Suomenlain "elinkautinen" on pian lusittu!

Turun puukottaja Abderrahman Bouanana sai tänään "elinkautisen tuomion kahdesta murhasta ja kahdeksasta murhayrityksestä.
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/251375-tuomio-turun-puukottaja-elinkautiseen-vankeuteen-terroriteosta
Tuomio annettiin terroristisena tekona päiväsaikaan ym ym. Työkaverini vapautui miehen puukotuksesta noin viidellä vuodella.
Tässä oikeustapauksessa katsottiin uhrin väkivaltainen taustaa lieventäväksi asianhaaraksi kun taas puukottaja oli ensikertalainen oikeuden edessä.
Lisäksi kuoliniskun tuottaja toimi itsepuolustuksessa. Miten toteutunee turuntapaus.

Olen kerran ollut vastaajana raastuvanoikeudessa. Kolkko oli paikka "siviilille".
25605
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Uutisissa tuo iskuntekijä näytettiin. Hen vaikutta helppottuneelta. Hyvä ettei voitonmerkkejä näyttä. Saa varmaan ihailijat naisita.

Äänestä

Jos korkeasti oppineet pääsevät soveltamaan hienoja teoriatietojaan niin surkeutta syntyy. Mitä tulosta syntyykään kun tuollaista hienotietoa sovelletaan elämän arkeen.

Olen elämäntilanteessani tutustunut hoivahoitoon. Oikein rehvastellaan sillä, että hoitajat ovat terveystieteen maistereita, joista jo nyt koulutetaan terveystieteen tohtoreita. Kohta ei hoivahoitoa osaavia ole edes kääntämässä potilaita. Päteväksi katsottujen hoitajien tarve toteutuu kun heillä vain on oikeus antaa pistoksia. Hoivahoitoon paras ja sopivin olisi kokenut äiti, jonka elämäntyönsä tuollainen hoito on. Pistoksen annoinkin voisi oppia ajassa.

Äänestä

Uskomatonta tyhmyyttä suomalaisilta, kun tämä terroristi massamurhaaja sai olla samassa koululuokassa suomalaisten lasten kanssa. Vaikka parta rehottaa ja näyttää keski-ikäiseltä, onnistuu esiintyä alaikäisenä. Murhaajaa ei saada koskaan palautettua kotimaahansa, sinne ei noin vaarallisia pahoja ihmisiä huolita. Suomeen kelpaa kaikki, saapahan tuomarit hyväpalkkaisia töitä ja lääkärit asiakkaita, kaiken maksaa yhteiskunta. Kukahan maksaa ne murhaajalle määrätyt korvaukset uhreille , ei ainakaan se murhaaja itse. Milloin silmät aukeaa ja aletaan käännyttää jo rajalta ? Tuokin oli jo Saksasta saanut kielteisen päätöksen. Sinne vaan lusimaan, koska siellä oli tehnyt turvapaikka-anomuksen. Saksa palauttaa kyllä Suomeen sellaisia, jotka on täällä saaneet jo kielteisen päätöksen. Mutta Suomi on suvakkityhmälä. Nyt tuo Mykkänen vastustaa palautusleiriä, vaikka jopa Saksa sitä haluaa. Suomen vetovoima kasvaa vaan. Maine on jo valmiiksi houkuttava, kun Sipilä lupasi talonsa ja täällä hyysätään viimesen päälle, se kun on eräille tuottavaa bisnestä. Suomeen tuli suhteessa väkilukuun eniten näitä turvapaikkashoppaajia ja nyt enteillään uutta isoa ryntäystä.

Äänestä

Mitä olisitte halunneet terroristille tapahtuvan? Eikö elinkautinen vankeus riitä? Murhasta tuomittu voidaan päästää ehdonalaiseen paljon hankalampien ehtojen jälkeen kuin muista rikoksista. Kyllä hän joutuu lusimaan vuosikausia, ilmeisesti 14 minimi.

Mietitäänpä asiaa muutaman vuoden kuluttua. Kuinka moni teistä enää silloin muistaa koko tapausta? Lyhyt on ihmisen muisti.

1Äänestä
  • Lisään vielä, että mm. ent, iskelmälaulaja Markus Huitsi puukotti pyörätuolissa istuneen avustettavansa 66 puukoniskulla kuoliaaksi. Hän on saanut elinkautisen murhasta. Mitä mieltä hänestä olette?

    Äänestä

  • Omaan maahansa takaisin, sinne lusimaan. Ei ollut oikeutettu turvapaikkaan.

    Äänestä

  • Tuomio.luettu kirjoitti:

    Lisään vielä, että mm. ent, iskelmälaulaja Markus Huitsi puukotti pyörätuolissa istuneen avustettavansa 66 puukoniskulla kuoliaaksi. Hän on saanut elinkautisen murhasta. Mitä mieltä hänestä olette?

    Tulihan se raiskaavathan suomalaisetkin -kortti.
    Jatkossa pitää olla ripeämpi. Tätä joutui hermostumiseen asti odottamaan.

    1Äänestä

  • HuonoPalvelu kirjoitti:

    Tulihan se raiskaavathan suomalaisetkin -kortti.
    Jatkossa pitää olla ripeämpi. Tätä joutui hermostumiseen asti odottamaan.

    Kysyn asiaa siksi, että meillä ei ole mahdollisuutta karkottaa Husua yhtään minnekään. Hän on linnassa, kuten moni muukin murhaaja on. Lehdissä lueteltiin juuri muitakin murhaajia, jotka on vapautettu 20 v. istumisen jälkeen, mm. Muranen, jonka oikeusjutusta saatiin suuret otsikot aikanaan.
    Eikö Suomessa ollakaan tasavertaisia lain edessä?
    Muranen saa jäädä maahan. Miksei häntä vaadita karkotettavaksi?

    1Äänestä

  • Tuomio.luettu kirjoitti:

    Kysyn asiaa siksi, että meillä ei ole mahdollisuutta karkottaa Husua yhtään minnekään. Hän on linnassa, kuten moni muukin murhaaja on. Lehdissä lueteltiin juuri muitakin murhaajia, jotka on vapautettu 20 v. istumisen jälkeen, mm. Muranen, jonka oikeusjutusta saatiin suuret otsikot aikanaan.
    Eikö Suomessa ollakaan tasavertaisia lain edessä?
    Muranen saa jäädä maahan. Miksei häntä vaadita karkotettavaksi?

    Sinulla tuntuu olevan suuri huoli Turun tuomitun karkotuksesta.
    Pahoittelen sinulle koituvaa surua ja kaipuuta. Elämä joskus kolhii...

    1Äänestä

  • Tuomio.luettu kirjoitti:

    Lisään vielä, että mm. ent, iskelmälaulaja Markus Huitsi puukotti pyörätuolissa istuneen avustettavansa 66 puukoniskulla kuoliaaksi. Hän on saanut elinkautisen murhasta. Mitä mieltä hänestä olette?

    Huitsin Nevadaan vaan kylmästi. Siellä on kai vanha hirttämisperinne törkeille rikollisille.

    1Äänestä

  • Mitäkö haluaisin? Hidas kuolemantuomio. Itse olisin valmis pyöveliksi. Vaikka varpaillaan seisomaan leuka yläviistoon ja alle terävä viidakkoveitsi. Vedonlyönti siitä, kuinka kauan seisoo kurkku ehjänä.

    Äänestä

Mahdollinen armahdus, eli pienikin tuomion lyhentäminen, on presidentin suostumuksen takana. Aika vaikeata nähdä, että meillä jatkossakaan olisi presidenttiä, joka haluaisi kansan vihat niskoilleen päästämällä tämän miehen vapaaksi merkittävästi etuajassa?

1Äänestä

Karkotus Marokkoon takaisin, ei mulla muuta.

1Äänestä
  • Juuri luin Hesarista, ettei Marokko ehkä ota takaisin näin pahaa rikollista edes lusimisen loputtua. Ei meinattu millään saada sitä moninkertaista murhaaja-raiskaajaakaan Afrikkaan.

    1Äänestä

Kuolemantuomio voimaan suomessakin amerikan malliin. Ensin lusii muutaman vuoden ja sitten sähkötuoliin. Kuolemantuomiossa olisi hiukan pelotevaikutusta ja murhaa suunnitteleva voisi parhaassa tapauksessa jättää tekonsa tekemättä.

Äänestä
  • Sharialaki.

    Äänestä

  • Itsehän se kannattaa sharialakia. Annettakoon tämän kerran periksi ja saakoon sharian mukaisen rangaistuksen.

    Äänestä

Ulkoistetaan nämä vieras rikolliset Siperiaan! Olisi kaikille edullisinta ja lusittaisiin koko kausi mitä tuomittiin. Olisi myös halvempaa kaikkien kansalaisten lompakoille. Lähes kaikki muu on kohta ulkoistettu miksei nämä isommat rikostapauksetkin ! Lopuksi karkoitus kotimaahansa vuosien kuluttua vapauduttuaan.

Äänestä
  • Ei Venäjä ota ulkomaisia konnia Siperiaankaan vaivoikseen, kun tietävät nämä huonoiksi työmiehiksi. Toista oli ennen. Sinne vietiin projekteja toteuttamaan kunnon väkeä pakko-otolla.
    On helppo arvat ettei marokkolaiskonnalta sada kymppiäkään langeteusta 450.000 €urun korvaussummasta ja oikeuskäsittelyistä. Marokon hallitus on jo pesyt kätensä Buoananista.

