät kutsun elokuussa, se voi järjestyä helmikuuksi. Tapaamisen sopiminen Suomi-Areenan viikolle on helppo nakki.

Areena näyttää vakiinnuttaneen paikkansa eliitin kokoontumisajoina, joiden kaikenkarvaisiin kihauksiin on pakko päästä. Areenalla on kahdet eri kasvot. Rahvaalle on tarjolla limittäin, lomittain ja päällekkäin hajuttomia ja turhan usein mauttomia teflonkeskusteluja, joissa on hyvin särmää, säröä ja rosoa. Kukaan ei haasta ketään.

Onneksi sentään eliitti pääsee nauttimaan toistensa unohtumattomasta seurasta suurelle yleisölle suljetulla foorumilla, jossa voi tulla aamun tunteina pientä sanomistakin.

Puoluesihteeerit narisivat Helsingin Sanomissa (20.7.), että heissä kytee tyytymättömyys Suomi-Areenaa kohtaan. Medianäkyvyys on kuulemma pienehkö panostuksiin nähden. Se on jo liian paksua. Mistähän se mahtaa johtua? Ettei vaan puolueista itsestään? Pitäisikö siis katsoa peiliin? Vastauksia on vain yksi: pitää. Esimerkiksi puolueiden puoluepäivät olivat valtaosin kuin sisäsiittoisista tupailloista, joissa puoluesihteeri tai joku muu puoluepamppu haastatteli omiaan jotka puhuivat omiaan. Senkö pitäisi kuulijoita kiinnostaa?
Latteampia politiikan tapahtumia ei olisi ollut, ellei Satakunnan kansanedustajia olisi taas päästetty lauteille.

Heille ei ollut ainoa syy siihen, miksi esimerkiksi kristillisdemokraattien tilaisuus ei täyttänyt Raatihuoneenpuistoa ääriään myöten. Aivan toisenlaista politiikan mediahulinaa olisi nähty, jos Satakunnan perussuomalaiset ja koodeet olisivat julistaneet solmineensa vaaliliiton, jonka kärkiehdokkaat ovat Kuukkarin suorasuu Laura Huhtasaari ja valtakunnan julkkis Aki Ruotsala. Kaksikko saattaisi siirtää vuoria jähmeässä Satakunnan vaalipiirissä siihen malliin, että keskustan taataosaston pitäisi alkaa katsoa Arkadianmäen suojatyöpaikan tilalle sopivaa palvelutaloa, kokoomuksen suoristaa rivinsä ja sinisten löytää itsensä. Loukkaantumisherkän Krista Kiurun (sd.) puntti alkaisi tutista. Nakkilan Pavarotille Jari Myllykoskelle (Vas.) jäisi aikaa perehtyä Satakunnan maakuntalauluun, jossa on enemmän sanoja kuin hän tiesikään.