Nyt about kuukauden seurannut näitä keskusteluja (itse kaipaillut myös) ja tuli mieleen, että aika usein tuntuu että monet täällä pyörivät ovat pohtineet asioita ihan liikaa. Sähköä, rakkautta, kunnolla ihastumista... Ymmärrän kyllä täysin, että siinä vähän pelästyy omia tunteitaankin.
Mutta ihan ensimmäinen etappi olisi käydä siellä treffeillä ja tutustua. Tuntuu kuin moni olisi halukas skippaamaan kokonaan sen deittailuosuuden ja sen takia ei uskalla ottaa yhteyttä ihastukseen. Kyllähän joskus siirrytään siihen seurusteluvaiheeseen heti kun kaikki vaan toimii, mutta minun mielestä sitä ei kannata ajatella liikaa.
Nimimerkki: Ei edes mitenkään erityisen kiinnostunut seurustelemaan, mutta joskus on niin että kun on kiinnostunut, tuntee sähköä ilmassa ja kemiatkin tuntuvat toimivan niin haluaisi kokeilla oman mukavuusalueen ulkopuolella olemista, tai jopa luoda uuden mukavuusalueen itselle oikean ihmisen kanssa.
Tsemppiä ja hyvää loppuviikkoa kaikille. :)
Mutta ihan ensimmäinen etappi olisi käydä siellä treffeillä ja tutustua. Tuntuu kuin moni olisi halukas skippaamaan kokonaan sen deittailuosuuden ja sen takia ei uskalla ottaa yhteyttä ihastukseen. Kyllähän joskus siirrytään siihen seurusteluvaiheeseen heti kun kaikki vaan toimii, mutta minun mielestä sitä ei kannata ajatella liikaa.
Nimimerkki: Ei edes mitenkään erityisen kiinnostunut seurustelemaan, mutta joskus on niin että kun on kiinnostunut, tuntee sähköä ilmassa ja kemiatkin tuntuvat toimivan niin haluaisi kokeilla oman mukavuusalueen ulkopuolella olemista, tai jopa luoda uuden mukavuusalueen itselle oikean ihmisen kanssa.
Tsemppiä ja hyvää loppuviikkoa kaikille. :)
Vastaukset 11
Vanhimmat
Toi kemia ja sähkö ja jännitys kahden ihmisen välillä on kyllä mahtavaa. Siitä tulee niin hyvä ja tervetullut olo olemaa toisen kanssa, että oikein kutkuttaa joka paikasta silleen mukavasti.
Kiitos. Tuo mukavuusalueen muutos aina on vain välivaihe.
Hyvä, että joku ymmärsi tämän aiheen. Aloin vähän miettimään, että joku saattaa ajatella tämän jotenkin negatiivisena aiheena tai muiden haukkumisena mikä ei ole missään nimessä tarkoitus.
Minun vaikeus on se etten juurikaan halua miettiä tulevaisuutta liian pitkälle. Haluan elää päivän kerrallaan.
Suunnittelen vain raha, asuminen ja työasioissa pidemmälle mutta ihmissuhteissa inhoan sellaista suunnittelua. Ihmissuhteissa kuitenkin niin monet seikat vaikuttaa asioihin. Kaksi ihmistä ja sen lisäksi ehkä muitakin ihmisiä jotka vaikuttaa niihin kahteen ihmiseen.
Oon itse huomannut että jos ihmissuhteissa suunnittelee liian pitkälle tulevaan sellaista joka on riippuvainen pitkälle tunteista, henkilökemioista, olosuhteista, sairastumisista jne niin helposti saa pettyä.
Minua ehkä pidetään ärsyttävänä kun en suostu tekeen suunnitelmia kuin max 7 päivän päähän.
En milloinkaan tee 1 kk saati vuoden päähän mitään suunnitelmia.
Usein jopa vaivaannun jos minulta kysytään mitä jos vuoden päästä...
Päässäni pyörii sata ja yksi jos ja mutta kohtaa..
Esim:
jos emme ole enää yhdessä silloin
Jos olenkin kuollut
Jos talo palanut poroksi
Jos olen köyhä ja työtön
Jos sairastunut vakavasti
Lopulta olen niin ressissä että totean vain että eikö voitais elää päivän kerrallaan ja katsoa lähempänä ajankohtaa tarkemmin sitä?
Oon joskus tehnyt pitkäajan suunnitelmia mm. Parisuhde puolella ja ennen kuin ne ehti aika tuleen niin olimme jo eronneet
Se on vaan kovempi pettymys jos liikaa menee asioiden edelle
Muuttujia on niin monia.
Pahimmillaan voit vaikka kuolla ennen suunnitelmiesi ajankohtaa!
Varmaan olisin sellainen ihminen et mulle melkein pitäis kaikki ilmoitaakin sillai muutaman tunnin varoitusajalalla jotta en ehdi liikaa miettimään ja stressaan niitä jos kohtia.
Avioliittokin varmaan että muutaman viikon varoitusajalla maistraatissa äkkiä. Muuten alan jossittelun
Itse elän kanssa viikko kerrallaan. Ei tosiaan nykypäivän status sinkkumarkkinoilla mikään erityisen haettu piirre, vaikka monen lempisitaasi on niinkin siirappinen ja ironinen kuin Carpe Diem.
Hyvä aloittaja,
Et ota huomioon, että aina kyse ei ole uskalluksen puutteesta.
On ihmisiä, joiden kanssa heitä kiinnostavat ihmiset eivät halua treffeille.
Kannattaahan sitä kysyä, ja jos ei toinen halua niin sitten on vaan jatkettava matkaa tietäen, että teki kaikkensa.
"Nothing in this world worth having comes easy"
Sinä et ymmärrä. Jos on kysynyt useilta kymmeniltä ihmisiltä elämänsä aikana ja saanut lähinnä vain kieltäviä vastauksia, jossain vaiheessa ei enää huvita kysellä.
Mutta kuluu aika täälläkin. :D
Olen ajatellut tulevaisuutta niin pitkälle, että voisin ottaa husseinin kalun suuhuni. Pian kiitos niin päästään eteenpäin.
mieltä. Ajatellut näin oikeastaan aina. Tuntuu että täällä luodaan ihan mahdottomia odotuksia tai ainakin keskustelut johtaa liialliseen asioiden ajatteluun joka lopulta vie rohkeuden. Itse olen aina ollut valmis kohtaamaan ja painottanut sen tärkeyttä jotta saa itse näyttää millainen on varsinkin kun ei ole mitenkään sitä mitä odotetaan.
Odotetaan ? Tuopa on se vihon viimeinen kun odotetaan jotakin tai ei odoteta mitään, jää siihen koko homma.
Tuollainen "näyttäjä", joka haluaa näyttää itse mikä on, lentäis niska pers otteella ainakin meikäläisen kanssa treffeiltä puskaan näyttelemään.
Siis tottakai muilla se toimii ja hyvin. Minä vaan olen tämmönen viallinen maanantai versio :)
ala mitään asioitani perkaamaan varsinkaan kun ei edes ole mitään takuita siitä meneekö ne oikealle henkilölle. Aika hullua jos sellasta pitää vaatia.