Kärsinyt jo 12 vuotta vakavasta sosiaalisten tilanteiden pelosta niin ettei uskalla edes kauppaan mennä, vakavasta masennuksesta, yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä, paniikkihäiriöstä, add:sta ja nyt myös kroonisista kivuista koko viime vuoden loppupuolen ja tämän vuoden ajan. Olen siis täysin muiden avusta riippuvainen henkilö.
Päästäkää jo mut eläkkeelle tai muuten tapan itseni syyskuussa. Turha enää ehdottaa avun hakemista ja lääkäriin menemistä sillä kaikki voitava on jo vuosien varrella tehty. Koko elämä ja kesä pilalla ja kaikki yhtä kärsimystä.
Päästäkää jo mut eläkkeelle tai muuten tapan itseni syyskuussa. Turha enää ehdottaa avun hakemista ja lääkäriin menemistä sillä kaikki voitava on jo vuosien varrella tehty. Koko elämä ja kesä pilalla ja kaikki yhtä kärsimystä.
Vastaukset 60
Vanhimmat
Kaikkia kuntoutuksiakin on kyllä tullut yritettyä mutta en minä sellaisia pysty kauaa jatkamaan kun alkaa heti ahdistamaan niin perkeleesti.
Muutenkin elämä on kurjaa ja masentavaa kun ei ole kavereita eikä naisystävää eikä minunkaltaisellani henkilöllä sellaiseen ole mitään mahdollisuuksia. Kyllä olis kuolema paras vaihtoehto kun tuskin myöntävät eläkettä vielä 30-vuotiaalle.
Ahistaako sosialistisissa tilanteissa eritotisesti se, että uskot kaikkien muulaavan sitä, mitä sä ja kuinka sä tejet tahi miltä näytät mistäkin suunnasta? Iskeekö jonkinlainen itseinho tilanteessa tai jälkeenpäin? Vai onko se sellainen tila ettei pysty itsekään selittämään miksi se ahdistaa?
Kyllähän tuo ykssinnäisyys jyrsii täällähi päi, se tekee olon aikaansaamattomaksi ja hälläväljäksi. Joku vuosi sitten uskoin että jaksaahan sitä yksiki ku on fakisti rästityötä koko ajan plakkarissa.
Jos kohta ulkoisesti on kai osimopuilleen elämän lavastukset kunnossa; on työtä, rahhaahi huikeasti (jos on velkaaki kahekskymmeneks vuorex ainahi)
Lisäksipä ois periaatteessa kaverilta vähän saamisia, ollu sillä jo kymmenne vuotta "lainassa" 16 000 eurova mun rahoja, jotka seo pelannu tai mite lie käyttännä, mutta se ois vähä pitkä jobi selittää kuinka neo multa sille päätyny).
On siis myös terveyttä, hyvä sää, aikaa ja muuta sellasta. Yksiksee ei kuitenkaa jaksa kovin montaa vuotta, ei oo työstä seuraksi piremmä pääle, ei hyvästä ruovastakaa. Yhä useammi sitä näköjää tänne nettii raahaupi tyytyttämään seurannälkää ja toimittamaan tyhjää, vaikka ulkonna ois syytä ja säätä tehä mitä vain.
Unesta sitä tulee eniten tinkittyä, kun ei halauis männä yksinnäisissä viiliksissä nukkumahan vaikka ois takana jo kymmenkunta viistuntista yötä. Niinpä siis taas voi mennä netisä sieltä yhestätoista kahteen ja sitten käyää kuus tuntii nukkumassa ja haahutaan aivot puoliunessa seuraava päivä aikaansaamattta kovinkaan paljoa.
Toisinnaa naisenkaipuu on kova mutta kyllähämmä ymmärrä ettei yhteiselämä sen kanssa luultavimmin sijuis ja lapsia en kuitekaa haluais ja joku häitten järjestäminenkin ois aika po pop pop ppo pop pop ja siilleen. Mitäp siitä ny tulis jos kylmiltää alkaas jotai seurustella kun ei sitä ou tullu harjooteltuu koskkaa, ei oo vaa joteki tullu mieleenkään.
Sitä on yksinollessa menny niin itsekeskiseksi ja joustamattomaksi ja varsin mielisteleväiseksiki. Jos osi enempi ihmisten seasa niin voi alkaa kaikota pois tämä tietty turhamaisuus, ku näkis että on muillahhi onkelmii ja vaoivat olla niisä yhtä kiinni ku minä omissani
Et, ahdistunut, pääse millekkään eläkkeelle. Et ennen kuin 65v täytät. Jos et ole jo todella tappanut itseäsi ennen sitä.
Eli sitä pitäis sitten jotenkin elää vielä yli 30-vuotta ilman minkäänlaisia tuloja eikä olisi varaa käydä lääkärissäkään. Kai siinä viimeistään nälkään kuolee jossain vaiheessa. Ei tosiaan naurata.
Voimia sinulle! Kyllä voit päästä eläkkeelle, kun noin paljon sairauksia sinulla. Itsekin kärsin monista asioista ja kauppaankaan ei aina pääse. Mitä hoitoa olet saanut, kun et ole hyötynyt niistä?
Monenmoisia psykiatrisia hoitoja, kuntoutusta, terapiaa, lääkkeitä.
Hei, älä välitä näistä täällä olevista idiooteista. Surullista, että tulevat haukkumaan masentuneita ihmisiä tälle palstalle. Kuinka usein käyt ulkona, kaupassa tai kävelyllä? Itse mietin tässä kauppareissua ja ei millään olisi voimia mennä. Älä tee itsemurhaa. Päivä kerrallaan, hetki kerrallaan.. niin jaksaa. Voimia sinulle!:)
Kuinka sitten joka päivä jää eläkkeelle muutama alle 3-kymppinen?
Tuota minäkin ihmettelen. Kenelle niitä eläkkeitä sitten myönnetään jos ei minun kaltaisilleni moniongelmaisille ja sairaille?
Nää sosiaalisten tilanteiden pelot on v:mäisiä juttuja. Monesti ihminen ei pysty edes itse syytä siihen sanomaan, se"epätoivottu tunne" vain on. Itsekin tästä kärsiny 6 vuotta. Se ongelma ei häviä, kun se on niin vahvasti sen henkilön persoonallisuudessa. Voimia sulle!
Hah Hah! Mitä pelkoja sulla muka on! Ethän sinä kämpästäsi poistunut sitä ennenkään! Iän kaiken siellä olet kyhninyt; miten muka vain 6v kärsinyt?!
Sinä, ahdistunut mies, olet niin rampa sekä mieleltäsi että fysiikaltasi, että: jos olisin tilallasi, etsisin vahvan puunoksan. Ja 2m köyttä.
Vedä p*ska johtopäätös
Sitä ennen: kuse kouraasi ja ryypi suuhusi
On sitä itsemurhaakin tullut mietittyä jo joku 8 vuotta säännölisin väliajoin. Ei kuitenkaan jostain syystä rohkeus riitä sellaiseen ratkaisuun ja kun joutuu vielä miettimään muutamaa läheistä.
Siinä kyllä olet varmaan oikeassa että olisi pitänyt tappaa itsensä jo vuosia sitten mutta etenkin tuo loppuosa viestistä oli kyllä asiaton.
Tunteitaan ei voi tuhota mutta niitä voi oppia ymmärtämään, ja sitten niiden vaikutus heikkenee. Ala tutustumaan itseapuoppaisiin tai hankkiudu terapiaan! Et kai halua olla se joka ei koskaan päässyt ongelmiensa yli?
Äläkä vastailekaan näille rupikonnille joita täällä kirjoittelee pas*aa. Niille vastailu on sama asia kuin jos tiellä kävellessä näkee koiran kakan, niin menee taputtelemaan sitä. Mieti mitä varten nuo täällä foorumilla liikkuu? Niillä ei ole mitään muuta kuin myrkkyä mielen tilalla. Sinä haet täältä apua ja neuvoa, mutta tynnyrin pohjalla on aina tätä sakkaa näillä foorumeilla ja varsinkin tällä. Reppanoita.
Ystäväni kärsi sosiaalisista peloista ja ahdistuksesta useita vuosia. Hän käytti masennuslääkettä ja jotain ahdistuslääkettä. Jutustelin tuon ystävättäreni kanssa. Hänen ahdistuksensa ja sosiaaliset pelot olivat tulleet lääkityksen aikana. Lääke oli määrätty hänelle masennuksen. Koska masennus on pois, lääkäri on aloittanut lääkkeen purkamisen, samalla myöskin ahdistus ja sosiaalinen pelkotila on väistymässä. Mielenkiinnolla seuraan ystäväni tilannetta ja olen samalla hänen tukenaan,
Melkolailla samoja ongelmia. Nuo hoitosysteemit on aivan turhia. Mitään hyötyä niistä ei ole ikinä ollut. Yhtä vitun arviointia ja kyykyttämistä jne.
Täällä ikää jo päälle 40 samassa jumissä oltu jo yli 20v.
Taitaa mennä niin että tälläsistä oireista ei miestä hoideta. Asenne on vaan se, että ota ittees niskasta kii.
Noh yhteiskunta maksaa kalliiksi tulee.
Psykiatria teki mut työkyvyttömäksi. Ensiksi oli surua ja masennusta, jota sitten lääkittiin. Sanottiin että on masennus. Tuo olotila ei ollut mitään verrattuna mitä se nykyään on. Sitten kun lopetti lääkkeet, iski ahdistus. Aloitin lääkkeet uudelleen ja en tuollonkaan ollut tässä jamassa mitä nyt, kävin töissä jne, kun en siis käyttänyt lääkkeitäkään. Sitten kun lopetin ne taas vuosien päästä, iski pahin ahdistus, paha olo, levottomuus ja viekkarit jota vielä kerran lääkittiin niin paljon, että siitä ei oo ollut nousua ja saikulla siitä lähtien. Oon tuntenut vaurioituneeksi itseni tuon jälkeen vaikka ajoin lääkitykset alas, kun niistä saadut haitat oli jo niin suuret että hyöty jäi kakkoseksi. Psykiatria tuhosi elämäni. Mua kyykytetään kaikenmaailman psykologisoinnilla että tää kaikki on musta itsestä kiinni. Mun vika ja sairaus oli että luotin noihin puoskarilääkäreihin alunalkujaankin ja heidän vakuutteluihin että mulla on masennus ja tarvin lääkkeitä. Yks hyvä asia tässä kaikessa paskassa on että saa työkyvyttömyyseläkettä. Muuta hyvää tässä elämässä ei sitten olekaan. Saa olla vaan. Valitettavasti siitäkään ei nauti kun olo on ollut yhtä tuskaa lääkkeiden takia mistä en muuta korvausta koskaan tulekaan saamaan. Sekin kielletään että se johtuu siitä vaikka muistelisin että mun elämässä ei ollut ennen tällaista kärsimystä. onneks mun elämällä sai lääkeyhtiöt tavoiteltua voittoa ja lääkärit sai olla töissä leikkimässä lääkäriä kun munkaltaisia potilaita ramppaa ovesta sisään. Pysyy talouden rattaat käynnissä. Siinä oli mun elämän tarkoitus.
Melkein väittäisin että, jos ei muu auta niin lopettaa elämänsä niin pääsee tästä paskasta kerta heitolla. Se on helpointa jos kaikki mitä tekee tuo vain jatkuvia uusia taisteluja. Ei auta kuin luottaa siihen ettei seuraavassa elämässä ole sipilän kaltaisia johtajia, eu:ta, vastaavaa byrokratiaa kuin tässä maailmassa.
Nyt eri tahoilta kantuvien tietojen perusteella niiden mieliala-asioita hoitavien tahojen uusin juttu kannustaa itsemurha-alttiita tekemään itsari on, että asioiden eteneminen estetään jos vaikka hakee terapiaa niin asia jumittaa jonkun asiaan liittyvän tahon vastaamattomuuden takia. Ei siis
vastata tai reagoida asiaan mitenkään vaikka tiedetään, että hänen vastauksestaan voi olla kiinni paljon miten toinen pääsee tarvitsemansa avun piiriin. Niin toisaalta jos elämänsä päättää niin eipä ole enää tarvetta terapialle ko. yksilön kohdalla. Kyllä suomessa on terveydenhuolto retuperällä.
Omakohtaisetki kokemukset puhuu sen puolesta että, luovuttamalla pääsee paljon helpommalla. Apua ei saa vaikka hakee itse viimeisillä voimilla, apua ei saa vaikka joku toinen yrittäisi hakea sitä puolesta.
Joo mutta meidän pitää silti valita ennen kuolemaamme, kumpaan paikkaan, taivaaseen vai helvettiin. me lopulta kaikkien tuoneloiden, paratiisien, 1000-vuotisten valtakuntien ja viimeisten tuomioiden jälkeen, sitten lopulta päädymme. Se valinta on oikeastaan yksi elämämme päätehtävistä.
Minä en enää suostu niitä masennus ja psykoosipuuroja syömään. Noita siis ahdistukseen ja unettomuuteen koitettu tuputtaa. Kokeilin jokaista lääkettä jonkun aikaa ja haitat oli kamalia, onneksi lopetin ne aina ajoissa.
Mitään muuta hoitoa tai terapiaa ei ole saatavilla.
Sitten kun menee liian pahaksi niin uloskirjautuminen edessä, viimeiselle ajelulle...
