Raitiotiealliannssin sivuilla karua kertomaa

Ratikka ei valmistu ajoissa. Projektiajasta on käytetty melko tarkoin jo 1/3 mutta valmiusaste on vasta inansa yli 1/5. Mahdoton kirivaihe tulee jos aiotaan saada ajoissa valmiiksi. Valmista kiskoa on vasta 1200 m mikä sekään ei pidä paikkaansa. Valmista lie vain Tuulensuun pätkä n. 200 m mutta siitäkin puuttuu vielä laiturit ja ajolangat.

Ratikka huristelee ehkä vasta 2023, jos silloinkaan. Rahastakin on käytetty jo yli 1/4 joten kaikki menee pipariksi.
844679
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 84

Vanhimmat

Se on miljardi €, jos riittääkään. Kuten arveltiin

Äänestä

Parempi olisi kun ei valmistuisi koskaan vaan kiskot kaivettaisiin ylös ja myytäisin romurautana. Halvemmaksi tulisi.

Äänestä

250 M€ päätti valtuusto

Äänestä

Tunneli ei valmistunut ajoissa. Joku kävi joskus kurkkaamassa työmaan aidan rakosesta, eikä nähnyt mitään toimintaa. Se oli pätevä todiste siitä, että valmista ei tule. Kyllä maallikko tietää aina paremmin nämä asiat.

Äänestä
  • Ja poliitikko valehtelee tarpeen mukaan

    Äänestä

Miten se valmistuisikaan, kun työmailla koneet vaan seisoo eikä työmiehiä näy ikinä missään? Just siinä Sampolan kohdalla työmaa on seissyt jo iät ja ajat, mitään ei koskaan tapahdu, kun siitä ohi menee.
Meinataan varmaan, että kyllä se ratikka valmistuu itestään sattumalta, niin kuin kuvitellaan maailmankaikkeudenkin, maapalloa myöten, syntyneen sattumalta. Mitään ei tartte tehdä, kaikki asettuu paikoilleen ja valmistuu sattumalta itsekseen. Selvästi on alkuräjähdys- ja evoluutioteorian kannattajat asialla.

Äänestä
  • Varmasti juuri noin.

    Äänestä

Kannattaa päivittää silmäklasien tehot, jos ei näe kiskojen määrän ripeää lisääntymistä.

Äänestä
  • "Kannattaa päivittää silmäklasien tehot" etc. Mistäs päättelit, että hänellä silmälasit on? Puhuiko hän jotain silmälaseista?

    Äänestä

  • Nuo sivut on aika haitaribussista. En löytänyt tuolta edes vaihtopysäkkien sijainteja.

    Äänestä

  • kelvottomat.sivut kirjoitti:

    Nuo sivut on aika haitaribussista. En löytänyt tuolta edes vaihtopysäkkien sijainteja.

    Vaihtopysäkeistä ei enää juurikaan puhuta

    Äänestä

  • Vaesilleen kirjoitti:

    Vaihtopysäkeistä ei enää juurikaan puhuta

    Vaihtopysäkkien sijainti olisi syytä kertoa. Eihän tässä uskalla lähteä ilman sitä tietoa asuntokaupoille. Mitä enemmän asunnon hankinta viivästyy, niin sitä enemmän tulee tappiota. Voinko lähettää laskun allianssille?

    Äänestä

  • pysähdyksen.tila kirjoitti:

    Vaihtopysäkkien sijainti olisi syytä kertoa. Eihän tässä uskalla lähteä ilman sitä tietoa asuntokaupoille. Mitä enemmän asunnon hankinta viivästyy, niin sitä enemmän tulee tappiota. Voinko lähettää laskun allianssille?

    Niiden sijainti kerrotaan mm. Raitiotieallianssin nettisivuilla.

    Äänestä

  • käypä.katsomassa kirjoitti:

    Onko laittaa linkkiä karttaan? Noita ratikkasivuja löytyy googlella tusina. Miksei kaikkia tietoja ole kerätty yhteen viralliseen palveluun, vaan on tampereenratikkaa.fi yms?

    Äänestä

  • sekavat.sivustot kirjoitti:

    Onko laittaa linkkiä karttaan? Noita ratikkasivuja löytyy googlella tusina. Miksei kaikkia tietoja ole kerätty yhteen viralliseen palveluun, vaan on tampereenratikkaa.fi yms?

    https://raitiotieallianssi.fi/ukk/reitit-ja-pysakit/

    Tuosta ne näkee. Ja monesta muustakin kuvasta.

