JUHA SIPILÄ NYT KESKELTÄ OHI !

VOITONVARMANA

Tulette näkemään, että vahva keskusta tulee keskeltä ohi. Sinipunavihreä hallitus antoi näyttönsä viime kaudella: te ette saaneet velkasuhdetta kääntymään, työllisyyden piti parantua, mutta tulikin 100 000 työtöntä lisää, Sipilä piikitteli...

28

321

    Vastaukset 28

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Herranrauhaan

      Ja taas on Suviseurat pidetty Sotkamossa. Kuulioita oli runsaasti ja mummojen jalat tymistivät, kun Suuri Johtaja Sipilä esitteli uusia demostraatioita. Suuriylijumala haukkui muut puolueet ja julisti oma hyväisyyttään. Toivon, että suuri herra suutu ja kosta maalliselle Saarnamiehelle, ettei Sipilä joudu taas arkkua autotallissa höyläämään.

      • TaasTätä

        Trömmykkää,,,,,,


    • Juuri näin. Isot on miehellä luulot itsestään.
      Poikkeuksellisen säännön asetti vielä. Hävetköön!
      Ei ole saanut yhtään mitään aikaiseksi.

      • Kustalerpaministeri

        Sipilä on lesta ja sen myötä ei ole tottunut muuhun kuin uhkailuun, kiristämiseen ja sanelupolitiikkaan.


      • Tastätä
        Kustalerpaministeri kirjoitti:

        Sipilä on lesta ja sen myötä ei ole tottunut muuhun kuin uhkailuun, kiristämiseen ja sanelupolitiikkaan.

        Tdömmin tdöllykkää.........


      • kysyjä
        Tastätä kirjoitti:

        Tdömmin tdöllykkää.........

        mikä on döllykkä ?


    • Keskustan.kärkihanke

      Sipilän ei pitäisi piikitellä muita, sillä usein pilkka osuu ennemmin tai myöhemmin omaan nilkkaan. Näin kävi vuoden 2011 vaalissa, jolloin keskustaväen liiallinen omahyväisyys ja röyhkeys kostautui. Tuolloin vaalin suurin häviäjä oli Suomen Keskusta.

      Keskustan heikoista kannatusluvuista päätellen näyttäisi siltä, että putoaminen tapahtuu myös ensi vaalissa.

    • kepu_ja_bolsevismi

      Ei kepun harrastama bolsevistinen rauhallisuus olekaan mitään teekkarihuumoria. On kuulemma varsin tavanomaista käyttäytymistä. Ilmeisesti näin on sitten keskustassa, kun en ole aikaisemmin moista termiä kuullut käytettävän nykypolitiikassa.

      • Sovittelija

        Sipilän mukaan puolueen perustaja sai sovittelutyöllään estettyä sen, että sosiaalidemokraatit olisivat ryhtyneet vallankumoukseen jo marraskuussa 1917. Silloin Venäjällä vallan kaapanneet bolsevikit yllyttivät heitä tekemään näin ja maassa oli yleislakko. On arvioitu, että jos kumous olisi alkanut jo tuolloin, sen menestymismahdollisuudet olisivat olleet paremmat kuin vuoden 1918 alussa, jolloin myös valkoiset olivat paremmin järjestäytyneitä...


    • perusasiat.hakusessa

      Miten keskeltä voi tulla ohi? Eikös siitä voi vain tulla läpi tai sitten kuten kepun tapauksessa törmätä vauhdilla seinään.

    • mikä_linja

      Ai että Keskusta menee keskeltä läpi bolsevistisella rauhallisuudella? Nyt Sipilä vei Keskustan sellaiseen sarjaan, että oksat pois. Mahtaisivat Santeri Alkio ja Urkki potkia mullat pois päältään, jos tämän tietäisivät.

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000005713967.html

      • eri.sarja

        Sipilä haluaa tappaa vain köyhät, Stalinille kävi kuka vaan.


      • Tiedoksi

        Bolševikit oli Vladimir Leninin johtama ryhmä Venäjän sosiaalidemokraattisessa työväenpuolueessa ja sittemmin oma puolueensa. Sosiaalidemokraattien toinen ryhmä tunnettiin nimellä menševikit...


      • Tarkoitetaan
        Tiedoksi kirjoitti:

        Bolševikit oli Vladimir Leninin johtama ryhmä Venäjän sosiaalidemokraattisessa työväenpuolueessa ja sittemmin oma puolueensa. Sosiaalidemokraattien toinen ryhmä tunnettiin nimellä menševikit...

        Bolševismilla aikaa kun ei tapahdu mitään, vert ei miehet...........


    • Atwangriizma

      Sipilä uskoo vielä ihmeisiin kuin aatu ja jooseppi konsanaan

    • Ei.rappioitten.jatkaa

      Keskusta on keskellä, sivuilla on apupoikia.
      Apupojatkin haluaisi keskustaan, muttei heillä ole edellytyksiä siihen.
      Vihreät ja vasurit yritteli olla hallituksessa, muttei siitäkään tullut mitään.
      Keskenhän sekin piti lopettaa.

      Vihreät ennättää meilläkin mukautua Ruotsin malliin, kun siellä vihreät tipahtaa peräti pois eduskunnasta, kun eivät saa ennakkotitejoen mukaan 5 % äänikynnystä ylitettyä.
      Vihreitten politiikka ollut kansakunnalle sielläkin rappiollista.

      • takapakissa

        Kepuloiset on mailmanpoliitiikan keskiössä, ameriikansoinilla oli omat takakonttiluuserit helsinkissä ja myi maansa periaatteet.


      • Mitäveikkaatte
        takapakissa kirjoitti:

        Kepuloiset on mailmanpoliitiikan keskiössä, ameriikansoinilla oli omat takakonttiluuserit helsinkissä ja myi maansa periaatteet.

        Persua vai tdömmykkää ???


    • hei1111

      Äänestän sipilää heti jos vippaa mulle pari milliä eikä tarvi maksaa takas... ;)

    • Kyrpänaamalestat
    • Aikaosuvaa

      Sinipunavihreä hallitus antoi näyttönsä viime kaudella: te ette saaneet velkasuhdetta kääntymään, työllisyyden piti parantua, mutta tulikin 100 000 työtöntä lisää, Sipilä piikitteli...

    • Munakarvapartalestat

      Lestasta ei ainakaan keskeltä ohi vaan suoraan lohkojen välleen ja hanasta paineet täysille.

    • klg953

      Se miten Sipilä on vaikuttanut mailmantalouden paranimiseen on jäänyt minulta huomaamatta. Keskestalaiset ovat kyllä tämän yhteyden löytäneet. Vaan eivät sitä muille kerro. Se mitä keskusta johtoinen Hallitus. On tehnyt eläkeläisille ja sairaille. sekä tämä keskiasteen koulutuksen romuttaminen. On sellainen saavutus. Jota ei suomen historiassa ole ennen nähty. Se että ihmiset juotuvat leipäjonoihin enenemässä määrin. Tuntuu olevan tämän hallituksen mielestä oikein niille. Kun eivät pitäneet huolta itsestään. Ikävä kyllä.

      • sgfsdfgsdfgsdfg

        Lopeta tuo valehteleminen, en kyllä kehtaa mennä hakemaan ilmaista ruokaa, koska kuulun omistavaan luokkaan, muuten menisin..


    • klg953

      Toista on Putinklg953 . Hän hyvä mies ja loistava miesrakastaja.

    • Anonyymi

      Meni laukalle, kohta uusi lähtö...................

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 153
      2026
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      364
      1502
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      178
      1052
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      279
      744
    5. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      271
      639
    6. 33
      631
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      12
      631
    8. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      191
      573
    9. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      22
      547
    10. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      42
      512
    Aihe