Miehellä tollasia oireita ei vaan oteta tosissaan. Joitakin naisia tunnen suht samoilla oireilla ja niille on irronnut terapiat ja muutakin hoitoa ihan eritavalla.
YRITÄ NYT HELVETISSÄ KÄRSIÄ VIELÄ ENEMMÄN.
JA AIHEUTA ITSEKIN JOTAIN SUURIA !"!!!!! KÄRSIMYKSIÄ, KAIKKIEN ENTISTEN KÄRSIMYSTEN LISÄKSI !!!
Jos et tosissasi yritä saada lisää kärsimyksiä itsellesi, olet pelkkä paskahousu, etkä oikeasti edes halua parantua.
Joo. Vedä, ap, v*ttu päähäsi ja pakene vuorille.
Sinua ei kukaan kaipaa.
Läheisesi ovat h*lvetin tyytyväisiä kun pääsevät sinusta eroon.
Ps
Jos olet viisas, niin osta lujaa köyttä ja etsi vahva oksa.
Tulen mieluusti adjutantiksi reissullesi!
Palkkiota en peri; päinvastoin: maksan köytesi ym kustannukset.
Siinäpä houkutteleva tarjous. Jospa sitten käyt ampumassa mulle vielä reiän päähän pistoolilla tai katkaistulla haulikolla kun killun hirressä että varmasti henki menee. Mutta ehkä vasta joskus marraskuun räntäsateessa.
Jätä nuo trollien kirjoittelut ihan omaan arvoonsa. Kukaan terve ja tasapainoinen ei kirjoita edes anonyymille noin hirveitä ja sairaita juttuja.
Minulla on samat diagnoosit kaksisuuntainen. Olen yli 50-v.
Sain Kevalta päätöksen, vain osa-aikainen ja yhden vuoden määräaikainen!
Tosiasiassa olen täysin työkyvytön ja sairauspäivärahan enimmäisaika tulee kohta täyteen. Työhönpaluu ei ole vaihtoehto, eikä työnantaja edes huoli minua takaisin töihin, kun tietää kuntoni ja työkykyni joka on =0. Päätöksessä oli perusteluna että kaikkia kuntoutuskeinoja ei ole vielä käytetty!!!!
Olisipa helvetin erikoista, jos nyt olisi jokin "kuntoutuskeino" jolla kaksisuuntainen paranee yhtäkkiä yli viiskymppiseltä, joka on ikänsä pyörinyt psykiatrisessa hoidossa? Kumma kun sitä ei sitten ole tähän mennessä käytetty!
HAISTAKAA PASKA SAATANAN VAKUUTUSLÄÄKÄRIT!
Oletko varma että diagnoosi on oikea, jos hoitovastetta ei ole lainkaan? Ne diagnoosit voi joskus olla vääriäkin, kun mielen sairauksia ei testata millään fysiologisella testillä, vaan käytöksen perusteella.
https://www.mtv.fi/lifestyle/hyvinvointi/artikkeli/satu-46-sairastui-dissosiaatiohairioon-lapsuuden-tapahtumien-vuoksi-elan-mielessani-sita-samaa-kauhua/6668462#gs.cP_ar9I
Diagnoosi+on+ihan+oikea.+Kyllä+lääkkeet+vaikuttavat,+mutta+eivät+ne+tee+täysin+terveeksi+100%+-+siitä,+että+on+psykoosissa+sairaalassa+on+pitkä+matka+harmaata+aluetta+täysin+terveeseen+ja+työkykyiseen.+Minulta+on+mennyt+yöunet,+lähimuisti+ja+kognitiiviset+kyvyt+vuosikymmenien+psyyken+sairauksien+(ja+hoitojen)+seurauksena.+En+tule+tästä+parempaan+kuntoon,+vaan+iän+myötä+yhä+huonompaan.
Kaksisuuntainen mielialahäiriö ei ole oikea sairaus, joten kognitiiviset kyvyt sinulta on vienyt käyttämäsi aineet ("lääkkeet"). Parempaan kuntoon kognitionsa saa ainoastaan lopettamalla huumaavat aineet. Se kuinka lähelle lähtötasoaan pääsee riippuu käyttöajasta, vahvuuksista, henkilökohtaisista ominaisuuksista sekä tietenkin itse aineesta.
Minä yritän keksiä mikä minut sairastutti teininä tuohon sos fobiaan ja olenkin päässyt jyvälle lapsuuden ongelmista meidän perheessä. Ei ollut alkoholismia ja hakkaamista mutta muuta paskaa yllin kyllin. Luulin että lapsuuteni oli normaali tai vähän puutteellinen mutta nyt kun on vertailupohjaa niin asiat aukeaa.
