Sodan viimeisinä päivinä ranskalaisagentti onnistui soluttautumaan vuonna 1944 SS-johtajien ja teollisuuseliitin - pääosin juutalaisten hallussa - kokoukseen, jossa oli tärkeää sopia Saksan selviäminen sodan jälkeen hävinneenä osapuolena . Tästä kokouksesta kertoo Yhdysvaltain sotilastiedustelun raportti EW-Pa 128. Asiakirja tunnetaan nimellä Red House Report.
Se on yksityiskohtainen selonteko salaisesta tapaamisesta Maison Rouge Hotelissa Starsbourgissa elokuun 10. päivänä 1944. Siellä natsiupseerit määräsivät Saksan johtavimmat teollisuusomistajat suunnittelemaan Saksan sodanjälkeisen uudelleenrakentamisen sekä aloittamaan valmistelut natsien valtaanpaluulle ja toiminnalle "vahvan saksalaisen imperiumin" hyväksi. Toisin sanoen kyseessä oli "neljännen valtakunnan" valmistelu.
Kolmesivuinen tiiviisti kirjoitettu salaiseksi merkitty raportti, joka kopioitiin Iso-Britannian upseereille ja lähetettiin lentopostitse Yhdysvaltain ulkoministerille Cordell Hullille, sisältää yksityiskohtaiset tiedot kuinka teollisuuseliitin tuli toimia yhdessä natsien kanssa Saksan talouden jälleenrakentamisessa mm. kanavoimalla rahoja Sveitsin kautta.
Suunnitelman mukaan heidän tuli järjestää salaisten kulissiyhtiöiden verkosto maailmalle ja olosuhteiden myöhemmin parantuessa ottaa jälleen Saksa johtoonsa.
Teollisuusryhmään kuului edustajia Volkswagenilta, Kruppilta ja Messerschmittiltä. Myös laivaston ja varusteluministeriön edustajat olivat paikalla. He päättivät, että neljännestä valtakunnasta ei tulisi sotilaallinen vaan taloudellinen imperiumi - eikä yksinomaan saksalainen.
Natsi-Saksa vei massiivisia omaisuuksia ulkomaille puolueettomien valtioiden kautta. Saksalaiset yhtiöt järjestivät etäpesäkeyhtiöiden verkoston ulkomaille. Saksan talous nousi verkoston avulla pian vuoden 1945 jälkeen.
Kolmas valtakunta tuhottiin sotilaallisesti mutta vahvat natsiajan pankkiirit, teollisuusmiehet ja julkiset virkamiehet ("demokraateiksi" muuttuneina) menestyivät pian uudessa Länsi-Saksassa. Siellä he työskentelivät uuden tavoitteen eteen: Euroopan taloudellinen ja poliittinen integraatio.
Raportin kirjoitti ranskalainen vakooja, joka oli läsnä Strasbourgin tapaamisessa 1944. Raportti antaa harvinaislaatuisen kokonaiskuvan tapahtumista.
Asiakirja: EU sovittiin jo Hitlerin pöydällä
291
3713
Vastaukset
- tiedusteluraportti
Maison Rouge Hotelissa SS-yliryhmänjohtajana ja puhujana toimi tohtori Scheidi -hän oli yksi korkeimmista SS-joukkojen komentajista vastaten arvoltaan kenraaliluutnanttia. Hän painotti, että sotaa ei voitaisi voitaa, vaan Saksan teollisuuden tulisi ymmärtää ottaa askeleita valmistautuakseen sodanjälkeiseen taloudelliseen kampanjaan. Scheidillä oli lupa puhua avoimesti, koska valtakunnan tulevaisuus oli vaakalaudalla, ja hän määräsi teollisuuden vaikuttajat "luomaan yhteyksiä ja alliansseja ulkomaisten yhtiöiden kanssa, yksilötasolla ja epäilyksiä herättämättä".
Teollisuusmiesten tulisi lainata merkittäviä summia ulkomailta sodan jälkeen.
Heidän tulisi erityisesti käyttää niitä saksalaisia firmoja joita oli jo onnistuneesti käytetty taloudelliseen soluttautumiseen ulkomailla, Scheid sanoi. Hän luetteli amerikkalaisia yhteistyökumppaneita kuten teräsjättiläinen Krupp, Zeiss, Leica sekä laivayhtiö Hamburg-America Line.
Monien teollisuusmiesten lähtiessä tapaamisesta kourallinen heitä kutsuttiin toiseen pienempään tapaamiseen jota johti tri. Bosse varusteluministeriöstä. Siellä jaettiin itse huippueliitin salaisuudet.
Bosse selitti, että vaikka natsipuolue kertoi teollisuusmiehille sodan olleen jo hävitty, vastarinta liittoutuneita vastaan jatkuisi kunnes vakuudet Saksan yhtenäisyydestä saavutettaisiin. Hän laati salaisen kolmen vaiheen strategian neljännelle valtakunnalle.
Ensimmäisessä vaiheessa industrialistien tuli "valmistautua rahoittamaan natsipuoluetta jonka täytyy mennä pinnan alle 'Maquisina'", hän sanoi viitaten ranskalaisen vastarinnan nimikkeeseen.
Toisessa vaiheessa hallitus myöntäisi suuria summia saksalaisille teollisuusomistajille luodakseen "vakaan sodanjälkeisen perustan ulkomailla" samalla kun "olemassaolevat talousreservit annetaan puolueen käyttöön jotta vahva saksalainen imperiumi voidaan luoda häviön jälkeen".
Kolmannessa vaiheessa Saksan yhtiöt loisivat "nukkuvien" agenttien verkoston ulkomailla kulissiyhtiöiden avulla. Yhtiöiden tulisi toimia työkaluina sotilastutkimukselle ja tiedustelulle kunnes natsit palaisivat valtaan.
"Näiden olemassaolosta tulee tietää vain muutaman ihmisen jokaisessa teollisuudenhaarassa ja natsipuolueen johtajien", Bosse julisti.- tiedusteluraportti
Maastavietyjen summien tuli kulkea joko kahden zürichiläisen pankin tai sveitsiläisten toimijoiden kautta jotka ostivat omaisuutta Sveitsistä Saksan hyväksi viiden prosentin komissiolla.
Natsit olivat siirrelleet salaa varoja puolueettomien maiden kautta jo vuosia.
Sveitsiläispankit, erityisesti Swiss National Bank, hyväksyivät varastettua kultaa natsien miehittämistä maista. Ne ottivat vastaan omaisuuksia joika oli viety juutalaisilta yrittäjiltä Saksassa ja miehitetyissä maissa. Vastikkeeksi annettiin ulkomaista valuuttaa jota natsit tarvitsivat elintärkeiden sotahankintojen tekemiseen.
Liittoutuneet olivat seuranneet sveitsiläisten taloudellista yhteistyötä natsien kanssa tarkasti.
"The Red House Report" dokumentin laatija huomauttaa: "Aiemmin Saksan teollisuuden pääoman vienti neutraaleihin maihin tapahtui varsin vaivihkaa ja omin avuin."
"Nyt natsipuolue on teollisuusmiesten takana ja patistaa heitä pelastautumaan hankkimalla varoja Saksan ulkopuolelta ja edistääkseen puolueen suunnitelmia sodanjälkeiseen toimintaan."
Ulkomaisen valuutan maastavienti oli natsi-Saksassa teknisesti kiellettyä, mutta kesällä 1944 säädöksillä ei ollut enää merkitystä.
Yli kahden kuukauden kuluttua Normandian maihinnoususta natsit olivat liittoutuneiden ja neuvostoliittolaisten puristuksissa sekä lännestä että idästä. Hitler oli haavoittunut salamurhayrityksestä. Natsijohto oli hermostunut, jakautunut ja kinasteleva.
Vuosien saatossa SS oli rakentanut jättiläismäisen taloudellisen imperiumin ryöstelyn ja murhaamisen avulla. He aikoivat säilyttää sen. Ja jokaisella taloushaaralla tuli olla yhteyshenkilö puolueeseen - talousjohtajille luvattin huomattavat edut yheistyöstä, kun puolue on jälleen valankahvassa kiinni ja voi hoidella rahavirtoja etujen ja myönnytysten nimissä.
Juonikkaat SS-johtajat kuten Otto Ohlendorf ajattelivat jo pitkälle etukäteen.
Komentajana Einsatzgruppe D:n palveluksessa joka toimi itärintamalla vuosina 1941 ja 1942 Ohlendorf oli vastuussa 90,000 miehen, naisen ja lapsen murhaamisesta.
Talvella 1943 hänet siirrettiin talousministeriön palvelukseen. Ohlendorfin näennäinen tehtävä oli keskittyä vientiin, mutta hänen todellinen tehtävänsä oli säilyttää SS:n mahtava euroopanlaajuinen talousimperiumi Saksan häviön jälkeen.
Ohlendorf joka myöhemmin hirtettiin Nürnbergissä oli erityisen kiinnostunut saksalaisen ekonomistin Ludwig Erhardin työstä. Erhard oli kirjoittanut laajan suunnitelman siirtymisestä sodanjälkeiseen talouteen Saksan häviön jälkeen. Tämä oli vaarallista etenkin kun hänen nimensä oli mainittu vastarintaryhmien yhteydessä.
Mutta Ohlendorf, joka oli myös SD:n, natsien kansallisen turvallisuuspalvelun johtaja, suojeli Erhardia heidän ollessaan samaa mieltä sodanjälkeisen Saksan talouden stabilisoimisesta. Ohlendorf oli itse SS:n johtajan Heinrich Himmlerin suojeluksessa.
Saksan talousmiehet pystyivät nopeasti jälleenrakentamaan talousimperiuminsa läpi Euroopan.
Sota oli ollut erittäin tuottoisa Saksan taloudelle. Vuonna 1948 huolimatta kuuden vuoden sodasta, liittoutuneiden pommituksesta ja sodanjälkeisen jälleenrakennuksen kustannuksista, teollisuustuotantovälineiden, rakennusten ja muun pääoman arvo oli jo suurempi kuin 1936, suurilta osin varustelukilvan ansiosta.
Erhard pähkäili kuinka Saksan teollisuus voisi laajentua läpi hajonneen Euroopan mantereen. Vastaus tuli ylikansallisuuden kautta: vapaaehtoisen kansallisen suvereeniuden luovuttamisen avulla ylikansalliselle organisaatiolle. - tiedusteluraportti
Saksa ja Ranska olivat vetureita Euroopan hiili- ja teräsyhteisölle (ECSC), Euroopan Unionin edeltäjälle. ECSC oli ensimmäinen ylikansallinen organisaatio ja se luotiin huhtikuussa 1951 kuuden Euroopan valtion toimesta. Se loi hiilelle ja teräkselle yhteisen markkina-alueen jota se säännösteli. Tämä oli elintärkeä ennakkotapaus jatkuvalle maiden kansallisen suvereeniuden menetykselle - prosessi joka jatkuu edelleen.
Mutta ennen kuin yhteinen kauppa-alue voitaisiin luoda, natsiteollisuusmiesten tuli saada armahdus ja natsipankkiirien ja -toimihenkilöiden tuli päästä takaisin töihin. Vuonna 1957 John J. McCloy, USA:n korkein virkamies Saksassa, armahti teollisuusmiehet jotka olivat tuomittu sotarikoksista.
Kaksi voimakkaimmista natsi-industrialisteista, Alfried Krupp (Krupp Industries) ja Friedrick Flick jonka Flick Group omisti 40 prosentin osuuden Daimler-Benzistä, vapautettiin vankilasta oltuaan siellä hädintuskin 3 vuotta.
Krupp ja Flick olivat olleet keskeisiä hahmoja natsien taloudessa. Heidän yhtiönsä kohteli orjatyövoimaa kuin karjaa joka pakotettiin työskentelemään kuolemaan asti.
Krupp-yhtiöstä tuli pian yksi Euroopan johtavista teollisuusyhteenliittymistä.
Flick Group rakensi myös nopeasti uuden Euroopanlaajuisen bisnesimperiumin. Friedrich Flick ei katunut sodanaikaisia toimia ja kieltäytyi maksamasta ainuttakaan D-markkaa kompensaationa kuolemaansa heinäkuuhun 1972 asti (hän eli 90-vuotiaaksi) jättäessään jälkeensä yli miljardin dollarin omaisuuden.
"Monille johtavista teollisuushahmoista jotka olivat läheisiä natsien kanssa Euroopasta tuli peite edistääkseen Saksan kansallisia etuja Hitlerin tappion jälkeen", sanoo historioitsija Dr Michael Pinto-Duschinsky, entisten juutalaisten orjatyöläisten neuvonantaja.
"Saksan talouden ja sodanjälkeisen Euroopan talouksien jatkuvuus on huomiotaherättävää. Joistakin natsien talouden johtavista hahmoista tuli Euroopan Unionin johtavia rakentajia."
Monet tunnetuista merkeistä olivat käyttäneet orja- ja pakkotyövoimaa mukaanlukien BMW, Siemens ja Volkswagen, joka valmisti ammuksia ja V1-raketteja.
Orjatyövoima oli keskeinen elementti natsien sotakoneistossa. Monet keskitysleirit olivat liitetty tehtaisiin joiden toimihenkilöt toimivat käsi kädessä SS-upseerien kanssa valvoessaan leirejä. - tiedusteluraportti
Kuten Krupp ja Flick Hermann Abs, sodanjälkeisen Saksan voimakkain pankkiiri, oli menestynyt kolmannessa valtakunnassa. Jalonoloinen, elegantti ja diplomaattinen Abs nousi Saksan suurimman pankin Deutsche Bankin hallitukseen 1937. Kun natsi-imperiumi laajeni, Deutsche Bank oli innolla mukana "arjalaistamassa" itävaltalaisia ja tsekkoslovakialaisia pankkeja, jotka olivat juutalaisten omistuksessa.
Vuonna 1942 Absilla oli 40 johtotehtävää joista neljännes oli natsien miehittämissä valtioissa. Monet näistä arjalaistetuista yhtiöistä käyttivät orjatyövoimaa. Vuonna 1943 Deutsche Bankin omaisuus oli jo nelinkertaistunut.
Abs oli myös I. G. Farbenin hallintoneuvostossa Deutsche Bankin edustajana. I. G. Farben oli yksi natsi-Saksan voimakkaimmista yhtiöistä ja oli BASF:in, Bayerin, Hoechstin ja sisaryrityksistä 1920-luvulla luotu liitto.
Se oli niin läheisissä toimissa SS:n ja natsien kanssa, että se oli mukana hallinnoimassa orjatyövoimaleiriä Auschwitzissä nimeltä Auschwitz III jossa kymmenettuhannet juutalaiset ja muut vangit kuolivat valmistaessaan keinotekoista kumia.
Kuten kaikki menestyvät bisnesmiehet, I. G. Farbenin johtajat hajauttivat sijoituksensa.
Sodan aikana yhtiö oli rahoittanut Ludwig Erhardin tutkimustyötä. Sodan jälkeen 24 I. G. Farbenin johtajaa sai syytteen sotarikoksista liittyen Auschwitz III:en - mutta vain 12 tuomittiin ja määrättiin vankilaan puolestatoista kahdeksaan vuoteen. I. G. Farben pääsi vapaaksi massamurhista.
Abs oli yksi tärkeistä henkilöistä Saksan sodanjälkeisessä jälleenrakentamisessa. Oli suurilta osin hänen ansiotaan juuri kuten "Red House Report" määräsi, että rakennettiin "vahva Saksan imperiumi" joka muodosti nykypäivän Euroopan Unionin perustan.
Abs laitettiin vastaamaan Marshall avun - jälleenrakennusrahojen - määräämisestä Saksan teollisuudelle. Vuonna 1948 hän oli tosiasiallisesti johtamassa Saksan taloudellista elpymistä.
Ratkaisevasti, Abs oli myös jäsen Euroopan League for Economic Co-operation organisaatiossa, joka oli intellektuellien vuonna 1946 muodostama lobbausryhmä. Liiga oli vannoutunut yhteisen kauppa-alueen muodostamiselle johtaen myöhemmin Euroopan Unioniin. - tietusteluraportti
Sen jäseninä oli industrialisteja ja finanssimiehiä. Se loi määräyksiä jotka ovat silmiinpistävän tuttuja tänään; rahapoliittisesta integraatiosta; yhtenäisistä kuljetuksista; energiasta ja hyvinvointiprosesseista.
Kun Länsi-Saksan ensimmäinen liittokansleri Konrad Adenauer tuli valtaan 1949, Abs oli hänen tärkein taloudellinen neuvonantajansa.
Kulissien takana Abs työskenteli voimakkaasti jotta Deutsche Bankin annettaisiin muodostua uudelleen hajauttamisensa jälkeen. Vuonna 1957 hän onnistui ja palasi aiemman työnantajansa palvelukseen.
Samana vuonna kuusi ECSC:n jäsentä allekirjoitti Rooman sopimuksen, joka loi Euroopan talousyhteisön (EEC). Sopimus vapautti kauppaa ja loi entistä vahvempia ylikansallisia instituutioita mukaanlukien Euroopan parlamentin ja Euroopan komission.
Kuten Abs, Ludwig Erhard menestyi sodanjälkeisessä Saksassa. Adenauer teki Erhardista Saksan ensimmäisen sodanjälkeisen talousministerin. Vuonna 1963 Erhardista tuli kansleri Adenauerin jälkeen kolmen vuoden ajaksi.
Mutta Saksan taloudellinen ihme joka oli erittäin tärkeä "uuden Euroopan" idealle oli rakennettu massamurhan varaan. 2,700,000 ihmistä kuoli orja- ja pakkotyövoimana saksalaisten yhtiöiden alaisuudessa natsien aikana.
Joitakin ajoittaisia kompensaatioita maksettiin, mutta vasta vuonna 2000 Saksan teollisuus suostui sitoviin globaaleihin korvauksiin luomalla 6 miljardin dollarin rahaston. Mitään laillista vastuuta ei edelleenkään myönnetty ja henkilökohtaisia korvauksia myönnettiin vähäinen määrä.
Orjatyövoimana käytetty henkilö saisi 15000 D-markkaa ja pakkotyövoimalaiset 5000. Jokaisen korvauksen saavan tuli luvata ettei hakisi enää oikeutta.
Vertailukohtana tälle vuonna 2001 Volkswagen teki voittoa 3.6 miljardia dollaria. - lakiperustatehty
Edellä oleva teksti on kirjoitettu alunperin 11.5.2009 - eli 9 vuotta sitten - ja Lissabonin sopimus - EU:n perustuslaki astui voimaan vasta 1.12.2009.
Tekstistä puuttuu täysin, että mitä tehtiin finanssikriisin varjolla ja miten tehtiin Suomeenkin uusi perustuslaki Euroopan Unioniin kuulumisesta, ja miten tehtiin lait, että EU-komission määräykset tulevat suoraan Suomen hallitukselle toimenpanomääräyksinä ja miten tämä pystytään toteuttamaan poikkeuslakien nojalla hallituksen asetuksenantomääräyksinä - ns. hallituksen pakkolakeina - ja miten vuonna 2013 jouduttiin myöntämään Irlannille (Sauli Niinistön ratifioima) erityispoikkeus siihen, että Lissabonin sopimus ei rajoita Irlannin kansalaisten oikeutta elämään. Suomalaisilla ei ole tällaista poikkeuslakia Lissabonin sopimukseen.
Lakien laatimisessa käytettin ihan samaa menetelmää kuin Saksassa Hitlerin saadessa koko vallan laillisesti. Nyt se on samalla tavalla Suomessa hallituksella. - yhteydetnäidenvälillä
Tämä hallitusvalta liike-elämälle miljonäärijohtajineen tulee nyt tuolta Natsi-Saksan SS-kokouksesta nimestä Ludwig Enhart, ja tämä kohta edellä olevasta tekstistä:
"Talvella 1943 hänet siirrettiin talousministeriön palvelukseen. Ohlendorfin näennäinen tehtävä oli keskittyä vientiin, mutta hänen todellinen tehtävänsä oli säilyttää SS:n mahtava euroopanlaajuinen talousimperiumi Saksan häviön jälkeen.
Ohlendorf joka myöhemmin hirtettiin Nürnbergissä oli erityisen kiinnostunut saksalaisen ekonomistin Ludwig Erhardin työstä."
Lissabonin sopimus määrää jäsenmaille talousjärjestelmän, joka perustuu Ludwig Erhardin teoriaan, jossa valtiojohto on vain liike-elämän hallussa , ja - todellisuudessa - se on myös irti demokratiasta. Sitä kutsutaan hienosti sosiaaliseksi markkinataloudeksi.
On mielenkiintoista, että wikilinkki väittää sen luodun toisen maailmansodan jälkeen, vaikka se on tuossa tiedusteluraportissa jo Natsi-Saksan pöydällä - tuotakin wikilinkkiä on rakenneltu kieli keskellä suuta nyt jo tietäen Lissabonin sopimuksen ihmisoikeusajoitukset, kuten rajoituksen oikeudesta jopa elämään.
"Sosiaalinen markkinatalous (saks. Soziale Marktwirtschaft) on Länsi-Saksassa toisen maailmansodan jälkeen kehitetty sosiaalinen ja taloudellinen malli, ja sille sisällön antoi Ludwig Erhard, kristillisdemokraattien (CDU) valtiovarainministeri Konrad Adenauerin alaisuudessa (1949–1963) ja myöhempi liittokansleri (1963–1966).[2] "
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sosiaalinen_markkinatalous
Ja näin hienosti linkissä sanotaan diktatuuri:
"Sen sijaan valtion tuli rakentaa ja toimeenpanna oikeudellinen hallintajärjestelmä, joka edustaa talouselämälle luontaista järjestystä (latinan ōrdō). Sen mukaan tarvittiin vahva valtio, joka toimisi poliittisten ja yhteiskunnallisten kiistojen yläpuolella."
Mutta nämä ihmisoikeudet onkin sitten ollut jo välttämätöntä laittaa heittomerkkeihin.
"Erittäin kilpailukykyinen sosiaalinen markkinatalous, jossa kunnioitetaan perusoikeuksia" on yksi Lissabonin sopimuksessa mainituista Euroopan unionin päätavoitteista.[3]"
Edellä olevan kirjoituksen tekijä vuonna 2009 ei tiennyt tätä asiaa tuolloin, koska ei ollut vielä Lissabonin sopimusta, että miten liki kirjoitus todellisuudessa meneekin Euroopan Unionia, vaikka siellä ilmeneekin jo valtiovarainministerin - myöhemmin liittokansleri - Konrad Adenauerin nimi. Tuolloin 9 vuotta sitten ei suomen kielellä ollut edes vielä tiedossa, että mikä merkitys Adenauerilla oli koko Euroopan Unionin luomisessa itävaltalaisen kreivi Coudenhove-Kalergin kanssa (Pan-eurooppaliike), joka loi jo kauan sitten EU:n idiologian.
Konrad Adenauer on johtanut Euroopan Unionin voittoon nimenomaan kristillisdemokraattina - ja nimenomaan poliittisena agendana mainitaan kaikki kristilliset arvot hänen edustamassaan, EU:ssa valtaapitävässä EPP-puolueessa, joka on syntynyt alunperin terästeollisuuden yhtymisestä. Tämäkin tulee edellä Natsi-Saksa tekstistä esille liittyen teollisuusjohtajien muodostamaan kartelliin. - omistavatmeidät
Alla kirjoitetaan näin viitaten tähän edellä olevaan tiedusteluraporttiin ja sen sisältämään tekstin analysointiin suhteessa Euroopan Unioniin:
"Meinaatko, että koko järjestelmä ja sen henkilöt ovat saman mieleisä ja uskosia ja
kukaan ei niin kuin vetäisi itselleen vai ja koko 100 vuotta vai ?"
Välissä ei ole päivääkään - tiedusteluraportin kokous on vuonna 1944 ja jo kirjattunakin alkaa Euroopan Unionin historia vuodelta 1946.
Puhujana on britanian tunnettu poliitikko, mutta tässä vaiheessa jo yksityishenkilönä - hän ei puhu edustaen mitään valtiota, eikä myöskään EPP-puolue edusta mitään valtiota tai maata tai määrätyn maan poliitikkoa - he kaikki ovat yksityishenkilöitä ja edustavat vain määrättyä suunnitelmaa ja ennen kaikkea rahaa.
https://europa.eu/european-union/about-eu/history/1946-1959/1946_fi
Ja kaikki he taatusti ovat vetäneet itselleen edellä olevalla Natsi-Saksan esimerkillä - sehän jo havaittiin hyväksi ja tuottoisaksi. Oletteko kuulleet puhuttavan mistään muusta kuin talouskasvusta jo kohta parin kymmenen vuoden ajan?! Muuta ei enää olekaan - siinä nimittäin ei kasva muu kuin sijoittajien sijoitustilit.
Hyävksi havaittiin myös Suomen pankkikriisi 90-luvulla, jota onnistuneesti - siis samaa formaa käyttäen - siirrettiin myöhemmin koko Euroopan laajuiseksi, jossa korjattiin Rooman vallanajan järjestelmä, joka hajosi sen vuoksi, koska sitoumukset olivat vain kirjallisia.
Nyt maat on sidottu toisiinsa rahalla, ja takaajilla ei toki ole velkakirjoja plakkarissaan, vaan ne ovat visusti EKP:n hallussa. Näin EKP ja Euroopan Unioni - verrattuna Rooman vallanajan järjestelmään - omistaa myös valtiot ja maat. EU:ssa on tehty kaikki valmiiksi laillisesti siten, että EU on kuin henkilö, jolla on oikeus olla ja omistaa. Olisiko oikea lakiopillinen termi, henkilösubjektin asema ja valtioille vastaavasti - jotta ne voidaan omistaa - laillinen yritysten asema.
Myös tämäkin kaikki sen jälkeen, kun tiedusteluraporttikirjoitus edellä on kirjoitettu. - tuhoavateollisuus
Mutta loikataanpa takaisin toiseen maailmansotaan ja Natsi-Saksaan.
Viime kuukausina, kun Yhdysvalloissa on aukaistu CIA:n salaisia arkistoja onkin selvinnyt, että niin Hitler kuin Mengele (kuoleman enkeli -niminen lääkäri keskitysleireiltä) elivät loppuelämänsä suojeltuna Etelä-Amerikassa - löytyi tarkat tiedot, jopa kuvat ja kuolinajat sekä kuolinsyyt.
Mengelen kohdalla on wikipediassa tieto, että vaikka Israelin tiedustelupalvelu tiesi hänen olinpaikkansa, hän sai elää rauhassa suojeltuna. Sama suojelu luonnollisesti on koskenut Hitleriä, koska tällaiset salaiset arkistotiedot ovat olleen olemassa, mutta kukaan ei ole tehnyt mitään pidättääkseen hänet/ heidät. Voidaankin kysyä, että kuka näitä päätekijöitä oikein suojeli?!
Hiljattain oli myös tieto, että Bayer-lääkeyhtiö (juutalaisten omistama) oli se joka oli tilannut julmat tutkimukset juutalaislapsille keskitysleireillä. No, kenen hallussa tuolloin oli Saksassa teollisuus ja kauppa? jäin ihmettelemään. Entä mistä tuli väitetty kaasu, jolla juutalaiset surmattiin - zyklon-B? Ja näin löytyi Saksan teollisuuskartellin IG Farben, joka myös mainitaan edellä olevassa tiedusteluraporttitekstissä:
"I.G. Farbenindustrie AG (lyh. IG Farben) oli suuri saksalainen kemianteollisuuden yhtymä, monialayhtymä, joka oli toiminnassa vuosina 1925–1952. Laajimmillaan IG Farben oli maailman neljänneksi suurin yritys General Motorsin, US Steelin ja Standard Oilin jälkeen.
.... suuryhtiön toimiala ulottui paljon kemianteollisuutta laajemmalle. Lisäksi nimen voi käytännössä tulkita tarkoittavan monopolia tai kartellia. IG Farben olikin Saksan suurin ja voimakkain kartelli.
Kansallissosialistinen puolue nousi valtaan Saksassa tammikuussa 1933. Adolf Hitler oli saanut heistä myös tukijoita ... Ennen valtaannousuaan Hitler kävi useita neuvotteluja teollisuusjohtajien kanssa ja sai heidät taakseen muun muassa lupaamalla poistaa ammattiliitot ja rajoittaa yleensäkin työläisten oikeuksia. Vaikka kartellien purkaminen ja pääoman rajoittaminen olivat kuuluneet alkuaikoina kansallissosialistiseen puolueen ohjelmaan ja vaikka puolueen vasemmistosiipi yhä käsitti sen niin, Hitler vakuutti teollisuusjohtajille, ettei puolue tule rajoittamaan teollisuutta, vaan avustamaan sitä sen päämäärissä
IG Farben perustettiin joulupäivänä 1925 Bayerin toimitusjohtajan Carl Duisburgin ollessa yhteenliittymisen kannalla. Perustajajäseninä oli kuusi yritystä, jotka olivat tehneet läheistä yhteistyötä ensimmäisen maailmansodan jälkeen."
https://fi.wikipedia.org/wiki/IG_Farben
Linkissä mainitaan myös näin:
"Lääketieteelliset kokeet keskitysleireillä
SS-lääkäri Hovenin todistajanlausunnossa Nürnbergissä mainittiin, että "tulisi olla yleisessä tiedossa että keskitysleireillä tehdyt ihmiskokeet tehtiin ainoastaan IG Farbenin etujen takia... IG Farbenin tarkoitus oli salata kaikki tämä, ja laittaa savuverho piilottamaan kokeet... Ei SS vaan IG Farben tekivät aloitteen ihmiskokeiden tekemisestä keskitysleireillä."
Zyklon-B tuli myös IG Farbenilta - wikipediasta:
"Toisen maailmansodan aikaisilla tuhoamisleireillä kidemuotoinen myrkky pudotettiin kaasukammioiden ilmanvaihtoventtiileihin, minkä jälkeen siitä ilmankosteuden vaikutuksesta vapautui ilmaan tappavaa syanidi-kaasua. Rudolf Hössin mukaan 5–7 kiloa Zyklon B -kaasua riitti tappamaan 1 500 ihmistä. Kahdessa vuodessa kaasua kului pelkästään Auschwitzissa noin 20 000 kiloa.[5] Kiteet valmisti ja toimitti leireille IG Farbenin alaiset yritykset Degesch ja Tesch & Stabenow. Patentin omisti Degesch. Ensimmäiset kokeet tehtiin Auschwitzissa 3. syyskuuta 1941 venäläisillä sotavangeilla. [4] Sodan aikana natsit tappoivat Zyklon B:llä yli miljoona ihmistä, joista pääosa oli juutalaisia."
Tässä puhutaan yli miljoonasta ihmisestä. Tämä on mielenkiintoista sen vuoksi, että juutalaiset lähteet kertovat keskitysleireillä tuhotun 6 miljoonaa juutalaista - taitaa olla jopa holokaustin wikilinkissä suomen kielelläkin. Ja lukuhan tulee siitä, että juutalaisten ennustuksessa on, että 6 miljoonaa juutalaista uhria tarvitaan, että juutalaiset saavat oman valtion.
Tämä valtio perustettiin YK:n mandaatilla Palestiinan alueelle vuonna 1948 ja valtiovarainministeri Adenauer lähetti varat/rahat valtion perustamiseen korvauksena Saksassa suoritetusta kansanmurhasta 1952. - meidäntärkeävuosi
Onkin erikoista, että myös kartelli IG-Farbenin sanotaan lopettaneen toimintansa tuohon samaan vuoteen 1952 - ja Saksan ainoalla todellisella kumppanillakin, joka joutui maksamaan sotakorvaukset siinä missä Saksa sai Maailmanpankilta velkansa anteeksi - sattui olemaan tuolloin skandaalinkäryiset olympialaiset.
Konrad Adenauerin wikilinkistä:
"Adenauer pyrki parantamaan suhteet myös juutalaisiin. Vuonna 1952 solmittiin Saksan liittotasavallan ja Israelin välinen valtiosopimus, jonka perusteella Saksan liittotasavalta maksoi Israelin valtiolle korvauksia 1933–1945 tehdystä kansanmurhasta."
IG Farbenin wikilinkistä:
"I.G. Farbenindustrie AG (lyh. IG Farben) oli suuri saksalainen kemianteollisuuden yhtymä, monialayhtymä, joka oli toiminnassa vuosina 1925–1952. Laajimmillaan IG Farben oli maailman neljänneksi suurin yritys General Motorsin, US Steelin ja Standard Oilin jälkeen. "
Mihin tällainen kartelli olisi yht äkkiä kadonnut - tehtaat ja laitokset ja tuotanto?! Julki selkeä yhteistoiminta vain painui maanalle. - kenenetukyseessä
Jäin Konrad Adenaueriin ja hän - sekä Euroopan Unionin aatteelliseen isään - kreivi Coudenhove-Kalergiin Pan-eurooppaliikeellä ovat perustava voima Euroopan Unionin luomisessa. Hän toteaa ideologia esittelevässä kirjaassaan näin (ote wikipediasta):
"Juutalaisten tuhoamisen sijasta on Eurooppa tuon keinotekoisen valintaprosessin kautta tahtomattaan jalostanut ja kehittänyt siitä kansasta tulevaisuuden johtajakansan. Ei siis ihme, että tämä getto-vankilasta paennut kansa kehittyi Euroopan henkiseksi ylimistöksi. Niin antoi laupias johdatus Pyhän hengen armosta Euroopalle juutalaisten vapautumisen ansiosta uuden aatelisen rodun hetkellä, jolloin feodaaliaateli tuhoutui. ”
– Coudenhove-Kalergi. Praktischer Idealismus[2]
Euroopan Unionin johtajat, jotka ovat juutalaisia, on keinotekoisen tuhoamisen sijasta jalostettu Euroopan ylimistöksi Pyhän hengen armosta, sanoo hän.
Ja tämä jalostus sana tässä onkin mielenkiintoinen, koska koko holokaustihan perustiui väitteelle rodunjalostuksesta. Tosiasia on kuitenkin niin, että juutalaiset ovat vain yhteinen uskonnollinen ryhmä, eivät geneettisesti samaa heimoa, vaikka tälllä massiivisella tähän päivään asti ulottuvalla väitteellä rodunjalostuksesta annettiins sesllainen kuva, että juutalaiset olisivat seemiläistä heimoa. Tämä ei pidä paikkaansa. Vaan kyse on tilanteesta kuin lestadiolaisia, helluntalaisia, luterilaisia jne. väitettäisiin samaksi heimoksi geneettisesti.
"Käsityksiä heimojen nykyisistä jälkeläisistä pidetään spekulatiivisina. Israelin kymmenen heimon vaiheista karkotuksen jälkeiseltä ajalta ei ole suoria mainintoja historiankirjoituksessa, eivätkä geenitutkimuksetkaan ole osoittaneet minkään nykyisen kansan suoraa sukulaisuutta kadonneisiin heimoihin, vaikka viitteitä seemiläisestä perimästä onkin joiltain ryhmiltä löydetty. Arkeologiassa myös koko kuvaus heimoista on kyseenalaistettu epähistoriallisena ja jälkikäteen tuotettuna.[2"]
https://fi.wikipedia.org/wiki/Israelin_kadonneet_heimot
Eli on aivan asiallista kysyä, että kenelle ja millä syyllä annettiin Palestiinasta oma valtio nimeltä Israel? Nimittäin juutalaiset ovat pääosin Aasiasta eräs paimentolaisheimo, kasaarit, joka vain menneenä aikana kääntyi juutalaisuskontoon. Mutta saadakseen itselleen Israelin he tarvitsivat miljoonia uhreja. Myös juutalaisten jälkipolvi on kertonut, että heidän rikkaat isovanhempansa rahoittivat toisen maailmansodan Saksaa. - sananisraeltausta
Ja mikä oikeasti Raamatussa on Israel? Hän Jaakob-niminen mies, jolla oli kaksitoista poikaa, ja heitä kutsutaan israelilaisiksi, ei ole muital. Niin paitsi vuonna 1948 tehdyn valtion kansalaiset, nyt heitä kutsutaan israelilaisiksi kuten Suomessa asuvia kutsutaan suomalaisiksi.
Tässä sanan Israel etymologia Raamatusta:
"Jaakob (hepreaksi יַעֲקֹב, Jaʿakov) oli Raamatun Vanhan Testamentin patriarkka, jolle Jumala antoi nimen Israel. Hän oli Iisakin nuorempi kaksospoika, ja patriarkka Abrahamin pojanpoika, joka sai esikoisoikeuden. Hänestä kerrotaan Ensimmäisen Mooseksen kirjan 25.–49. luvuissa.
Jaakob Raamatussa
Vanhan Testamentin kertomuksessa Jaakob anastaa petoksella Iisakilta esikoiselle, kaksosveljelleen Esaulle, tarkoitetun siunauksen ja esikoisoikeuden. Tämän jälkeen hän pakenee Mesopotamiaan enonsa Laabanin luo. Jaakob aikoo mennä naimisiin enonsa tyttären Raakelin kanssa ja sopii Laabanin kanssa, että Jaakob palvelee häntä seitsemän vuotta ja saa Raakelin vaimokseen. Jaakob kuitenkin joutuu petoksen uhriksi: Laaban antaa hänelle Raakelin sijasta vanhimman tyttärensä Lean. Hääviikon kuluttua Laaban antaa myös Raakelin Jaakobille vaimoksi ehdolla, että tämä palvelee enoaan vielä toiset seitsemän vuotta. Raakel oli Jaakobin suuri rakkaus, Lea vain "velvollisuusvaimo". Tästä johtuu, että nimenomaan Raakelin pojat olivat Jaakobille lempilapsia. Osa pojista syntyi lisäksi kahden jalkavaimon, Silpan ja Bilhan, lapsina.
Pyhäkkö Raakelin haudalla lähellä Beetlehemiä. Rakennus on ristiretkeläisten aikakaudelta.
Raakel kuoli ennen paluuta Iisakin luo. Hänet haudattiin Beetlehemin liepeille, missä paikkaa osoittaa edelleen pyhäkkö, joka on rakennettu ristiretkeläisten aikakaudella eli noin vuonna 1000 jaa.
Raamatun kertomuksessa Jaakob pakenee salaa Laabanin luota ja suuntaa Kanaanin maahan Gileadin vuorille. Laaban saavuttaa Jaakobin vuorilla ja he tekevät sovinnon. Laaban antaa paikalle nimen Mispa "vartiopaikka".
Esau seuraa 400 miehen suuruisen armeijan avulla Jaakobia, ja myös Jaakob ja Esau tekevät sovinnon. Jaakob painii Herran enkelin kanssaselvennä, mistä tulee tunnettu ilmaus Jaakobin paini. Tällöin Jumala antaa Jaakobille uuden nimen Israel."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jaakob_(Iisakin_poika)
Israelilaiset Raamatussa ovat siis Jaakobin poikia, ja jos historiallisesti nähdään koko tarina Jaakobista poikineen jälkikäteen tuotettuna, niin miten on Jumalan lupaus juutalaisille israelilaisina jopa omasta valtiosta nimeltä Israel? Tämä on tuotettu vasta vuonna 1948 juutalaisten kansanmurhalla Natsi-Saksassa, jotka natsit ja heidän takanaan olevat taloudelliset voimat ovatkin itse juutalaistahoja. Mutta nyt kun uskovaiset lukevat Raamattua, he luulevat, että siellä puhutaan samoista israelilaisista kuin ovat juutalaiset ja jotka asuvat maassa nimeltä Israel, jolla tarinalla ei ole ikää edes sata vuotta vielä. - memaksoimmeviulut
Suomi oli maa - ja ainoa valtio - joka taisteli Natsi-Saksan rinnalla, ja oli kytköksissä henkilökohtaisella vastuullaan tuon ajan tapahtumiin. Myös Suomessa pidätettiin juutalaisia ja lähetettiin keskitysleirille, joitakin heistä ammuttiin jo Virossa. Keitä he olivat, jos maailman suurin joukko juutalaisia lähteekin taistelemaan Suomesta Israelin puolesta vuonna 1948?
"Vuonna 1948 Suomesta lähti vapaaehtoisia juutalaisia sotilaiksi Israeliin, ja myös Suomen valtio avusti Israelia aselahjoituksin. Nämä suomenjuutalaiset vapaaehtoiset muodostivat juutalaisen yhteisönsä jäsenmäärään nähden maailman suurimman vapaaehtoisten joukon verrattuna muuhun juutalaiseen diasporaan."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Israel
Mikä tilanne oli suomalaisilla Suomessa toisen maailmansodan jälkeen? Ihmisiltä kerättiin sotakorvauksiksi jopa kultasormukset, tilalle annettiin pelkkä metallirenagas. Pula ja puute oli kova ja ruoka oli kortilla, mutta varaa oli jopa avustaa Israelia, joka perustettiin Palestiinan maille YK:n mandaatilla tuolloin, mutta Suomessa suomalaisille oli jopa ruoka kortilla vielä pitkälle 50-luvulle. Kun Saksa oli lähettänyt rahat Israeliin 1952 sai se Maailmanpankilta velkansa anteeksi. - matkallaleireille
Lissabonin sopimus siis määrää jäsenmaille talousjärjestelmän, joka perustuu Ludwig Erhardin teoriaan, joka henkilö tulee esille tiedusteluraportissa SS-johtajien kokouksessa vuodelta 1944 koskien tulevaisuuden Eurooppaa, jossa valtiojohto on vain liike-elämän hallussa , ja - todellisuudessa - se on myös irti demokratiasta.
"Sosiaalinen markkinatalous (saks. Soziale Marktwirtschaft) on Länsi-Saksassa toisen maailmansodan jälkeen kehitetty sosiaalinen ja taloudellinen malli, ja sille sisällön antoi Ludwig Erhard, kristillisdemokraattien (CDU) valtiovarainministeri Konrad Adenauerin alaisuudessa (1949–1963) ja myöhempi liittokansleri (1963–1966).[2]
Müller-Armack esitti sosiaalisen markkinatalouden kolmantena tienä laissez-faire-liberalismin ja suunnitelmatalouden välillä.[2]
"Erittäin kilpailukykyinen sosiaalinen markkinatalous, jossa kunnioitetaan perusoikeuksia" on yksi Lissabonin sopimuksessa mainituista Euroopan unionin päätavoitteista. "
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sosiaalinen_markkinatalous
Tämä heittomerkeissä oleva perusoikeuksien kunnioittaminen edellytti jopa Sauli Niinistön ratifioimaan irlantilaisille poikkeuslain, ettei heidän oikeutta elämään voida rajoittaa, koska muuten he eivät olisi hyväksyneet Lissabonin sopimusta, EU:n perustuslakia.
Presidentin esittely:
"Tasavallan presidentti ratifioi Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista tehdyn pöytäkirjan ja vahvisti lain Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista tehdyn pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta (HE 21/2013 vp).
Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista tehtiin Brysselissä 16.5.2012. Sen tarkoituksena on muuttaa Euroopan unionin perussopimuksia siten, että niihin liitetään tämä pöytäkirja, jossa Irlannille annetaan oikeudelliset takeet siitä, ettei Lissabonin sopimus vaikuta eräisiin Irlannin perustuslain määräyksiin, jotka koskevat oikeutta elämään"
https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/tasavallan-presidentin-esittely-14-6-2013 - totuusshokeeraa
Me tiedämme nyt, että kuka, ketkä ja mikä meitä hallitsee, aikaisemin käytiin jo läpi uudet krematoriot, ja niiden hienot talteenottojärjestelmät, joista lämpö voidaan syöttää vaikkapa kiinteistöjen kaukolämpöverkkoon. - Ihmisestä tuli se uusiutuva luonnonvara, jota hehkutettiin Varsovan manifestissa (EPP-kokous/Jyrki Katainen) sen ohella, että meille tulee elinikäinen työ/opiskeluvelvollisuus (tämä on nyt kadonnut EPP:n sivuilta, miksiköhän? tuliko liian yleiseen tietoon?) eli niin kauan kuin fysiikka riittää tai pää pelittää -idealla.
Kun saadaan yksityistetty sote priorisoimaan tehottomat yksilöt, ei tulla tulevaisuudessa käymään enää Nubergin oikeudenkäyntejä vastaavia oikeudenkäyntejä, koska ei ole enää valtionvirkamiehiä tuota priorisointia tekemässä, joita voitaisiin jälkeenpäin syyttää mistään.
Mutta myös kaasukammiot on jo valmiina - ne on rakennettu sairaaloihin niiden laajennusten yhteydessä, kertoi minulle rakennusten suunnittelija aivan toisessa yhteydessä - hän vain ihmetteli, että mitä ne sellaiset ulkoapäin suljettavt ilmattomat tilat ovat, joita nyt vaaditaan sairaaloihin rakentamaan. En kertonut hänelle - hänhän tekee vain työnsä, mutta kun tiesin nämä taustat, niin oli helppoa laskea yhteen tämä kuvio, jolla on live-elämässä rasita ympäristöäni., koska näiden tietojen kanssa elämästä tulee vain entistä raskaampaa.
Kuinka moni tietämättään on ollut järjestämässä tätä kuviota, joka tähtää lopulta samaan kuin Natsi-Saksa toisen maailmansodan aikana?
Ainakin hän oli 13 vuotta Euroopan Unionissa meppinä, ja näin kauan meni ennen kuin hän ymmärsi, että missä hän on ollut mukana, ja nyt jälkikäteen hän on aivan shokissa.
Eija-Riitta Korhola, Verkkouutisissa:
”Hän huomauttaa, että soppaa ovat olleet keittämässä myös keskusta Vanhanen II:ssa, Sdp ja vihreät.
– Jälkikäteen olen aika shokissa siitä, että tämä kaikki on voinut tapahtua ja että olen ollut osa tapahtumasarjaa, vaikka yritinkin inistä vastaan. Mietin, miten kaikki on mahdollista? Siksikö, että politiikka on pohjimmiltaan retoriikkaa? Joka keksii parhaimmat tarinat, iskusanat ja kielikuvat, menestyy vaikka todellisuus olisi vapaata pudotusta, Korhola kirjoittaa.”
https://www.verkkouutiset.fi/eija-riitta-korhola-kokoomuksella-on-korvat-punaisina-45501/ - ihmisenarvo
EPP´- tämä maaton puolue - jonka hallussa on nyt niin EU kuin myös sen ideologia ja maiden diktatuurijohtaminen EU-komission kautta toisen maailmansodan Natsi-Saksasta lähtien - korostaa kristillisiä arvoja sivustollaan, jopa poliittisina argumentteina. Ja niitä ne ennen kaikkea ovatkin - nimittäin tällä EU-huijauksella ja kristillisillä arvoilla on matkaa jo huikeat 2000 vuotta.
2000 vuotta sitten eli juutalainen Paavali - hän oli sen juutalaisneuvoston jäsen, joka määräsi Jeesuksen kuolemaan -mutta väitti myöhemmin nähneensä näyn Jeesuksesta, joka antoi hänelle valtuudet tehdä tästä uskonto. Ja tähän nyt uskovaiset vankkumatta uskovat ja luottavat. Juutalainen Paavali teki sijaiskärsimys/syntiopin armosta, joka saavutettiin Jeesuksen - tai siis Paavalin antaman arvonimen kristuksen kuoleman kautta -ja tätä kutsutaan kristinuskoksi. Tähän perustuu ennen kaikkea luterilaisuus, mutta myös katolinen äitikirkko, joka tuomitsi kyllä Jeesuksen itsensä harhaoppiseksi jo vuonna 309.
Me tiedämme menneisyydestä kirkon vallankäytön; alistamisen, kansojen tappamiset, sodat, inkvisiitiot, noitavainot, mutta myös pankkitoiminnan perustamisen temppeliritareiden avulla ja tieteen vahtimisen giljotiinia apuna käyttäen. Näin kasvatettiin länsimaisen ihmisen kristilliset arvot geeneihin auktoriteettiuskona, joka edelleen istuu siellä geenissä kuin tauti, jolloin mikään totuus ei pysty enää voittamaan uskojen ja luulojen ja kuvitelmien sekamelskaa. On psykologinen totuus, että se mikä saadaan menemään ihmiseen perille tunnetasolla, sitä ei enää järki pysty millään tosiasialla voittamaan. Tämä on maailman propagandan ja manipuloinnin tärkein väline, kuten on esimerkiksi juutalaisista, rotuopista tai holokaustista puhumisen suhteen. Mutta varmuuden vuoksi sinne on kuitenkin keksitty sana antisemitisti, jos joku koittaisi päästä tuon palomuurin ylitse.
Ehkä kaksi maailman tunnetuinta juutalaista tiedemiestä ovat Sigmund Freud ja Albert Einstein. Molemmat pakenivat Natsi-Saksaa länteen. Einstein sen jälkeen, kun hänen opettamassaan yliopistossa juutalainen johtotaso äänesti sen puolesta, että yliopistoissa ei saanut enää opiskella juutalaiset oppilaat (kertoo elämäkerrassaan), ja Freud sen jälkeen, kun hän oli kirjoittanut juutalaisten menneisyydestä kirjan Mies nimeltä Mooses, jota hän kirkkoa peläten siirtyi julkaisemaan Britaniaan. Hän kuoli vain päiviä kirjan julkaisun jälkeen myrkytettynä. - kaatuvamaailma
Jos vain hiukan käytettäisiin nyt uskonnon logiikkaa Paavalin tapaan, niin kun Jeesuksesta tehtiin Jumalan poika kristuksena - tai kirkon kolminaisuusopin mukaan jopa Jumala ja Pyhä henki - niin miten käy, kun nämä kaikki tapetaan ristille? Tai jos käytetään Raamatusta Paavalin omia sanoja (joita muuten uskovaisten keskuudessa siteerataan toistuvasti Jumalan sanana).
Paavali sanoo Raamatusssa kirjeessään galatalaisille luvussa 3 näin:
13. Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu"
Ei siis ainoastaan tapettu, vaan myös kirottiin - okkultiset kristinuskonriitit tulevat vastaavasti häräuskonto mithralaisuudesta, kuten ylösnousemus, kaste ja ehtoollinenkin. Okkultisimi on saatananpalvontaa, ja Paavali viittamalla Abrahamiin uskontekemisessään, viittaa silloin myös VT ihmisuhreja vaatineeseen Baal-jumalaan, joka vaati Aabrahamiakin tappamaan oman poikansa. Rooman vallanaikana tuon jumalauuden nimi oli Sol Invictus, ja niinpä itse piispa Huovinen kertoo meille saman totuuden tästä asiasta. Ja nyt on huomioitava, että kyse on nimenomaan kristuksesta, ei Jeesuksesta, jonka väitettyä kuolemaa tässä vain käytetään hyväksi.
Kirkko- ja kaupunki lehdestä, piispa Huovinen:
”Juhannuksen aurinkoa ihaillessa sopii muistaa, että Kristuskin on aurinko, Toinen Aurinko, erotukseksi maallisista auringoista. Pakanallisten hallitsijoiden nimelle annettiin uusi merkitys. Kristus on Voittamaton Aurinko, Sol Invictus”.
Tai kuten samaisen lehden sivulla teologian tohtori Tarkki luonnehtii tätä kristinuskon muotoa veriseksi vampyyriuskonnoksi. Isot kirjaimet ko. lehden sivuilta:
JOS VERISTÄ SIJAISKÄRSIMYSTÄ KOROSTAVA KRISTINUSKO TULISI MARKKINOILLE NYT, SE TODENNÄKÖISESTI KIELLETTÄISIIN TAI SAISI AINAKIN K18-MERKINNÄN.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kristinusko-2-0
He ovat kirkonmiehiä, teologeja - ja he kertovat meille myös, että mikä on tämän kristinuskon todellinen tausta; markkinatalous ja pakanallisuus.
Kirkko on joutunut pahaan välikäteen uskontonsa oppinormiston kanssa, kun vuonna 1945 löytyivät nämä 1700 vuotta autiomaan hiekkaan haudattuna olleet Jeesuksen alkuperäiset opetukset, jotka eivät vastanneetkaan miltään osin Paavalin tekemää oppia, mutta - yllätys, yllätys - ne vastaavatkin tämän päivän tieteellistä tietoa (perustan löysi jo Einstein tutkijaryhmineen 30-luvulla) meidän maailman todellisuudesta, joka on löytynyt. Jeesushan oli opettaja, tiedemies, filosofi - ei minkään uskonnontekijä tai edustaja. Hänestä vain tehtiin sellainen - mahdollisesti siitä syystä, että mikä oli hänen oikean oppinsa sisältö, joka olisi uhannut tuota niin menestyksekästä rahan haalintaa ja ahneutta, joten oli parasta tehdä hänestä Jumala joka kuoli jokaisen syntisen puolesta, jotta markkinatori jatkoi pyörimistään, ja kukapa sitä meille on pyörittänyt, lainannut rahaa tehnyt televisioelokuvia ja formaatteja jne.
Nyt tarvitaan enää juutalaiset kertomaan tekemänsä Jeesus-huijaus todisteiden kera, ja koko kristitty maailma kaatuu tyhjän päälle - jos nyt tuota saatananpalvontaa ei enää tarvita vallankäytön välineenä, kun koko Eurooppa tai mahdollisesti maailmakin on jo heidän.
Siinä onkin Suomen hallituksen lestadiolaisella Sipilällä ja katolisella Soinilla miettimistä. - lopunalku
Edellä olevan tekstin mukaan, ei nyt tarvitse enää ihmetellä, että miksi Coudenhove-Kalergi - EU:n ideologinen isä sanoo, että juutalaisista tuli Euroopan johtajat ja ylimystö ja uudet aateliset Pyhän hengen armosta - siis näin:
"Juutalaisten tuhoamisen sijasta on Eurooppa tuon keinotekoisen valintaprosessin kautta tahtomattaan jalostanut ja kehittänyt siitä kansasta tulevaisuuden johtajakansan. Ei siis ihme, että tämä getto-vankilasta paennut kansa kehittyi Euroopan henkiseksi ylimistöksi. Niin antoi laupias johdatus Pyhän hengen armosta Euroopalle juutalaisten vapautumisen ansiosta uuden aatelisen rodun hetkellä, jolloin feodaaliaateli tuhoutui. ”
– Coudenhove-Kalergi. Praktischer Idealismus[2]
Pan-eurooppaliikkeen tunnus on Rooman vallanajan keisari Konstantinuksen risti Mulviuksen sillan taistelusta ja sen ympärillä on Ilmestyskirjan 12 tähden tähtikehä - jälkimmäinen on sama kuin Euroopan Unionin tunnus .- Kyseessä on näky (Ilmestyskirja, Raamattu, luku 12), joka ennustaa juuri kristiuskon ja maailman tuhoa Jeesuksen paluulla. Kaikki ei mennytkään ihan pelkän armon varassa, vaikka Paavali niin väitti.
Ilm. 1, jae 7 .
Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen.
Tekstillä ei tässä ole merkitystä, vaan tunnuksen valinnalla niin Pan-eurooppaliikkeelle kuin Euroopan Unionillekin. - Anonyymi
lopunalku kirjoitti:
Edellä olevan tekstin mukaan, ei nyt tarvitse enää ihmetellä, että miksi Coudenhove-Kalergi - EU:n ideologinen isä sanoo, että juutalaisista tuli Euroopan johtajat ja ylimystö ja uudet aateliset Pyhän hengen armosta - siis näin:
"Juutalaisten tuhoamisen sijasta on Eurooppa tuon keinotekoisen valintaprosessin kautta tahtomattaan jalostanut ja kehittänyt siitä kansasta tulevaisuuden johtajakansan. Ei siis ihme, että tämä getto-vankilasta paennut kansa kehittyi Euroopan henkiseksi ylimistöksi. Niin antoi laupias johdatus Pyhän hengen armosta Euroopalle juutalaisten vapautumisen ansiosta uuden aatelisen rodun hetkellä, jolloin feodaaliaateli tuhoutui. ”
– Coudenhove-Kalergi. Praktischer Idealismus[2]
Pan-eurooppaliikkeen tunnus on Rooman vallanajan keisari Konstantinuksen risti Mulviuksen sillan taistelusta ja sen ympärillä on Ilmestyskirjan 12 tähden tähtikehä - jälkimmäinen on sama kuin Euroopan Unionin tunnus .- Kyseessä on näky (Ilmestyskirja, Raamattu, luku 12), joka ennustaa juuri kristiuskon ja maailman tuhoa Jeesuksen paluulla. Kaikki ei mennytkään ihan pelkän armon varassa, vaikka Paavali niin väitti.
Ilm. 1, jae 7 .
Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen.
Tekstillä ei tässä ole merkitystä, vaan tunnuksen valinnalla niin Pan-eurooppaliikkeelle kuin Euroopan Unionillekin.Jätti paljon tietoa tämä päivän poliittisista taustoista, kun järjestellään kolmatta maailmansotaa.
