Kim Jong-un' in opastava Pekingin tiekartta

Suomelle viestitettiin mystinen neuvottelukutsu koskien ”vanhan puunjalostuskoneen velan maksua”, joka oli rahanpuutteen vuoksi jäänyt pohjois-korealaisilta hoitamatta. Uutisen välitti Yleisradio [1.

Tuossa viestissä oli suurtakin suurempi sisältö – toki velalle olisi löytynyt maksaja, mutta se sisälsi vieläkin merkittävämmän kätketyn viestin – kutsun Suomelle olla välitysneuvottelija idän ja lännen välille – Korean niemimaalle esivalmistelijaksi.

[1 ” … Pohjois-Korea ei ole unohtanut, että Suomella on 1970-luvulta periytyviä saatavia. Tähän ongelmaan löytyy varmasti ratkaisu, vakuuttaa ulkoministeriön edustaja Ylelle. - Yle maailmalla 26.4.2017 … ” ~ https://yle.fi/uutiset/3-9582419 -


Tunnetusti Korean niemimaalla on rauhallinen, mutta uhoava – ainakin toistaiseksi laantuva sanasotatila – ilman varsinaista sotaa. Ymmärtääksemme tapausta paremmin on katsottava aina vuoteen 1945. Tuolloin Japanin perääntyessä miehittämältään Aasian mantereelta ja koko Korean niemimaalta – kiiruhtivat sotilassaappaat kopisten kaksi II Maailmansodan todellista voittajaa hakemaan itse päättämiään mandaatteja.

Atomipommit pudottanut Yhdysvallat ja Saksan kolmannen valtakunnan paljolti nujertanut generalissimus Josif Stalinin Neuvostoliitto olivat voimissaan – Stalinin omaten maailman suurimman armeijan …

… nämä kaksi todellista suurvaltaa jakoivat yhtenäiset korealaiset kahtia 38 leveyspiiriltä, kysymättä itse korealaisilta mitään – seurauksien kulminoituessa Korean sodan jälkeen nykyiseen tilanteeseen, jossa US ja pohjoisen korealaisten sukuperillisjohtaja Kim Jong-un ovat lähestymässä neuvottelukliimaksia [2 – arvoituksellisen [3 ja kiihkeästi vaalilupauksiaan täyttävän US presidentti Donald Trumpin kanssa.


Mikäli 12. kesäkuuta 2018 tämä historiallinen tapahtuma toteutuu –

… on Trump valmis tekemään lännenmiehen ihmeitä – vetää eripuraa, rauhattomuutta ja sodan uhkaa ylläpitävät sotajoukkonsa pois Korean niemimaalta vaiheittain [4 ja Kim antaa vastalahjaksi avaimet, joilla korealaisten ydinase eliminoituu –

… sen ollen todellisuudessa todelliseen käyttöön toimimaton. Kyseessä on eräs suurimpia bluffeja mitä maailma on nähnyt. Kim oppi kaikkea kivaa Sveitsistä katsoessaan amerikkalaisia elokuvia – illasta toiseen. Kiinalaiset tietävät noiden ydinaseiden käyttökunnon ja toimivuuden.


Oli bluffi tai ei – se tuo Kimille ja Trumpille Nobelin rauhanpalkinnot, onnistuessaan!

Kiina on kaikkien korealaisten suurin kauppakumppani ja joka on ystävällisillä ja hiljaisilla neuvoillaan opastanut niin korealaisia ja amerikkalaisia yhdessä Venäjän – sen toisen Pohjois-Korean rajanaapurin kanssa.


Tässä on valmisteilla suuri idän yhteistoiminnan riemuvoitto, johon Trump on arvattavasti myös osallinen, sillä nyt mantereet liikkuvat ja Trump valmistautuu myös sopimaan kaikki kuvionsa Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa, koska on jo selvinnyt, ettei Venäjä sotkeutunut Yhdysvaltain vaalisysteemeihin – jossa Trump voitti toiseksi suurimmalla äänimäärällä istumapaikan Valkoiseen taloon – takomaan diiliteesejään.


Entä meidän pieni Suomi?

Singapore on esitetty neuvottelupaikka. Se olisi voinut olla Suomi, jos meidän ulkopolitiikan mestarit olisivat niin kiireiltään tahtoneet. Epäonneksemme meidän kaksi ylivertaista ulkopolitiikan osaajaa – demareiden Erkki Tuomioja ja Kansalaispuolueen Paavo Väyrynen olisivat oletettavasti oivaltaneet tuon mystisen Yle' n uutisoinnin jo vuoden 2017 keväältä.

Suomen pahaksi epäonneksi PS-takinkääntäjä ja siniseksi muuttunut Timo Soini valitutti itsensä vaalituloksen nähden poikkeavasti ulkoministeriksi ja siitä alkoi ulkopolitiikan taantumuksen aikakausi, joka pitää nyt saada päättymään mahdollisimman pikaisesti.


Kiina on hiljainen vaikuttaja – takaa, sillä se ei puutu muiden kolmansien sisäisiin asioihin

Kiina on yksi maailman vanhimmista korkeakulttuureista, ja se, jos mikä tietää, mitä sen rajojen takana tapahtuu. Niin nytkin.

Kim kävi Kiinassa parikin kertaa hakemassa neuvoja. Trump soitti Pekingiin – Kim sai myös neuvoja Moskovasta – ulkoministeri Sergei Lavrovilta. Tämä Pekingin tiekartta on kiinalais-venäläisen yhteistyön hedelmä, jonka aikajana ulottuu aina sinne saakka, kunnes korealaiset saavuttavat sen saman yhtenäisyyden kuin se oli aina 1945 saakka –

… siihen hetkeen, kun amerikkalaiset ja venäläiset juoksivat kilpaa Korean niemimaan kahtia. Nyt Trump, Kim, Kiinan presidentti Xi Jiping ja Putin kurovat tuon keinotekoisen rajan kiinni ja rauhoittavat näin maailman tältä osin, jotta päästään vieläkin vaikeampaan tehtävään kiinni – Lähi-itään, jossa Venäjä nostaa päätään ja Kiina valmistautuu jälleenrakentamaan tuhotut valtiot (?)


Jatkuu

33

180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vittu.joo

      Voihan vittu: "korealaisten sukuperillisjohtaja Kim Jong-un"

      Kääntääks nää trollit tietokoneella aivottomasti jotain venäläistä paskaa ja tyrkkäävät ne joka saatanan keskustelupalstalle omalla nimellään.

      • Poika peri vallan isältään ja tämä omalta isältään - sitä kutsutaan suvulliseksi valtaperinnöksi, joka tosin käy monimutkaisia prosesseja läpi itse valtakoneistossa … -yksinkertaista eikö?


      • Luojan.Luoma

        Trollin keksimät sanat sukuperillisjohtaja ja suvullinen valtaperintö käyvät läpi monimutkaisia prosesseja.
        Kiva kun jaoit tämän itse keksimäsi asian kanssamme.

        Tuleeko trollaamusesta hyvä olo?


      • Anonyymi

        Some-öyhöttäjä liikkeellä?


      • Anonyymi
        Luojan.Luoma kirjoitti:

        Trollin keksimät sanat sukuperillisjohtaja ja suvullinen valtaperintö käyvät läpi monimutkaisia prosesseja.
        Kiva kun jaoit tämän itse keksimäsi asian kanssamme.

        Tuleeko trollaamusesta hyvä olo?

        Mielestäni hyvin avattu sivullinen perintö alta, joka Pjongjangissa perustuu sikäläisen lakiin.


      • Anonyymi

        Täälläpäs on komeaa kommentointia!


      • Anonyymi

        Mistä käännetty? Tiedätkö?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Some-öyhöttäjä liikkeellä?

        Joku turmiola 💩


    • [2



      Viitteet:
      [2 ~ https://edition.cnn.com/2018/06/01/politics/trump-north-korea-letter/index.html -
      [3 Arvoituksellinen Trump! ~ http://ilkkaluoma.blogspot.com/2017/01/hatkahdyttava-vertailu-donald-trump-ja.html -
      [4 Oleellinen asia näkyy jo lännenmiehen mediassa. Amerikkalaisten sotajoukkojen vähittäinen poistuminen tasatahtia ydinaseiden kanssa! Pekingin tiekartta puhuu … Trump osaa jo itse tunnustaa oleellisen kulmakiven - ydinaseiden poiston vastapainona ... " ... Trumpin mukaan hän keskusteli pohjoiskorealaisen delegaation kanssa muun muassa Koreoiden välisen sotatilan lopettamisesta, Reuters kertoo. AFP:n mukaan keskustelujen aiheena oli myös Yhdysvaltain sotilasjoukkojen määrä Korean niemimaalla ... " -HS … ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005704147.html -
      [4 Aika paksua West trolling manipulaatiota ja liki huipulta! - " … Yhdysvaltojen puolustusministeri James Mattis syyttää Kiinaa pelottelusta. Mattisin mukaan Kiinan sotilaallinen varustelu ja korkean tason asejärjestelmien käyttöönotto Etelä-Kiinan merellä on suunniteltu aiheuttamaan pelkoa naapurimaissa. Mattis sanoi korkean tason turvallisuuskokouksessa Singaporessa lisäksi, että Yhdysvaltojen joukot Etelä-Koreassa eivät ole asialistalla presidentti Donald Trumpin ja Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin tapaamisessa. … " … ~ https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/yhdysvaltojen-puolustusministeri-syyttää-kiinaa-pelottelusta/ar-AAy82FZ?ocid=spartanntp -

      ...
      Ekstra vuodelta 2006
      Pohjois-Korea ja Israel pullistelevat aseilla
      ~ http://ilkkaluoma.blogspot.com/2006/07/pohjois-korea-ja-israel-pullistelevat.html -
      ”EU ja lähes kaikki maat tuomitsevat Pohjois-Korean ohjuskokeet vaaraksi maailman rauhalle. Israelia ja palestiinalaisia kehotetaan malttiin ja rauhanomaisuuteen tunnustamalla, että vain he voivat sopia keskinäiset asiansa. Kaikki muut maat saavat tehdä ohjuskokeita, paitsi Pohjois-Korea. Mikään muu maa ei saa harjoittaa yksipuolista miehitystä, rangaistusmatkoja vieraan maan alueelle ja siviilien murhaamista korkeateknologialla, paitsi Israel. … ” -Ilkka Luoma BLOG

      ...


      Ilkka Luoma
      Kansalaiskirjoittaja Helsingistä
      https://www.facebook.com/first.ilkka
      https://ilkkaluoma.blogspot.fi




      HUOM! Tämä on mielipidekirjoitus, eikä liity millään tavoin mihinkään Kiinan ja/tai muunkaan mainitun valtion virallisiin lähteisiin, eikä kuvasta minkään asianomaisten valtioiden virkamiesten, diplomaattien tai poliitikkojen lausuntoihin.




      DOC yhtenäiset_korealaiset_03062018.doc – OpenOffice Writer
      PVM 03062018

      801_7242 – 21:19

      • Luojan.Luoma

        Lähteenä omat trollaukset !!!
        Vittu mikä ääliö!!!


      • Anonyymi
        Luojan.Luoma kirjoitti:

        Lähteenä omat trollaukset !!!
        Vittu mikä ääliö!!!

        Onpa komeaa kommentointia! Oletko saavutukseesi tyytyväinen.


      • Anonyymi

        Tälle voimalliset suosituspisteet!


      • Anonyymi
        Luojan.Luoma kirjoitti:

        Lähteenä omat trollaukset !!!
        Vittu mikä ääliö!!!

        Olisiko parempi perehtyä itse sisältöön ja sen oikeellisuuteen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpa komeaa kommentointia! Oletko saavutukseesi tyytyväinen.

        Totta kuitenkin: Luoman lähteenä on omat trollaukset.

        Se on kyllä ääliömäistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko parempi perehtyä itse sisältöön ja sen oikeellisuuteen?

        Kommentoit KOLME VUOTTA VANHAA kommenttia!

        Joka tapauksessa esitetyllä lähdekritiikillä nimen omaan tarkastellaan sisältöä ja sen oikeellisuutta.

        Oman trollikirjoituksen lähteenä käyttäminen on ääliömäistä ja narsistista.


      • Anonyymi
        Luojan.Luoma kirjoitti:

        Lähteenä omat trollaukset !!!
        Vittu mikä ääliö!!!

        Komea kommentointi jatkuu. Onko vaikeuksia?


      • Anonyymi
        Luojan.Luoma kirjoitti:

        Lähteenä omat trollaukset !!!
        Vittu mikä ääliö!!!

        Oletko katkera jostain? Kade? Kamoissa?


    • kysyy.hän

      Suomen genetiivin kirjoitusmuotoa Ilkka Luoma ei hallitse? Onko hän jo yläasteella?

      • Anonyymi

        Miten se ei ole hallinnassa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten se ei ole hallinnassa?

        Kysy opelta kun et itse äidinkielen perusasioitakaan hallitse. Taidat olla Luoma.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Miksi ? EThän itsekään osaa kertoa mihin oma väitteesi perustuu. Väitteen esittäjällä on velvoite kertoa mistä on kysymys. Tätä et osannut.


    • Anonyymi

      Tuo Pekingin tiekartta oli myös Trumpin tiedossa, kuten myös nyt us-presidentti Bidenin!

      • Anonyymi

        Ihan varmasti - kun SINÄ näin väität!!!! Totta kai SINUA pitää uskoa!!!


    • Anonyymi

      Siinä olet oikeassa että Korealaisten kurjuus ja alueen myöhemmät konfliktit ovat Stalinin syytä. Neuvostoliitto ei ollut koskaan todellinen suurvalta muuta kun tappoteknologiassa. Ja jakojäännös jatkaa samalla linjalla.

      • Anonyymi

        Stalin ja Truman suorittivat 1945 silloin vielä yhtenäisen "Korean halkijuoksun" ... Halkaistu raja on edelleen voimassa 31012022!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stalin ja Truman suorittivat 1945 silloin vielä yhtenäisen "Korean halkijuoksun" ... Halkaistu raja on edelleen voimassa 31012022!

        1950-luvulla käytiin Korean sota, jossa pääarkkitehti oli Yhdysvallat.


      • Anonyymi

        Miksi Neuvostoliitto ei estänyt Korean sotaa YK' n silloisessa turvaneuvostossa?


    • Anonyymi

      Näköjään kirjoittaja haluaa nykyisten ongelmien jatkuvan ja vielä lisätä niitä. Kehuu niin kovin noita täysin erilaisia vieraita

      • Anonyymi

        Vähän tietoa, olisiko käynyt edes Ruotsissa? Ainoat tiedonlähteet taitavat olla Verkkomedia ja MV


    • Anonyymi

      Syy on harvinaisen selvä: amerikkalaiset taistelujoukot Korean niemimaalla. Historiaa tuntevat tietävät US' n ja aiemman Neuvostoliiton jakaneen kilpajuoksulla tuolloin 1945 yhtenäisen Korean kahtia nykyisen rajan kohdalta. Näin korealaiset voivat syyttää näitä kahta ydinasesuurvaltaa kansakuntansa kahtiajaosta.

      Lisäksi kahtiajaon jälkeen käytiin Korean sota, jossa ulkoisesti merkittävimmät voimat tulivat Yhdysvalloista ja Kiinasta.

      Pohjois-Korea luopuui ydinaseistaan, jos USA vetään sotavoimansa pois Korean niemimaalta. Takuut Korean niemimaan rauhalle syntyvät "Pekingin tiekartasta". Kiina on molempien Koreouden suurin kauppakumppani.


      ..
      Pohjois-Korea | Ohjuskokeilla pullisteleva Pohjois-Korea julkaisi avaruudesta otettuja kuvia Korean niemi­maasta – mihin Kim Jong-un pyrkii härnäämisellään?:


      https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008577057.html

    • Anonyymi

      Ollaan tekemisissä tietävän lähteen kanssa.

    • Anonyymi

      Hirvittävää soopaa! Mikä itseään valtioksi kutsuva yhteiskunta tarvitsee trollitehtaita ja hakkereita? Oikein, kaksi suurinta dystopiaa eli xi:n kiina ja putinin venäjä. Nyt nämä kaksi despoottia sekoittaa koko maapallon. Nämä pölvästi ovat myös vastuussa ympäristön silmittömästä tuhoamisesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      79
      1937
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      19
      1733
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1594
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1326
    5. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1252
    6. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1244
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1226
    8. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      45
      1203
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1192
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1181
    Aihe