"Onnistumiseen tarvitaan se, että kaikki paraislaiset valitsevat ne tavarat ja palvelut, joita tarjotaan Paraisilla ... Vain paraislaiset voivat tehdä Paraisista taas suositun. Ei voi odottaa, että kaupunki tai yksittäiset yrittäjät voivat tehdä ihmeitä. Sen sijaan jokainen, joka asuu tai oleskelee Paraisilla, voi vaikuttaa siihen, miltä kaupunkikuva näyttää ja mitä tavaroita ja palveluita on saatavilla. Jos haluat vaikuttaa paikallisen elinvoiman vahvistamiseen, valitse paikallista aina kun se on mahdollista."
Näin kirjoittaa Tom Simola Paraisten Kuulutuksissa tällä viikolla. Simolan slogan on Pargas First, mutta hän ei perustele miksi Paraisista pitää tehdä taas suosittu. Miksi paraislaisen, joka joutuu käymään töissä kotikuntansa ulkopuolella, pitää tukea Paraisten yrittäjiä? Siksikö, että salaileva kuntahallinto saisi enemmän verorahoja jatkaakseen omahyväistä politiikkaansa? Protektionismi on eilistä maailmanlaajuisesti, miksi sen pitäisi toimia kuntatasolla?
1990-luvulla silloinen kunnanjohtaja esitti aivan saman toiveen kuin Simola nyt. Samalla viikolla kuitenkin nähtiin korkeassa kunnan virassa oleva henkilö suuren ostoskärryn kahvoissa Kaarinassa. Ja lauttoihin etuajo-oikeutettuja pakettiautoja parkkipaikoilla kopat täynnä tavaraa, joita kuskattiin Paraisten keskustan ohi syvemmälle saaristoon.
Toinen hyvä esimerkki pargasprotektionismista on Lidlin tulon Paraisille jarruttaminen niin pitkään kuin mahdollista, vaikka heillä on ollut jo vuosia tonttikin myymälää varten katsottuna. Viime kädessä tällainen yrittäjien ja kunnan virkamiesten yhtä köyttä vetäminen iskee omaan nilkkaan.
Pargas First ja pargasprotektionismi
12
466
Vastaukset
- Finnjäveli
Pargas first tarkoittaa sitä, että sana Pargas tulee ennen sanaa Parainen
- mikänimiseoli
Parainen toipuu ja pelastuu vain ja ainoastaan kaikkien asukkaiden yhteistyöllä syntyperästä tai kielestä riippumatta. Ruotsinkielisen väestön aika on ohi, heidän voimat ei enää tehoa ja ainoa apu mitä saatavissa tulee suomenkielisestä väestöstä. Suomenkielisiä ei pidä pelätä tai vieroksua, sillä ne jotka tänne tulee haluaa todella asua ja olla täällä joten olisi aika huomioida tämä seikka.
- QvidjanKummitus
Ruotsinkielisen väestön aika ei ole koskaan ohi: kun suomenkielisten osuus Paraisilla uhkaa 50 %:n rajaa, Parainen tekee kuntaliitoksen Kemiönsaaren kanssa, tosi hädässä vaikka Jomalan kanssa. Edellinenkin kuntaliitos johtui suomenkielisten pelosta.
- Sisäpiirissä
QvidjanKummitus kirjoitti:
Ruotsinkielisen väestön aika ei ole koskaan ohi: kun suomenkielisten osuus Paraisilla uhkaa 50 %:n rajaa, Parainen tekee kuntaliitoksen Kemiönsaaren kanssa, tosi hädässä vaikka Jomalan kanssa. Edellinenkin kuntaliitos johtui suomenkielisten pelosta.
Ei heidän aikansa ole ohi-lisääntyvät keskenään!
- SuKuRuttaiTaa
No se selittää tämän kaiken sotkun ja touhun mitä täällä seläntakana tapahtuu.......
- mikäsenimioli
No näin voidaan tietenkin ajatella, mutta taloudellisesti Kemiö on käsittääkseni vielä enemmän kuralla kuin me. Ajattelen että tässä voisi käydä niinkuin entiselle kommarille joka oli palavasti aatteen puolella siihen asti kun päälliköt löi luvut pöytään kaikille tulevista varoista kun tasaus tapahtuu. Hänellä oli2 pankissa ja jaossa olisi tullut vain 1 joten luovutus vei aatteen palon. Lisäksi omakohtainen kokemukseni Kemiönsaarelaisista on ,että he ovat tällaisen yläpuolella ,sillä se ei antaisi heille mitään päinvastoin
- NäinMeilläParaisilla
Paraisilla investoidaan ravintoloihin ja laitureihin
- Attulainen
"Vain paraislaiset voivat tehdä Paraisista taas suositun".
Totta, mutta vain rohkeat nuoret entiset paraislaiset. Sellaiset, kuin Paraisten kuulutusten kesätoimittaja Laura Nordin. Poissa on asioiden pimitys ja pysähtyneisyyden ajan hymistely. Ehkä se on osin asioista, esimerkiksi sosiaalipuolen ongelmista johtuvaa, mutta aikaisemmin tällaisesta kaikesta on kokonaan vaiettu. Vanhat hämyt väistyköön; eikö olisi jo aika mennä ongelle? kuten Turun entinen kaupunginjohtaja eräälle virkamiehelle totesi. - Munmiälest
Kun ajelee Kaarinassa ja Liedon Tuulissuon alueella, näkee paljon toimeliasta porukkaa sekä työpaikkarakentamista yrityksille tiloja. Me täällä tosin olemme vähän sivussa isoista markkinoista, mutta katsoisin seudun olevan suotuisaa aluetta pienyrittämiseen. Kaupunki on kuitenkin tehokkaasti ryssinyt pienyritysten edulliset sijoittumismahdollisuudet , viittaan tonttihintoihin ja vesi ja viemärimaksuihin. Tulisi tunnustaa että me haluamme yrityksiä, jos vuokra tai liitymismaksu olisi vaikka halvempi kuin mantereella tulisi ero takaisin nopeasti työpaikkojen ja toimeliaisuuden lisäyksellä. Tällä hetkellä tuntuu olevan ajatuksena että 300 m2 omakotitalon rakentaja tuo eeroja meille, ehkä sen jälkeen kun on maksanut 20 vuoden asuntolainansa, mutta työpaikat tuovat niitä heti ja niiden luomiseen tarvisi kehittää keinoja sekä uusia ideoita
- viimeinensammuttaavalon
Näin on Aamen.
- näin_paraisilla
Jos paraisten virkamiehet ovat puolueellisia ja suojelevat ja suosivat vain ruotsinkielisiä ja asettavat jatkuvasti kapuloita muille, niin viesti kiirii eteenpäin ja ihmiset tekevät omat päätöksensä ja äänestävät jaloillaan..
- Viimeinen-asukas
Viimeinen sitten sammutta valot jos vielä muisti pelaa...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1383159EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje402992- 1081408
Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1411145Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621077Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661057- 60997
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373979- 41807
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22783