Haluaisinkin teidä kertovan miksi luulette sairastuneenne. Näitähän ei vissiin vieläkään edes terapiassa osata tutkiskella. Älkää vihatko itseänne noin paljon, kuulostaa pahalta kun kuitenkin olette syyttömiä kohtaloonne.
Minusta pahinta jännityskohtauksessa on se ääretön yksinäisyys kun pitäisi pärjätä mutta ei pysty. Paha on myös häpeä joka tulee aina kovan jännittämisen jälkeen. Kertokaa tekin tuntemuksianne.
"Haluaisinkin teidä kertovan miksi luulette sairastuneenne. Näitähän ei vissiin vieläkään edes terapiassa osata tutkiskella. Älkää vihatko itseänne noin paljon, kuulostaa pahalta kun kuitenkin olette syyttömiä kohtaloonne."
Tälle peukkua!
Eiköhän se ole perimän ja ympäristön yhteisvaikutusta.
Tän hetkinen diagnoosi on vakava masennus, hoitoon pääsyä saa odotella 6kk kuulemma ja edes saikkua ei saa. Kuulemma se syrjäyttää. Toki työkyvytön ja työtön ollu jo reilut 12 vuotta.
Muitaki leimoja on ollu mut ei niihin ole ikinä saanu mitään toimivaa hoitoa, 15 vuotta jaksanu yrittää, kai se pitäis jo uskoa.
Mikä ympäristössä teki sinusta foobisen? Haluaisin tietää yhdistääkö meitä kaikkia jokin tietty trauma. Ei yksi kerta vaan toistuvasti koettuna. Tai moni asia mennyt pieleen samalla tavalla. Meitä hoidetaan väärin kun tuloksia ei tule, lisäksi väitetään että pitää vaan väkisin mennä tilanteisiin mutta se juuri uuvuttaa lopullisesti.
1 viina virtas kotona, kännisten älämölöä yökaudet. Hitonmoista riitelyä ja huutoa päivät. Juoppo isä ja hysteerinen äiti, jolle lapset oli lähinnä sitä varten että ne kilpailis saavutuksista muiden suvun lasten kanssa.
2 lähes täydellinen emotionaalisentuen puute kotona.
Näistä sitten erilainen persoonallisuus jonka muut lapset haistoivat.
3 koulukiusaamista
4 ei kavereita ja tarkoituksella porukasta syrjäyttäminen, kiusaajat olivat taitavia rekrytoimaan muita. Jouduin aina kehittämään niin vitunmoiset raivokohtaukset, että mitään kipua tuntematta saatoin pieksää neljäkin kusipääkiusaajaa kerralla, tästä totaalinen hullun maine.
5 teininä ei pillua mistään, jos joku tyttö tykkäsi kiusaajat painostivat sen pois. Uhkailivat niitä että nekin potkitaan porukoista pihalle.
6 kiusaamista myös opettajien taholta, koska äiti ei ollut väleissä niiden kanssa.
7 sitten kun yritti hoitoa hakea tulikin kiusaajien tilalle tk lääkärit vähättelemään kaikkea mahdollista.
Eli tällästä täällä. Onpas melko surkean oloinen lista.
Pistäkäähän pippelit viivalle ni mitataan
Sulla olisi kapasiteettia jos saisit oireet kuriin jollakin lääkkeellä. Tiedän että kehon reaktioille ei mahda mitään pelkällä tahdon voimalla. Ja ajatusmaailma osittain uusiksi, se on jopa hauskaa kun siinä saa onnistumisia. Pitää jaksaa uskoa parempaan maailmaan kuin oma on ollut. Tavallaan unohdettava entinen elämä.
No mikäpä minä olen neuvomaan, omat ajatukset ei välttämättä sovi muille tai niitä esittää väärään aikaan. Minä olen saanut henkisesti itseäni parannettua mutta fyysiset reaktiot puskee väkisin läpi. Niihin otan betasalpaajaa.
Lapsuuden olotiloja olen palautellut mieleeni, siellä olin kyllä täysin hylättynä ja yksin kaikkien keskellä. Negatiivisessa energiassa tai tyhjyydestä vuodesta toiseen. Minäkin rakennuin omituiseksi enkä oikein päässyt koskaan kontaktiin muiden kanssa. Kehitys pysähtyy, muut saavuttaa kaikkea hienoa.
Ei pysty enempää ajattelemaan näitä tänään ettei ahdistu liikaa.
Todella toivon teille asioita jotka tekee elämästänne helpompaa ja parempaa.
