Ensin sähkönsiirtoverkosto ja nyt terveyskeskukset!
Kokoomus se osaa
Odotan_vaaleja
13186
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Yksityistämine on kokomuksen tavoite selkeästi valtiollisten toimitojen / tulon lähteiden suhteen.Kyse on selkeästi kassavirtojen ohjaamisesta vapaille markkinoille ja yksityiten liiketoiminnan harjoittajkien taskuun. Ikävä kyllä myös nuo valinnanvapaudet joilla mm. terveyspalveluiden yksityistämiselle haetaan yleistä hyväksyntää on rahoitettava valtioollisesti .Kun menot kasvavat tervyspalveluiden tuotossa on sen ostamiseksi kerättävä entistä enemmä rahaa ja selkeää on että yksityinen sektori ei kykene tuottamaan palveluja liikevoittoa tavoitelevana samaan omakustannushintaan kuin julnen sektori. Oikeassa olet että sähköverkon yksityistämisen suhteen nähtiin tuo vaikutus selkeästi hinnanousuina. Nyt nähdään kokoomuksen tavoitteena Alkon monopolin purku tähtäimessä, jonka myötä tuon onnistuessa palveluiden valtiollinen rahoituskyky heikkenee entisestään.
Kokomuksella on kovia rahareikiä kuten Nato ,mutta uusisa tuloja ei ole esittää valtyion kassaan ainostaan niiden siirtoa yksityisten taskuihin on kaavailuissa.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/201805052200924445_pi.shtml
https://yle.fi/uutiset/3-10247324
https://yle.fi/uutiset/3-10247113
Ei valinnanvapaus rahaa siirrä kenenkään taskuihin. Se vain antaa ihmisille vapauden siirtää rahansa sille taholle, jolta parhaan vastineen rahalle mielestään saa.
Mutta yksityistämisen ja sosialisoinnin välistä keskustelua on tarpeen käydä Suomessa. Maassamme on vielä paljon neuvostoliittolaista ilmapiiriä, jonka turvin valitettavan suuri vähemmistö on agitoitavissa vastustamaan mitä tahansa yritystoimintaa.
Olet pässi!!!
No olisin hyvin skeptinen tuon valinnan vapauden suhteen. Eräät tahot perään kuuluttavat yksilövastuun kasvattamista . näissä piireissä Sotea pidetään aktiivimallin ensihyppynä .Sinulle tuo valinnan vapaus ja yksilön vapaus saattaa olla käsittenä jotain muuta kuin heille tai sitten ei.Valinnan vapaus ei kuitenkaan tarkoita tuossa yhteydessä yhteiskunnallisen vastuun lisääntymistä tai ilmaisia palveluita ihmisille.
https://yle.fi/uutiset/3-10244313
Sote on tunnetusti kokoomuksen hanke .
Niin olen, mutta minulla on tosi iso pippeli.
Kyllä ne on voittoa tavoittelevia liikelaitoksia ja näin ollen rahat menee joidenkin taskuihin, eikä kyse ole mistään hyväntekeväisyydestä tai ihmisten hoitamisesta katteetta.
Ja verovaroilla on rakennettu ja ostettu kalliita laitteita terveydenhoidon ylläpitämiseksi ja hoitamiseksi, niin on se mielestäni ollut kansalaisomaisuutta, meidän kaikkien eduksi ja terveydeksi.
Sinulla saattavat olla sekaisin liikelaitokset ja yritykset. Muuten ajatuksesi on käsittämätön.
Mutta siis tärkeää on, että niin mahdolliset liikelaitokset kuin yritykset saadaan tavoittelemaan voittoa, jotta niillä olisi syy järjestää hyvää terveydenhoitoa asiakkailleen. Kyseessä on erinomainen motivaatiotekijä. Pelkkä verovarojen syytäminen ei oikein takaa laadukasta toimintaa.
Jos kirjaudut yksityiseen sote-keskukseen, maakunta maksaa sinusta kapitaatiomaksun, joka riippuu siitä, miten sinut on pisteytetty. Eli jos olet iäkäs ja sairastellut, verorahoista yksityiselle maksettu ennakkomaksu vuodessa on noin 400-400 euroa. Lisäksi tulevat asiakasmaksut. Valinnanvapaus ei koske erikoissairaanhoitoa, joten voit valita terveyskeskuksen nykyiset palvelut tai yksityisen firman saman tasoiset palvelut. Valinnanvapaudella yritetään vakuuttaa suomalaiset hyväksymään julkisen sektorin palvelujen yksityistäminen sosiaali- ja terveysfirmoille, joiden tarkoitus on voittojen maksimointi. Joten ilman yhteiskunnan tukea, yksityisen sektorin voitot eivät nykyisestä kasvaisi. Valinnanpausmalli eli markkinamalli tarkoittaa sitä, että valtion keräämiä verorahoja siirretään maakuntien kautta yksityisille terveysfirmoille, jotka järjestävät samantasoiset palvelut kuin terveyskeskukset.
Ei valinnanvapausmalli tarkoita rahan siirtämistä terveysalan yrityksille. Jos kaikki kansalaiset käyttävät edelleen julkista, euroakaan ei siirry.
Valinnanvapausmalli ainoastaan mahdollistaa rahan siirtymisen. Ja jos sitä siirtyy, sitä siirtyy hyvällä perusteella: hoitoa tarvitseva ihminen saa mielestään parempaa palvelua sosialisoimattomalta palveluntuottajalla.
Ei hyvältä näytä ?
Kukahan nykyään omistaa ko verkot ?
Poliitikoilla oli paineita myydä rapakunnossa ollut Fortumin verkko koska muuten kansalaisten raivo olisi kohdistunut heihin kun kustannukset siirtyvät hintoihin. Veikkaan ettei Carunan omistajat tienneet mitä paskaa ostivat.
Sama kävi aikoinaan Englannin rautateille. Ne päästettiin surkeaan kuntoon ja myytiin pois. Sitten ihmiset saivat haukkua ratayhtiöitä kun hintoja nostettiin ett radat saataisiin turvallisiksi. Muutama vanhasta ja huonosta verkosta johtunut onnettomuuskin saatiin sysättyä juuri sopivasti pois julkishallinnon vastuulta.
Jonossa olet. Valinta kerran vuodessa. Ei joka aamu..
Näihän se on näissä tämän hallituksen kärkihankkeissa. Jonossa ollaan. Työvoimaa pit'äisi saada lisää kaja päästä purkamaan työvoiman tuontirajoitteet.
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/kokoomus-haluaa-luopua-ulkomaisen-tyovoiman-tyolupien-tarveharkinnasta/767825/
Lomarahoja on leikattu ja päiviä pidnetty ,sekä työttömyysturvaa heikenetty.Se on täys ralli päällä työväestön aseman purkamiseksi ja hyötykäyttöön laitoksi mahdollisimman pienellä palkalla ja pitkiksi päviksi . Mitä halvemalla on työntekijät hyödynettävissä ja mitä vähemmän vastruuta heistä sen parempi ,se on ajan henki ja kokoomuksen tavoite. Hyöty irti kaikista ja kaikesta mistä se on otettavissa, seurauksista viis kun rahaa vaan on otettavissa.