    Äänestä

  • hämäräskitsivaan kirjoitti:

    Eipä näy kunnollista karttaa josta näkyisi pysäkkien tarkka sijainti.

    No nyt saattaa olla, että neuvo on turha, koska vastaanottaja voi kokea sen liian vaikeaksi noudattaa, mutta... laita Googleen hakutermiksi "tampereen raitiotien pysäkit" ja haun jälkeen valitse Kuvahaku.

    Äänestä

  • paksua.rautalankaa kirjoitti:

    Hajallaan on tieto. Täpliä kartalla näkyy, mutta kai se jo pitäisi pystyä näyttämään tarkasti, missä kohden kaduilla pysäkit ovat. Neuvosi ovat turhia kun et pysty niitä näyttämään.

    Äänestä

  • hämäräskitsivaan kirjoitti:

    Hajallaan on tieto. Täpliä kartalla näkyy, mutta kai se jo pitäisi pystyä näyttämään tarkasti, missä kohden kaduilla pysäkit ovat. Neuvosi ovat turhia kun et pysty niitä näyttämään.

    Pysäkkien paikat on arvokasta sisäpiiritietoa

    Äänestä

  • hämäräskitsivaan kirjoitti:

    Hajallaan on tieto. Täpliä kartalla näkyy, mutta kai se jo pitäisi pystyä näyttämään tarkasti, missä kohden kaduilla pysäkit ovat. Neuvosi ovat turhia kun et pysty niitä näyttämään.

    Ole hyvä vaan. Jos annetuilla ohjeilla et löydä kaipaamaasi tietoa, niin asia on vaan liian vaikea sinulle. Sovitaan, että kukaan ei tiedä, mihin pyydät yhtään tulee. Sitten ei varmaan harmita enää niin paljoa?

    Äänestä

  • paksua.rautalankaa kirjoitti:

    Ole hyvä vaan. Jos annetuilla ohjeilla et löydä kaipaamaasi tietoa, niin asia on vaan liian vaikea sinulle. Sovitaan, että kukaan ei tiedä, mihin pyydät yhtään tulee. Sitten ei varmaan harmita enää niin paljoa?

    Etpä pysty esittämään kunnollista tietoa, kunhan uittuilet. Ei taida sinussa olla miestä keskustelemaan asiallisesti.

    Laita nyt linkki siihen kuvaan johon " pyydät yhtään tulee. "

    Äänestä

  • tollotmelskaa kirjoitti:

    Etpä pysty esittämään kunnollista tietoa, kunhan uittuilet. Ei taida sinussa olla miestä keskustelemaan asiallisesti.

    Laita nyt linkki siihen kuvaan johon " pyydät yhtään tulee. "

    Onko yleissuunnitelman kartoissa jotain erityisen vaikeaa, vai miksi et ymmärrä niitä?

    Äänestä

  • Kjkjgkjjkj kirjoitti:

    Onko yleissuunnitelman kartoissa jotain erityisen vaikeaa, vai miksi et ymmärrä niitä?

    Katuosoitteet olisivat yksiselitteiset

    Äänestä

  • Tietoa voidaan antaa, ymmärrystä ei.

    Äänestä

  • taasnähdään kirjoitti:

    Tietoa voidaan antaa, ymmärrystä ei.

    Ymmärrätkö katuosoitteen merkityksen? Onko ratikkapysäkeillä osoitteet? Katu ja numero. Älä panttaa tietoa

    Äänestä

Mistä nämä tiedot ovat peräisin??

Äänestä
  • Tiedot? Haaveita ne on. Joku raahustaa taas kohti uutta raskasta pettymystä.

    Äänestä

Vituiks menee.

Äänestä
  • juurikaan yllätyksenä. Sanokaahan, että koska tuommoinen iso hanke on mennyt suunnitelmien mukaan ? Olkiluodon "uusi" reaktori?, Helsingin Länsimetro?, Tampereen tunneli ? ... Jonon jatkoksi mahtuu kyllä.

    "Toivotaan toivotaan" juttuja myydään väkipakolla kansalaisille paljon pienemmällä hinnalla, kun mikä loppurätinki tulee olemaan. Mutta niinhän se on, että joka ratsastaa tiikerillä ei uskalla nousta sen selästä pois.

    Äänestä

  • Eipä_tullut kirjoitti:

    juurikaan yllätyksenä. Sanokaahan, että koska tuommoinen iso hanke on mennyt suunnitelmien mukaan ? Olkiluodon "uusi" reaktori?, Helsingin Länsimetro?, Tampereen tunneli ? ... Jonon jatkoksi mahtuu kyllä.

    "Toivotaan toivotaan" juttuja myydään väkipakolla kansalaisille paljon pienemmällä hinnalla, kun mikä loppurätinki tulee olemaan. Mutta niinhän se on, että joka ratsastaa tiikerillä ei uskalla nousta sen selästä pois.

    Kannattaa muistaa, että tunneli tehtiin nopeaammin ja alitti sen budjetin, jossa ei ollut kaikkia kustannuksia. Sen lisäksi siitä jätettiin se liittymä pois, joka tulee maksamaan ainakin 40 miljoonaa. Onkohan näin toimittu ratikankin kanssa?

    Äänestä

  • valebudjetti kirjoitti:

    ----Onkohan näin toimittu ratikankin kanssa? ---

    Ja varmana on. Kaupunki on varannut yli 60 milj.ekuu ns.liitännäiskuluihin eli sinne ne budjetin ylitykset kipataan.

    Kaupunginhallituksen kokouksessa 7.5. käytiin läpi tunneliurakkaa siltä kantilta, että kauanko se kesti, paljonko se maksoi ja mitä sillä saatiin ja saadaan. Kannattaa käydä lukemassa, pöytäkirja löytyy netistä.

    Äänestä

  • käypä.katsomassa kirjoitti:

    Kaupunginhallituksen kokouksessa 7.5. käytiin läpi tunneliurakkaa siltä kantilta, että kauanko se kesti, paljonko se maksoi ja mitä sillä saatiin ja saadaan. Kannattaa käydä lukemassa, pöytäkirja löytyy netistä.

    Selvisikö siellä milloin tunneli saadaan valmiiksi?

    Äänestä

  • sinne-ne-menee kirjoitti:

    ----Onkohan näin toimittu ratikankin kanssa? ---

    Ja varmana on. Kaupunki on varannut yli 60 milj.ekuu ns.liitännäiskuluihin eli sinne ne budjetin ylitykset kipataan.

    Ja se budjetti tietysti ylitetään.

    Äänestä

  • valmistumisaikataulu kirjoitti:

    Selvisikö siellä milloin tunneli saadaan valmiiksi?

    Ja mitä tulee maksamaan kun on kokonaan valmis?

    Äänestä

  • maksoi.mitä.maksoi kirjoitti:

    Ja mitä tulee maksamaan kun on kokonaan valmis?

    Varmana ainakin miljardin! Eiku kaks! Ei jumalauta, kolme miljardia! Siis miettikää, se maksaa neljä miljardia eikä tuu koskaan valmiiksi! Sillä viidellä miljardilla saisi paljon vessapaperia köyhille!

    Äänestä

  • tää.on.kauheeta kirjoitti:

    Varmana ainakin miljardin! Eiku kaks! Ei jumalauta, kolme miljardia! Siis miettikää, se maksaa neljä miljardia eikä tuu koskaan valmiiksi! Sillä viidellä miljardilla saisi paljon vessapaperia köyhille!

    Eikun se oli ilmainen kun alitti budjetin. Kyllä saatiin miljardi. Kyllä helvetti kolme miljardia. Siis miettikää siitä saatiin neljä miljardia. Tuli heti valmiiksi, eikä sitä liittymää enää tarvitse tehdä. Viidellä miljardilla saisi paljon mielentervystyötä niille jotka sitä tarvitsevat.

    Äänestä

Jotkut netin käyttäjät eivät osaa hakea lukuja itse ja väittävät että avauksen luvut on keksittyjä niin tässä niille avuttomille linkki valmiiksi:

https://raitiotieallianssi.fi/eteneminenlukuina/

Jos tuostakaan ei osaa niin sitten on paree heittää tietsikka SER-kierrätykseen.

Äänestä
  • ...ja jotkut eivät osaa tulkita lukemaansa ja jättävät olennaisia asioita mainitsematta... kuten puolet silloista tehty ja lähes kaikki tuki muurit tehty (17/20)...

    Äänestä

  • Khjjhjhhjh kirjoitti:

    ...ja jotkut eivät osaa tulkita lukemaansa ja jättävät olennaisia asioita mainitsematta... kuten puolet silloista tehty ja lähes kaikki tuki muurit tehty (17/20)...

    Ihan+sama+vaikka+jostain+osa-alueesta+olisi+tehty+jo+100+%+koska+vain+kokonaisuudella+on+merkitystä.+Jos+projektista+on+tehty+vasta+vähän+yli+20+%+niin+siinä+on+sillat+ja+tukimuurit+huomioituina+jo+ilman,+että+sinun+tarvii+ruveta+lukuja+vääntelemään+ja+muuttelemaan+tai+"tulkitsemaan".+Mitään+sinun+tulkintojasi+ei+tarvita+kun+Allianssi+itse+noin+kertoo.

    Äänestä

  • suotta-yrität kirjoitti:

    Nimenomaan kokonaisuus ratkaisee. Toisin kuin aloituksessa valehtelet, raidetta on valmiina 1200 metriä, ei 200. Se, mitä et ymmärrä, on tiettyjen urakan osioiden suuritöisyys verrattuna toisiin. Sillat ja tukimuurit vievät aikaa ja rahaa enemmän kuin raiteen rakentaminen katuverkon ulkopuolelle.

    Mutta jos tarve on huutaa ja raivota asiasta, jos ei ole, niin kannattaa poimia vain osa tiedoista, luoda niistä virheellinen tulkinta, ja tulla oikein mahdottoman vihaiseksi. Se näyttää sujuvan oikein hienosti, joten harjoittelu on varmasti ollut ahkeraa ja runsasmääräistä.

    Äänestä

  • turha-sulle-on-selittää kirjoitti:

    ------ niin kannattaa poimia vain osa tiedoista-----

    Valita Allianssille, sehän tiedot on julkaissut ja juuri siinä muodossaan miten ne linkistä löytyvät. Ota heihin yhteyttä ja kerro, että sinä haluat tarkistaa seuraavat julkistukset että tulevat oikein.

    ----- luoda niistä virheellinen tulkinta,----

    Linkissä on pelkät luvut, joita ei tarvitse tulkita. Jos haluat väittää, etteivät Alllianssin antamat luvut ole oikeita niin se on sinun oma sekoilusi, älä sitä muille tarjoile.

    ------Toisin kuin aloituksessa valehtelet, raidetta on valmiina 1200 metriä, ----

    Jospa kertonet missä se 1200 m olisi nähtävissä kun ei ole missään, ei Tuulensuussakaan vaikka sitäkin pätkää on nysvätty jo toista vuotta !

    Äänestä

  • ne-nysvää kirjoitti:

    Hervannassa Insinöörinkadulla on kilsan verran.

    Äänestä

  • älä-skitsoo kirjoitti:

    ------ niin kannattaa poimia vain osa tiedoista-----

    Valita Allianssille, sehän tiedot on julkaissut ja juuri siinä muodossaan miten ne linkistä löytyvät. Ota heihin yhteyttä ja kerro, että sinä haluat tarkistaa seuraavat julkistukset että tulevat oikein.

    ----- luoda niistä virheellinen tulkinta,----

    Linkissä on pelkät luvut, joita ei tarvitse tulkita. Jos haluat väittää, etteivät Alllianssin antamat luvut ole oikeita niin se on sinun oma sekoilusi, älä sitä muille tarjoile.

    Ei minulla ole tarvetta tarkistaa mitään. Luotan siihen, että allianssi kertoo oikeat tiedot. Kukaan ei niitä ole vielä vääriksi osoittanut. Skitsoo vähemmän niin voit paremmin 😍

    Äänestä

  • "Silloista valmiina puolet" Jossain luki, että tehdään 8 uutta siltaa. Eikö puolet 8 ole 4. Kuitenkin Allinassin teksti jatkuu :" 7 siltaa on parhaillaan rakenteilla".

    Siis miten tuo Allianssin teksti pitäisi ymmärtää?

  • kuka.selittäisi kirjoitti:

    "Silloista valmiina puolet" Jossain luki, että tehdään 8 uutta siltaa. Eikö puolet 8 ole 4. Kuitenkin Allinassin teksti jatkuu :" 7 siltaa on parhaillaan rakenteilla".

    Siis miten tuo Allianssin teksti pitäisi ymmärtää?

    No se koko ratikkapaskahan on vasta rakenteilla. Tuon yhden pösilön mielestä se on jo valmis, koska rakentaminen on aloitettu. Yleensä pitäisi saada tehtyä loppuun. Tunneliakaan ei ole saatu vieläkään valmiiksi.

    Äänestä

  • keskeneräista.saipaa kirjoitti:

    No se koko ratikkapaskahan on vasta rakenteilla. Tuon yhden pösilön mielestä se on jo valmis, koska rakentaminen on aloitettu. Yleensä pitäisi saada tehtyä loppuun. Tunneliakaan ei ole saatu vieläkään valmiiksi.

    Oletko ajanut tunnelin läpi kertaakaan?

    Äänestä

  • käy.kokeilemassa kirjoitti:

    Oletko ajanut tunnelin läpi kertaakaan?

    Ei sieltä pääse edelleenkään suoraan Hämeenpuistoon kuten luvattiin. Kun Hervannasta lähtee niin joutuu periaattessa Lielahdessa saakka käymään kääntymässä. Vasta sieltä pääsee helposti oikealle kääntyen Hyhkyjen ja Pispaloiden läpi lopulta Hämeenpuistoon. Jos siis haluaa "hyötyä" tunnelista, eli käyttää sitä joutavaa hukkaputkea.

    Ks. sivu 34, missä ovat esim. nuo vihreät kiekurat? http://docplayer.fi/2779631-Valtatie-12-tampereen-rantavayla-valilla-santalahti-naistenlahti-yleissuunnitelma.html

    Äänestä

  • Haluan.Hämeenpuistoon kirjoitti:

    Tiedän kyllä niistä jatkokehityssuunnitelmista. Uuteen ramppiinhan on jo tehty rakenteet sitä varten. Mutta oletko siis ajanut tunnelin läpi?

    Äänestä

  • Haluan.Hämeenpuistoon kirjoitti:

    Ei sieltä pääse edelleenkään suoraan Hämeenpuistoon kuten luvattiin. Kun Hervannasta lähtee niin joutuu periaattessa Lielahdessa saakka käymään kääntymässä. Vasta sieltä pääsee helposti oikealle kääntyen Hyhkyjen ja Pispaloiden läpi lopulta Hämeenpuistoon. Jos siis haluaa "hyötyä" tunnelista, eli käyttää sitä joutavaa hukkaputkea.

    Ks. sivu 34, missä ovat esim. nuo vihreät kiekurat? http://docplayer.fi/2779631-Valtatie-12-tampereen-rantavayla-valilla-santalahti-naistenlahti-yleissuunnitelma.html

    Heti tunnelin jälkeen kääntyy ramppi oikealle, mistä pääsee vanhalle paasikiventielle ja sitä pitkin onkiniemen mäkeä ylös ja alas ja siitä nääshallin vierestä sitten Hämeenpuistoon... kannattaa joskus vähän tutustua näihin uudistuksiin, niin ei tarvitse ajella ”lielahteen ja sieltä pispaloiden läpi...”

    Äänestä

  • Kjjjvjbvbvv kirjoitti:

    Lukeeko missään Hämeenpuisto, keskusta tai muuta opastusta?

    Äänestä

  • Lukeeko missään hämeenpuisto...?? Mutta keskusta lukee molemmissa päissä tunnelia...

    Äänestä

  • Ei voi aloittaa, kun on eri raidelevelys.

    Äänestä

  • dszfg kirjoitti:

    Ei voi aloittaa, kun on eri raidelevelys.

    Eikä kannata muutenkaan hankkia vanhaa kalustoa.

    Äänestä

  • ratikka kirjoitti:

    Vanhat ovat parempia ja kestävämpiä. Uusissa käytetään mm. muovirattaita voimansiirrossa. Helsingin ratikat käyvät Tampereelle oikein hyvin, kun korvataan toisen puolen pyörät kumirenkailla.

    Äänestä

  • 1950-luvun suomalainen raitiovaunu kestää ja kestää. Helsingin Olutpubi-Spåra on rakennettu tällaiseen vaunuun ja hyvin toimii.

    Raideleveys on eri, ja Tampereen radalla ei ole kääntösilmukoita. Helsingin vaunuissa ovet on vain toisella puolella.

    Joku ratikkaharrastajaryhmä hankkii varmaan Tampereellekin ratikan rungon vaikka Göteborgista tai jostain Saksasta ja tuunaa siitä kapakan tai kahvilan. Helsingissä on erikoisvaunuja, joita käytetään joulukadun avajaisissa ja tilausliikenteessä.

    Äänestä

  • kisko.kestää kirjoitti:

    1950-luvun suomalainen raitiovaunu kestää ja kestää. Helsingin Olutpubi-Spåra on rakennettu tällaiseen vaunuun ja hyvin toimii.

    Raideleveys on eri, ja Tampereen radalla ei ole kääntösilmukoita. Helsingin vaunuissa ovet on vain toisella puolella.

    Joku ratikkaharrastajaryhmä hankkii varmaan Tampereellekin ratikan rungon vaikka Göteborgista tai jostain Saksasta ja tuunaa siitä kapakan tai kahvilan. Helsingissä on erikoisvaunuja, joita käytetään joulukadun avajaisissa ja tilausliikenteessä.

    Toivottavasti ratikkakiskot yksityistetään heti alkuvaiheessa, jotta esimerkiksi ravintolayrittäjät voisivat tuoda Tampereelle Pub-ratikoita. Tuopillinen paikallisen pienpanimon olutta ja suolapähkinät tekevät eetvarttia, kun palaa rankan työpäivän päätteeksi ratikalla kotiin.

    Äänestä

  • ratikka kirjoitti:

    Eikä kannata muutenkaan hankkia vanhaa kalustoa.

    Tampereen ratikat ei ole kovin vanhaa kalustoa, kun niitä ei ole edes rakennettu vielä 😉

    Äänestä

Aletaan tekemään yli- ja pyhätöitä. Hinta nousee mutta eihän se koske päättäjiä, veronmaksajat sen maksaa ja lisäksi keplotellaan maksumomenteilla, laitetaan kuluja "liitännäiskustannuksiin" kuten Hämeensiltakin on jo laitettu.

Äänestä

Onko pysäkeillä oikein katuosoitteet?

Äänestä
  • Ei ole.

    Äänestä

  • Sdfgg kirjoitti:

    Ei ole.

    Eli niiden paikat ilmoitetaan kartalla "laskutikun tarkkuudella". Nyssepysäkeille ilmoitetaan oikein katuosoite.

    Äänestä

  • Tuskin niistä osoitteista sinulle hyötyä olisi, kun et osaa karttaakaan lukea. Ensin vinguit kartan perään ja sinulle kerrottiin, mistä löytyy. Sen jälkeen aloit vinkua osoitteiden perään ja teet järjellä ymmärtämättömän tulkinnan kun saat tietää, ettei osoitteita ole. Tuota, mitä oikein tavoittelet?

    Äänestä

  • Sdffgg kirjoitti:

    Tuskin niistä osoitteista sinulle hyötyä olisi, kun et osaa karttaakaan lukea. Ensin vinguit kartan perään ja sinulle kerrottiin, mistä löytyy. Sen jälkeen aloit vinkua osoitteiden perään ja teet järjellä ymmärtämättömän tulkinnan kun saat tietää, ettei osoitteita ole. Tuota, mitä oikein tavoittelet?

    Tässä on useampi kyselijä kiinnostuneena. Katsos kartasta on nähtävissä vain likiarvo, jolla ei juridisesti ole merkitystä. Jos pysäkkien paikkaa ei voida määritellä numeerisesti, on syytä epäillä jotakin tulehdusta jossakin

    Äänestä

  • Ghpftr kirjoitti:

    Ok, eli siis jonkun tasoinen vainoharha motivaattorina.

    Äänestä

  • Sfddfds kirjoitti:

    Ok, eli siis jonkun tasoinen vainoharha motivaattorina.

    Kaikenlainen venkoilu herättää epäluuloja. Jos ei suoraan kysymykseen voida vastata asiallisesti, on jossakin mätää

    Äänestä

  • Ghpftr kirjoitti:

    Kaikenlainen venkoilu herättää epäluuloja. Jos ei suoraan kysymykseen voida vastata asiallisesti, on jossakin mätää

    Mitä venkoilua ja epäasiallista aamulla klo 7:36 kirjoittamassani vastauksessa on?

