Elämä on niin yksinäistä ja järkeähän tässä hommassa ei ole.
Onko kelleen muulle käynyt niin, että olisi 45-vuotiaana muuttunut näkymättömäksi?
Ketään ei oikeasti kiinnosta, kukaan ei välitä.
Jos yrität kertoa luottoystävällesi kaikkein kipeimmästä ongelmastasi, tämä kuuntelee kiusaantuneena ja sen jälkeen jatkossa väistelee aina aihetta eikä edes erehdy kysymään, mitä kuuluu.
Kaikkein karmeinta on tajuta, että tämä elämä oli nyt tässä. Olen vanha enkä kiinnosta ketään. Ehkä kaikkein vähiten häntä, jota pitäisi kiinnostaa eli omaa puolisoa. Ihoni ryttääntyy kosketuksen puutteeseen ja yksinäisyyteen ennen aikojaan. Jonain keväänä kuolen sydänkohtaukseen pelkästä kateudesta katsellessani suutelevia pareja puistossa.
Onko kelleen muulle käynyt niin, että olisi 45-vuotiaana muuttunut näkymättömäksi?
Ketään ei oikeasti kiinnosta, kukaan ei välitä.
Jos yrität kertoa luottoystävällesi kaikkein kipeimmästä ongelmastasi, tämä kuuntelee kiusaantuneena ja sen jälkeen jatkossa väistelee aina aihetta eikä edes erehdy kysymään, mitä kuuluu.
Kaikkein karmeinta on tajuta, että tämä elämä oli nyt tässä. Olen vanha enkä kiinnosta ketään. Ehkä kaikkein vähiten häntä, jota pitäisi kiinnostaa eli omaa puolisoa. Ihoni ryttääntyy kosketuksen puutteeseen ja yksinäisyyteen ennen aikojaan. Jonain keväänä kuolen sydänkohtaukseen pelkästä kateudesta katsellessani suutelevia pareja puistossa.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Minulla uskonpuute. Masennus, toisella mania, paha yhdistelmä.
Täällä 46-sinkkumies kaipais hellän naisen seuraa!:)Liikunta harrastus plussaa!:)
Ehkä se on tuo keski-ikä ja joku ihmisten saamattomuus tulla kylään. Itselläni samantyyppisiä ongelmia paitsi, ettei mies ole kiinnostumaton minua kohtaan. Ehkä tähän maahan on tulossa jotakin isompaa, maan kansalaiset hidastuvat ja jähmettyvät ennen jotakin suurempaa. Tietenkin sitä toivoisi ystäviltä, jos heitä on, että pitäisivät yhteyttä ja kävisivät joskuskaan kylässä. Toisaalta jos ei kiinnosta tai jaksa, ei voi vaatia. Näin se menee.
Ei kai se sun onnesi ja elämästä nauttimisesi ole muista kiinni. Se on kummallista, ettei osata nauttia omasta elämästä kuin ihmisissä ja heidän huomiossaan roikkumalla,
Hyvä komentti. Ei ihmisen elämä ole kiinni toisten huomiosta. Elämästä voi nauttia niin monella tavalla. Itse valitsen ystävät niin, että heidän kanssa on helppo olla ja he antavat olla minun sellainen kuin olen. Muihin tyyppeihin, joista tulee vain vihaiseksi tai pahamieli, en pidä yhteyttä. Eikä kenenkään tarvitse tuhlata elämäänsä epätyydyttäviin ihmissuhteisiin. Maailma on täynnä mukaviakin ihmisiä. Vanhoissa surkeissa ihmissuhteissa roikkuminen on kuin oman elämän tappamista. Ei edes sukulaisiin tarvitse pitää yhteyttä, jos ne vain kaivaa vikoja eivät arvosta ihmisenä. Hemmetti eläkää ja etsikää tyydyttävät ihmissuhteet, jos nykyiset eivät muutu.
Huom, elämässä on muutakin kuin ihmissuhteet.
Juuri niin ajattelen. Oma vakavasti sairas lähisukulainen haaskasi oman elämänsä muiden miellyttämiseen. Aikanaan kun jäi eläkkeelle ehdotin, että eiköhän olisi aika alkaa elää omaa elämää. Miten aikuinen ihminen voi valittaa, että nyt se yksi tulee viikoksi kylään ja hän ei jaksaisi?
Itse olen varannut aikaa itselleni. Olen uskollinen itselleni, en mielistele kertakaikkiaan ketään. Tämä asenne ja tapa elää on tuonut myös vaikeuksia. Loppujen lopuksi riittää se, että riittää itselleen. Ja ne ystävät, jotka ovat aitoja, pysyvät vierelläsi.
On paljon yksinäisiä vanhuksia. Mielestäni jos on hurmaava ja puhelias sekä kertynyt sitä omaisuutta ja tavaraa, niin sellaisilla on vierailijoita.
Mutta ehkäpä sinä aloittaja et ole juoruilija, vaan hiljaisempi ihminen, niin juoruilijoiden seura ei kiinnosta. Ilkeämielisesti juoruajien seuraa tosin ei tarvitsekaan kaivata.
Minulla on paljon kavereita, joiden kanssa rupatella jonninjoutavia. En ole hiljainen ja harrastuksiakin riittää ihan kiitettävässä määrin. Helppohan se on neuvoja antaa, että kenenkään ei pitäisi sitä eikä tätä. Tilanteet kun sattuvat olemaan jokaisella erilaiset, samoin tilanteeseen liittyvien läheisten henkilöiden verkosto. Aina ei ihmissuhteista niin vain lähdetä, varsinkaan, kun mitään väkivaltaa, päihteitä, rikollisuutta, kiihkouskovaisuutta tai muita vastaavia väistämättömiä eron syitä ei ole. Arki sujuu keskimääräisesti rutiinilla, mutta nyt on sellainen olo, että juuri se rutiini tuhoaa minusta kaiken. Omatuntoni ja moraalini eivät salli tehdä ratkaisevaa lähtöpäätöstä ilman kunnollista syytä. Toki siinä voi olla osansa myös muutoksen pelolla ja laiskuudellakin.
On lähdettävä liikkeelle ja mentävä paikkoihin joista voi saada ystäviä silloin kun on ystävän puute. Mahdollisuuksia on monia ja yksinäisiä maa täynnä. Riippuu siitä mitä etsii. Kaikkia mahdollisuuksia ei voi käyttää, ensimmäisenä on velvollisuudet omaa perhettä kohtaan.
Ei se mitään elämää ole jos oman elämänsä rikkoo epävakailla ihmissuhteilla tai uskottomuudella. Ei toinen ihminen ole koskaan onnesi tae, vaikka sisältöä hän voi elämään tuoda.
Kaiken ikäisissä on yksinäisiä. Ole sinä heille luotettava ihminen ja näe heidän jokaisen arvo ja saat paljon takaisin.
Ihmiset ruikuttaa paljon turhista vaikka elämä on suhteellisen hyvin ja kulkee tasaisesti. Itse voi tehdä paljon, voi lähestyä puolisoa jos hän on etääntynyt. Hänkin voi kaivata ihmistä joka häntä ymmärtää (sinua), ei erakoitua yksinäisyyteensä. Liian usein valitaan syyttely ja vikaa haetaan toisesta. Hän voi tarvita vain oikeanlaista lähestymistäsi ja tilanne aukeaa. Mene vastaan. Jos hän ei siihen kykene, mene vaikka perille asti tarvittaessa. Se on rakkautta, rakkaus synnyttää vastarakkautta. Ei me aina nähdä omaa osuutta toisen rakkaudettomuuteen.
Ei toinen ihminen koskaan takaa koko elämän onnea. Elämä vaatii enemmän, toiset iloitsee pienistä onnistumisista ja toiset ei ole tyytyväisiä mihinkään. Rakkauteen ja rakastamiseenkin voi kyllästyä, se on joskus vaativaa.
Elämässä on paljon kaikkea josta voi olla kiitollinen ja onnellinen. Juuri silloin olisi hyvä asettua toisen ihmisen asemaan jolla on vielä huonommin. Hän voisi olla kiitollinen että joku häntä muistaa, hän arvostaa eniten sitä.
Liialliset toisille asetetut vaatimukset ja itsensä toisen yläpuolelle nostaminen synnyttää omahyväisyyttä ja ylimielisyyttä. Se voi tuoda myös itsesääliä ja kuvitelmia, että toisilla on paremmin ja oma onni olisikin muualla. Peilin edessä tulemme realistisemmaksi, mikä minä itse olen?
Kannetaan oma ristimme ja mennään mukaan sinne missä ihmiset ovat. Siellä elämä realisoituu paremmin ja unelmatkin saa oikeat mittansa.
Voisiko nuo tuntemukset olla hormonaalisia ns.ikäkriisiä, ohi meneviä, kun pääset taas sinuksi muutoksien kanssa ja ajatuksiesi?
Tuo, ettei puolisoasi kiinnosta, on tosi paha juttu! Elämässä on paljon muitakin kiinnekohtia ja sitä varmaan oppii elämään monenlaisissakin suhteissa ja hakemaan hyvää sieltä, missä aitä on esim. Harrastukset.
Silti ihmissuhteen pitäisi olla, no ei ainakaan voimia vievää..
koita tarja päästä sieltä paskasesta luukustasi ihmisten ilmoille, niin voit varmasti paremmin. .)
Nimeni ei todellakaan ole Tarja ja kotiani kuvailisin enemmänkin adjektiivilla siisti ja kodikas kuin paskainen. Ja kaupungissa toki asustelen eli joka päivä niinsanotusti ihmisten ilmoilla. En laske tätä asiaa minkäänsorttiseksi onnellisuuden takeeksi.
minä olen kokenut aina noin.. nyut olen 29 vuotias mies. vieläkään ei hommassa ole järkeä.. koskaan en ole ollut suosittu vaan aina näkymätön.. asuin pienenä alkoholistin luona ja mummon luonakin.. aika merkityksetön ja paska elämä..
Puolison pitäisi kiinnostaa. Voisiko sille tehdä jotakin. Alkaa juttelemaan ja olle kiinnostunut hänen jutuista. Tehkää yhdessä jotakin. Vaikka kävely. Lomareissu. Ystävien saaminen taitaa vaatia toisen yksinäisen tunnistamista. Valmiisiin verkostoihin on vaikea päästä mukaan. Kesätoreilla voi jutella tuntemattonien kanssa. 45 vuotiaana elämä alkaa.
Puolison kanssa puhumme kyllä ja teemme yhdessä asioita. Kuin sisko ja veli, ystävinä. Kuten varmasti ymmärrät, kaipaan myös läheisyyttä ja hellyyttä. Miestä tämä puoli suhdetta ei ole kiinnostanut yli kymmeneen vuoteen ollenkaan. Olen siis elänyt vastoin omaa tahtoani täydellisessä selibaatissa ilman minkäänlaista fyysistä hellyydenosoitusta, siis ilman ainuttakaan suudelmaa, hiuksten silittelystä puhumattakaan niin monta vuotta, etten enää edes jaksa laskea. Minulla on ystäviä, muttei ketään semmoista, joka oikeasti jaksaisi kiusaantumatta kuunnella ongelmiani. Tuttavia on liiankin kanssa, muttei ainuttakaan oikeaa ystävää, joka välittäisi.
Voisin olla ystäväsi, jos sellaista tarvitset. Olen samanikäinen, hetki sitten sinkuksi jäänyt nainen. Ystäviä on, mutta kaikilla erilainen elämäntilanne kuin itselläni tällä hetkellä.