Piratismikirjeet loppu Tanskassa, milloin meillä ?

Telenor ja Telia ovat saaneet Tanskassa korkeimmalta oikeudelta päätöksen, jonka mukaan epäiltyjen piraattien tietoja ei tarvitse paljastaa.
Tekijänoikeuksien haltijoiden oikeudet eivät aja kansalaisten yksityisyyden edelle.

Milloin meidän operaattorit ryhdistäytyvät ja hoitavat asiakkailleen kuuluvan yksityisyyden suojan.

Noin 200.000 kirjettä lähetetty Suomessa. Monikohan on maksanut vaaditun summan kyllästyttyään kirjeisiin, joita tulee jatkuvasti vuositolkulla. Eikö tätä rahastusautomaattia saada mitenkään loppumaan. Kirjeen saaneita kiusataan hautaan asti ? Markkinaoikeus ollut hölläkätinen tehdessään päätöksen tietojen massaluovutuksesta. Myöhemmin tarkennettu luovutusoikeuksia.

Vaadittu korvaus ei ole missään suhteessa saatuun hyötyyn.
0653
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Enoleosallinen kirjoitti:

Telenor ja Telia ovat saaneet Tanskassa korkeimmalta oikeudelta päätöksen, jonka mukaan epäiltyjen piraattien tietoja ei tarvitse paljastaa.
Tekijänoikeuksien haltijoiden oikeudet eivät aja kansalaisten yksityisyyden edelle.

Milloin meidän operaattorit ryhdistäytyvät ja hoitavat asiakkailleen kuuluvan yksityisyyden suojan.

Noin 200.000 kirjettä lähetetty Suomessa. Monikohan on maksanut vaaditun summan kyllästyttyään kirjeisiin, joita tulee jatkuvasti vuositolkulla. Eikö tätä rahastusautomaattia saada mitenkään loppumaan. Kirjeen saaneita kiusataan hautaan asti ? Markkinaoikeus ollut hölläkätinen tehdessään päätöksen tietojen massaluovutuksesta. Myöhemmin tarkennettu luovutusoikeuksia.

Vaadittu korvaus ei ole missään suhteessa saatuun hyötyyn.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu