Parasta

king-david

Tälle palstalle näyttää osuvan mielenkiintoisia kirjoituksia älystä ja inhimillisistä ominaisuuksista.
Omat kokemukseni ihmisistä ( uskovaisista ja uskomattomista ) pitävät sisällään ainakin yhden huomion. Sitä mitä ihminen pitää parhaimpana ominaisuutenaan, hän pyrkii korostamaan. Jos ihminen on älykäs, hän pyrkii kaikin tavoin tuomaan älykkyytensä esille. Jos ihmien on kaunis, on hänellä mitä luultavammin kuva omalla galleriasivullaan. Jos naisella on omasta mielestään hyvät sääret, pukeutuu hän niin, että sääret näkyvät. Ja niin edelleen. Sitä mitä on, sitä näytetään. Joskus jopa ylikorostuneesti peitotakseen huonommat ominaisuudet tai piirteet, sellaiset joita kenties jopa hävetään.

Sosiologia on jo aikaa tutkinut tätä ihmisen käyttäytymismallia jonka on katsottu olevan yksi syy esim. rasismin nousuun. Valkoinen, kouluttamaton, köyhä työväenluokka korostaa "ainoata hyvää ominaisuuttaan" eli valkoista ihonväriään. Heillä ei ole muuta mitä korostaa. Tämän ilmiön on katsottu olevan yksi syy "skinhead" ilmiöön ja uusnatsismiin.

Uskovaisella ihmisellä on Jeesus ja meidän pitäisi korottaa ja korostaa Häntä. Meidän itsemme tulisi vähetä. Tämä ei tarkoita, etteikö uskovainen voisi käyttää niitä älyn lahjojaan joita hänelle on annettu tai mitä tahansa muuta lahjaa. Mutta uskovaisen tulisi muistaa että kaikki se muu mitä on elämän varrella kertynyt on kerran katoava ja loppujen lopuksi vain Jeesus on se joka on arvokasta ja pysyvää.

3

302

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jumala on luonut ihmisen tasapainoiseksi olennoksi
      mutta ihminen itse, monesti särkee tämän Jumalan luoman kuvan, jollain ääri-ilmiöllä.

      Parasta on tasapaino kaikessa -
      vaikka on surua löytyy myös rauha
      ja vaikka itkua, tulee sen jälkeen puhdistunut ilo!

      Kuinka tahansa elämä heitteleekin
      olipa tyhmempi jossain asiassa,
      toisessa taasen viisaampi,
      niin silti, jokainen meistä on Jumalalle äärettömän arvokas! ja siksi Hän lähetti suuressa Rakkaudessaan meille Jeesuksen - Evankeliumin kaikille luoduille.

      ps.suosittelen klassisen musiikin kuuntelua
      se laajentaa aivoja ja antaa niille myös tilaa levätä ;)

      mutta suurinta kaikesta on - Rakkaus!

    • aahoohoo

      Jos minä liimaan orhin kuvan punaisen muhkuraisen Suzukin kupeeseen, niin tekeekö kuva vanhasta kotterosta Ferrarin?

      • king-david

        Eipä taida tehdä. Replicat ovat sellaisille jotka niitä harrastavat.
        Kuvassa on aito 308 GTS 70-luvun lopulta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      373
      866
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      842
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      78
      642
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      625
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      615
    6. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    7. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      152
      594
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      576
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      557
    10. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      57
      556
    Aihe