Sipilä on ehtinyt jo muutaman päivän harkinnan perusteella muodostaa kantansa notifikaatiomenettelyn tarpeellisuudesta, vaikka perustuslakivaliokunta edellytti siitä perustavanlaatuista harkintaa ja merkittävästi parempia perusteluja kuin on nähty tähän asti. Sipilä on edelleen sitä mieltä, että menettelyä ei tarvita.
Sipilä perustaa näkemyksensä siihen, että neljässä ministeriössä on oltu sitä mieltä, ettei menettelyä tarvita. Käytäväkeskusteluissa EU-virkamiehet ovat sanoneet samaa ja kaiken lisäksi sen, ettei Suomen kyselyä/hakemusta otettaisi edes käsiteltäväksi EU:ssa.
Samaan aikaan Suomen johtavat EU-oikeuden asiantuntijat ovat täysin toisella kannalla eli heidän mielestään notifikaatiomenettely on välttämätön. Sipilä ei siis anna mitään painoarvoa asiantuntijoiden näkemyksille.
Jos asia on kerran niin yksinkertainen, ettei EU ottaisi vastaan edes kyselyä, niin eikö tämä kanta olisi yksinkertaista pyytää EU:lta kirjallisena niin, että sen allekirjoittaisivat EU:n vastuulliset tahot. Näin Suomella olisi kirjallista todistusaineistoa siltä varalta, että asia nousisikin myöhemmin esille. Voisimme sanoa, että olisimme notifioineet, mutta EU ei siihen suostunut. Toivottavasti eduskunta ja media ottavat nyt tarkkaan syyniin nämä Sipilän lausumat. Sen verran ihmeellistä tekstiä tällainen EUn oletettu kieltäytyminen on. Notifikaatioita pitäisi EUn mukaan tehdä, mutta Sipilän mukaan jo sellaisen yrityskin torpataan EUssa samantien.
Sipilä aikoo antaa piut paut PLV:lle
9
266
Vastaukset
- Sipilänomatie
Otsavuoto, ylimielisyys ja puhtaasti laskettu virtsa on tätä päivää.
- TäytyyIhmetellä
EU menettylystä luovuttiin jo edellisen hallituksen esityksessä 2014, koska EU tulisi vaatimaan palvelujen tuottamista yhtiömuotoisesti ja vaatimaan niiden avaamista kilpailulle.
Kun tämä nykyinen hallitus ehdotti kutakuinkin tuon EU:n ohjeistuksen mukaista mallia, jossa oli mukana julkisen palvelun yhtiöittämiset ja valinnanvapaus, Perustuslakivaliokunta totesi sen olevan perustuslain vastaista. Niinpä ehdotusta muutettiin ja julkisen tuottajan yhtiöittämisestä luovuttiin. Tämän vuoksi on pakko myös luopua EU notifikaatiosta, eikä Perustuslakivakiokunta sitä enää ponteen laittanutkaan. Hallituksella ei siis ole juridista pakkoa hakea EU lausuntoa.
Ihmeellisintä tällä hetkellä on se, että nuo jotka kovimmin vastustivat julkisten palveujen yhtiöittämistä, ja joka siis tulisi olemaan myös EU vaade notifikaatiomenettelyn jälkeen, nyt vaativatkin notifikaatiomenettelyä, ja siis sen seurauksena yhtiöittämispakkoa.
Jotenkin ihmeelliseltä tuntuu, että etenkin demarit, jotka edellisessä hallituksessa juurikin tuon EU mukanaan tuoman yhtiöittämisen vuoksi halusivat silloin hakea mallia, jota ei tarvitse viedä EU:n käsittelyyn, ovat nyt liikkeellä hakemassa EU menettylyä - ja julkisen puolen yhtiöittämistä. Johdonmukaisuus puuttuu tyystin demareilta tässä kysymyskessä,Perustuslakivaliokunta kirjasi asiasta seuraavanlaisesti:
"Perustuslakivaliokunnan mielestä sosiaali- ja terveysvaliokunnan on painavista valtiosääntöoikeudellisista syistä tarkkaan selvitettävä, voidaanko ehdotettua valinnanvapausjärjestelmää pitää sisällöltään notifiointia edellyttävänä. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan on tarvittaessa muutettava valinnanvapausjärjestelmää siten, että oikeudellinen epävarmuus valtiontukisääntelyn soveltuvuudesta poistuu. Tällainen muutos voidaan toteuttaa esimerkiksi määrittelemällä terveyspalvelut SGEI-palveluiksi ja muuttamalla sääntelyn sisältöä SGEI-palvelua koskevalta sääntelyltä EU-oikeudessa edellytetyn mukaiseksi. Jos sosiaali- ja terveysvaliokunta ei saa riittävää varmistusta järjestelmän hyväksyttävyydestä EU:n valtiontukisääntöjen näkökulmasta, olisi valinnanvapauslakiehdotuksen sääntelyä voimaantulosta syytä muuttaa esimerkiksi siten, että valinnanvapauslakia voidaan EU:n valtiontukisääntöjen kannalta merkitykselliseksi määriteltävin osin soveltaa vasta komission hyväksyttyä sille asianmukaisesti notifioidun sääntelyn Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan tarkoittamalla tavalla. Valiokunta toteaa ottavansa asiaan lopullisen kannan perehdyttyään sosiaali- ja terveysvaliokunnan perusteelliseen harkintaan."
Perustuslakivaliokunta näkee siis oikeusepävarmuuden riskinä perusoikeuksien toteutumiselle. Oikeusepävarmuus voi johtaa tilanteeseen, missä kaikille kansalaisille ei voi turvata terveyspalvelujen saatavuutta. Sen vuoksi valiokunta mm. ehdottaa, että toimeenpano voitaisiin lykätä epäselviltä osin niin pitkälle, että epävarmuus notifioinnin kautta poistuisi. Sos- ja terveysvaliokunnan pitää painavista valtiosääntöoikeudellisista syistä harkita, voidaanko valinnanvapausjärjestelmää pitää notifiointia edellyttävänä. Perustuslakivaliokunta näkee tässä sellaisen riskin, jonka poistamisesta pitää huolehtia. Nähdäkseni jatkokäsitelyssä on tämän vuoksi huolehdittava siitä, että oikeudellisen epävarmuuden riski poistuu eli ei riitä, että asia vain sitten joskun myöhemmin ratkaistaan tuomioistuimessa. Ei siis ole juridista pakkoa hakea notifiointia ainakaan tässä vaiheessa, mutta sitten oikeusepävarmuus pitää muilla keinoin poistaa. Se muu keino on valinnanvapausosan siirtyminen hamaan tulevaisuuteen ja se on tuskin Kokoomuksen hyväksyttävissä.
Ei asiassa ole mitään ihmeellistä notifioinnin vaatimisen suhteen. Eivät yhtiöittämispakon poistamista halunneet ole esittäneet tilalle mitään valinnanvapautta. Tämähän kielii vain siitä, että valinnanvapaus on monin osin hyvin ongelmallinen kokonaisuudessa, missä yhteiskunnan velvollisuutena on viime kädessä huolehtia palveluista ja niiden kustantamisesta. On hyvä muistaa, että samat perustuslakiasiantuntijat, jotka pitivät yhtiöittämispakkoa perustuslain vastaisena ovat nyt pitäneet notifiointia tarpeellisena. Eivät nämä vaatimukset ole miltään osin ristiriidassa. Johdonmukaisuuden linja käy tässä pikemminkin siinä, tarvitaanko ns. valinnanvapautta vai ei.- NäinSeMeneee
Mielipidepankki kirjoitti:
Perustuslakivaliokunta kirjasi asiasta seuraavanlaisesti:
"Perustuslakivaliokunnan mielestä sosiaali- ja terveysvaliokunnan on painavista valtiosääntöoikeudellisista syistä tarkkaan selvitettävä, voidaanko ehdotettua valinnanvapausjärjestelmää pitää sisällöltään notifiointia edellyttävänä. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan on tarvittaessa muutettava valinnanvapausjärjestelmää siten, että oikeudellinen epävarmuus valtiontukisääntelyn soveltuvuudesta poistuu. Tällainen muutos voidaan toteuttaa esimerkiksi määrittelemällä terveyspalvelut SGEI-palveluiksi ja muuttamalla sääntelyn sisältöä SGEI-palvelua koskevalta sääntelyltä EU-oikeudessa edellytetyn mukaiseksi. Jos sosiaali- ja terveysvaliokunta ei saa riittävää varmistusta järjestelmän hyväksyttävyydestä EU:n valtiontukisääntöjen näkökulmasta, olisi valinnanvapauslakiehdotuksen sääntelyä voimaantulosta syytä muuttaa esimerkiksi siten, että valinnanvapauslakia voidaan EU:n valtiontukisääntöjen kannalta merkitykselliseksi määriteltävin osin soveltaa vasta komission hyväksyttyä sille asianmukaisesti notifioidun sääntelyn Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan tarkoittamalla tavalla. Valiokunta toteaa ottavansa asiaan lopullisen kannan perehdyttyään sosiaali- ja terveysvaliokunnan perusteelliseen harkintaan."
Perustuslakivaliokunta näkee siis oikeusepävarmuuden riskinä perusoikeuksien toteutumiselle. Oikeusepävarmuus voi johtaa tilanteeseen, missä kaikille kansalaisille ei voi turvata terveyspalvelujen saatavuutta. Sen vuoksi valiokunta mm. ehdottaa, että toimeenpano voitaisiin lykätä epäselviltä osin niin pitkälle, että epävarmuus notifioinnin kautta poistuisi. Sos- ja terveysvaliokunnan pitää painavista valtiosääntöoikeudellisista syistä harkita, voidaanko valinnanvapausjärjestelmää pitää notifiointia edellyttävänä. Perustuslakivaliokunta näkee tässä sellaisen riskin, jonka poistamisesta pitää huolehtia. Nähdäkseni jatkokäsitelyssä on tämän vuoksi huolehdittava siitä, että oikeudellisen epävarmuuden riski poistuu eli ei riitä, että asia vain sitten joskun myöhemmin ratkaistaan tuomioistuimessa. Ei siis ole juridista pakkoa hakea notifiointia ainakaan tässä vaiheessa, mutta sitten oikeusepävarmuus pitää muilla keinoin poistaa. Se muu keino on valinnanvapausosan siirtyminen hamaan tulevaisuuteen ja se on tuskin Kokoomuksen hyväksyttävissä.
Ei asiassa ole mitään ihmeellistä notifioinnin vaatimisen suhteen. Eivät yhtiöittämispakon poistamista halunneet ole esittäneet tilalle mitään valinnanvapautta. Tämähän kielii vain siitä, että valinnanvapaus on monin osin hyvin ongelmallinen kokonaisuudessa, missä yhteiskunnan velvollisuutena on viime kädessä huolehtia palveluista ja niiden kustantamisesta. On hyvä muistaa, että samat perustuslakiasiantuntijat, jotka pitivät yhtiöittämispakkoa perustuslain vastaisena ovat nyt pitäneet notifiointia tarpeellisena. Eivät nämä vaatimukset ole miltään osin ristiriidassa. Johdonmukaisuuden linja käy tässä pikemminkin siinä, tarvitaanko ns. valinnanvapautta vai ei.Sote sotkussa on ajauduttu ideologisiin juoksuhautoihin, joissa itse asia alkaa unohtumaan.
Tuo notifikaatio menettely on yksi niistä. Kun SDP ja muu vasemmisto ei ideologisista syistä tahtoisi millään päästää yksityisiä palveluntuottajia hoitamaan ihmisiä, on EU notifikaation kaivettu aseeksi, vaikka juuri sen välttääkseen edellisessä hallituksessa SDP oli sorvaamassa malleja jotka eivät vaadi tuota menettelyä. Ei vaatisi tämäkään, mutta SDP:n on sitä vaadittava julkisten palvelujen tuottamattomuuden paljastumisen pelossa. Toisaalla Kokoomus pitää valinnanvapautta ideologosista syistä esillä, Kokoomus kun haluaa mukaisesti pienentää valtion menotaakkaa, ja yksityisiltä saa tehokkaammin hoidetut palvelut. Kokoomus haluaa keventää veroja, SDP suorastaan rakastaa verottamista, kumpikin toimii ideologiansa mukaan siis.
Sama ideologinen taisto on maakunta nimen käytössä. Maakunnalla on leima, joka liitetään jostain syystä Kepuun, niinpä Antti Rinne esittää samaa 18 alueen mallia mutta nimellä Sotekunta. Aivan kuten maakunnalla on keskussairaalakaupunki, Rinteen mallissa on "vahva keskuskunta" joka huolehtii erikoissairaanhoidon tuottamisesta. Sama asia eri nimellä, jos tuo ei ole äänestäjien ymmärryksen aliarvioimista, niin mikä. Joku Mielipidepankki saattaa Rinteen ottaa vakavasti, mutta kansan valtaosa on jo niin hyvin koulutettua, ettei aivan noin selkeä soopa uppoa.
- S24uomlaineN
Niin Eu ei vaadi notifiointia ja perustuslakivaliokunta vaatii van perusteluja. On aivan sama mitä nämä vasemmistolaiset ns. asiantuntijat pitävät tarpeellisena. He varmaa vaativat omaisuuden sosialisoimistakin jos saisivat päättää.
Sosialistien viivytysyritys karahti taas karille. Hyvä niin.- Kepu.älykkö
Olet kyllä niin puhdasverinen idiootti kuin olla ja voi.
- älyäläjätä
Kepu.älykkö kirjoitti:
Olet kyllä niin puhdasverinen idiootti kuin olla ja voi.
Ei kukaan ole sulta kysynyt?
- kepuli_konsti
älyäläjätä kirjoitti:
Ei kukaan ole sulta kysynyt?
Niin, kun olet itse sitten kerran noin hirmu viisas kepulainen, niin miksi et samantien jo ehdota Korkeimman hallinto-oikeuden ja perustuslakivaliokunnan lakkauttamista perusteena se, että kun haittaavat niin pahasti keskustalaista politiikantekoa? Joko ymmärrät, miksi kepupolitikointia nimitetään suhmuroinniksi?
- deu
Joskun neuvostoliitosta tuli nootti, nyt haetaan euvostoliitosta notifikaatio.
Niin ne asiat vähän muuttuvat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591194Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11860Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83623Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46554Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33537Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501