Perustuslakivaliokunta kiinnitti lausunnossaan huomiota siihen, että maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelussa on edetty jo varsin pitkälle, vaikkei eduskunta ole vielä hyväksynyt asiaa koskevaa lainsäädäntöä. Valiokunta pitää tästä näkökulmasta erityisen ongelmallisena toimeenpanon laajamittaista aloittamista ennen lain hyväksymistä esimerkiksi jo käynnistettyjen alueellisten pilotointien avulla...
KOMUKOIDEN VIIMEINEN KAMPITUS SOTESTA !
MISSÄVASTUU
16214
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Keskusta on madellut kannatusmittauksissa alhaalla. Tuoreessa IL-US-gallupissa puolue kuittasi vain 15,1 prosentin kannatuksen, mikä on historiallisen vähän vajaa vuosi ennen eduskuntavaaleja
Tasoissahan tuon demujen kansa..
Paljon siitä on puhuttukin 10 vuotta jo, nyt tulossa maaliviivalle ihan pian.
Edellinen kaatui kalkkiviivoilla kuntaliitoksiin. Kaatuuko tää loppuviimein maakuntiin rahoitukseen? Taas sipilä kertas, että viimekädessä valtio...Täytyykö valtiolle perustaa hallintahimmeli joka astuu maakunnan saappaisiin kun sen rahkeet(ryöväämättä jääneet rahat) ei riitä?
Jos valtio rupeaa jakamaan lisärahoja maakunnille tulee tilanteesta sama kuin maataloudessa. Pohjaton säkki johon kaadetaan surutta rahaa edes tietämättä(välittämättä) mihin se päätyy. Mutta ainahan niillä joku rikastuu, se on varma.
Uusi Suomi ei ole tavoittanut Kiurua kommentoimaan asiaa, mutta hän sanoo STT:lle, että soten kiireisimmät osat tulisivat käsittelyyn eduskunnan suuressa salissa juhannuksen jälkeisellä viikolla. Kiurun mukaan tämä on tarpeen, jotta sote-kokonaisuus saadaan vietyä eduskunnassa asianmukaisesti läpi.
Paljon pelissä, ei enempää ja vähempää kuin se että kuka on seuraava pääministeri..
Luultavasti se joka lupaa eniten eli lausuu suurimman valheen. Tähänastisista suurin vaalivalhe on Sipilän lupaus luoda 200 000 uutta työpaikkaa.
Krista Kiuru voisi luvat lihovansa 200 kiloon.
On tosiaan hyvä kysyä, missä on hallituksen vastuu. Hallitus on käyttänyt täysin epäonnistuneen ja tuhoontuomitun mallinsa läpiajamiseen ja valmisteluun miljoonia. Miten hallitus kantaa vastuunsa tuollaisesta rahan tuhlaamisesta, veronmaksajien rahojen tuhlaamisesta !
Meillä on nyt käytössä rahantuhlaus, mutta tarkoitus on tulevaisuudessa estää kustannusten nousu
KANSA JONOISSA TERVEYSKESKUKSISSA
ei miesten kannattajat on työterveyshuollossa, sotea ei tarvita, varattomat ehtii istua jonoissakin..
ei sopua vieläkään, sossut ovat paniikissa jos sote onnistuukin vielä tällä vaalikaudella !
Antin sylissä ja mies vain sönköttää että paria lakia muuttamalla homma hoituu.
Komukka, komukka huutaa paskanaamasyöttiläs hullujen huoneella, kun Leastakyrpä käskee.
"Sote juna kulkee ja punaapinat (pitää kirjoittaa puna-apinat) ja punaruput huutaa" sanoivat Suomen keskustan parhaat voimat. " Sipilä ohjaa varmalla kädellä Valtiolaivaa....."
Entä mikä on mieliala siellä hullujen huoneella, kun Köntsäkaisa Heikkinen sai nuhteet lakien ja hyvien yhteisesti hyväksyttyjen kokouskäytäntöjen rikkomisesta.