    Äänestä

  • Ssdfdss kirjoitti:

    Mitä venkoilua ja epäasiallista aamulla klo 7:36 kirjoittamassani vastauksessa on?

    Venyit kovaan suoritukseen. Juhli sitä

    Äänestä

  • Ghpftr kirjoitti:

    Venyit kovaan suoritukseen. Juhli sitä

    Kaikenlainen venkoilu herättää epäluuloja. Jos ei suoraan kysymykseen voida vastata asiallisesti, on jossakin mätää...

    Äänestä

Paljon riippuu vielä edessä olevista talvista. Jos tulee pitkiä ja kylmiä talvia, vaikka vain yksikn, niin aikataulu venyy ja kulut nousee. Myös noususuhdanne nostaa kaikenlaisen rakentamisen hintoja. Mahdoton kenenkään sanoa mitä rakentaminen maksaa 2020 tai edes ensi kesänä.

Hankkeessa on jo kaikki pieleen menevän projektin tuntomerkit.

Äänestä
  • Ainoa vähääkään hankala asia on toistaiseksi ollut ratikkavaunun ulkopinnan väri. Onko pinkki vai ei. Ratikka on menestys jo nyt.

    Äänestä

  • kisko.menestyy kirjoitti:

    Ainoa vähääkään hankala asia on toistaiseksi ollut ratikkavaunun ulkopinnan väri. Onko pinkki vai ei. Ratikka on menestys jo nyt.

    Ohjaamalla keskustelu ratikan väriin on hienosti saatu suunnattua tavisten huomio ratikan aiheuttamista ongelmista ja sen kalleudesta toisaalle.

    Äänestä

  • kisko.menestyy kirjoitti:

    Ainoa vähääkään hankala asia on toistaiseksi ollut ratikkavaunun ulkopinnan väri. Onko pinkki vai ei. Ratikka on menestys jo nyt.

    Hankaliin hommiin ei ole vielä ryhdytty. Asematunnelin syventämistä odotellaan jännityksellä

    Äänestä

  • ”Hankaliin hommiin ei ole vielä ryhdytty” lähes kaikki tukimuurit on tehty ja puolet silloista, mutta asematunneliin montun kaivaminen on hankalaa...???

    Äänestä

  • Kjkjjkjhhjh kirjoitti:

    ”Hankaliin hommiin ei ole vielä ryhdytty” lähes kaikki tukimuurit on tehty ja puolet silloista, mutta asematunneliin montun kaivaminen on hankalaa...???

    -----lähes kaikki tukimuurit on tehty ja puolet silloista,------

    Joo mutta kokonaisuudessaan on tehty vasta aika vähän ja siinä on nuokin laskettu mukaan. Allianssi osaa määritellä asiansa paremmin kuin sinä osaat ne määritellä joten uskomme Allianssiin eikä sinuun.

    Äänestä

  • todellisiin töihin ei ole vielä edes koskettu, mitenkäs korkeajännitejohdot ja -tolpat, tulee olemaan erittäin haastavaa tuoda keskelle tietä sähköisiä johtoja

    Äänestä

  • kattelllaan kirjoitti:

    todellisiin töihin ei ole vielä edes koskettu, mitenkäs korkeajännitejohdot ja -tolpat, tulee olemaan erittäin haastavaa tuoda keskelle tietä sähköisiä johtoja

    Miksi sähköisten johtojen asentaminen on muka haasteellista? Olihan rollikoilla samanlaiset ilmajohdot, mutta rollikalle tarvittiin kaksi johtoa. Eikä ratikan ajojohdot ole korkeajännitteisiä.

    Äänestä

  • No pitäähän sitä nyt joku ongelma keksiä kun harmittaa koko ratikka niin vietävästi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ei-tuu-valmiiksi kirjoitti:

Ratikka ei valmistu ajoissa. Projektiajasta on käytetty melko tarkoin jo 1/3 mutta valmiusaste on vasta inansa yli 1/5. Mahdoton kirivaihe tulee jos aiotaan saada ajoissa valmiiksi. Valmista kiskoa on vasta 1200 m mikä sekään ei pidä paikkaansa. Valmista lie vain Tuulensuun pätkä n. 200 m mutta siitäkin puuttuu vielä laiturit ja ajolangat.

Ratikka huristelee ehkä vasta 2023, jos silloinkaan. Rahastakin on käytetty jo yli 1/4 joten kaikki menee pipariksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu