Se pilasi elämäni. En ole saanut apua. Ei . Lääkäri määräsi Voxraa. Tämmönen mies, joka ajoi moottoripyörällä 400km/tunnissa ja nyt pelottaa kaikki. En uskalla ajaa autolla, kun pelkään paniikkikohtausta. Ajoin autoilla katolleen lukemattomia kertoja. Siitäköhän se tulee. Vai mikä piru minun päässäni liikkuu?
Paniikkihäiriöhelvetti on pilannut elämän.
4
446
Vastaukset
- Elämänkokeuksella
Miksi annat sen häiritä elämääsi ?, olen myös sairastanu kyseistä ikäni, liian kauvon. ja ehkä aika tekee tepposen, mutta ei enään arista mennä esimerkiksi kauppaan ruuhka-aikaan. ei turhaa ajattele että mitäs olla niinku muut, ja koittaa matkia muita, ettei erottus joukosta. ole oma itsesi, kuten kaikki muutkin.
- KokemustaOn
30 vuotta taistellut jo paniikkihäiriötä vastaan, iän myötä kohtauksia ei ole tullut niin useasti, lääkitys kohdallaan mutta silti kohtauksia tulee vielä joskus...älä anna periksi.
- gfy56756
Ollut jo parikymmentä vuotta. Aluksi oli yhtä helvettiä, kohtauksia ihan missä vaan, milloin vaan, odottamatta. Jopa yksin ollessa. Kaikki sosiaaliset tilanteet olivat kaikkein pahimpia. Hävetti ja samalla sekavuutta miten tällaista tautia voi olla miehellä. Välttelin ihmisiä ja lukittauduin neljän seinän sisään. Univaikeuksia ja syvä masennus. Yritettiin lääkitystä ja jopa varhaiseläkettä ehdotettiin. Lääkkeiden kanssa tuntui että olin enemmän tunnelissa. Masennus ja itsemurha-ajatukset ja olin pelkkä kuori vailla sisältöä. Päätin kuitenkin selvytyä ja en välittänyt ja luovuin lääkkeistä, pääsin takaisin työelämään ja töihin kouluun ja en välittänyt kohtauksista. Pikku hiljaa pääsin jaloilleni. Tosin en koskaan kertonut työnantajalle. Mutta nyt ei rajuja kohtauksia koskaan töissä luokkatilanteissa, vanhempainilloissa, ei kaupassa ruuhka-aikaan, eikä paljon muuallakaan. Mutta junaan ja busseihin edelleen vaikea mennä muuta kuin pakolla. Oma asenne on tärkeä. Pakottaa itsensä tilanteisiin ja on niissä tilanteissa vaikka tuntuisi miten pahalta tahansa. Kun sen jättää ajattelematta ja jos kohtauksia tulee niin antaa tulla. Ei niihin kuole ja jos tarve vaatii niin niistä voi myös puhua. Tässä esimerkki miten sulkeutuneesta, itsetunnottomasta ja itsemurhaa harkinneesta kehkeytyi iloinen ja positiivinen ja elämänmyönteinen loppujen lopuksi. Tämä paniikkihäiriö on ominaisuus joka tuntuu rikkautena.
- pakojänö
Taas se meinasi iskeä, kauppareissulla. Hikoilutti, pyörrytti, ihmisiä, tuijotusta. Pyörrynkö tähän einesosastolle vai pakenenko ulos. Pidän kiinni hylly reunasta tukea ottaen ja yritän hengittää syvään. Sitten sisuunnun, mitä salaattia olin ostamassa tuota ja tuota ja maitohyllyn kautta leipäosastolle ja siitä kassalle. Tarkistan vielä arpavoiton kaikkien kantamusten lisäksi, pari euroa no ihan kiva ja päättäväisesti suunta kohti parkkipaikkaa. Autossa ja selvisin ja päätän että haastan itseni taas ensikerralla samaan isoon markettiin, voimia ja tahtoa se vaatii mutta periksi en anna.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait233093Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 65656Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso3613Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä32561Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha35537- 36485
- 40481
Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve3479Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani3470Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es17465