Loistavaa Katainen

Kokoomus asettaa oman ehdokkaan, samoin Kepu.
Herrasmiessopimuksella sitten oikeat porvarit aanestaa toiselle kierrokselle paassytta PORVARIA, kummasta tahansa puolueesta.
Suomalaisten pitaa ajatella Suomen etua!
17463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

huudella. Katainen pesi jo pyykkinsä asetuttuaan sotakoaliitton kannalle. Sotakoaliittoon kuuluvatkin jo Yhdysvallat, pääpiru ja Hitlerkin vielä on lupautunut ylösnousemukseen.

Älä Jyrki Katainen johda Suomea sotaan.

Äänestä
  • Katainen ei ole mihinkään koaliitioon liittymässä,mitä tuota asiaa pitää aina vääristellä.Vai ooksä yhtyny Jäätteenmäkeen.Katainen on puhunut suhteiden parantamisesta Yhdysvaltoihin,joka on täysin aiheellista.

    Äänestä

  • Herra Tapio Talvi näyttää pitävän Jyrki Kataista jo niin varteenotettavana presidenttiehdokkaana, että kuvittelee hänet jo Suomen Ylipäälliköksi johtamaan "Suomea sotaan".

    Jyrki Katainen on kyllä erittäin etevä ja tulevaisuudessa ihan varmasti pätevimpiä ehdokkaita mihin tahansa johtavaan poliittiseen tehtävään, mutta antakaamme nyt kuitenkin hänen tehdä ensin kunnon työ Kokoomuksen nostamiseksi Suomen johtavaksi puolueeksi iskevillä, asiapohjaisilla linjauksillaan, jotka selvästi ovat saaneet jo nykypresidentin, ulkopolitiikan sekä hallituksen johdon varpailleen ja siiliasemiin.

    On hienoa, että Kokoomus on löytänyt itselleen hyvän johtajan.

    Äänestä

  • Katainen onkin ihan Hitlerin näköinen kunhan kasvattaa vain viikset.
    Sitten vain käsi yläviistoon ja tervehtimään Kataista.

    Äänestä

  • TT yrittää tuhota porvariyhteistyön.

    Äänestä

  • Timppa Pylvanen kirjoitti:

    Katainen onkin ihan Hitlerin näköinen kunhan kasvattaa vain viikset.
    Sitten vain käsi yläviistoon ja tervehtimään Kataista.

    Keskity Suomen etuun.

    Äänestä

  • mvv kirjoitti:

    Katainen ei ole mihinkään koaliitioon liittymässä,mitä tuota asiaa pitää aina vääristellä.Vai ooksä yhtyny Jäätteenmäkeen.Katainen on puhunut suhteiden parantamisesta Yhdysvaltoihin,joka on täysin aiheellista.

    osoitettava selkeästi missä Suomen ulkopolitiikka on mennyt pieleen. Täsmällisesti ei yleisin lauserakennelmin.

    On myös todettava,että suhteita Yhdysvaltoihin hoitaa hallitus yhdessä tasavallan presidentin kanssa. Kataisen arvostelu ei siis voi kohdistua vain tasavallan presidenttiin.

    Katainen ajaa parhaillaan Kokoomuksen paitsioon epämääräisillä perusteettomilla väittämillä.

    Korostan, että Katainen on ottanut ulkopolitiikan lyömäaseeksi, kuten kommunistit ja keskusta aikoinaan.

    Katainen etsii tukea toimilleen Yhdysvalloista.

    Kysymyksessä on valtiopetosta lähentelevä menettely.

    Äänestä

ole muutakuin naamavärkki. Äly jäi jonnekin.
Puheenjohtaja Jyrki Katainen on valintansa suorittanut ja leimautunut sodan kannattajaksi.
Niinhän se usein on nuorissa kokoomukselaisissa.
Vasta 70:nä ne havaitsevat, että olisi ollut toinenkin tie.

Valitettavaa on jos Kokoomus nyt lähtee Kataisen viitoittamalle tielle. Se jatkaa kannatuksensa pudotusta johonkin 10 %:n

Sosialidemokraattien on nyt syytä vakaasti tukea ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa, joka eduskunnassa on hyväksytty. Suomi on ja pysyy sotilasliittojen ulkopuolella olipa kosinta kuinka houkuttelevaa tahansa.

Äänestä
  • Uhkailu sodanlietsojilla sun muilla kuuluu 70-luvun kylmän sodan aikaan, joten ala hyvä mies päivittää poliittinen näkemyksesi 2000-luvulle, jotta kirjoituksesi vastaavat tätä päivää.

    Jyrki Katainen on ihan oikeilla jäljillä: suhteet suurvaltoihin on pidettävä kunnossa,ja Suomi nostettava kaikkien suurvaltojen silmissä kokoaan merkittävämmäksi rauhankumppaniksi. Näin varmistamme oman rauhamme ja vaikutuksemme maailmanpolitiikassa.

    USA on ehdoitta tämän päivän maailmanpolitiikan johtaja, joka ei suinkaan tarvitse Suomea, mutta me tarvitsemme USAn kanssa hyviä suhteita.

    Jyrki Katainen kuvaa itseään osuvasti REALISTIKSI, niin kuin hänen kannanottonsa ja näkemyksensä ovat, ja nimenomaan Suomen parasta ajatellen, ei toteuttaen omia idealistisia illuusioita, jotka vain saattavat vaarantaa oman asemamme maailmankuvassa, kuten presidentti Halosen ja ulkoministeri Tuomiojan sanomiset uhkaavat tehdä.

    Äänestä

  • Suomen turva kirjoitti:

    Uhkailu sodanlietsojilla sun muilla kuuluu 70-luvun kylmän sodan aikaan, joten ala hyvä mies päivittää poliittinen näkemyksesi 2000-luvulle, jotta kirjoituksesi vastaavat tätä päivää.

    Jyrki Katainen on ihan oikeilla jäljillä: suhteet suurvaltoihin on pidettävä kunnossa,ja Suomi nostettava kaikkien suurvaltojen silmissä kokoaan merkittävämmäksi rauhankumppaniksi. Näin varmistamme oman rauhamme ja vaikutuksemme maailmanpolitiikassa.

    USA on ehdoitta tämän päivän maailmanpolitiikan johtaja, joka ei suinkaan tarvitse Suomea, mutta me tarvitsemme USAn kanssa hyviä suhteita.

    Jyrki Katainen kuvaa itseään osuvasti REALISTIKSI, niin kuin hänen kannanottonsa ja näkemyksensä ovat, ja nimenomaan Suomen parasta ajatellen, ei toteuttaen omia idealistisia illuusioita, jotka vain saattavat vaarantaa oman asemamme maailmankuvassa, kuten presidentti Halosen ja ulkoministeri Tuomiojan sanomiset uhkaavat tehdä.

    on paljon kauempaa kuin 1970 luvulta. Hän ammentaa näkemyksensä siitä maailmasta, jossa Kokoomuksella oli tarve tehdä ulkomaalaisesta, tuolloin sakslaisesta prinssistä kuningas tai siitä maailamasta, jolla tehtiin yhden vieraan vallan avulla suur-suomea. Kokoomuksessa edelleenkin asuu samat ajatukset.

    Nyt halutaan liittoutua tulevaisuutta varten Yhdysvaltaltojen kanssa.

    Äänestä

  • Palkansaajien kannattaa SDP:n sijasta äänestää Kokoomusta.

    Äänestä

kokkarit näitä "herrasmiessopimuksia" noudattavat. Kannattaa muistella edellisiä presidentinvaaleja, joissa Sauli Niinistö lupasi, että Kokoomus asettuu toiselle kierrokselle päässeen porvarin taakse. Mutta kun tuli lupauksen lunastamisen hetki, petti kokoomuslainen sanansa, kuten tavallista.

Äänestä
  • Hyvä Suomi!

    Äänestä

herrasmiessopijat porvareiden puolelta?

Äänestä

Juuri näin. Porvarit kokoavat voimansa. Hyvä juttu.

Äänestä

..Kokoomuksen naisille, joilla on paha tapa mennä jopa punakommunistin taakse, jos tämä vain on NAINEN. Siinä on vaalien tarkoitus hieman hämärtynyt.

Äänestä
  • Jyrki-boi pelaakin kepun pussiin!
    Kun pelästyttää äänestäjät niin, ettei kokoomuslainen selviä toiselle kierrokselle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


oma presidentti kirjoitti:

Kokoomus asettaa oman ehdokkaan, samoin Kepu.
Herrasmiessopimuksella sitten oikeat porvarit aanestaa toiselle kierrokselle paassytta PORVARIA, kummasta tahansa puolueesta.
Suomalaisten pitaa ajatella Suomen etua!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu