Punakaartilaisetko alkaisi maata johtamaan 2019

Ay-liike ja SDP on punakaartilais hengessä edelleen.
Eivät ole sanoneet, etteivät sitä edusta enään.
Sdp:n pitäisi sanoutua irti aseellisesta kapinasta. Sisällissota alkoi, kun sosiaalidemokraattisen puolueen radikaali ydin Kullervo Mannerin johdolla julisti aseellisen kapinan alkaneeksi tammikuun lopussa 1918.
– Jos Sdp:n puoluetoimikunta ei olisi tehnyt päätöstä ryhtyä vallankumoukseen, olisi säästytty noin 60 000 uhrilta. Sisällissodassa Suomessa surmansa saaneet noin 37 000 ihmistä ja Neuvosto-Venäjälle paenneet punaiset, jotka joutuivat Stalinin puhdistusten uhreiksi 1930-luvulla.
– Miksi Sdp ei käytä Antti Rinteen johdolla tilaisuutta hyväkseen ja irtisanoudu vuoden 1918 aseellisesta kapinasta? Olisi korkea aika sanoutua siitä selkeästi irti.  Oli hirveä rikos puolueelta, ryhtyä valtiopetokseen kansanvaltaa vastaan.
6134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Joko viinat loppu! Jopo keulii pahasti!

Äänestä
  • eiköhän.nuo.jo.nähty, kiitokset osuvista, kelepo virkkeistäesj!
    toevottavast eelleenniik kansoo valistat!
    kapina maamme laillista hallitusta vastaan on tänäkii vuonna jatkuvasti käönnissä. onneks nyt kuiteskaal ei liene venäjältä ase-, ammus- ja panssarijunia punatueks tulossa kuten 1918! eikä hesan evustalla oo venäläesijä sotalaevoja tuhatmiärin asseita lahjottamassa eikä viaporista/suomenlinnastakkaa ennee tuhansia kivväärejä punapersoonille liikene.

    Äänestä

Ay-liike pitää rahassa punakaartilaiset.

Äänestä
  • Se on vale. Meijänkin plutoona anoi ay-likkeeltä rahnaa 300 ilmakiväärin luotiin, eikä antaneet. Millä helvetillä ne luulee kaartien voittavan kapinassa, jos tuota vertaa. ei heru. Kyllä ne on yksiä porvareita kans, vallankummouksesta ei tietookaa.

    Äänestä

  • Punasoturi kirjoitti:

    Se on vale. Meijänkin plutoona anoi ay-likkeeltä rahnaa 300 ilmakiväärin luotiin, eikä antaneet. Millä helvetillä ne luulee kaartien voittavan kapinassa, jos tuota vertaa. ei heru. Kyllä ne on yksiä porvareita kans, vallankummouksesta ei tietookaa.

    Ei sieltä heru, kun ay-demarit vievät itse kaiken.

    Äänestä

Hennala takasin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eiköhän.nuo.jo.nähty kirjoitti:

Ay-liike ja SDP on punakaartilais hengessä edelleen.
Eivät ole sanoneet, etteivät sitä edusta enään.
Sdp:n pitäisi sanoutua irti aseellisesta kapinasta. Sisällissota alkoi, kun sosiaalidemokraattisen puolueen radikaali ydin Kullervo Mannerin johdolla julisti aseellisen kapinan alkaneeksi tammikuun lopussa 1918.
– Jos Sdp:n puoluetoimikunta ei olisi tehnyt päätöstä ryhtyä vallankumoukseen, olisi säästytty noin 60 000 uhrilta. Sisällissodassa Suomessa surmansa saaneet noin 37 000 ihmistä ja Neuvosto-Venäjälle paenneet punaiset, jotka joutuivat Stalinin puhdistusten uhreiksi 1930-luvulla.
– Miksi Sdp ei käytä Antti Rinteen johdolla tilaisuutta hyväkseen ja irtisanoudu vuoden 1918 aseellisesta kapinasta? Olisi korkea aika sanoutua siitä selkeästi irti.  Oli hirveä rikos puolueelta, ryhtyä valtiopetokseen kansanvaltaa vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu