varainsiirtovero ja muuta

pänniii

"1.3 Liittymät

Jos kiinteistön ohella luovutetaan irtainta omaisuutta ja vastikkeen jakautuminen irtaimen ja kiinteistön osalta on selvitetty, varainsiirtoveroa ei ole suoritettava irtaimen omaisuuden arvon osalta.

Jos kiinteistöön kohdistuu liittymä tai liittymiä (sähkö-, viemäri- ja kaukolämpöliittymät) ja ne siirtyvät kiinteistön luovutuksen yhteydessä edelleen kiinteistön ostajalle, liittymiä voidaan pitää irtaimena omaisuutena vain, jos liittymismaksut ovat palautuskelpoisia. Vain tällöin niillä voidaan katsoa olevan oikeudellisesti ja taloudellisesti itsenäistä arvoa.

Jotta liittymän luovutus olisi varainsiirtoverosta vapaa, on ostajan esitettävä selvitys liittymän palautuskelpoisuudesta, esimerkiksi kopio liittymäsopimuksesta. Lisäksi ostajan on selvitettävä liittymän arvo. Lähtökohtana liittymän arvoa määrättäessä on myyjän liittymästä maksama määrä. Jos liittymälle kauppakirjassa eritelty kauppahinnan määrä ylittää mainitun määrän, on ostajan tällöin selvitettävä liittymän käypä arvo esimerkiksi palvelun tarjoajan hinnastolla."

No entäs jos liittymäsopimuksia ei ole löydy ja vielä liitymän arvo, (sähkö vesi ja viemäri paperit)
varmaan haetaan sitten ko yhtiöistä?

Tarkoitus on lunastaa siskon osuus perintötalosta, tässä vaiheessa en vielä tiedä miten se järkevästi onnistuu, siinäkin hyvät neuvot olisi tarpeen.

Pikkuhiljaa olen yrittänyt selvittää mitä kaikkea tarvitaan, on muuten hyvin monimutkainen ja aikaa vievä prosessi.

6

358

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onneeakauppooihin

      Tuo asia hoituu helposti kun kauppakirjaan merkitään ne kaikki liittymät ja arvot...... kiinteistönvälittäjä voi arvioida paljonko summasta on vesi-, sähkö yms....liittymää...
      Tällöin ei kuitteja tarvita ja vastuu on välittäjällä.

      Itse olen pyytänyt ihan suoraan välittäjältä hinnat esim: sähköpostilla ja saanut mustaa valkoisella hintoja ja erittelyjä. Näiltä voi sitten laittaa verottajalle yms... että onpahan joku muu ne arvioinut kuin itse. Välittäjät ei ole ikinä ainakaan tähän mennessä kieltäytyneet arvioimasta ko. tuotteita.

      • onneekaupppoihin

        ja sillai olen pyytänyt erittelyitä, että olen itse antanut pientä arvion tynkää, että mitä mieltä olen itse liittymien arvosta ja sitten kysynyt että olisko mahollista saada tämä arvio sinun näkemyksen pohjalta ja ei ole ikinä antanut muuta arviota, kuin sen jonka olen raapustanut...


      • pänniii

        Tuota ...."käypä arvo esimerkiksi palvelun tarjoajan hinnastolla" jos niitä itse mene arvioimaan niin voi mennä hinnat hieman pieleen. Tosin 50-luvun talosta ei varmasti sen hetkisiä hintoja varmaan sähköliitymälle löydy.

        On sitten verottaja keksiny harvinaisen v......:sen pykälän tuohonkin.

        jos nyt tuon verokarhun ohjeen tajusin oikein
        -otetaan sähköliitymä: 3 470 € (savonvoiman sivuilta)
        -vesi/viemäri -laitoksen sekavalta sivulta en hintoja löytänyt


      • pänniii
        pänniii kirjoitti:

        Tuota ...."käypä arvo esimerkiksi palvelun tarjoajan hinnastolla" jos niitä itse mene arvioimaan niin voi mennä hinnat hieman pieleen. Tosin 50-luvun talosta ei varmasti sen hetkisiä hintoja varmaan sähköliitymälle löydy.

        On sitten verottaja keksiny harvinaisen v......:sen pykälän tuohonkin.

        jos nyt tuon verokarhun ohjeen tajusin oikein
        -otetaan sähköliitymä: 3 470 € (savonvoiman sivuilta)
        -vesi/viemäri -laitoksen sekavalta sivulta en hintoja löytänyt

        ai niin yksi pointti.... no perinnössähän olen "käsittääkseni" saanut 50% liittymistä ja sisko omistaa sitten toisen 50%. Mites se muuttaa asioita


    • poistotverotuksessa

      Kannattaa muutenkin kirjata kauppakirjaan sellaiset erikseen, joista voi esim. vähentää poistot verotuksessa.
      Liittymät tietysti erikseen, koska ne voi myydä erikseen muutenkin. Monesta vanhemmasta kiinteistöstä on myyty sähköliittymä pois, kun ko. kiinteistön hinta on muutenkin halpa.

    • Prokuristi2

      Huomatkaa, että liittymä tulkitaan irtaimeksi omaisuudeksi vain, jos se voidaan myydä takaisin tai kolmannelle osapuolelle. Tällainen on lähinnä vain (lanka)puhelinliittymä, joita ei edes juurikaan ole. Ei kaupunki osta takaisin vesi- ja viemäriliittymiä ja palauta rahoja, eikä niitä saa myytyä tori.fi sivustolla kenellekään. Ne ovat siis väkisinkin kiinteä osa kiinteistön arvoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7937
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      177
      1755
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1114
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1113
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      62
      1031
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      193
      945
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      823
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe