Sipilän toimet pääministerinä todistaa , miksi demogratia on myös pahe . Hän on saanut laukoa idioottimaisuuksia , viimeksi eilen tämä Bolsevikkivertaus . Hän on pettänyt kaikki vaalilupauksensa , Hän on toistuvasti harrastanut uhkailuja . Hän on uhkaillut Yleä ja MTV:tä . Hän on puuttunut uutisointiin , josta Jääskeläinen sai potkut . Hän on toiminut härskisti valtiontukien kanssa . Jos Trump olisi toiminut näin USA:ssa , olisi hän joutunut viraltapantavaksi ja saanut linnatuomion . Keskustalaiset eivät näe tai uskalla puuttua johtajansa tekemisiin. Tällä samalla kaavalla myös Hitler nousi valtaan . Omat eivät uskaltaneet kritisoida , luotiin otollisia lakeja , kahmittiin päätäntävaltaa valtion omaisuuteen (Sipilä vaati VAKEN) , hallittiin tiedotusvälineitä . Ainoastaan viha ihmisryhmää vastaan ja sotaisuus puuttuu Sipilältä . Viha vähäosaisia kohtään Sipilältä kuitenkin löytyy .
Yhtäläisyys
aattelia
374
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
tosi on , sokea puudelilauma seuraa despoottia .
"Jos Trump olisi toiminut näin USA:ssa , olisi hän joutunut viraltapantavaksi ja saanut linnatuomion"
https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/trump-minulla-on-taysi-valta-armahtaa-itseni/6935906#gs.ZD0ssGE
Miksi Suomalaiset näkevät Trumpista vaivaa, kun meillä on Bolsevikki Sipilä. Onko valtamediat tutkineet seuralehden tekemiä Sipilän tukipaljastuksia . Kehtaa vielä tukien saamisen jälkeen leikata vähäosaisilta .