    1Äänestä

Kauheasti on vaahdottu, että matut vaativat eri kohtelua kuin alkuperäiset asukkaat. On kovisteltu uskomaan, että maassa maan tavalla. Ei mitään erioikeuksia maahantulijoille. Opittava Suomen kulttuuri. Kaikille samat ehdot, oikeudet ja velvollisuudet.
Nyt olette sitten yhtenä miehenä vaatimassa erilaista kohtelua vierasmaalaiselle terroristille, karkottaisitte Siperiaan, antaisitte kuolemantuomion jne.
Miksei nyt tasapuolinen kohtelu kelpaakaan? Maassa maan tavalla!
Tähän asti kaikki ovat olleet samanarvoiset lain edessä. Nyt siis ei?

1Äänestä
  • Onkos täällä kotimaisiakin terroristeja ? Tietääkseni ei. Pahinta rasismiao kun murhaa ihmisiä heidän uskontonsa takia. Motiivina viha länsimaisia arvoja ja kristinuskoa vastaan. Suvakit yhtyy tähän rasismiin solvaamalla kaikkia arvostelijoita. Ikäänkuin turvapaikanhakijat olisivat kaikki puhtain aikein liikkeellä.

    Äänestä

  • muistakaatotuus kirjoitti:

    Onkos täällä kotimaisiakin terroristeja ? Tietääkseni ei. Pahinta rasismiao kun murhaa ihmisiä heidän uskontonsa takia. Motiivina viha länsimaisia arvoja ja kristinuskoa vastaan. Suvakit yhtyy tähän rasismiin solvaamalla kaikkia arvostelijoita. Ikäänkuin turvapaikanhakijat olisivat kaikki puhtain aikein liikkeellä.

    Jos Suomessa on terrorismilaki, niin tarkoitatteko, ettei sitä sovelleta ulkomaiseen terroristiin?
    Koska terrorismilait on säädetty? Tuomioistuimet Suomessa käsittelevät varmasti tämänkin terroristin teot tarkkaan niin hovissa kuin korkeimmassakin oikeudessa. Tämä on ennakkotapaus.

    Suomessa on tuomioistuin, joka tutkii ja tuomitsee Suomen lakien mukaan.
    En voi ymmärtää, miksi lait eivät mielestänne koske ulkomaalaisia, vaan vaaditte heille eri tuomioita kuin vastaavalle suomalaiselle rikolliselle.
    Niin kauan kun demokratiaamme ei kunnioiteta sen vertaa, että luottaisimme siihen, että lait koskevat jokaista syytettyä, kansalaisuuteen, sukupuoleen ja ihonväriin katsomatta, olemme samanlaisia kuin ne, joita turvapaikan hakijat pakenevat.

    1Äänestä

  • Turun murhaiskuista marokkolainen nuorimies ei ole osoittanut mitään katumuksen merkkejä. Sellainen röyhkeys suututtaa suomalaisen ihmisen oikeudentajua.
    Tyyppi tuli tänne väärennetyillä papereilla ottaakseen vastaan suomalaista sosiaalianteliaisuutta. Olen erikoisen vihainen tuollaisen rikollisen hyysäämiselle.

    Äänestä

Täälläkö kannattaisi tehdä yhteenvetoja pienen ikäryhmän sanomisista, ja moittia takinkääntäjiä? Noinkin kuohuttava asia saa usein joissakin aikaan kiivaita ylilyöntejä!

Nämä ilmaispalstathan ovat kuin " Villi Länsi" monelle. Jokainen tekee ja sanoo surutta omalla tavallaan! Aina on kuitenkin ollut antoisaa lukea tietorikkaita ja sydämellisiä mielipiteitä.
Vähemmän tolkkua sisältävät sanomiset on paras jättää huvittamaan, ja vaieta.
Joskus joutuu s huomaamaan olevansa itse ymmärtämätön. Näillä mennään,... täällä ainakin!

Äänestä
  • täällä ei #massamurhaajaäijänketkuja# elätetä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


leivätön.pöytä kirjoitti:

Turun puukottaja Abderrahman Bouanana sai tänään "elinkautisen tuomion kahdesta murhasta ja kahdeksasta murhayrityksestä.
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/251375-tuomio-turun-puukottaja-elinkautiseen-vankeuteen-terroriteosta
Tuomio annettiin terroristisena tekona päiväsaikaan ym ym. Työkaverini vapautui miehen puukotuksesta noin viidellä vuodella.
Tässä oikeustapauksessa katsottiin uhrin väkivaltainen taustaa lieventäväksi asianhaaraksi kun taas puukottaja oli ensikertalainen oikeuden edessä.
Lisäksi kuoliniskun tuottaja toimi itsepuolustuksessa. Miten toteutunee turuntapaus.

Olen kerran ollut vastaajana raastuvanoikeudessa. Kolkko oli paikka "siviilille".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu