Niin. Vaikka kuinka asiaa kääntelisi, niin näinhän se on. Olen ollut aina yksinäinen. Ja olen sitä myös nyt. Vain toinen syvää emotionaalista yksinäisyyttä kokenut voi tunteen jakaa. Se on ahdistava, ontto tunne palleassa. Se on sydämessä olevan onton hiljaisuuden piinaava kuuleminen. Se on positiivisen naamion pitäminen murheen edessä, jotta oma lapsi ei huomaisi pahaa mieltäni. (Ja silti lapsi huomaa, lukee minua kuin avointa kirjaa.) Se on pelkoa ja turvattomuutta. Se on kaiken elämässä olevan vastuun kantamista yksin. Se on kaipausta ihmisen luo, jakamaan, antamaan, saamaan. Se on itkettävä tarve kosketukselle, tarve tuntea elävän olennon elävä keho ja lämpö. Se on tarve tulla halatuksi. Tarve tulla huomatuksi. Tarve tulla hyväksytyksi. Se on tarve olla jollekin aivan erityinen, kaikkein tärkein.
Minulla on hyvin usein tunne, etten jaksa enää olla yksin. Ystävyys on eri asia. Ystävyydessä kyse on vapaaehtoisuusesta niin, ettet voi velvoittaa ystävää. Parisuhteeseen kuuluu myös vastuun ottamista toisesta, ei tietenkään niin, että voi heittäytyä täysin toisen vastuulle. Yhteisen elämän vastuu jaetaan. Ja ennen kaikkea yhteisen elämän ilo jaetaan.
Minunlaiseni ei ole helppoa löytää kumppania. Olen introvertti, seuraelämä ja hulabaloo ei minua kiehdo. Tarvitsen todella paljon omaa aikaa, viihdyn yksin. Yksin oleminen ja yksinäisyys ovat eri asioita. Minä pidän yksin olemisesta, mutta olen yksinäinen.
Ystävyyssuhteita minulla olisi, mutta olen jotenkin lamaantunut niin, etten jaksa pitää niitä yllä. On monia ihmisiä, joiden kanssa on raskasta olla, koska en voi näyttää sitä syvintä itseäni. Ymmärrys puuttuu. Joutuu usein sensuroimaan sanojaan... ettei toinen ymmärrä väärin. Tai, kun ihmiset eivät vain pidä sellaisesta keskustelusta ja tekemisestä, mistä itse eniten saan. En ole elämässäni löytänyt kuin kaksi ihmistä, joiden kanssa koen olevani aidosti samalla aaltopituudella. Kumpikin ihmissuhde on aika kompleksinen.
Siispä löydän itseni kirjoittamasta tänne. Kuiskailemassa tuuleen sanoja ja lauseita, löytääkseni vastakaikua.
Minulla on hyvin usein tunne, etten jaksa enää olla yksin. Ystävyys on eri asia. Ystävyydessä kyse on vapaaehtoisuusesta niin, ettet voi velvoittaa ystävää. Parisuhteeseen kuuluu myös vastuun ottamista toisesta, ei tietenkään niin, että voi heittäytyä täysin toisen vastuulle. Yhteisen elämän vastuu jaetaan. Ja ennen kaikkea yhteisen elämän ilo jaetaan.
Minunlaiseni ei ole helppoa löytää kumppania. Olen introvertti, seuraelämä ja hulabaloo ei minua kiehdo. Tarvitsen todella paljon omaa aikaa, viihdyn yksin. Yksin oleminen ja yksinäisyys ovat eri asioita. Minä pidän yksin olemisesta, mutta olen yksinäinen.
Ystävyyssuhteita minulla olisi, mutta olen jotenkin lamaantunut niin, etten jaksa pitää niitä yllä. On monia ihmisiä, joiden kanssa on raskasta olla, koska en voi näyttää sitä syvintä itseäni. Ymmärrys puuttuu. Joutuu usein sensuroimaan sanojaan... ettei toinen ymmärrä väärin. Tai, kun ihmiset eivät vain pidä sellaisesta keskustelusta ja tekemisestä, mistä itse eniten saan. En ole elämässäni löytänyt kuin kaksi ihmistä, joiden kanssa koen olevani aidosti samalla aaltopituudella. Kumpikin ihmissuhde on aika kompleksinen.
Siispä löydän itseni kirjoittamasta tänne. Kuiskailemassa tuuleen sanoja ja lauseita, löytääkseni vastakaikua.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Yksin lapsena ja yksin myös keski-ikäisenä, näin se menee...on mennyt itselläni juuri niin.
Vahvat selviää keski-ikään ilman kavereita, itse en niitä ex-kamuja edes kaipaa kun on ollut paljon huonoja kamuja joita en edes pidä minään. Onneksi on koira ja naisystävä...muuten varmasti olisin sekopää.
Tunnen itseni todella turhaksi ja ei halutuksi ihmiseksi. Ihmiset sen kun ympärillä luo parisuhteita ja perheitä.
Mikä vika minussa on kun ei meinaa onnistua...
On paljon ollut itsetuhoisia ajatuksia. En tiedä, ehkä mä täältä lähden vielä oman käden kautta. Yksinäisyys painaa myös.
Tunne itseni aika olemattomaksi.
Se on väliaikaista.
Jos sinä oikeasti haluaisit seuraa, niin kyllä löytäisit.
On kaikenmaailman yhdistyksiä. Nähtävästi et vain halua just nyt toisia ihmisiä.
Ole iloinen että sinulla on lapsi, hän on sinun seuralainen, Jaa hänelle rakkautta ja olkaa yhdessä onnellisia!
Monella ei ole lasta, miten hyvässä asemassa olet!
Tehkää kaikkea kivaa yhdessä! Älä murjota, vaan tee lapsesi iloiseksi.
Olen iloinen puolestasi!
Älä välitä tän törpön kirjoituksesta!
Hänellä on itellään ongelmia ja purkaa niitä täällä. kun ei näe muuta tietä!
Sinulla on oma elämä ja lapsi!
Miten hienoa!
Hohhoijaa!
Niin lapsi tuolla luuserilla?!
Missä satumaailmassa elät?!
Tuolla p*skakasalla ei ole muuta kuin kulunut k*rp ä.
Ja sekin on kulunut liiallisesta r*nkkaamisesta.
Ja sinä käytät aikasi sen kyttäämiseen? Tarvitaan luuseri tuntemaan luuseri : D
Valitettava tosia asia meidän hyvinvointi valtiossamme on se että olemme yksin osana suuressa narsistisessa yhteiskunnan näytelmässä.
Hyvin sanottu. Hyväosaisille tää yhteiskunta on tavallaan rakennettu. Me yksinäiset kaipaamme toista ihmistä, mutta tunnemme vain sydämemme loputtoman jyskeen.
Hei aloittaja,
Kuka oletkaan niin olet jotain hyvin paljon kuin minä. Jokaista sanaa, jokaista lausetta ja ajatusta myöten olisin voinut kirjoittaa kaiken tuon.
Mutta kuten ketjun vastauksista huomaa, moni ihminen ei saa yhtään kiinni siitä millaista tämä on, ja siksi me kaltaisemme olemmekin niin yksin.