Paniikkihäiriöhelvetti on pilannut elämän.

Miksi annat sen häiritä elämääsi ?, olen myös sairastanu kyseistä ikäni, liian kauvon. ja ehkä aika tekee tepposen, mutta ei enään arista mennä esimerkiksi kauppaan ruuhka-aikaan. ei turhaa ajattele että mitäs olla niinku muut, ja koittaa matkia muita, ettei erottus joukosta. ole oma itsesi, kuten kaikki muutkin.

30 vuotta taistellut jo paniikkihäiriötä vastaan, iän myötä kohtauksia ei ole tullut niin useasti, lääkitys kohdallaan mutta silti kohtauksia tulee vielä joskus...älä anna periksi.

Ollut jo parikymmentä vuotta. Aluksi oli yhtä helvettiä, kohtauksia ihan missä vaan, milloin vaan, odottamatta. Jopa yksin ollessa. Kaikki sosiaaliset tilanteet olivat kaikkein pahimpia. Hävetti ja samalla sekavuutta miten tällaista tautia voi olla miehellä. Välttelin ihmisiä ja lukittauduin neljän seinän sisään. Univaikeuksia ja syvä masennus. Yritettiin lääkitystä ja jopa varhaiseläkettä ehdotettiin. Lääkkeiden kanssa tuntui että olin enemmän tunnelissa. Masennus ja itsemurha-ajatukset ja olin pelkkä kuori vailla sisältöä. Päätin kuitenkin selvytyä ja en välittänyt ja luovuin lääkkeistä, pääsin takaisin työelämään ja töihin kouluun ja en välittänyt kohtauksista. Pikku hiljaa pääsin jaloilleni. Tosin en koskaan kertonut työnantajalle. Mutta nyt ei rajuja kohtauksia koskaan töissä luokkatilanteissa, vanhempainilloissa, ei kaupassa ruuhka-aikaan, eikä paljon muuallakaan. Mutta junaan ja busseihin edelleen vaikea mennä muuta kuin pakolla. Oma asenne on tärkeä. Pakottaa itsensä tilanteisiin ja on niissä tilanteissa vaikka tuntuisi miten pahalta tahansa. Kun sen jättää ajattelematta ja jos kohtauksia tulee niin antaa tulla. Ei niihin kuole ja jos tarve vaatii niin niistä voi myös puhua. Tässä esimerkki miten sulkeutuneesta, itsetunnottomasta ja itsemurhaa harkinneesta kehkeytyi iloinen ja positiivinen ja elämänmyönteinen loppujen lopuksi. Tämä paniikkihäiriö on ominaisuus joka tuntuu rikkautena.

Taas se meinasi iskeä, kauppareissulla. Hikoilutti, pyörrytti, ihmisiä, tuijotusta. Pyörrynkö tähän einesosastolle vai pakenenko ulos. Pidän kiinni hylly reunasta tukea ottaen ja yritän hengittää syvään. Sitten sisuunnun, mitä salaattia olin ostamassa tuota ja tuota ja maitohyllyn kautta leipäosastolle ja siitä kassalle. Tarkistan vielä arpavoiton kaikkien kantamusten lisäksi, pari euroa no ihan kiva ja päättäväisesti suunta kohti parkkipaikkaa. Autossa ja selvisin ja päätän että haastan itseni taas ensikerralla samaan isoon markettiin, voimia ja tahtoa se vaatii mutta periksi en anna.