Ei ole pippeliä.
Niinpä! Ajatusmaailman muuttamiseen keskitytään terapiassakin (ainakin siinä, missä minä käyn). Mennyt on mennyttä, nyt on nyt. Vaikka olis ollut minkälaista paskaa tahansa, se ei tarkoita, että myös tulevaisuus on sitä. Tämän sisäistäminen ei ole helppoa, ja siinä usko tähän saattaa välillä horjua, mutta pikku hiljaa.
Luulen, että Suomessa on "masentuneita", joilla on väärä diagnoosi, kun oikea voisi olla jokin persoonallisuushäiriö tai vaikka traumaperäinen stressihäiriö. Silloin kun minä aloin tätä vyyhtiäni purkamaan, perusterveydenhuollossa taisi olla käytössäkin "pikatestinä" vain masennustesti (raksi ruutuun). Ihmettelin, miten vähäiset pisteet sain siitä masennustestistä, vaikka olin aivan täysin p*skana päivästä toiseen. Oikea diagnoosi olikin tuo traumaperäinen stressihäiriö. Nykytilanteesta en tiedä, mitä ja miten tk-lääkärin vastaanotolla mielenterveysongelmia seulotaan.
Tätä mun vammaa hoidettiin pitkään lievänä/keskivaikeana masennuksena, nuorempana epäiltiin kehittymässä olevaa persoonallisuushäiriötä. Itse tiesin, että jotain on vialla, ja tiesin, että "on paha olla", mutta masennukseksi erehdyin tätä itsekin luulemaan. "Paha olla" voi tarkoittaa eri ihmisille eri asioita.
Älä hyvä mies luovuta tuossa iässä kyllää kun ikää kertyy tulee tarpeeksi onglmia ikärasismi ym
Onhan sitä tullut vedettyä jos jonkinnäköistä lääkettä masennuslääkkeitä, lyricaa, tenoxia, rivatriliä, muutaman kerran kannabista ja tietysti juopoteltua kaikkien terapioiden ja hoitomuotojen lisäksi. Yhtä turhaa touhua kaikki.
Itse en ongelmiini keksi syytä lapsuudesta muuta kuin sen että ehkä minua ei viety tarpeeksi muiden lasten pariin tai otettu juttuihin mukaan ja siksi minusta tuli vähän omituinen. Sitten jouduin itsekkin koulukiusatuksi ja se riitti herkkä ihminen kun olen.
Jos kädet ja jalat on terveet niin kokeilkaa liikuntaa pari kertaa päivässä puolen vuoden ajan. Vaikuttaa myös psyykkisesti.
Pelkäävät miehet ja naiset yhtykää ja rakastakaa toisenne vahvemmiksi.
Jos kerta tiedät noin selvästi miksi olet ollut surullinen, minkä takia olet lähtenyt käyttämään tuollaisia aineita? Noilla saat tai olet jo saanut pääsi rikki sen lisäksi, että sinulla on yhä käsittelemättömiä ja ratkaisemattomia asioita elämässäsi. Miksi painaa tuskaansa pois kemikaalein, ellei ihan sietämättömältä tunnu, koska käyttöön liittyy merkittäviä terveysriskejä.
Itse aina ujo ollut lapsesta saakka (nyt 47v) ja ensimmäinen välttämisreaktio kahvitilanteisiin tuli työskennellessäni isossa, vaikutusvaltaisessa firmassa. Oli pakko jättää työpaikkani verukkeella että muutin pois ja niin teinkin. Vain sen takia, että kahvikuppi tärisi. Uudella paikkakunnalla tapasin miehen-miehen väkivaltaisuuden takia takaisin omalle paikkakunnalle. Sen jälkeen sain töitä miltein heti mutta soiaalinen fobia nosti taas päätään. Silloin päätin, että haen apua. Ei tämä ollut normaalia. Olin silloin 21 vuotias. Siihen aikaan pääsin psygologille. Hän ohjasi minut psykiatrille. Oli tosi hävettävää kertoa, noloa…että nainen, joka on ulkoisesti edustava ja edustavassa asemassa, jännittää kahvitilanteita. Diagnoosi muutaman käynnin jälkeen aluksi oli Yleistynyt Ahdistuneisuushäiriö.
Tällä hetkellä käyn harvoin enää psykiatrilla mutta joudun silti miettimään joka tilanteita mihin saatan joutua.
Mieliala-lääkitystä on kokeiltu mutta ei tarvittavaa vastinetta. En tiedä, miten tästä eteenpäin.
Pitäisi perustaa verkosto josta saisi vertaiskaverin kun tarvitsee seuraa esim kauppaan, lääkäriin, virastoihin, liikennevälineisiin. Yksin selviytyminen ei sosiaalisuutta lisää.
Aivan hemmetin hyvä idea!
Paljon paremmin menisi, mikäli jokin lääkitys tekisi sosiaalisista tilanteista helpompia. Omalla kohdalla sellainen ei vain ole mahdollista, koska kykenen piilottamaan oireeni hyvin. Suurin pelkohan olisi se että joku käytännössä huomaisi. Kun lääkärissä kykenee katsekontaktiin ja puhumaan niin ei oteta tosissaan.
Diagnooseja on siis vakava masennus, epävakaa persoonallisuus, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, ei elimellinen unihäiriö, paniikkihäiriö, hoitoa silti pyöreät 0. On saanu kuulla TK:ssa maagiset parantavat ohjeet...Ota itseäsi niskasta kiinni, emme voi tehdä asioita puolestasi, sinähän olet työtön joten voit vain olla, et sinä työtön mitään tarvitse.
Seuraavan kerran sanot lääkärissä että sisälläsi on valtava pelko joka tarvii lääkitystä, muuten et jaksa. Vaikka päälle on ollut pakko rakentaa paksu suojamuuri.
Käyt niin monella eri lääkärillä kuin tarve vaatii. Vaikka yksityisellä.
Miksi pilaisit terveytesi huumein, kun voisit selättää sosiaalitilanteissa ilmenevät pelot asioita käsittelemällä. Huumausaineet ovat aina lyhytkantoinen ratkaisu. Käytön aikana et opi mitään, kun et pysty pelkojasi käsittelemään ja pahimipana seuraamuksena ovat pysyvät terveyshaitat, jotka voivat viedä elämältäsi pohjan. Miltä kuulostaa dementia tai seksuaalinen kyvyttömyys loppuiäksi? Muista, että vaikka lopetat ainekäytön se ei tarkoita, ettet saisi edeltäneestä käytöstä pysyviä seuraamuksia.
Mistä huumeista sinä puhut, virallisen lääketieteen lääkkeistä joihin ihminen pakotetaan vaihtoehtojen puuttuessa. Henkiset tuskat voi olla niin kovia ja koko elämän kestäviä että ei pidä syyllistää jos niitä käyttää. Tätä ei ymmärrä jos ei ole omia kokemuksia. Jos ne on kokemuksesta todennut huonoiksi niin sitten on saatava olla ilman niitä.
Parempaa ei ole tällä hetkellä saatavilla mutta lääketiede kehittyy ja toivoa pitää olla.
Itse uskon että jos terapeutti tajuaa mistä on kyse niin hän pystyy auttamaan mutta hekin ovat ihan ulapalla mistä on kyse. He esimerkiksi jankuttavat potilaan pelkojen olevan irrationaalisia, mitä ne toisen silmissä ovatkin, mutta jännittäjillä on niihin vissi syy joka piiloutuu lopullisesti tuolla asenteella.
Huumausaineilla tarkoitan aineita joihin viittasit lääkkeillä. Psykiatriset "lääkkeethän" ovat käytännössä huumausaineita niin kuin amfetamiini, alkoholi tai kannabis.
En tuomitse aineiden käyttöä. Älä ymmärrä väärin. Minusta on ihan okei, jos joku haluaa käyttää. Hyvä vaan tietää mitä aineet oikeasti ovat ja mitä käytöstä voi seurata, jotta osaa tehdä päätöksen kokonaisvaltaiseen ymmärykseen ja tietoon perustuen.
Samaa mieltä olen siitä mitä niin sanotut psykoterapeutit sanovat. Se mikä on toiselle rationaalista on toiselle irrationaalista ja toisin päin. Ei ole oikeaa vastausta. Toisen kokemuksen mitätöinti kertoo juuri siitä, ettei osaa asettua toisen tilanteeseen ja ymmärtää sitä kautta toisen ihmisen tuntemuksia, ajatuksia ja käytöstä.
Näin todellakin eli on syytä olla tietoinen lääkkeiden riskeistä jotta voi puntaroida niiden hyödyt ja haitat. Tämä aktiivimalli saa pakottamisellaan monet epätoivoon ja käyttämään lääkkeitä jotka on maineeltaan huonoja.
lOlen yläkoulun opettaja, ja olen sitä mieltä, että koulukiusaaminen voi vaurioittaa ihmistä vakavasti. Se tapahtuu herkässä iässä, jolloin ihmisen persoonallisuus on muotoutumassa, ja muokkaa ihmistä. Myös omia lapsiani on kiusattu koulussa, ja olen nähnyt, mitä se tekee ihmiselle.
Luin tutkimuksesta, jossa todettiin, että vertaisryhmän kiusaaminen, siis lapsiryhmässä, on vahingollisempaa kuin kaltoinkohtelu kotona. En tiedä, voiko se pitää paikkansa, koska varhaisvuosien turvattomuus kyllä vaikuttaa myös persoonallisuuteen paljon ja monet lapsena kaltoinkohdellut kärsivät postraumaattisesta stressireaktiosta. Mutta myös kouluiässä tapahtuva kiusaaminen muuttaa ihmisen luonnetta ja esim. omaa minäkuvaa.
Ahdistunut mies, minäkin ehdotan sinulle liikuntaa joka päivä, sekä luonnon parissa oleskelemista. Homma halpa soutuvene tai kanootti ja ala soudella järvellä. jos sellainen on lähellä. Myös yhden tukihenkilön löytäminen voisi olla tosi hyödyllistä, eikö SPR:llä ole kaveritoimintaa, josta voisi saada kaupassakäyntikaverin.
Voisit asettaa itsellesi pieniä tavoitteita, joita yrität tehdä. Haeskele itsessäsi rentoutunutta olotilaa luonnon parissa, että opit tuntemaan sen.
Tsemppä vaan, Ahdistunut mies. Niin kauan kuin on elämää, on toivoa.
En tiedä mitä kaltoinkohtelu kotona pitää sisällään, mutta minua ja ehkä muitakin sosiaalisesta fobiasta kärsivää kiusattiin kotona sisarusten toimesta ja vanhemmat syyttivät siitä itseäni. Meillä oli todella kylmä ja epäempaattinen ilmapiiri, koti voi olla kauhea paikka.
Noita niksipirkka konsteja on koitettu vuosikaudet, liikunta ravinto ulkoilma jne ja kun ne ei vaan auta. En tajua miksi se lääkitys olisi niin paha asia? Pitääkö tässä olla jumissa lopun ikäänsä? Totta kai tiedostan, että haittoja varmasti olisi. Tietysti olisi parempi kyetä käsittelemään ongelma ja jatkaa elämäänsä normaali rataa, tuotahan sitä on yrittäny vuodesta 2003 lähtien vaan kun ei onnistu.
Eihän tässä olisi mitään todellista ongelmaa mikäli mun käytettävissä olevat voimavarat olis riittäny sen ratkaisemiseen. Ei tässä tyhmiä olla ja toki nuo asiat tiedostaa.
Ahdistus voi olla halvaannuttava ja vaikka sen tiedostaisi ja järjellä ymmärtäisi ja tietäisi mitä pitäisi tehdä, silti voi olla voimavarat niin loppu ettei kykene. Tämä on se homman punainen lanka mitä muut ei tajua, ei myöskään lääkärit.
Olettepa aika reppanoita.
Kannattaisiko alkaa elämään?
Sen sijaan, että täällä valittaa.
Ei ei. Painukaa ylös ulos ja lenkille.
Työ on paras lääke joutilaisuuteen.
Ei jouda miettimään omaa surkeuttaan ja itseään säälimään.
Miten noin täydellinen on eksynyt väärälle palstalle. Empatiakyky sinulta tosin puuttuu, ainoa vikasi.
Eikukaanjoopajoolle sanoisin että sinun täytyy näyttää lääkärille se puoli itsestäsi joka tarvitsee apua. Kaikille terveydenhuollossa oleville voit sen paljastaa, heidän pitää osata se kohdata. Pääset kokeilemaan lääkitystä ja saat etäisyyttä tuskiisi ja pääset uusille urille.
Trololololololol looo
"Olettepa aika reppanoita.
Kannattaisiko alkaa elämään?
Sen sijaan, että täällä valittaa.
Ei ei. Painukaa ylös ulos ja lenkille.
Työ on paras lääke joutilaisuuteen.
Ei jouda miettimään omaa surkeuttaan ja itseään säälimään. "
Kuse trolli kouraas ja ryypi siitä! Syö ulostees! Osta rautakaupasta vahvaa köyttä ja etsi tukeva oksa! Trololololololololololololololol!!!!!
No ei nyt kannata hernettä nenuun vetää.
Toki tosiasioiden kertominen voi kirpaista.
Annoin vain toimivan neuvon.
Takaan, että noilla keinoilla paranee.
Eikä tarvita lääkäreitä ja lääkemyrkkyjä!
Nuo sinun sanat voi olla tosi vahingollisia. Tiedoksesi.