Oon päälle 20-vuotias nainen, jolla on masennusta ja ahdistusta. Ensimmäisen kerran jouduin sairaalaan vuonna 2013 vakavan masennuksen takia, sen jälkeen sairaalassa on tullu käytyä jokunen reissu. Nyt jälleen tuntuu siltä, ettei elämällä ole mulle mitään annettavaa. Väsyttää kokoajan, en saa nukuttua, en saa oikein mitään aikaseks, oon niin kyllästyny tähän! Viiltelen myös itteeni, se vie tuskaa hetken aikaa pois, se helpottaa.
Oon epäonnistunu elämässä kaikessa, koulut jää kesken ja edes kuukautta en kestä töissä, kun alkaa ahdistaa. Se pistää mielen niin matalaks, kun haluiais tehdä, mutta ei pysty. Oon yhteiskunnan elätti, musta ei ikinä tuu mitään!
Mulla on masennuksen lisäks vaikeus lähteä ihmisten ilmoille, taitaa olla sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Kauppaankin on hankalaa lähteä, joskus suorastaan pakotettava itsensä sinne, että saa ruokaa.
Tällä hetkellä mulla ei oo lääkitystä, mielellään niitä söiskään. Hoitokontaktiakaan ei mulla oo nyt, mutta ens viikolla olis tarkotus mennä jutteleen mtt:lle.
Oon epäonnistunu elämässä kaikessa, koulut jää kesken ja edes kuukautta en kestä töissä, kun alkaa ahdistaa. Se pistää mielen niin matalaks, kun haluiais tehdä, mutta ei pysty. Oon yhteiskunnan elätti, musta ei ikinä tuu mitään!
Mulla on masennuksen lisäks vaikeus lähteä ihmisten ilmoille, taitaa olla sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Kauppaankin on hankalaa lähteä, joskus suorastaan pakotettava itsensä sinne, että saa ruokaa.
Tällä hetkellä mulla ei oo lääkitystä, mielellään niitä söiskään. Hoitokontaktiakaan ei mulla oo nyt, mutta ens viikolla olis tarkotus mennä jutteleen mtt:lle.
Vastaukset 29
Vanhimmat
ei se ole sinusta kyse,
suomi voi huonosti.
suomi on pahoinvointivaltio,
kukaan ei välitä.. jos joku
välittää hän on voimaton tämän ..
pahuuden ja vääryyden edessä..
maailman tapahtumat heijastuu sinuun ja minuun ja meihin..
halusimmepa sitä tai emme
mieli sairastuu kun ympäristö ei vastaa sitä missä se voisi hyvin
joka tapauksessa sota on kuitenkin edessä,
jos haluamme vielä joskus elää vapaasti.
meidän vihollisemme puskevat päälle ja yhä lähemmäs ja lähemmäs ja lähemmäs
ja vievät enemmän ja röyhkeämmin.
Kyllä sanoisin, että minä olen syypää tähän, kun en kykene mihinkään. Haluaisin olla niinkuin muutkin, olla töissä, enkä työtön. Haluaisin, et mulla olis perhe ja ehkä lapsia (miten voin huolehtia jostain muusta, kun en kykene huolehtimaan edes itsestäni). Vertailen itteäni aina muihin, joo tyhmää tiedän, mutta en voi sille mitään, se vie mua aina vaan syvemmälle, kun mietin et oisimpa niinku toi ja toi. Ahdistun siitä lisää.
Missä töissä haluaisit olla?
Älä vertaa muihin, vaan keskity omiin tavoitteisiisi. Hiljalleen edistyt omassa tahdissa. Elämä aikaa. 💕
Elämä on aikaa, entä jos elämä tuntuu olevan jo tässä? Ei musta ikinä tuu mitään, vaikka ehkä olisin halunnut. Ei jaksa yrittää. Tää on tätä.
"Kyllä sanoisin, että minä olen syypää tähän, kun en kykene mihinkään". Miksi syyttelet itseäsi ja auttaako se? Joku toinen voisi katsoa tilannettasi ja nähdä syitä muissakin ihmisissä. Voihan olla myös että syy on edellisessä elämässäsi.
"Halu olla niinkuin muutkin...olisimpa toi". Jokaisella on oma elämänsä ja karmansa kamppailtavanaan.
Ja vaikkei uskoisikaan karmaan niin kannattaisi ainakin yrittää elää tätä hetkeä, eikä katsoa menneeseen ja tulevaan kuten lauseesi osoittaa.
Henkisyyttä ei saisi unohtaa, sen puute voi myös viedä pohjan elämältä, kun ihminen ei ole pelkästään fyysinen, psyykkinen ja taloudellinen olento. Elämäntarkoitus on myös jokaisella, sekin pitäisi löytää. Toisten auttamistakin kannattaa harkita niin saa välittämistä osakseen.
Voisiko viiltelyn sijaan keksiä jonkin vähemmän haitallisen keinon, vaikka menisit metsään huutamaan ja halaisit puita, riippuen missä asut.
Muistan miten eräs tuttavani repi tuskissaan paperinenäliinoja ja heitteli niitä raivoissaan ympäri huonettaan. Huone näytti sen jälkeen kauniilta itse asiassa, minkä hän itsekin totesi lopulta ja puhkesi nauramaan. Hänellä oli näitä kohtauksia silloin tällöin, vaikka muuten pärjäsikin jokseenkin hyvin.
Toivottavasti oli jotain apua, voi hyvin!
Joo, ehkä jotain sain tästä, kiitos sinulle. Eilinen päivä oli aivan hirveä, tämä päivä on ollut ainaki hitusen parempi tähän asti.
Yritän päästä tosta viiltelystä eroon, ei oo kiva kun kädet on täynnä viiltoja, varsinkaan näin kesällä :S mut helppoa se tuu olemaan
Mulla on ihan tota samaa (olen myös päälle 20-vuotias) ja pelottaa, että en kykene koskaan olemaan tän yhteiskunnan jäsen. Kaikki elämässä jää kokematta. Ahkeruudesta tää mun tilanne ei johdu, mut oon vaan jotenkin niin jumissa. Syömishäiriö ja viiltely hädintuskin hallinnassa.
Mistä toi sun ahdistus johtuu?
Mulla ahdistus johtuu hyväksikäytöstä ja vaikeasta nuoruudesta väärissä porukoissa. Perusluonteeni on ujo ja herkkä.
Mikä sua ahdistaa töissä?
Mua ahdistaa töissä se, että en oikein tunne oloani turvalliseksi töissä, sillä en oikein onnistu tutustumaan ihmisiin siellä. Opiskelut tökkivät niiden harjoitteluiden takia. Opiskelen siis yliopistossa.
Mikä sua ahdistaa eniten ihmisten ilmoilla?
Mua ahdistaa erityisesti se yksinäisyys ja erillisyyden tunne. Tylsäähän se on yksin kulkea ja ehtii ajattelemaan ihan liikaa.
Hyvä, että sulle on tulossa hoitokontakti. Itekin yritän ruotia näitä mun hankaluuksia terapiassa ja oon nyt koittanu yhtä SSRI-lääkettä. Nää ajatukset on vaan niin syvällä. Pienikin ärsyke nostaa kaikki pahat muistot takaisin mieleen. Kaikkee hyvää sulle! <3
En mä halua sano, mikä on ton ahdistuneisuuden syynä, liian henkilökohtasta :(
Ja joo, oon yksinäinen, ei mulla oo kavereita, joskus yläasteella oli vielä se yks jonka kans olin ja hengasin. Oon kans ujo ja herkkä.
Ehkä ei ole viisasta liian avoimesti täällä puhua mikä ahdistaa. Jospa lähelläsi on joku elämää kokenut kuuntelija ja kannattaisi hakeutua ja vaatia terapiaa. Ammattilaiset osaavat kuunnella ja he ovat kuulleet kaikkea.
Heh heh. Kyllä , ap, sinun kortit on jo jaettu.
Käteesi on jäänyt vain kakkosia ja muita pikkukortteja.
Ei niillä mitään tee.
Alistu vain kohtaloosi ja tyydy onnettomaan loppuelämääsi.
Viiltely voit jättää ammattilaisille, koska siinä olet amatööri.
kiitos vain, olen ihan samaa mieltä, oon niin amatööri
Mistä päin olet?
Olen itsekin vähän samanlainen ja jotenkin tuntuu, että voitaisiin tulla juttuun. :)
Ja hei, ei kannata reagoida mitenkään noihin provoihin.
Oon jostain päin Suomee, en kerro. Nii ja tiiän, et toi oli provo, oli vaan pakko silti kirjottaa siihen jotain parin siiderin jälkeen.
Hyi mikä juoppoakka.
Ja vielä on otsaa kirjoittaa juopettulustaan.
Ei ole ihme jos ahdistaa.
Kaikenlaisia luusereita meikäläinen korkean moraalin omistava rehellinen duunari joutuu elättämään!
Viiltelyn pystyin lopettamaan, sehän oli ihan säälittävää naarmuttamista vaan.
Paha olo ei vaan lopu ikinä, unen saaminen joka yö on vaikeeta, väsyttää, mikään ei kiinnosta. Ei kiinnosta käydä missään tai nähä ketään, haluisin vaan olla yksin.
Ärsyttää, kun kesä menee ihan pilalle, kun ei jaksa tehä mitään :S
heroiini tuo euforisen olon!kokeile sitä
Ei kiitos!
kaksi sanaa Sinulle: ÄLÄ LUOVUTA.
Minä tiedän millaista on kun elämä rikkoo. Ei sitä itse pyydä. Tiedän miltä tuntuu yksinäisyys, miltä tuntuu rumuus, miltä tuntuu järjen menettäminen, miltä tuntuu suru, miltä tuntuu ikävä, miltä tuntuu paniikki, miltä tuntuu epätoivo. Miltä tuntuu pelko.
Tiedän myös sinusta nämä asiat:
Sinä olet kaunis ja sinulla on tarkoitus tässä maailmassa. Ilman sinua ei tämä maailma olisi yhtä kaunis. Olet niin kaunis ja tärkeä. Älä luovuta. Tutustu itseesi. Olet uniikki. Sinua tarvitaan täällä. Olet arvokas ja rakastettu. Se mikä sinussa elää on kaunista ja tulee esiin kun on sen oikea aika. Anna aikaa itsellesi. Ansaitset kaiken hyvän, ja hyvä on tulossa.
Ei ole vaarallista haluta olla yksin. Ei ole vaarallista olla rikki. Ei ole vaarallista tuntea, ei ole vaarallista ajatella. Sinä olet ja tulet olemaan niin tärkeä ja niin arvokas. Niin kauan kun on vaikea uskoa näitä sanoja niin luota minuun. Minä uskon sinuun.
Hakeudu terapiaan. Ole rohkea, pyydä apua. Sinua halutaan auttaa. Haluan auttaa sinua. Haluan auttaa sinua näkemään itsesi samalla tavalla kun minä näen. Ihanana. Olet niin arvokas. Älä luovuta. Älä koskaan luovuta.
<3 rakkaudella, kanssatoverisi. En koskaan tule taipumaan yhteiskunnan normeihin siitä, kuinka reipas pitäisi täällä olla. Vitut siitä. Elän omaa elämääni, ja se voi myös olla aika hiton onnellista, seesteistä ja minun näköistäni.
Hain apua, tai yritin, mutta en pysty menemään sinne. Tai ehkä ennemminkin mua ei kiinnosta ottaa apua vastaan, mua ei kiinnosta enää mikään. Vihaan itteeni, vihaan sitä, etten pysty mihinkään! Välillä tekis mieli luovuttaa.
Tuo on kai osittain valinta juttu.
Jos heti aamulla ajattelee ( satoi tai paistoi) että " hieno päivä " ja nousee reippaasti.
Lähtee vaikka kävelylle ja sitten vasta syö jotain, niin elämä muuttuu heti.
Usein myöhään valvova kokee väsymystä eikä päivät tunnu mukavilta.
Jos kukaan ei pidättele nukkumiselta, niin ajoissa nukkumaan.
Itse heitin TV:n pois, kun ahdisti sen muokatut uutiset ja aivopesu.
Nykyään on omiakin ajatuksia ja omaa elämää.
En ole riippuvainen median höpinöistä. Ne masensivat minua.
Väsyttää ihan suunnattomasti, mut uni ei vaan tuu. Tää on ihan ärsyttävän rasittavaa! No, nukutaan sitte päivällä, eikait siinä (jos sillonkaa).
Et siitä vaan muutoksia tekemään..
Hyh.
Sinusta p*skasta ei ole mitään muutoksia tekemään.
Tuuli sun huulias heiluttaa.
Muka muutoksia.
Jos on elänyt sontaläjäelämää noin kauan, ei mihinkään muutokseen ole resurseja.
Luovuta jo.
Mene lääkärille kertomaan ahdistuksesta. Saat siihen lääkkeen. Sairaudet ei aina parane, mutta niitä voi hallita. Minullakin on siihen lääke.
Ens viikolla olis tarkotus mennä
potllas on potilas ja potilas on sairas. vaikka vika voisi olla muuallakin niin se ei hoitoa kiinnosta. ihmiset on nykyään niin padkamaisia ettei ihme jos ei kiinnosta mikään missä niitä on. kaupasa tönitään melkein aina niin ei kait se ole kiva sielkää käydä. samoin kadulla ihmiset vaa mulkoilee vastaan tullessaa ja kakarat nykyään huutelee usein ohikulkijoille. pyörällä ajetaan tahallaan aivan vierestä lujaa ja autot ei pysähdy suojatiellä.kaikkea mitä sanot voidan ja tullaan käyttämään juoruissa sinua vastaan. vain hullu ihmisistä enää tykkää.
viiltelijälle niin oon joutunu käymää lekuris kun ahditi nin et sydän hakkas hirveesti ja tunsin kuilevani siihen. pyysin pameja ja sainkin ensihätään niitä. mut sit olis taas pitäny alkaa syömää masennuslääkkeit ja käymää terapias enkä niihi alkanu.
sit viel on hyvä tajuta et kun meet sinne hoitoon niin kaikki kertomasi kirjataan ylös potilastietoihisi eikä niitä saa enää ikinä poistettua vaikka haluaisitkin.
Jep, toi on niin totta.
no uskaltauduin sit ulos ku ol ni hyvä ilma. ajelin tota hiljasta rantatietä pyörällä pikku lenkin. takasinpäin tulles tienvieres istu semmone kovin tumma afroetninen nuorimies joka huusi mulle "mulla on iso muna".
voi olla et pysyn vaa himas jatkossaki. tämmöstä tää on nykyään elämä suomes.ei tää mistän lääkeistä ole kiinni vasn nykysuomi on ihan seko.