PÖPI KIRJOITTI TAAS ALOITUKSEN !
Meinaatko, että ne on Lusifereita ja ne elää maanpäällä ikuisesti vai ?
Ehkä tällainen pikku ykistyiskohta pääsi luiskahtamaan ja toinen tyhmä vielä vastaa ?
Minä olen uskovainen, mutta tämän uskomien on jo ihan mahdotonta.- löydäomapaikkasi
Alulla ei ole mitään tekemistä ns. aloituksen kanssa - tämä on pohjaopiskeluun. Ja kun olen tätä tutkinut nyt 16 vuotta, niin olen oppinyt listimään sinunkaltaisesi idiootit ja häiritsijät tiedotustoimintani kimpusta. Nimittäin on niitäkin ihmisiä, jotka ovat työtäni arvostaneet, ja heillä on oikeus saada tietää totuuksia.
JA NYT PAINUT SITTEN VITTUUN. löydäomapaikkasi kirjoitti:
Alulla ei ole mitään tekemistä ns. aloituksen kanssa - tämä on pohjaopiskeluun. Ja kun olen tätä tutkinut nyt 16 vuotta, niin olen oppinyt listimään sinunkaltaisesi idiootit ja häiritsijät tiedotustoimintani kimpusta. Nimittäin on niitäkin ihmisiä, jotka ovat työtäni arvostaneet, ja heillä on oikeus saada tietää totuuksia.
JA NYT PAINUT SITTEN VITTUUN.Olet varmasti lukenut UFO ja rajatieto kirjallisuutta . . .
Meinaatko sä oikeasti, että ne on enkeleitä ja elävät ikuisesti vai ?
Meinaatko, että koko järjestelmä ja sen henkilöt ovat saman mieleisä ja uskosia ja
kukaan ei niin kuin vetäisi itselleen vai ja koko 100 vuotta vai ?
Mä luulen, että sä saat lukea aika paljon UFO kirjaa tuohon ja varmasti se jolla on
päässä jotain ymmärtää, hulluista ja hihuleista en edes välitä.- eiriitäikäkyllä
Joko oot 18 v - juttusi viittaa sille tasolle, että olisit vielä murrosikäinen - liekö edes kirjotusoikeutta tänne?
- Saksa-antautui
9.5. 1945. Sen jälkeen oli täysin yhdentekevää, mitä mahdollisia kaavailuja natsien kanssa oli tehty sodan jälkeiselle ajalle.
Jos nuo raportit ovat edes osittain totuuspohjaisia, mitä epäilen, niin paperikoriin nekin joutuivat.- totuudetlöytyneet
Loppuuko usko? Liity uskovaisten joukkoon - siellä sitä riittää kaikkeen mahdolliseen - jopa Jumalan murhalla syntien anteeksi saamiseen.
Ja mikäs siinä - jos Jumala tapetaan, kuten kristiusko kertoo, niin kuka sitten olisikaan tuomitsemassa?! Loistava logiikka.
Fariseus, juutalainen Paavali kyllä osasi tämän pelin - mutta niin osasivat Saksassakin. Ilman Paavalia tuskin olisi niin hyvää joukkoa markkinatorille löydettykään, Jeesus kun kävi jo 2000 vuotta sitten viskomassa rahanvaihtajien pöytiä temppelissä nurin!
Jos Jeesuksen opetukset olisivat saaneet Paavalista voiton, olisi tilanne toinen, mutta kävikin niin, että kun Rooman vallanajan keisari teki kimpan paavin kanssa, niin tämä Jumalaksi kirkon julistama henkilö Jeesus tuomittiinkin harhaoppiseksi, ja hänen omat opetuksensa ja sanansa määrättiin ankaran sanktion uhalla hävitettäväksi.
Ikävä juttu kristinuskolle - etten sanoisi suorastaan skandaali, selvisihän sekin, että Jeesuksella oli myös kaksoisveli - ,että eräs munkkiyhteisö ei ollutkaan totellut ankaraa sanktiota, vaan oli haudannut kirjoitukset aavikonhiekkaan, josta ne löytyivät yhdenkään ihmiskäden koskematta niihin 1700 vuoteen vuonna 1945 - ja näin voimme tänäpäivänäkin vain ihmetellä juutalaisen Paavalin nerokkuutta. - jumalankujeilu
Miten katala onkaan Jumala - ja vain vuotta myöhemmin, kun tiedusteluraportin kokous Maison Rouge Hotelissa Strarsbourgissa pidettiin elokuun 10. päivänä 1944 !
Kai te nyt sentään tiedätte, että mikä Strarsbourg on EU:ssa?! totuudetlöytyneet kirjoitti:
Loppuuko usko? Liity uskovaisten joukkoon - siellä sitä riittää kaikkeen mahdolliseen - jopa Jumalan murhalla syntien anteeksi saamiseen.
Ja mikäs siinä - jos Jumala tapetaan, kuten kristiusko kertoo, niin kuka sitten olisikaan tuomitsemassa?! Loistava logiikka.
Fariseus, juutalainen Paavali kyllä osasi tämän pelin - mutta niin osasivat Saksassakin. Ilman Paavalia tuskin olisi niin hyvää joukkoa markkinatorille löydettykään, Jeesus kun kävi jo 2000 vuotta sitten viskomassa rahanvaihtajien pöytiä temppelissä nurin!
Jos Jeesuksen opetukset olisivat saaneet Paavalista voiton, olisi tilanne toinen, mutta kävikin niin, että kun Rooman vallanajan keisari teki kimpan paavin kanssa, niin tämä Jumalaksi kirkon julistama henkilö Jeesus tuomittiinkin harhaoppiseksi, ja hänen omat opetuksensa ja sanansa määrättiin ankaran sanktion uhalla hävitettäväksi.
Ikävä juttu kristinuskolle - etten sanoisi suorastaan skandaali, selvisihän sekin, että Jeesuksella oli myös kaksoisveli - ,että eräs munkkiyhteisö ei ollutkaan totellut ankaraa sanktiota, vaan oli haudannut kirjoitukset aavikonhiekkaan, josta ne löytyivät yhdenkään ihmiskäden koskematta niihin 1700 vuoteen vuonna 1945 - ja näin voimme tänäpäivänäkin vain ihmetellä juutalaisen Paavalin nerokkuutta.Raamattu on toden totta hieno kirjoitus, siinä ei ole virheitä.
Jeesus sanoo monta kertaa, että tulee ylösnousemus niin vanhurskaiden ja kuin
sinne kadotukseen menijöillekin. Minä en ole vielä löytänyt raamatusta virhettä.
On hienoa jos sinä olet, kerro toki se minulle myös, minä tutkin sen yhteensopivuuden
muiden kirjoitusten kanssa.- muuttimielensä
Niin, ei siinä virheitä ole - ensin Jeesus kuolee teidän puolesta ja lupaa teille ilmaisen armon ilman tuomota, ja kohta jo palaakin torvet ja pasuunat soiden pilvistä tuomaan tuomiotaan - ja jopa niitä kohtaan, jotka hänet lävisti, ja koko maa vaikeroi.
Ilm. 1, jae 7 .
Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen. muuttimielensä kirjoitti:
Niin, ei siinä virheitä ole - ensin Jeesus kuolee teidän puolesta ja lupaa teille ilmaisen armon ilman tuomota, ja kohta jo palaakin torvet ja pasuunat soiden pilvistä tuomaan tuomiotaan - ja jopa niitä kohtaan, jotka hänet lävisti, ja koko maa vaikeroi.
Ilm. 1, jae 7 .
Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen.Tuo oli mielenkiintoinen kohta ja minulla taas vahvistui vain usko raamattuun...
Kiitos. Lainaan tätä sanaa: jopa niitä kohtaan, jotka hänet lävisti, ja koko maa vaikeroi. !
Huomaa tuo on monikko mitä kirjoitit, pitää tarkistaa.Liittovaltio kirjoitti:
Tuo oli mielenkiintoinen kohta ja minulla taas vahvistui vain usko raamattuun...
Kiitos. Lainaan tätä sanaa: jopa niitä kohtaan, jotka hänet lävisti, ja koko maa vaikeroi. !
Huomaa tuo on monikko mitä kirjoitit, pitää tarkistaa." Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu""
Lainaan tätä sanaa: jopa niitä kohtaan, jotka hänet lävisti, ja koko maa vaikeroi. !
Minä siteeraan mieluimmin näitä raamatun kirjoituksia, kuin lähden siteraamaan
kenekään papin kirjoituksia, sillä me kait puhutaan uskonnosta ?
Oli hieno, kun sinä kirjoitit tämän asian. . . Mutta oletko löytänyt missä tässä puhutaan.
Minun pitää tarkistaa tuo kohta vielä raamatusta, että tuo on monikko, jotka hänet
lävisti, sillä minun mielestä sen pitääkin olla monikko vaikka yksi hänet lävisti.
( tässä puhutaan valtiosta taas, eli jos sinä otat sen synnin, niin sinä olet kristuksen
lävistäjä, eli sinä ajattelet maailman asioita ensin ja valtio ja sen tekoja )
Silloin se vahvistaa minun käsityksen siitä mistä puhutaan.
Tuossa ylhäällä puhutaan valtion laista ja siitä, että kristus puhdistaa meidät jumalan
ja raamatun laista. Koska kristus oli synnitön ja jumalan karitsa. Kirjoitat ihan oikein.'
On hienoa, että olet lukenut, niin minäkin yli 20 vuotta ja se ei ole helppo ymmärtää.
Me puhuaan koko ajan sielun elämästä ja se, että meissä on niin kuin se jin ja jan juttu.
Jumala tekee uudeksi meidän ruumiimme ja huomaa täällä on vammaisia ja
vähä-älyisiä. Annan täyden arvostuksen siitä, että olet noin paljon lukenut ja olet
ensimmäinen kirjoittaja joka osoittaa jotakin tietämystä ja osaamista.- kakstuhattaluvulla
"Koska kristus oli synnitön ja jumalan karitsa....että kristus puhdistaa meidät jumalan
ja raamatun laista... puhuaan koko ajan sielun elämästä.."
Ja Ilmestyskirjan mukaan jopa teurastettu karitsa. Jumalan kuolema vapauttaa vain Saatanan, ja näin puhdistuu paha ihminen synneistää ja voi ilman tuomiota jatkaa pahantekoaan, kuten uskonto-oppiin kuuluukin.
Paitsi, jos se olikin huijaus, ja Jeesus palaa pasuunat soiden kostamaan kuolemansa sekä tuomitsemaan ihmiset teoistaan.
Niin, me emme puhuneet kyllä uskonnosta, vaan siitä, että EU on suunniteltu jo ennen sodan loppumista Natsi-Saksan jatkoksi. Ja EU:n ideologian luonut Coudenhove-Kalergin toteaa juutalaisten keinotekoisella vallintaprosessilla tahtomaan Pyhän hengen armosta Eurooppa saaneen juutalaisista johtajakansan itselleen - kuten edelle on kopioitu hänen kirjastaan.
Siis näin:
"Juutalaisten tuhoamisen sijasta on Eurooppa tuon keinotekoisen valintaprosessin kautta tahtomattaan jalostanut ja kehittänyt siitä kansasta tulevaisuuden johtajakansan. Ei siis ihme, että tämä getto-vankilasta paennut kansa kehittyi Euroopan henkiseksi ylimistöksi. Niin antoi laupias johdatus Pyhän hengen armosta Euroopalle juutalaisten vapautumisen ansiosta uuden aatelisen rodun hetkellä, jolloin feodaaliaateli tuhoutui. ”
– Coudenhove-Kalergi. Praktischer Idealismus[2]
Ja ainakaan luterilaiset eivät puhu sielun elämästä, koska heille on tärkeintä vain ruumis - hehän odottavat ruumiillista ylösnousemusta. Näin minulle asiaan vihkiytyneet ja kirjanoppineet luterilaiset kertoivat.
Ja niinpä pitääkin toivoa, ettei Jeesus palaa nostelemaan ketään haudoista, koska silloin maa täyttyy zombieista - ei ole nimittäin loogista olettaa, että se sielu (tietoisuus) olisi siellä maan alla maatuneiden ruumiiden ja luitten kanssa odottamassa kyseistä tapahtumaa. - teoriamissaa
Ja kun tällainen saatanallinen verenjuonti- ja ruumiinsyöntioppi (okkultismi) on joskus kehitetty Jeesus -nimisen ihmisen kontolle hakkaamalla hänet juutalaisten toimesa ristille, koska hän heitteli rahanvaihtajien pöytiä temppelissä ja hääti sieltä ruoskan kanssa myyjät pihalle, niin on täytynyt olla kohtalaisen varmaa ja erittäin todennäköistä, ettei tällaista zombie-seurausta nähty mahdollisena.
- älyäläjätä
Liittovaltio kirjoitti:
Raamattu on toden totta hieno kirjoitus, siinä ei ole virheitä.
Jeesus sanoo monta kertaa, että tulee ylösnousemus niin vanhurskaiden ja kuin
sinne kadotukseen menijöillekin. Minä en ole vielä löytänyt raamatusta virhettä.
On hienoa jos sinä olet, kerro toki se minulle myös, minä tutkin sen yhteensopivuuden
muiden kirjoitusten kanssa.Raamatun mukaan:
Jeesus tulee 144 000 miehen kanssa jotka eivät ole yhtyneet naisiin.
Viimeisellä aterialla Jeesuksella oli seuranaan nuori poika
puettuna ainoastaan Dogaan.
Ei ole mitään mainintaa EU sta tai liitovaltiosta? - vainyksiluku
Sulla on nyt varmaan väärä luku. Tuo tulee maya-intiaanien kalenterista.
Mayakalenterin pisin ajanjakso on ”baktun”, joka kestää 144 000 päivää, eli noin 394 vuotta. Järjestyksessä 13. baktun päättyi 21.12.12. Löytyy wikipediasta Mayojen korkeakulttuuri -kohdasta.
Siksi toiseksi juutalainen fariseus Paavali julisti itsensä 13. opetuslapseksi, mutta lopun ajan muurissa onkin vain 12 opetulapsen 12 nimeä = 144
Johanneksen ilmestys, luku 21(!)
14. Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä.
Mutta tuosta luvusta 13. tuli mieleeni, että miksi juutalaiset halusivat tappaa Jeesuksen - liittyy Ilmestyskirjan 13. luvun 13. jakeeseen, siis tähän:
13. Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden.
Tähän löytyy vastaus VT:sta. Ja - ajatelkaa - että mitä ne tekikään holokaustissa?!
Ensimmäinen kuningastenkirja luku 13:
Ja hän huusi alttaria kohti Herran käskystä ja sanoi: "Alttari, alttari, näin sanoo Herra: Katso, Daavidin suvusta on syntyvä poika, nimeltä Joosia. Hän on teurastava sinun päälläsi uhrikukkulapapit, jotka polttavat uhreja sinun päälläsi, ja sinun päälläsi tullaan polttamaan ihmisten luita."
Jeesus ei ollut vain Jeesus, vaan juutalainen fariseus Paavali antoi hänelle arvonimen Kristus ja uskonnon kolminaisuusopin mukaan Kristus on myös Jumala, josta Paavali sanoo Raamatussa UT:ssa näin:
Kirje galatalaisille, luku 3
13. Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu"
Ja nyt kun Jumala on tapettu, on tietysti Saatana vapaana - niinpä kristinusko onkin todellisuudessa saatananpalvontaa. Ja niin paljon kuin on väännetty lukua 666, niin sehän tulee kuningas Salomonista - lukee myös VT:ssä.
Toinen aikakirja, luku 9:
13. Kullan paino, mikä yhtenä vuotena tuli Salomolle, oli kuusisataa kuusikymmentä kuusi talenttia kultaa,
Ja tiedättekö, että mistä tulee - tuo epäonnenpäivä - perjantai ja 13?
Se tulee Temppeliritareista, koska heidät murhattiin perjantaina 13 päivä. Löytyy wikipediasta. Temppeliritarit ovat tämän päivän pankkitoiminnan perustajia tallettamalla pyhiinvaeltajien rahoja, kun keisari ja paavi tekivät kimpan - Jeesushan päätyi ristiinnaulittavaksi, kun hän heitteli rahanvaihtajien pöytiä temppelissä. - maastaostetut
älyäläjätä kirjoitti:
Raamatun mukaan:
Jeesus tulee 144 000 miehen kanssa jotka eivät ole yhtyneet naisiin.
Viimeisellä aterialla Jeesuksella oli seuranaan nuori poika
puettuna ainoastaan Dogaan.
Ei ole mitään mainintaa EU sta tai liitovaltiosta?Älä unohda tärkeää asiaa: he seisovat kristallisen meren päällä, soittavat samaa soitinta ja laulavat samaa laulua, jota eivät muut voi kuulla eivätkä oppia, vaan ainoastaan nämä, jotka ovat maasta ostetut. Lukee Ilmestyskirjassa.
Tai siis seisoivat kristallisen meren päällä vielä 30-luvun Raamatun käännöksessä, mutta 90-luvun käännöksessä heidät siirrettiinkin rannalle. - paavalihävisi
Siitä nyt emme pääse mihinkään, että se Jeesuksen paluuhetki oli jo tuo 21.12.12., joka liittyy lukuun 144 000 (maasta ostettua), ja on maya-kalenterin 13. viimeisen ajanjakson loppu. Paavalin nimitti itse itsensä 13. opetuslapseksi ja teki ihan itse tämän syntiopin ja sijaiskärsimyskristinuskonnon Jeesuksen kuolemasta. Hän kertoo sen Raamatussa.
Katso nyt - se on tässä Ilmestyskirjan lopussa, kun kerrotaan lopunajankaupungista:
Johanneksen ilmestys, luku 21(!)
Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä.
Paavali puhuu:
"2. Kor. 11:2 Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella; minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen puhtaan neitsyen.
1. Kor. 4:15 Sillä vaikka teillä olisi kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa, niin ei teillä kuitenkaan ole monta isää; sillä minä teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa."
Paavalin tekemä kristinusko oli huijaus, jolla länsimaat saatiin polvilleen, ja nyt juutalaiset kuvittelevat, että heillä on valta - niin voisi ollakin, mutta kun Raamattuun oli piilotettu koodi Jeesuksen paluusta, ja nämä 144 000 ehti ensin, heh. - turmioniljetys
Ja sitten minä aloin miettimään, kun se Trump välttämättä halusi siirtää sen Yhdysvaltain lähetystön sinne Jerusalemiin, että kun siellä Raamatussa on kaikki totuudet, niin....
On tämä 90-luvun Raamatun käännös kyllä vertaansa vailla - ajatelkaa - Jeesus sanoo, että lukija huomatkoon tämän, heh.
Jeesus puhuu viimeisistä tapahtumista 24--25
5 "Kun siis näette pyhään paikkaan pystytettynä turmion iljetyksen, josta profeetta Daniel on puhunut -- huomatkoon lukija tämän!
http://raamattu.fi/1992/Matt.24.html - jatarinajatkuu
Ja mitä tekemistä Hitlerillä on tämän asian kanssa? - paitsi tuossa edellä mainitussa luvussa ja jakeessa alttarista, jonka päällä poltetaan ihmisen luita ja kuinka Joosia tulee tappamaan uhrikukkulapapit, niin yhteys löytyy Thule-seurasta.
Mutta vielä edelle.... VT:n kohdassa, kun Ilmestyskirjassa puhutaan siitä, joka saa tulenkin laskeutumaan taivaasta maanpäälle ja alttarista, jolla poltetaan ihmisten luita, niin siellä kerrotut uhrikukkulapappien uhrimenot itsensä viiltelyineen vastaavat täysin maya-intiaanien ihmisuhrimenoja. Ja tietysti Jeesuksenkin palvonta on ihmisuhrikulttia.
Mutta yhteys siis tulee Thule-seuran kautta. Ensin tämä:
"Thule-seurassa oli myös Dietrich Eckart, joka oli yksi kansallissosialismin johtohenkilöistä, Hitlerin ystävä ja kolmas valtakunta -käsitteen luoja. (Adolf Hitler omisti Eckartille 1924 ilmestyneen kirjansa Taisteluni, jossa Eckart esitettiin kansallissosialistisen liikkeen marttyyrina ja Hitlerin läheisenä ystävänä.)
Yksi kuuluisimpia Thule-seuran jäseniä oli Alfred Rosenberg, joka tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin hirttämällä muiden Nürnbergissä kuolemaan tuomittujen kanssa."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Thule-seura
"Siellä hän liittyi kansalliskonservatiiviseen salaseuraan Thule-seuraan ja julkaisi kansallismielisiä ja juutalaisvastaisia kirjoituksia. Hän alkoi kiinnostua yli-ihmisideologiasta sekä mayojen vanhasta uskonnosta"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Dietrich_Eckart
Eräs merkittävä amerikkalainen kävi sittemmin Thule-seuran kokouksissa ja perusti Thulen alajärjestön Yhdysvaltoihin Yalen yliopistoon - Skull and Bones -järjestön eli Luumisten seuran.
"Skull and Bones on salaseura, joka toimii Yalen yliopistossa, New Havenissa, Connecticutin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Seuraan kutsutaan vuosittain 15 uutta jäsentä Yalen opiskelijoiden joukosta. Skull and Bonesiin on kuulunut useita merkittäviä henkilöitä: esimerkiksi Yhdysvaltain presidenteistä jäseniä ovat olleet William Howard Taft, George H. W. Bush sekä George W. Bush.
William Huntington Russell perusti seuran vuonna 1832 Alphonso Taftin sekä 14 muun Yalen opiskelijan kanssa. Russell oli opiskellut edellisvuonna Saksassa. The Order of File and Claw -niminen ryhmä varasti 1876 Skull & Bonesin asiakirjoja, joissa kerrottiin:
»Bones on saksalaisessa yliopistossa toimivan seuran haaraosasto... Sen perustaja kenraali Russell asui Saksassa ennen seniorivuottaan ja ystävystyi lämpimästi saksalaisen seuran johtajan kanssa. Mukanaan collegeen hän toi luvan perustaa oma osasto.[1]»
Jotkut teoreetikot spekuloivat ajatuksella, että Skull and Bones olisi osa Illuminatia, koska Illuminatin tunnuksessa ovat pääkallo (skull) ja sääriluut (bones)."
Kerrotaan, että jokaiselle jäsenelle annetaan opintojen päättyessä iso rahasumma auttamaan opiskelujen jälkeistä uraa. Rahoituksen antaa seuran toimintaa tukeva Russell Trust -säätiö. On huomautettu, että lahjoitus on lähinnä osoitus säätiön varakkuudesta, sillä mahtisukujen jäsenillä ei ole puutetta rahasta.[1]
Seuran jäsenet ovat aina olleet viehättyneitä kuolemasta, ja kerhotalon seinille on ripustettu pääkalloja ja kuolemaa käsitteleviä maalauksia. Skull and Bonesin kuuden jäsenen uskotaan varastaneen vuonna 1918 apassipäällikkö Geronimon pääkallon tämän haudasta Oklahomassa. Geronimon jälkeläiset nostivat vuonna 2009 oikeusjutun Skull and Bonesia vastaan, mutta tuomari päätti, että intiaanihautoja suojeleva laki ei koskenut niin vanhoja tapauksia.[2]"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Skull_and_Bones
Minkähän takia tuosta on ollut tarve jättää suomen kielellä pois presidentti Bush vanhempi, jonka tiedetään olleen intiaanipäälikön pääkallon varastamisen takana?! Luumiesjärjestön tunnuksen - pääkallo ja ristissä olevat sääriluut - alla on mystinen luku, ja väitetään, ettei kukaan tiedä mistä se tulee. Luku on 322, mutta siitä on kuitenkin erilaisia arvioita. Minkähän vuoksi koko tunnusasia on jätetty suomen kielellä sanomatta?!
Minun nähdäkseni kyseessä on aika 3 tuntia 22 minuuttia, joka kuluu siihen, että eräs käärmemäinen varjo kiemurteleen maya-intiaanien pyramiidin seinämää, ja tällä käärmeellä onkin sitten aivan oma yhteytensä maya-intiaanien ja kristinuskon välillä. - kukaon
Jos on Yhdysvalloissa, ja - ennen kaikkea - jos on Saksassa ja liittyy Natsi-Saksaan, niin ketkä olivat ja ovat tällä hetkellä suomalaisia luumiehiä? Miten lähellä tämä on vapaamuurarijärjestöä? Mauno Koivisto taisi olla pisimmälle edennyt rapparimestari Suomessa. Samoin Mannerheim aikoinaan. Mutta olivatko he myös luumiehiä?
- onkoselityksiä
Mutta kertokaapa minulle, että miten tuolta Ilmestyskirjasta Raamatusta tulee tuo maya-intiaaniyhteys ja miten pitkältä ajalta se tulee, jos väite siitä, että Ilmestyskirja todella on tehty Johanneksen näyn perusteella noin vuonna 75 jaa, ja Amerikka löydettiin vasta noin vuonna 1500 jaa?
- mayamysteerio
Maya-intiaanien eepoksen Popol Vuhin kerrotaan liittyvän siihen, että miten kaksospojat tulevat Linnunradan kautta pelastamaan maailman, ja se on tarina siitä, että miten Saatana pääsi vaikuttamaan Raamatun kirjoittamiseen. Tuona väitettynä maailmanlopunpäivänä 21.12.12 sanotaan tähtitaivaan olleen suhteessa linnunrataan sellaisessa asennossa vastaavasti mayojen tekemiin maamerkkeihin ja pyramiideihin, että vain tuona hetkenä kaikki olisi ollut yksi yhteen kohdallaan niin taivaalla kuin maassakin.
Popol Vuhin päähenkilö on nimeltään Kukulkan, sulkakäärme, ja Väli-Amerikassa on yleisesti oltu sitä mieltä, että kyseessä on apostoli Tuomas, intialainen kaksonen. Vastaavasti, kun vuonna 1945 autiomaan hiekasta löytyivät nämä papyruskääröt hiekkaan haudattuina sinetöidyistä saviruukuista, jotka kirkko oli vaatinut hävittämään, ja jotka sisälsivät Jeesuksen alkuperäiset sanat (munkit eivät olleetkaan totelleet ankaraa määräystä hävittää ne), niin papyruskääröistä on selvinnyt, että apostoli Tuomas olikin Jeesuksen kaksoisveli.
Ketä siellä Väli-Amerikassa - tarkalleen ottaen Guatemaalassa - rakenteli näitä maya-intiaanien rakennelmia, joiden selitys ei ole vieläkään auennut? - helvettikinsuljettu
No, pelkästään jo tieto Jeesuksen kaksoisveljestä räjäyttää Kristus-kultin (joka jo itsessään on paljon vanhempaa historiallista perua kuin Jeesuksen syntymästä alkaen) ihmisten syntien pelastajana - ja kaiken lisäksi vielä luterilaisen yksin armosta, yksin uskosta -metodin mukaan.
Tuleehan Jumalakin tässä varsin erikoiseen valoon, jos väittää uhranneensa kuin Aabraham konsanaan oman poikansa Baal-jumalalle, kun kyse alunperinkin oli kahden pojan - kaksosten - neitseellisestä sikiämisestä.
Toinen asia, joka kyseisistä kirjoituksista on selvinnyt - Jeesuksella ei edes ollut 12 opetuslasta, joten aina vain mielenkiintoisemmaksi menee Ilmestyskirjan loppu, että mistä tuo luku sitten sinne oikein tuli?!
Oli aika kyllä Vatikaanin jo aukaista salaiset arkistonsa, eikä vain CIA:n - ensin mainittujen salausaika on ollut jo kohtuuttoman pitkä, ehkä asiaa enteilee se, että lehtiuutisen mukaan paavi on ilmoittanut sulkeneensa kuitenkin helvetin.
- paljastensenteille
Tiedoksi: jatkoon tulee sitten sellaista tekstiä, että nämä maksetut trollityypit joutuvat käyttämään kaikki aseensa - he nimittäin tietävät minkä minäkin tiedän, ja se on koko EU:n pointti, joka on erittäin tärkeää estää sanomasta ääneen - se on elämän ja kuoleman kysymys.
- kenenkirjoittamakirja
Annetaanpa heidän nyt sabotoida tämä edellä oleva ja tilaa manipuloinnille, niin jatkan heken kuluttua. Te kuulette kohta heiltä kaiken Jeesuksen armosta ja kristiuskon eduista.
Ha ha ha haaaaaaaa...
paljastensenteille
18.6.2018 11:56
UUSI
Tiedoksi: jatkoon tulee sitten sellaista tekstiä, että nämä maksetut trollityypit joutuvat käyttämään kaikki aseensa - he nimittäin tietävät minkä minäkin tiedän, ja se on koko EU:n pointti, joka on erittäin tärkeää estää sanomasta ääneen - se on elämän ja kuoleman kysymys.
Nyt minä tiedän jo minkälainen tyyppi sä olet. . . Noin 40 vanha about ?
Yksinäinen ja vähän alistettu, ehkä vähän vammainen ?- pilvstäkösinäkin
Ihan selvästi selvännäkijän vikaa - ilmankos ne ufotkin niin viehättää!
- taistelutaivaassa
No entäs se rajatietokirjallisuus? Entä kädestäennustaminen - kannattaisi muuten kokeilla, kaikilla uskovaisilla on kyky mustaan magiaan ja okkultismiin - harrastaahan ne verenjuontia ja ruumiiden syöntiä päivät pitkät! Vannoutuneita Lusiferin kannattajia.
- lopunalku
Ilm. 12.
7. Ja syttyi sota taivaassa: Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat,
8. mutta eivät voittaneet, eikä heillä enää ollut sijaa taivaassa.
9. Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa. lopunalku kirjoitti:
Ilm. 12.
7. Ja syttyi sota taivaassa: Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat,
8. mutta eivät voittaneet, eikä heillä enää ollut sijaa taivaassa.
9. Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa.Loppu on hieno asia ihmisille . . . ja jos näin kerran tapahtuu. . . silloin sinä pelastut.
Eihän loppua pidä pelätä ja sitä me odotamme. Sitten, kun ymmärrät vielä mitä nuo
tarkoittaa, niin sitten voit myös hyvin. Tässä puhutaan henkisestä ja sinun sielun
maailmasta.
On tärkeä selvittää ensin perustiedot ja silloin ei puhu eikä ajattele UFOja.
Eikä kirjoita tyhmiä aloituksia ja ajattele, että ihminen elää ja juonii jonkun EU:n jo
satavuotta sitten ja kuitenkin kuolee pois.- pelattupeli
No, kuule - tää olikin vain Jumalan suuri suunnitelma - todellisuudessahan me elämme vain hologrammissa, ja olemme pelihahmoja, mutta jos joku pääsi ennen meitä jakamaan kortit, niin sitten pelataan niillä korteilla. Ja tämä Raamattu-peli on nyt pelattu.
Entä jos sinä olet simulaatio?
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/12/11/enta-jos-sina-olet-simulaatio
Onko maailmankaikkeus pelkkä jättimäinen hologrammi? Tiedemiehet löysivät uusia todisteita
https://tekniikanmaailma.fi/onko-maailmankaikkeus-pelkka-jattimainen-hologrammi-tiedemiehet-loysivat-uusia-todisteita/
Tyhmintä oli heittäytyä joko uskovaiseksi tai ateistiksi - jo muinoin ystäväni Albert Einstein sanoi, ettei totuus ole kummassakaan ääripäässä, vaan se on kaaren puolivälissä. - tämäunohtuivielä
Ai niin se monikko... ketkä Jeesuksen lävistivät ... jäi vielä pois. Tietysti kaikki, jotka tappavat Jeesuksen joka ehtoollisella kannibalistisin ihmisuhrikulttimenoin juomalla hänen vertaan ja syömällä hänen ruumistaan.
- einsteininunelma
Ja jos on epäselvää meidän todellinen todellisuus tieteenvalossa - kannattaa katsoa tämä.
https://www.youtube.com/watch?v=HUlDiua2BcA
Ja tästä fyysikon luennosta saa sitten syvempää oppia:
https://www.youtube.com/watch?v=ETynDYINhOY
Ja kun nämä sisäistätte, niin pysytte kärryillä, että missä mennään. Kerron jatkossa, kun ehdin.
- Pistäkorkkikiin
Eikö se Nostradamus tiennyt mitään Eu:sta ?
- löytyykötietoa
Olen joskus kuullut Nostradamuksen ennustuksista, jotka on juuri tulkittu EU:ta koskeviksi, mutta en ole löytänyt niitä mistään, olisi tosiaan kiva kuulla, jos joku tietäisi.
- Taas-naurattaa
Nostradamus tiesi EU:sta huomattavasti enemmän kuin älyn-jättämä ja muut EU-vihaajat yhteensä.
Nykyaikana Nostradamus olisi suljettu mielisairaalaan.
- älyäläjätä
Taas -narahtaa naurattaa jopa minuakin
järkivapailla hölmöyksillään. - Natsitvoiantaa
ja luovuttaa maailman suosiolla minulle..
- kansalaistenvaihto
Tärkeintä on saada Afrikan ja EU:n välinen raja auki - EU:ssahan on jo tehty päätös, että tarvittaessa myös Afrikka voidaan laskea Euroopan Unioniin kuuluvaksi.
Tähän tarvittiin arabikevät, jotta Libya saatiin haltuun. Sehän oli metka humanitäärinen ilmavalvonta vuonna 2011, kun yhden pudotetun pomminkin hinta oli 40.000 euroa.
Myös harvinainen sota, jossa Yhdysvallat ja Al Qaida taistelivat rintarinnan - Libyastahan nämä pakolaispaatit nyt lähtevät. Ja - lyödäänkö vetoa - seuraavaksi kuulemme juuri sinne perustettavan maihinnousukeskuksen. Kaikki askelmertkit on kirjoitettu jo kymmeniä vuosia aikaisemmin, jos ei jo ennen sitäkin.
”EU pohtii ”maihinnousukeskusten” perustamista Pohjois-Afrikkaan - ”Nämä ongelmat eivät ratkea sormia napsauttamalla”
24.6.2018
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/uutinen/3uTPND92?ref=ampparit:bce2&ext=ampparit
Miten tuossa kuvassa on pelkkiä valkoihoisia? No, joka tapauksessa - me olemme nyt sitten lainoittamassa finanssikriisin varjolla tehtyä Luxemburgin rahastoa sekä uudelleen pääomittamisvastuussa, kun sieltä katoaa rahaa Afrikkaan.- Anonyymi
Ja kuika ollakaan - Jutta Urpilainen - finanssikriisisooloilija - vaittiin Afrikka-komissaariksi.
- julkitullutta
Globalisaatio eteni paljastusten vaiheeseen
Siitä se alkoi. Skandaali nimeltä Clearstream. Kirja ilmestyi helmikuussa 2001 pienestä pariisilaiskustantamosta Les Arènes. Kirjoittajista ensimmäinen on ranskalainen tutkiva journalisti, mm. Libération-lehdessä työskennellyt Denis Robert. Toinen on luxemburgilainen pankkialan ammattilainen Ernest Backes, Cedelin kolmosmies 1980-luvun alussa, nykyään sairaseläkkeellä. Cedel on puolestaan nykyään Clearstream, Saksan arvopaperikeskuksen (Deutsche Börse Clearing) ostettua siitä puolet v. 2000.
Clearstream on ehkä liiankin suuri yhdeksi skandaaliksi. Se ei koske yhtä henkilöä kuten Watergate. Tosin Clearstreamin pomo André Lussi sopii hyvinkin verrattavaksi presidentti Richard Nixoniin. Molemmat saivat potkut heidän korkeista viroistaan. Clearstreamin johtokunta vapautti André Lussin hänen tehtävistään viime toukokuussa, neljä kuukautta Palja$tusten ilmestymisen jälkeen.
Clearstream ei myöskään ole vain yksi suuryritys muiden joukossa kuten Enron, olkoonkin, että Enroniin liittyy paljon muutakin kuin Enronin asiat. Mutta Clearstreamiin liittyy koko maailma tai tarkemmin sanoen koko maailman pääoma. Kaikkien maiden pankkiirit yhtyivät 1970-luvulla perustaakseen Cedelin (nykyisen Clearstreamin) ja Euroclearin, kaksi kansainvälistä arvopaperikeskusta. Toinen niistä, Euroclear, on Brysselissä. Clearstream on Luxemburgissa. Teknisessä mielessä nykyiset sääntelemättömät kansainväliset rahoitusmarkkinat toimivat näiden kahden clearing-housen kautta. Nämä kaksi laitosta hoitavat suurimman osan kansainvälisestä arvopaperikaupasta. Rahavirrat kulkevat taas pääasiallisesti SWIFTin kautta. Clearstream, Euroclear ja SWIFT muodostavat yhdessä sen teknisen koneiston, jossa pääoma nykyään prosessoidaan, ts. kirjataan elektronisesti. Nykyään das Kapitalin koti on siellä.
Suurimmat sveitsiläiset, lontoolaiset, ranskalaiset, italialaiset, saudiarabialaiset, venäläiset, newyorkilaiset, saksalaiset, pohjoismaiset ym. pankit käyttävät kaikki tuota koneistoa. Mihin? Muodollisesti ainoastaan arvopaperikaupan selvitykseen, clearingiin, ja rahaa koskeviin teknisluontoisiin transaktioihin. Todellisuudessa myös hämärien ja rikollisten transaktioiden kätkemiseen. Tämän paljastivat Denis Robert ja Ernest Backes.
Vuoden aikana paljon on ehtinyt tapahtua. Canal esitti Denis Robertin ja muiden TV-ohjelman "Kätkijät" (Les dissimulateurs) mikä auttoi levittämään Palja$tuksia yleisölle. Tätä 455-sivuista kirjaa on myyty yli 30.000 kappaletta. Lehdet ja muu media vähättelivät tapausta varsinkin alkukuukausina. Clearstream koetaan myös erityisen monimutkaiseksi tapaukseksi.
Läpimurto ranskalaisessa julkisuudessa tuli toukokuussa 2001 kun neljä kansainvälisesti tunnettua yleistä syyttäjää julkaisi Révélation$-teokseen perustuvan artikkelin Le Monde-lehdessä otsikolla "Globalisoituneiden rahoitusmarkkinoiden mustat laatikot". Artikkelissa todettiin Clearstream-skandaalin olevan vasta alkamassa. Kauan vitkasteltuaan luxemburgilaiset oikeusviranomaiset käynnistivät vihdoin juridisen prosessin Clearstreamiä koskevien syytösten selvittämiseksi, mutta vain keskeyttääkseen tutkintaansa jälleen heinäkuussa, ilman oikeudenkäyntiä.- julkitullutta
Epäilyjen perusteella André Lussi ja kuusi muuta henkilöä kuitenkin erotettiin Clearstreamin johdosta. Kaikkien maiden pankkiirit vapiskaa, sillä todisteet laajamittaisesta talousrikollisuudesta Clearstreamissä ovat lisääntyneet päivästä toiseen. Avaintodistajiin kuuluu Ernest Backesin lisäksi Clearstreamin entisen ATK-johtaja Régis Hempel. Huolimatta Luxemburgin viranomaisten kovasta painostuksesta Hempel suostui antamaan lausunnon Ranskan kansalliskokouksen (parlamentin) rahanpesukomissiolle, syyskuussa 2001.
Samassa syyskuussa New Yorkin terrori-iskut näyttivät, ainakin hetkeksi, herättävän yleistä huolta vero- ja pankkiparatiisien kontrolloimattomuudesta. Jopa hallitukset, etunenässä presidentti Bush, ja hänen vanavedessään valtalehdistö, puhuivat joidenkin viikkojen aikana veroparatiisien valvonnan välttämättömyydestä. Tyhmempikin alkoi tajuta, että terroristien verkostojen jäljentämisessä edellä mainittu digitalisoitu finanssikoneisto - Clearstream, Euroclear ja SWIFT - on ylivoimainen tietolähde lentokoneiden mustiin laatikkoihin verrattuna.
Mutta voiko kukaan enää luottaa poliitikkoihin, jotka henkilökohtaisesti ovat tehneet kaikkensa näiden uusliberalististen (eli täysin sääntelemättömien) rahoitusmarkkinoiden aikaansaamiseksi? Tai medioihin, jotka ovat "kätkijöiden" omistuksessa? Clearstream-skandaalin ongelma onkin siinä, että se paljastaa kokonaisen uuden yhteiskuntaluokan petoksen ja itsepetoksen. Kyseinen uusi luokka muodostuu rahamarkkinoiden globalisaation arkkitehdeista, jotka myös ovat järjestelmän ensisijaisia hyödyntäjiä: pankkiireja, sijoittajia, finanssianalyytikkoja, ylikansallisten yhtiöiden johtajia ja omistajia, diktaattoreita, tasavaltojen presidenttejä, ministereitä, virkamiehiä ym. Tämän luokan valta ja rikkaudet ovat yhtä ennennäkömättömät kuin sen moninaiset kytkennät järjestäytyneeseen rikollisuuteen.
Helmikuun alussa 2002 Ranskan parlamentin rahanpesukomissio julkaisi Luxemburgia koskevan raporttinsa ja samaan aikaan Denis Robert julkaisi uuden kirjan "Musta laatikko" (La Boîte noire, Les Arènes 2002), jossa Clearstream-skandaalin kehittymistä v.2001 seurataan viikosta toiseen. Nämä julkaisut sisältävät runsaasti lisäaineistoa edellisen vuoden syytösten paikkaansapitävyyden todistamiseksi. Ne tuovat myös uusia paljastuksia.
On alkanut niin sanotun globalisaation uusi vaihe - paljastusten vaihe, josta Enron on vasta antanut esimakua. Yksi keskeinen tekijä tässä uudessa vaiheessa on tietenkin Attac, joka on nyt olemassa neljässäkymmenessä maassa ja kaikissa maanosissa. Clearstream on Attacin ominta problematiikkaa. Kansainvälisten pääomavirtojen valvonta, Tobinin vero, ja demokratian
valloittaminen takaisin kansainvälisilta rahoitusmarkkinoilta voidaan nimittäin toteuttaa vain selvityskeskusten toiminnan perinpohjaisen selvittämisen avulla.
Maailman notaarit
Kun Ranskan parlamentin rahanpesukomission puheenjohtaja kokosi aineistoa Luxemburgia koskevaan raporttiinsa, hän kysyi Ernest Backesilta, Clearstreamin entiseltä johtohenkilöltä: mikä oikeastaan on kansainvälinen selvityskeskus? Backes aloitti viittaamalla vuoteen 1963, jolloin presidentti John F. Kennedy määräsi veron (Interest Equalization Tax) USA:n rahoitusmarkkinoiden ulkomaisille käyttäjille. Eurooppalaiset yritykset alkoivat sodanjälkeisen voimakkaan talouskasvun kautena yhä useammin hakeutua New Yorkin pörssiin. Vain siellä ne löysivät tarpeeksi väljät puitteet osakeanneilleen. IET-verollaan presidentti Kennedy pyrki hillitsemään dollareiden katoamista ulkomaalaisiin käsiin. Hän pelkäsi, että ulkomaalaiset vaatisivat dollariensa vaihtamista kultaan jolloin koko kansainvälinen finanssijärjestelmä voisi horjua.
1960-luvulla dollari oli vielä sidottu kultakantaan ja muut valuutat taas dollarin arvoon, kuten Bretton Woodsin sopimuksissa (1944) oli sovittu.
IET ei kuitenkaan tepsinyt Kennedyn toivomalla tavalla vaan sen seurauksena eurooppalaiset yritykset ja pankit alkoivat itse merkitä arvopapereitaan dollareissa. Nämä ns. euro-obligaatiot muodostuivat pian rahoitusmarkkinoiden keskeisiksi välineiksi. IET-vero toisin sanoen joudutti ylikansallisten rahoitusmarkoinoiden kasvua ja kehittymistä.
Vuonna 1968 amerikkalainen pankkiiriliike Stanley Morgan Trust , jolla oli ennestään haarakonttori Brysselissä, perusti sinne uuden firman nimeltä Euroclear hoitamaan keskitetysti kasvavaa euro-obligaatiokauppaa. Vastavetona tälle amerikkalaiselle monopolille runsaat 90 eurooppalaista pankkia perusti Luxemburgiin oman vastaavan yrityksen, jonka nimeksi tuli Cedel (Centrale de livraison des valeurs mobilières) ja jota nykyään kutsutaan Clearstreamiksi. - julkitullutta
Euroclearin ja Cedelin tehtävien hahmottamiseksi täytyy myös tarkastella, mitä toimenpiteitä arvopapereiden ostaminen ja myyminen oikeastaan edellyttää. Vielä 1960-luvulla itse paperin (esim. osakekirjeen) täytyi todella siirtyä "fyysisesti" myyjältä ostajalle. Tästä aiheutui tietenkin postitus- ja kuljetuskustannuksia, jotka kansainvälisen arvopaperikaupan kasvaessa muodostuivat merkittäviksi kuluiksi. Lisäksi kuljetukset saattoivat kestää jopa viikkokausia, kun esim. 100.000 osaketta piti lähettää isossa paketissa New Yorkista Roomaan.
Arvopaperikaupan toimijoiden piirissä koettiin tarpeelliseksi hoitaa arvopaperikauppa jos mahdollista kokonaan ilman arvopapereiden kuljetusta ja siitä aiheutuvaa viivettä. Telex, telefax ja etenkin tietoverkot ovat tarjonneet tähän ongelmaan yhä tehokkaampia ratkaisuja. Eräs seuraus tästä kehityksestä on rahassa ja arvopapereissa ilmaistun pääoman yhä suurempi abstraktisuus. Kuten tiedämme , elektroninen kirjoitus on jo pitkälti korvannut seteleiden, joukkovelkakirjojen ja osakkeiden aikaisemmat paperiset olomuodot.
Jo 1960-luvun lopussa pankit sopivat keskenään järjestelmästä, jossa arvopaperit tallennetaan pysyvästi tiettyihin pankkeihin (depository banks). Tämä järjestelmä mahdollisti sen, että kansainvälinen arvopaperikauppa voitiin keskittää selvityskeskuksiin eli Eurocleariin ja Clearstreamiin. Miltei jokaisella kansainväliseen arvopaperikauppaan osallistuvalla pankilla on oma viitetilinsä näissä keskuksissa. Papereita ei enää tarvinnut siirtää, täst'edes siirrettiin vain papereita koskevia tietoja, elektronista kirjoitusta.
Kansainvälistä clearing-järjestelmää on jatkuvasti tehostettu ja sen toimintaa nopeutettu tieto- ja telekommunikaatiotekniikan kaikin keinoin. Ernest Backesin ja muiden asiantuntijoiden mukaan Cedelin-Clearstreamin kehitys ja kasvu perustuikin IBM:n toimittamien tietokoneiden ohjelmointiin. Cedel-Clearstream on oikeastaan ohjelmointiprojekti, sanoo Backes.
Kansainvälisen arvopaperikaupan clearing alkoi Luxemburgissa v. 1972, Cedelin tietokoneohjelmistojen ensimmäisten versioiden valmistuttua. Toiminnan kasvu on ollut valtavaa. Uuden vuosituhannen alkaessa Cedel-Clearstream selvitti arvopapereiden kansainvälistä kauppaa jo noin 50.000.000.000.000 euron edestä. Toiminnan vuosivolyymin ilmaisemiseen tarvitaan siis "triljoonan" (tuhat miljardia) käsitettä. Edellä mainittu summa vastaa viittäkymmentä tuhatta miljardia euroa.
Clearing-toiminta perustuu pankkiirien keskinäiseen vankkumattomaan luottamukseen. Niinkuin intialaiset ja arabialaiset liikemiehet (käyttäessään epävirallisia ja yksityisiä finanssikanaviaan) luottavat hawalaan, niin länsimaiset pankkiirit luottavat Clearstreamin elektronisen kirjoituksen tekniikkaan ja etiikkaan. Tämä luottamus on nykyään globaalisen finanssijärjestelmän perusta.
Me olemme ikäänkuin maailman notaareja, tokaisi Clearstreamin entinen johtaja André Lussi Révélation$-teoksen kirjoittajalle, Denis Robertille.
Kuitenkin clearing-toiminta tunnetaan huonosti jopa finanssijournalistien, taloustieteilijöiden ja ministereiden tasolla. Sen Backes ja Robert dokumentoivat lukuisin esimerkein. Moniko kansalainen on tähän saakka tiennyt moisten "maailman notaarien" olemassaolosta? - julkitullutta
Julkiset ja salaiset tilit
Clearstream julkaisee vuosittain luettelon asiakkaistaan ja heidän viitetileistään. Ernest Backes ja Robert Denis ovat paljastaneet, että Clearstreamilla on myös muita asiakkaita ja monia muitakin viitetilejä kuin ne, jotka mainitaan virallisessa vuosiluetteloissa.
Ernest Backes kuuluu Cedel-Clearstreamin toiminnan uranuurtajiin. Aloitettuaan Cedelissä 1970-luvun alussa hän osallistui yrityksen teknisten järjestelmien suunnitteluun ja kehittämiseen. V. 1982 Backes oli Cedelin kolmanneksi korkein johtohenkilö ja yrityksen silloisen toimitusjohtajan, Gérard Soissonin, läheinen yhteistyökumppani.
Eräiden italialaisten pankkien toivomuksesta Soisson ja Backes ajoivat 1970-luvun puolivälissä läpi tärkeän uudistuksen: viitetilejä avattiin myös pankkien haarakonttoreille. Haarakonttoreiden tilien tuli kuitenkin olla pankin päätilin alatilejä. Näitä alatilejä ei julkaistaisi virallisessa vuosiluettelossa.
Soisson ja Backes ymmärsivät, että päätilien ja alatilien järjestelmälle täytyi luoda ankarat säännöt, joiden noudattamista viranomaisten tuli tarkasti valvoa. Mutta Cedelin hallitus ja muu johto ei jaannut Soissonin ja Backesin pelkoja siitä, että järjestelmää voitaisiin käyttää väärin. Tämä erimielisyys johti lopulta Soissonin ja Backesin syrjäyttämiseen Cedelin toiminnasta.
Soisson kuoli yllättäen Korsikalla v. 1983. Soisson äkillinen kuolema johtui todennäköisesti siitä, että hän tiesi liikaa katolisen Ambrosiano-pankin hämäristä kaupoista ja sen yhteyksistä mafiaan. Samoihin aikoihin Backes erotetiin Cedelin virastaan.
Mutta Backesin finanssimaailmaa kohtaan tuntema mielenkiinto ei päättynyt siihen. Vuosien varrella hän on koonnut laajan pankkeja, clearingiä ja talousrikollisuutta käsittelevän yksityisarkiston. Tietäen Backesin asiantuntemuksensa eri maiden viranomaiset ja poliitikot (mm. Jacques Santer ja Rudolph Giuliani) ovat usein kääntyneet hänen puoleen saadakseen häneltä arvokasta informaatiota. - julkitullutta
Backes piti myös yhteyttä entisiin työtovereihinsa Cedelissä. Sitä kautta hän sai haltuunsa luettelot Clearstreamin kaikista tileistä ja asiakkaista vuosilta 1995 ja 2000. Epäviralliset luettelot ja niiden vertailu virallisiin vuosiluetteloihin paljastavat epäilyttäviä seikkoja. Julkaisemattomia tilejä on paljon ja ne eivät suinkaan aina ole pankkien päätilien alatilejä.
Esimerkiksi Crédit lyonnais, yksi Cedelin perustaneista pankeista, esiintyy v. 1995 epävirallisesessa tililuettelossa 55 tilin haltijana. Näistä 32 mainitaan myös virallisessa luettelossa. Yksi virallinen viitetili kuului Manilassa sijaitsevalle haarakonttorille. Mutta tällä tunnetulla ranskalaisella pankilla oli siis myös 23 julkaisematonta, salaista viitetiliä. Näistäkin yksi löytyi Filippiinien pääkaupungista. Backes huomauttaa: "Kenenkään ei kannata yrittää vakuuttaa minua siitä, että lyonilaisen pankin Manilan haarakonttori tarvitsee sekä yhden julkisen että yhden salaisen viitetilin"(R., ss. 194-6)
Clearstreamin virallinen vuosiluettelo vuodelta 1995 käsitti 2200 viitetiliä. Epäviralliselta listalta löytyi myös n. 2000 salassapidettyä tiliä. Nämä tilit, yhteensä siis 4200 kpl, kuuluivat asiakkaille 73 eri maassa.
Yksittäisistä pankeista salaisten tilien haltijoiden kärjessä olivat v. 1995 Banque Internationale à Luxembourg (309), Citibank (271), Barclay's Bank (200), Crédit lyonnais (23) ja Nomura (12).
Ainakin osaa näistä salatuista tileistä käytetään ilmeisesti rahanpesuun ja ne liittyvät siten järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Joissakin tapauksissa tilejä ei ole sinänsä pidetty salassa vaan niitä omaavien yhteisöjen kotipaikat on kätketty. Epävirallisessa luettelossa vuodelta 1995 mainitaan muuan Banco Internacional de Colombia Nassau Ltd (tili 70292) sekä muuan Banco Internacionale de Colombia Mrs Maria Elena Garcia (tili 70289). Molempien kotipaikaksi kerrotaan Colombian pääkaupunki Bogota. Sen sijaan virallisessa luettelossa lukee Citibank N-A Colombia (tili 70289) ja Bco Int'l de Colombia-Nassau (tili 70292). Virallisen luettelon mukaan nämä yksiköt ovat Citibankin Nassaun haarakonttorin tilejä Bahamas-saarilla. Tilit ovat joka tapauksessa maapallon suurimpiin pankkeihin kuuluvan yhdysvaltalaisen Citibankin ilmentymiä. 90-luvun puolivälissä Yhdysvaltojen hallitus pani alulle useita Citibankin toimintoja koskevia selvityksiä, jotka liittyivät m.m. Kolumbian kokaiinikartellien harjoittamaan rahanpesuun. Voidaan epäillä, että e.m. tilien kautta on virannut kolumbialaisia narkodollareita.(Vrt. Révélation$, s. 200)
Suomi mainitaan vain kerran Révélation$-teoksessa (ks. taulukko 1). Clearstreamin nettisivuilla (www.clearstream.com) viitataan Suomen kohdalla Nordeaan. Nordea Custody Servicen suomalaisen osaston esimies Jyrki Partanen vahvisti minulle puhelimessa (23.1.2002) että Nordea on avannut myös ei-julkisia tilejä Clearstreamissä. "Pankki haluaa pitää asiakkaiden varat ja omat varat erillään", näin Partanen selitti tämän asian. Hän lisäsi, että jotkut asiakkaat vaativat "turvallisuussyistä", että heille avataan oma ei-julkinen tili Clearstreamissä. Kuinka monta Clearstream-tiliä Nordealla kaiken kaikkiaan nykyään on? Tähän kysymykseen en saanut vastausta. Vaikka kohtelu Nordea Custody Servicessa oli kohteliasta ja asiallista, en ole saamiini tietoihin tyytyväinen. Tämä johtunee siitä, että Jyrki Partanen ei vielä ollut ehtinyt tutustua Robertin ja Backesin kirjaan, kun taas minä olin sen jo lukenut. Sen jälkeen on hyvin vaikea uskoa puhtaasti teknisiin ja asiakkaiden turvallisuutta korostaviin selityksiin.
Vuodesta 1995 vuoteen 2000 sekä julkisten että julkaisemattomien tilien määrä kasvoi voimakkaasti. Vuonna 2000 epävirallinen lista kattoi jo n. 15.000 tiliä 105 maassa. Puolet tileistä olivat julkaisemattomia, salaisia.
Aikavälillä 1995-2000 voidaan noteerata erityisen nopeata kasvua niiden tilien määrässä, jotka kuuluvat vero- ja pankkiparatiisivaltioissa sijaitseville yhteisöille. - julkitullutta
Mainittakoon tässä yhteydessä myös, että v. 1995 venäläisillä pankeilla oli 5 tiliä mutta v. 2000 jo 37 tiliä Clearstreamissä. Tulkoon myös mainituksi, että em. Citibankilla on nykyään 37 salaista tiliä pelkästään huumekartellien Colombian pääkaupungissa, Bogotassa (Boîte noire, s. 150).
Myös liikeyritysten määrä kasvoi mainittuina vuosina Clearstreamin asiakkaiden joukossa. Ja jotkut yritykset, kuten Siemens, hankkivat itselleen lisää salaisia tilejä.
Tässä törmäämme toiseen rakenteelliseen epäkohtaan, joka lukuisten (myös veroparatiisikytkentäisten) salaisten tilien olemassaolon rinnalla herättää vahvoja epäilyksiä Clearstreamin toiminnan laillisuudesta. Kysymys on Clearstream-tilejä omaavien yhteisöjen tyypistä ja laadusta. Clearstreamin asiakkaina saisivat yrityksen sääntöjen mukaan olla vain tunnetut ja luotettaviksi todetut pankit. Yrityksellä ei missään tapauksessa saisi olla salaisia pankkiasiakkaita kuten venäläinen Menatep-pankki, jonka Clearstreamin johtaja André Lussi näyttää hankkineen kansainvälisen selvityskeskuksen asiakkaaksi vuonna 1997. Menatep on tullut maailmankuuluksi Venäjän poliitikkojen kavalluskanavana. Elokuussa 1999 puhjenneen Kremlingate-skandaalin yhteydessä kävi ilmi, että Jeltsinin kaarti käytti Menatepiä siirtääkseen n. 10 mrd dollaria Kansainvälisen valuuttarahaston lainoja veroparatiisivaltioissa oleville tileilleen.
Menatep ei suinkaan ole ainoa Clearstreamin asiakkaana oleva pankki, joka puuttuu virallisesta asiakasluettelosta. Mainittakoon toisena esimerkkinä vaikkapa sveitsiläinen von Ernst-pankki, jonka Monacon konttori omistaa salaisen Clearstream-tilin.
Sitäpaitsi Backesin ja Robertin paljastamissa epävirallisissa luetteloissa vilahtaa pankkien lisäksi myös teollisuusyrityksiä kuten Siemens ja Unilever, palvelualan suuryrityksiä kuten Accor Wagons-Lits ja jopa valtioiden viranomaisia kuten Luxemburgin valtiovarainministeriö.
On myös vähintäänkin huomiota herättävää, että Ranskan keskuspankilla on salainen Clearstream-tili. Tähän liittyen Robert ja Backes tekivät muuten virhepäätelmän, jonka vuoksi heidän vastustajansa (lue: pankit, valtalehdistö) ovat pyrkineet asettamaan koko teoksen uskottavuuden kyseenalaiseksi. Kyseisen viittilin kohdalla lukee nimittäin D.G.S.E. Lyhenne assosioi Ranskan armeijan tiedustelupalveluun (Direction générale des services extérieurs), ts. siihen järjestöön, joka upotti Greenpeacen laivan Rainbow Warrior Aucklandin satamassa v. 1985. Koska Denis Robert ei onnistunut saamaan tuon vakoilijajärjestön edustajia kommentoimaan asiaa, hän oletti, että kyseistä salaista tiliä käytetään erinäisten salaisten operaatioiden rahoittamiseen. D.G.S.E. viittaisikin kuitenkin tämän kerran Ranskan keskuspankin ulkomaanosastoon (Direction générale des services étrangers). Mihin keskuspankin ulkomaanosasto sitten tarvitsee salaisen Clearstream-tilin? "Puuttuaksemme markkinoiden kehitykseen ostamalla ranskalaisia osakkeita ja obligaatioita siinä tapauksessa, että Ranskan frangia vastaan hyökättäisiin", tunnusti keskuspankin virkamies Le Monde-lehdelle. Siinä tapauksessa Ranskan keskuspankki on kuitenkin syyllistynyt finanssirikokseen, jota kansainvälisillä rahoitusmarkkoinoilla kutsutaan dumpingiksi (La boîte noire, s. 74). - julkitullutta
Musta laatikko
Terrori-iskun, nälänhädän tai öljytankkerin karilleajon sattuessa (talouslamasta puhumattakaan) kannattaa täst'edes aina muistaa Clearstreamiä, Euroclearia ja SWIFTiä. Tärkeät yksityiskohdat katastrofeihin johtaneista tapahtumakuluista on näet nauhoitettu näihin rahoitusmarkkinoiden mustiin laatikoihin. Viisi kansainvälisesti tunnettua tuomaria käyttää juuri tuota ilmaisua Denis Robertin ja Ernest Backesin paljastuksia käsittelevässä yhteisessä kirjoituksessaan (Le Monde 10.5.2001). "Musta laatikko" (La boîte noire) on myös Denis Robertin helmikuussa 2002 ilmestyneen uuden kirjan nimi. Mitä "musta laatikko" tässä yhteydessä tarkoittaa?
Robertin ja Backesin varsinaiset paljastukset koskevat rahoitusmarkkinoiden ja rahoituslaitosten - siis pankkien - kytkentöjä järjestäytyneeseen rikollisuuteen. On sinänsä katastrofaalista (ensinnäkin pankkien kannalta!) että rikollisia väärinkäytöksiä esiintyy kansainvälisen finanssijärjestelmän ytimessä, Clearstreamissä, jonka kautta globaalitalouden triljoonat virtaavat. Olisi myös katastrofi, jos pankkiirit, asekauppiaat ja korruptoituneet poiitikot saisivat yhdessä jatkaa triljoonien pyörittämistä lain ja oikeuden tuolla puolen. Luxemburgissa. Pankkien paratiisissa.
Eräänlainen paljastus on sekin, että kaikki jäljet on tallennettu mustaan laatikkoon:
"Clearstream on globalisaation musta laatikko. Sormen näpäytys näppäimistöllä Buenos Airesissa muuttuu tuhansiksi transaktioiksi, jotka tallentuvat Clearstreamin kirjoihin. Kaikki kirjautuu sinne. Firma muuttaa arvopaperit aineettomiksi, rekisteröi ne numerosarjoiksi. Kaikki arvopaperit: osakkeet, obligaatiot, joukkovelkakirjat... Maailmassa, jossa käteiselle ei enää anneta juuri mitään merkitystä, arvopapereiden hallinta merkitsee maailman rahan hallintaa. Ken avaa Clearstreamin mustan laatikon, tuntee yhden jos toisenkin taloudelliset voimavarat. Hän voi mitata rahavirtoja. Hän ymmärtää miten finanssi toimii. Siis vallan toiminnan. (La boîte noire, s. 23)
Niin ensiarvoisen tärkeä kuin tämä viittaus vallan ja finanssijärjestelmän yhteiseen sokeaan pisteeseen onkin, se on kuitenkin vain viittaus, kehotus avata silmät ja katsoa. Näkeminen ei vielä tarkoita ymmärtämistä. Pelottomana ja intohimoisena tutkivana journalistina Denis Robert on löytänyt ja kaivanut esiin mustan laatikon, mutta hän ei ole sosiologi tai poliittinen teoreetikko, joka myös kertoisi miten laatikon sisältämiä tietoja voidaan tulkita ja mitä niillä oikeastaan pitäisi tehdä. Selvää on, että musta laatikko pitää avata. Sen sisältämä elektroninen kirjoitus pitää julkistaa lukevalle yleisölle.
Artikkelissaan "Miksi demokratian epäkohdista ei puhuta?" (Kulttuurivihkot 1/2002) Janne Mikael Vainio pohtii, että "hallitsemattoman kapitalismin" tai "sääntelemättämien markkinavoimien" ainainen syytteleminen saattaa olla vaarallinen virhe. Kenties yhteiskuntien ja mailmantalouden epäkohtien syitä kannattaisi sittenkin ensisijaisesti etsiä "demokraattiseksi" kutsutusta poliittisesta järjestelmästä ja valtaeliitistä? Vainion artikkeli on mielenkiintoinen keskustelun avaus. Mutta mielestäni Vainio ei osu ihan oikeaan väittäessään, että poliittinen "valta on alamaisilleen pyhää" kun taas "kapitalistien valta ei ole pyhää vaan maallista". - kovaeliittieuroopassa
Danske Bankin rahanpesukohu Virossa paisuu, summa yli tuplasti odotettua enemmän: laittomia rahansiirtoja 7 miljardilla
Danske Bank tiedottaa sisäisen tutkinnan tuloksista syyskuussa.
rahanpesu4.7.2018 klo 15:04
Danske Bankin Viron-konttoria on hyödynnetty rahanpesuun odotettua suuremmilla summilla, kertoo tanskalainen Berlingske (siirryt toiseen palveluun).
Uusien tietojen mukaan summa on noin seitsemän miljardia euroa, mikä on yli kaksinkertaisesti enemmän kuin aiemmin uutisoitiin. Laittomia rahansiirtoja tehtiin vuosina 2007–2015.
Uutisen julkaisun jälkeen Danske Bankin osake on laskenut selvästi Kööpenhaminan pörssissä aamusta alkaen.
– Vielä ei ole selvää, millaisia seurauksia tästä on, sillä summa on paljon suurempi kuin kukaan olisi voinut kuvitella, sanoo tanskalaisen Sydbankin pörssimeklari Christian Thatje Bloombergin mukaan (siirryt toiseen palveluun).
Tarkkaa tietoa rahansiirtäjien henkilöllisyydestä ei ole, mutta jo aiemmin uutisoitiin, että rahaa on tullut Venäjältä, Moldovasta ja Azerbaidžanista. Epäilyn alla ovat ainakin olleet Venäjän presidentti Vladimir Putinin lähipiiri ja maan turvallisuuspalvelu FSB. Myös Azerbaidžanin hallinnon epäillään siirtäneen lähes 2,5 miljardia euroa Eurooppaan. Rahalla hiljennettiin poliitikkoja ja toimittajia, jotka kritisoivat maan presidenttiä Ilham Alijeviä.
Laittomuudet paljasti alun perin tilintarkastaja Sergei Magnitsky, joka kuoli tutkintavankeudessa epäselvissä olosuhteissa.
Danske Bank on myöntänyt rahanpesun ja muut laittomuudet. Pankki aikoo julkaista sisäisen tutkinnan tulokset syyskuussa.
Lue myös:
Lehti: Danske Bankin kautta kulki valtava määrä voitelurahaa Azerbaidžanista Eurooppaan
Viron pankkivalvoja tutkii: Miksei Danske Bank kertonut Putinin lähipiirin ja FSB:n rahanpesusta sen Viron konttorien kautta?
https://yle.fi/uutiset/3-10288119?origin=rss - presidentintekijä
Myös Sergein työnantaja vaiennettiin Monacossa - Edmond Safra kuoli tulipalossa hämärissä olosuhteissa - hän liittyi siihen miten Venäjälle tehtiin erään Kremlin laina-asian kautta presidentti.
- kylläkestää
Niin, eikä näihin rahatutkintoihin ole mennyt kuin sellaiset 16 vuotta - melkein yksi uusi sukupolvi kasvamassa tässä sensuurissa ja maailman paskassa aikuiseksi.
- Anonyymi
kovaeliittieuroopassa kirjoitti:
Danske Bankin rahanpesukohu Virossa paisuu, summa yli tuplasti odotettua enemmän: laittomia rahansiirtoja 7 miljardilla
Danske Bank tiedottaa sisäisen tutkinnan tuloksista syyskuussa.
rahanpesu4.7.2018 klo 15:04
Danske Bankin Viron-konttoria on hyödynnetty rahanpesuun odotettua suuremmilla summilla, kertoo tanskalainen Berlingske (siirryt toiseen palveluun).
Uusien tietojen mukaan summa on noin seitsemän miljardia euroa, mikä on yli kaksinkertaisesti enemmän kuin aiemmin uutisoitiin. Laittomia rahansiirtoja tehtiin vuosina 2007–2015.
Uutisen julkaisun jälkeen Danske Bankin osake on laskenut selvästi Kööpenhaminan pörssissä aamusta alkaen.
– Vielä ei ole selvää, millaisia seurauksia tästä on, sillä summa on paljon suurempi kuin kukaan olisi voinut kuvitella, sanoo tanskalaisen Sydbankin pörssimeklari Christian Thatje Bloombergin mukaan (siirryt toiseen palveluun).
Tarkkaa tietoa rahansiirtäjien henkilöllisyydestä ei ole, mutta jo aiemmin uutisoitiin, että rahaa on tullut Venäjältä, Moldovasta ja Azerbaidžanista. Epäilyn alla ovat ainakin olleet Venäjän presidentti Vladimir Putinin lähipiiri ja maan turvallisuuspalvelu FSB. Myös Azerbaidžanin hallinnon epäillään siirtäneen lähes 2,5 miljardia euroa Eurooppaan. Rahalla hiljennettiin poliitikkoja ja toimittajia, jotka kritisoivat maan presidenttiä Ilham Alijeviä.
Laittomuudet paljasti alun perin tilintarkastaja Sergei Magnitsky, joka kuoli tutkintavankeudessa epäselvissä olosuhteissa.
Danske Bank on myöntänyt rahanpesun ja muut laittomuudet. Pankki aikoo julkaista sisäisen tutkinnan tulokset syyskuussa.
Lue myös:
Lehti: Danske Bankin kautta kulki valtava määrä voitelurahaa Azerbaidžanista Eurooppaan
Viron pankkivalvoja tutkii: Miksei Danske Bank kertonut Putinin lähipiirin ja FSB:n rahanpesusta sen Viron konttorien kautta?
https://yle.fi/uutiset/3-10288119?origin=rssDanske Bankin Viron yksikön johtaja on löydetty kuolleena ja summa 7 miljardista on noussut yli 200 miljardiin!!!
<<Rehe toimi Danske Bankin Viron johtajana vuosina 2006–2015. Danske Bank sanoi viime vuonna, että Viron Danske Bankin kautta oli siirretty yli 220 miljardia dollaria pimeää rahaa, kun Rehe oli pankin johdossa.<<
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/7b8c456d-3292-4deb-aaf2-26bd4bcd2363
Mistä näitä järjettömiä likaisia rahoja oikein sikiää?! Mikä on näiden laiton alkulähde?
Fiktiota.
https://wikispooks.com/wiki/Red_House_meeting
> no such meeting ever occurred
Mutta yrittäkää nyt jo päättää, onko EU juutalaisten vai natsien salaliitto? :D- Anonyymi
Eikö sinulle ole vielä selvinnyt, että kyseessä on täsmälleen sama taho? Kun oivallat sen, niin loksahtaa monta palasta kohdalleen.
- älyäläjätä
EU on juutalais-Eliitti ja nazi salaliitto.
Johan sen osoittaa toisen maailman sodan
Saksan Juutalais eliitin käyttäytyminen
huonompiosaisten juutalaisten lapsia kohtaan.
Ihminen on cannibaali (ihmis syöjä) kun tulee
kysymys vallasta.- julmatotuus
Hyvä, joku edes tajusi edelle kirjoitetun totuuden!
- pysyykövaiei
Mitä helvettiä - eikö tämä kestä netissä sensuroimatta, vaikka on wikipediasta ja herran ihan omaste teoksesta, jossa hahmotellaan EU?
Juutalaisten tuhoamisen sijasta on Eurooppa tuon keinotekoisen valintaprosessin kautta tahtomattaan jalostanut ja kehittänyt siitä kansasta tulevaisuuden johtajakansan. Ei siis ihme, että tämä getto-vankilasta paennut kansa kehittyi Euroopan henkiseksi ylimistöksi. Niin antoi laupias johdatus Pyhän hengen armosta Euroopalle juutalaisten vapautumisen ansiosta uuden aatelisen rodun hetkellä, jolloin feodaaliaateli tuhoutui. ”
– Coudenhove-Kalergi. Praktischer Idealismus[2]
https://fi.wikipedia.org/wiki/Richard_Coudenhove-Kalergi - valssikesällä
Lallalaa, vuosi 2007 Iltalehti: Näin ostimme hallituksen, ja natsi-Saksa olikin, lallallaa, juutalaisten luomusta ja, lallatilaa, Euroopan Unioni - venäläisten.
- humpantahtiin
Miksi sensuroitiin kaikki perustiedot siitä, että tuo Danske Bank-tutkinta on aloitettu Ranskan toimesta vuonna 2013 - siksikö, että liippasi liian liki vuotta, jolloin huumepoliisipäällikkö Aarnio pidätettiin?
"Lehti: Danske Bankin kautta kulki valtava määrä voitelurahaa Azerbaidžanista Eurooppaan
5.7.2018
Azerbaidžanin hallinto on välittänyt salaa rahaa Eurooppaan miltei 2,5 miljardin euron verran vuosina 2012–2014, uutisoi The Guardian (siirryt toiseen palveluun). Lehden mukaan suurin osa rahoista kulki Danske Bankin Viron-sivukonttorin kautta.
Vuodetuista asiakirjoista käy ilmi, että rahaa maksettiin muun muassa poliitikoille ja toimittajille. Kyse oli valtavasta lobbausoperaatiosta, jolla yritettiin hiljentää Azerbaidžanin presidenttiin Ilham Alijeviin kohdistunutta kritiikkiä.
Peiteyhtiöitä perustettu bakulaisen autonkuljettajan nimissä
Asiakirjat paljastavat, että epäilyttäviä rahansiirtoja tehtiin yhteensä 16 000. Enimmäkseen siirroista vastasi neljä Isoon-Britanniaan rekisteröityä peiteyhtiötä, jotka hoitivat rahaliikennettä Danske Bankin Viron-konttorissa.
Maksujen saajiin kuuluu muun muassa jäseniä Euroopan neuvostosta ja Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankista (EBRD)."
https://yle.fi/uutiset/3-9816240
"Azerbaidzhanin lobbarina toiminut Jaakko Laakso on saanut elinikäisen porttikiellon Euroopan Neuvostoon
Jaakko Laakson mukaan porttikieltoon johtanut toiminta oli normaalia konsultin työtä.
politiikka6.7.2018"
https://yle.fi/uutiset/tuoreimmat
Minä uskon myös että tämä on ihan normaalia toimintaa - valtiotasolla, EU:ssa, virastoissa - ihan missä tahansa - aina sen toimesta kerra on varaa maksaa. Sitähän tämäkin henkilö tarkoittaa. Milloin korruptiosta ja vastaavasta on tullut rikollista touhua - sehän on vain hyvävelijärjestelmä ja käytäntö joka puolella, ja sen perusteella EU on toiminut koko ajan.
Miten ne Suomeen perustetut rahanpesufirmat? Suomi on sentään Britaniaa lähempänäkin, ja anonyymirekisterijärjestelmänsä kautta tosi helppoa toimia. Miksi moista toimintaa pitäisi mennä hoitamaan merta edemmäksi?!
Saataisiinko niistäkin firmoista nimilista jossakin vaiheessa?- tarkennusvielä
Niin, unohtui mainita, että tuossa englanninkielisessä Ranskaan liittyvässä uutisoinnissa liittyen tutkinnan aloittamiseen vuonna 2013, puhuttiin juuri poliisien ja rikollisten yhteydestä, yhteistyöstä tähän rahanpesujuttuun.
- epänormaalistanormaaliin
Ai hän on myöntänyt aikaisemmin rikkoneensa ja nyt se oli sitten normaalia toimintaa?!
Vasemmistoliiton ex-kansanedustaja Jaakko Laakso myöntää konsulttitoimintansa rikkoneen Euroopan neuvoston sääntöjä
https://yle.fi/uutiset/3-10174143 - tippuukopaljonpäitä
Mutta todellisuudessahan näyttää tämä Laakso uineen paljon syvemmissäkin vesissä?! Sitä ollaan nyt sitten Mitrokhin aineistossa.
"Kirjassaan Vasemmalta ohi (2007) Alpo Rusi epäili Laakson toimineen Itä-Saksan turvallisuuspalvelun Stasin lähteenä. Vuonna 2003 Jaakko Laakso kertoi Iltalehdessä toimineensa KGB:n konsulttina, kun poliitikot ja virkamiehet tarvitsivat yhteyksiä. Helsingin Sanomat vihjasi kirjoituksessaan, että Jaakko Laakso oli sotkeutunut maanpetturuuteen, mutta Suojelupoliisi ei nostanut syytettä Laaksoa vastaan.[3] Kirjassaan Politiikan julkisivu (2007) Suvi-Anne Siimes epäili, että Laakso ei ollut varsinaisesti agentti, mutta Laakso toimi Neuvostoliiton edun mukaisesti ja antoi mielellään itsestään kuvan Tehtaankadun sisäpiiriin kuuluvana.
Verkkouutiset uutisoi 31. heinäkuuta 2014 Laakson nimi nousi esiin Iso-Britanniassa Churchill Archives Centressä julkaistuissa Mitrohinin arkistossa, jotka käsittelevät KGB:n arkistonhoitaja Vasil Mitrohin lännen tiedustelupalveluille vuotamia agenttien nimilistoja. Aineiston mukaan Laakson koodinimi oli Jan ja hänet oli värvätty KGB:n palvelukseen vuonna 1973.[4]"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jaakko_Laakso
"Eli liikutaan asian ytimessä. Vasilj Mitrokhin - näin kirjoitettuna - oli KGB:n arkistonhoitaja, joka Neuvostoliiton kaaduttua loikkasi länteen melkoisen tietoarkiston kanssa. Ymmärrykseni mukaan näihin tietoihin liittyi myös sittemmin myrkytetyn Litvinenkon tutkimukset, joita rahoitti niin Britanian kuin Espanjankin tiedustelupalvelut liike-elämän kytköksistä Venäjän mafiaan, josta sitten Costa del Solilla aloitettiin putsausoperaatio 2005 12 suomalaisen pidättämisellä. Kymmenen vuotta myöhemmin kerrottiin espanjan syyttäjän laatimasta noin 00 sivuisesta syytekirjelmästä ja joka koski Putinin lähipiiriä, joka liittyi Tambovin mafian johtamiseen Espanjasta käsin.
Mitrohinin arkisto on Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu KGB:n arkistoista paljastettujen asiakirjojen kokoelma. Sen paljastaja Vasili Mitrohin (1922–2004) toimi KGB:n upseerina ja arkistonhoitajana.[1]
Mitrohin sai vuonna 1972 tehtäväkseen organisoida KGB:n ulkomaisten operaatioiden arkiston muuton toiseen osoitteeseen. Mitrohin pääsi muuton yhteydessä käsiksi kaikkiin KGB:n ulkomaisten operaatioiden salaisimpiin asiakirjoihin 60 vuoden ajalta. Hän kiinnostui papereista ja päätti tuoda ne julkisuuteen kopioimalla niitä muistilapuille, jotka hän kuljetti ulos rakennuksesta kenkiensä sisällä. Myöhemmin hän kuljetti asiakirjat paperikopioina muistivihkonsa välissä. Vuonna 1992 hän loikkasi Isoon-Britanniaan arkistonsa kanssa.[1]"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Mitrohinin_arkisto
Miksiköhän nimestä pitää jättää suomeksi k-kirjain pois, jolloin englannin kielisten tietojen etsiminen on hankalaa, jos ei tiedä tätä kirjainvajausta - sama koskee Litvinenkon etunimen kirjoitusmuotoa. No joka tapauksessa - sekin on ollut välttämätöntä jättää kertomatta, että pääosin aineistoa paljastui vasta Mitrokhinin kuoleman jälkeen hänen hallustaan. - euroopanlaajuista
Oli jäänyt 5 pois - siis noin 500 sivuinen syytekirjelmä.
Murhia, kiristystä, huumekauppaa… Putinin lähipiiriä määrättiin Espanjassa etsintäkuulutettavaksi
03.05.2016
Espanjalainen tuomari on määrännyt Venäjän presidentin Vladimir Putinin lähipiiriä etsintäkuulutettaviksi epäiltyinä osallisuudesta vakaviin rikoksiin, kertoo Radio Free Europe/Radio Liberty.
Tuomari Jose de la Matan listalta etsintäkuulutettavista Vladimir Putinin lähipiiriin kuuluvista ihmisistä löytyy Venäjän poliisin, oikeuslaitoksen ja asevoimien johtohenkilöitä sekä liike-elämän ja pankkien johtohahmoja.
Listalta löytyvät henkilöiden väitetään kuuluvan Tambovin ja Malishevin rikollisliigoihin. Listalla löytyviä henkilöitä epäillään salamurhista, murhista, laittomasta asekaupasta, kiristyksistä, petoksista, väärennöksistä, lahjonnasta, huumekaupasta sekä rahanpesusta.
Listalta löytyy muun muassa seuraavat henkilöt:
...
https://www.verkkouutiset.fi/murhia-kiristysta-huumekauppaa-putinin-lahipiiria-maarattiin-espanjassa-etsintakuulutettavaksi-49957/
https://www.verkkouutiset.fi/jattitutkinta-venajan-mafiasta-saattoi-paljastaa-putinin-salaisuuksia-40365/ - rahallasaavaltaa
Ja koska juttu on edennyt nyt Danske Bankin suuntaan ja Viroon, niin ilmeisesti sieltä ovat löytyneet rahoitusväylät, sekä se, että kuka on maksanut kenelle ja mitä.
- qåaäzm
En yhtään ihmettele vaikka aloitus totta eu-suunnitelmasta totta olisikin. Onhan tämä samanlaiseksi diktatuuriksi kehittymässä kuin natsi-Saksa tai neukku olivat. Toisinajattelijat armotta hiljennetään. Tämän sai kokea Janitskin.
- qåaäzm
Hups, yksi totta-sana liikaa.
- Hups-hups
Lykkäät samaa valetta kuin muutkin hölmöt.
EU on äärimmäisen demokraattinen vapaaehtoisten jäsenmaiden liitto. Minkäänlainen diktatorinenkehitys ei ole edes mahdollinen kuin EU-vihaajien valeissa.
Janitskinia ei ole hiljennetty, vaan hän on oikeudessa saamassa tuomion rikoksistaan Suomen lakeja vastaan.
EU:n kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. - qåaäzm
Hups-hups kirjoitti:
Lykkäät samaa valetta kuin muutkin hölmöt.
EU on äärimmäisen demokraattinen vapaaehtoisten jäsenmaiden liitto. Minkäänlainen diktatorinenkehitys ei ole edes mahdollinen kuin EU-vihaajien valeissa.
Janitskinia ei ole hiljennetty, vaan hän on oikeudessa saamassa tuomion rikoksistaan Suomen lakeja vastaan.
EU:n kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.Valhetta lykkäät. Eu suitsii kovalla kädellä kansallismielisten tilejä netissä. YouTubessa esimerkiksi, tai facessa on ajojahti näitä vastaan. Tästä facen pääukko sai vastata taannoin suuressa kuulustelussa, että miksi tuo yhteisö sortaa konservatiiveja. Hän vain nieleksi kun häneltä tivattiin asiaa. Hän myönsi epäsuorasti tai tavallaan, että face on äärivasemmistolaisten kehittämä yhteisö. Siksi isänmaallisia sorretaan siinä. Hän myönsi että Piilaakso on äärivasemmiston vaikutuksen alaisena.
Mikä vaan sattuu olemaan isänmaallista tekstiä, tai aihetta, se tili poistetaan. Rasismin kanssa useimmilla ei ole mitään tekemistä. On vain omaa maata puolustavia sekä haittamaahanmuuttoa vastustavia sivustoja, tahoja tai tilejä, ja niitä eu vainoaa. Saksassa annettaneen 50 miljoonan sakko siitä jos joku iso nettiyhteisö julkaisee kansallismielisten artikkeleita tai juttuja. Näin olen ymmärtänyt. Voitte kiistää etteikö näin tapahtuisi.
Nämä Iljan rikokset ovat isänmaallisia vastaan kehitettyjä ”rikoksia”, että saataisiin toisinajattelijat kuriin. Ehkä hän on jotain rötöksiä tehnyt, mutta nämä rangaistukset joita hänelle vaaditaan, eivät liene missään suhteessa rikosten suuruuteen. Voit kokeilla antaako eu tai Suomen demla kritisoida erästä uskontoa kovin sanoin. Syytä kyllä olisi, mutta kokeile. - qåaäzm
qåaäzm kirjoitti:
Valhetta lykkäät. Eu suitsii kovalla kädellä kansallismielisten tilejä netissä. YouTubessa esimerkiksi, tai facessa on ajojahti näitä vastaan. Tästä facen pääukko sai vastata taannoin suuressa kuulustelussa, että miksi tuo yhteisö sortaa konservatiiveja. Hän vain nieleksi kun häneltä tivattiin asiaa. Hän myönsi epäsuorasti tai tavallaan, että face on äärivasemmistolaisten kehittämä yhteisö. Siksi isänmaallisia sorretaan siinä. Hän myönsi että Piilaakso on äärivasemmiston vaikutuksen alaisena.
Mikä vaan sattuu olemaan isänmaallista tekstiä, tai aihetta, se tili poistetaan. Rasismin kanssa useimmilla ei ole mitään tekemistä. On vain omaa maata puolustavia sekä haittamaahanmuuttoa vastustavia sivustoja, tahoja tai tilejä, ja niitä eu vainoaa. Saksassa annettaneen 50 miljoonan sakko siitä jos joku iso nettiyhteisö julkaisee kansallismielisten artikkeleita tai juttuja. Näin olen ymmärtänyt. Voitte kiistää etteikö näin tapahtuisi.
Nämä Iljan rikokset ovat isänmaallisia vastaan kehitettyjä ”rikoksia”, että saataisiin toisinajattelijat kuriin. Ehkä hän on jotain rötöksiä tehnyt, mutta nämä rangaistukset joita hänelle vaaditaan, eivät liene missään suhteessa rikosten suuruuteen. Voit kokeilla antaako eu tai Suomen demla kritisoida erästä uskontoa kovin sanoin. Syytä kyllä olisi, mutta kokeile.Saksa on yhtä kuin eu, vaikka toisin sanotaan. Se käytännössä määrää tahdin siinä. Ranska myötäilee Saksaa, ja niin tekee Suomi etenkin. Tämä on minun mielipide, eikä teillä ole valtuutta sitä mielipidettä minulta viedä.
- Valehtelet-taas
qåaäzm kirjoitti:
Valhetta lykkäät. Eu suitsii kovalla kädellä kansallismielisten tilejä netissä. YouTubessa esimerkiksi, tai facessa on ajojahti näitä vastaan. Tästä facen pääukko sai vastata taannoin suuressa kuulustelussa, että miksi tuo yhteisö sortaa konservatiiveja. Hän vain nieleksi kun häneltä tivattiin asiaa. Hän myönsi epäsuorasti tai tavallaan, että face on äärivasemmistolaisten kehittämä yhteisö. Siksi isänmaallisia sorretaan siinä. Hän myönsi että Piilaakso on äärivasemmiston vaikutuksen alaisena.
Mikä vaan sattuu olemaan isänmaallista tekstiä, tai aihetta, se tili poistetaan. Rasismin kanssa useimmilla ei ole mitään tekemistä. On vain omaa maata puolustavia sekä haittamaahanmuuttoa vastustavia sivustoja, tahoja tai tilejä, ja niitä eu vainoaa. Saksassa annettaneen 50 miljoonan sakko siitä jos joku iso nettiyhteisö julkaisee kansallismielisten artikkeleita tai juttuja. Näin olen ymmärtänyt. Voitte kiistää etteikö näin tapahtuisi.
Nämä Iljan rikokset ovat isänmaallisia vastaan kehitettyjä ”rikoksia”, että saataisiin toisinajattelijat kuriin. Ehkä hän on jotain rötöksiä tehnyt, mutta nämä rangaistukset joita hänelle vaaditaan, eivät liene missään suhteessa rikosten suuruuteen. Voit kokeilla antaako eu tai Suomen demla kritisoida erästä uskontoa kovin sanoin. Syytä kyllä olisi, mutta kokeile."Eu suitsii kovalla kädellä kansallismielisten tilejä netissä. "
EU ei toimi netissä lainkaan.
" Hän myönsi epäsuorasti tai tavallaan, että face on äärivasemmistolaisten kehittämä yhteisö. Siksi isänmaallisia sorretaan siinä. Hän myönsi että Piilaakso on äärivasemmiston vaikutuksen alaisena. "
Hölynpölyä. Facebook kaupallinen yritys, kuten muutkin nettifirmat. Ne ovat auki kaikille poliittisille suunnille. On myös äärioikeistolaisia verkostoja.
" Voit kokeilla antaako eu tai Suomen demla kritisoida erästä uskontoa kovin sanoin. Syytä kyllä olisi, mutta kokeile."
EU ei puutu uskonasioihin. MIkä on "Suomen demla"?
"Saksa on yhtä kuin eu, vaikka toisin sanotaan. Se käytännössä määrää tahdin siinä. Ranska myötäilee Saksaa, ja niin tekee Suomi etenkin. "
Saksa on EU:n merkittävin jäsenmaa, mutta silti vain yksi jäsen. Sen on saatava jäsenmaiden enmmistö taakseen saadakseen tahtonsa läpi.
Suomi on eri linjoilla mm. EU:n budjetissa sekä Talous- ja Rahaliiton kehittämisessä.
Maahanmuutossa ollaan suunnilleen samoilla näkemyksillä. - qåaäzm
Valehtelet-taas kirjoitti:
"Eu suitsii kovalla kädellä kansallismielisten tilejä netissä. "
EU ei toimi netissä lainkaan.
" Hän myönsi epäsuorasti tai tavallaan, että face on äärivasemmistolaisten kehittämä yhteisö. Siksi isänmaallisia sorretaan siinä. Hän myönsi että Piilaakso on äärivasemmiston vaikutuksen alaisena. "
Hölynpölyä. Facebook kaupallinen yritys, kuten muutkin nettifirmat. Ne ovat auki kaikille poliittisille suunnille. On myös äärioikeistolaisia verkostoja.
" Voit kokeilla antaako eu tai Suomen demla kritisoida erästä uskontoa kovin sanoin. Syytä kyllä olisi, mutta kokeile."
EU ei puutu uskonasioihin. MIkä on "Suomen demla"?
"Saksa on yhtä kuin eu, vaikka toisin sanotaan. Se käytännössä määrää tahdin siinä. Ranska myötäilee Saksaa, ja niin tekee Suomi etenkin. "
Saksa on EU:n merkittävin jäsenmaa, mutta silti vain yksi jäsen. Sen on saatava jäsenmaiden enmmistö taakseen saadakseen tahtonsa läpi.
Suomi on eri linjoilla mm. EU:n budjetissa sekä Talous- ja Rahaliiton kehittämisessä.
Maahanmuutossa ollaan suunnilleen samoilla näkemyksillä.Poliitikot vaikuttavat netin sisältöön. Myös eu:n poliitikot, etenkin punavihreät sellaiset pyrkivät niin tekemään.
Kaupallinen ja kaupallinen, mutta äärivasurit ovat todennäköisesti (ainakin suvakit ovat sen luoneet) sen facen luoneet. Itse pomo tunnusti että Piilaakso on vahvasti kallellaan äärivasemmalle. Ei tämä pomo ole muu kuin suvakki, ja suvakit tunnetusti ovat valtaosaltaan vasureita.
Erästä maanosaan leviävää uskontoa hyysätään kaikin tavoin, ja eu tällä tavoin tavoin puuttuu siihen uskontoon. Kristinusko se ei ole, ja sitä saa pilkata ilman rangaistuksen pelkoa surutta. Meneppä pilkkaamaan erästä ämmällä alkavaa ukkoa, niin saat kyseisen uskonnon vihat, sekä demlan niskaasi. Suomikin kuuluu eu:hun, ja sen lait ovat suhteellisen yhteneväiset Saksan vihapuhelainsäädännön kanssa, tosin lievempänä. Vai ei eu puutu uskontoon? Pötyä.
Googleta tämä kommunistien perustama demla, niin tiedät enemmän. - Anonyymi
Tämä M:llä alkava ukko näki unia, siis Muhammed, eikä niitä merkitty muistiin, vaikka hänellä oli oma kirjurikin. Muhammedin kuoleman jälkeen sitten jotkut tahot vaativat tätä kirjuria kirjoittamaan nämä unet, joihin sitten Koraani perustuu, mutta kävikin niin, että joku ei hyväksynyt kirjurin kirjoittamia unia, vaan ne väänneettiin Koraaniin sitten uusiksi. Kaikesta päätellen M:llä alkavalla jumalhahmolla on yhtä vähän tekemistä islamin kanssa kuin J-nimisellä on kristinuskon kanssa, koska hänen alkuperäiset opetukset kirkko oli määrännyt hävitettäväksi jo 300-luvulla (tuominnut siis Jumalansa tai vähintäinkin Jumalan ainoan pojan) harhaoppiseksi. Ne löytyivät noin 1700 vuotta myöhemmin sinetöidyistä saviruukuista autiomaan hiekasta, ja sieltä selvisi, että - kuinka ollakaan - Jeesuksella olikin kaksoisveli. 700-luvulle asti kristinusko ja islam olivat sama uskonto, mutta islamissa Jeesus on heidän tärkein messias kun taas kristinuskossa ristille kuollut harhaoppiseksi tuomittu Jumala.
- Anonyymi
Ja täsmälleen sama taho on tehnyt kummatkin - toiselle puolen islamin ja toisella puolelle kristinuskon ja kaiken vain pelkkään vallankäyttöön, ja jos koska niin nyt sitä on tarvittu.
- kieronvääränpalvelijat
Nyt päätetään, että kuuluuko Suomi Venäjälle vai eikö kuulu. Siitä sopivat Trump ja Putin ja Niinistö poistaa vastuunsa kuin Tarja Halonen konsanaan lautaskiistan yhteydessä, kun EU-osallsituminen vietiin pois presidentiltä ja annettiin pääministerille, josta sitten koko EU-suhmurointi sai vauhtia. Ja kansa ilkkui, että Tarjaa vaan titutti, kun ei pääse EU-kokouksissa valokuvaan. Just niin ihmiset ovat tästä prosessista ymmärtäneet. Suomen viralliseen liittämiseen venäjään antaa mahdollisuuden uusi perustuslaki, eikä siihen ole Suomen kansalla nokan kopauttamista, koska EU:iin kuuluminen lisäpykälineen liitettiin perustuslakiin, ja on olemassa vastaavasti EU:n perustuslaki, Lissabonin sopimus. Riittää kun EU luovuttaa Suomen eteenpäin ja tekee vaikkapa vaihtokaupan Ukrainen kanssa.
"EU ei parhaillaan ole yhtenäinen eikä tarpeeksi vahva toimija kansainvälisessä politiikassa, sanoo presidentti Sauli Niinistö Ilta-Sanomien haastattelussa (siirryt toiseen palveluun).
Tämä lisää Niinistön mukaan riskiä siihen, että Venäjä ja Yhdysvallat pyrkivät sopimaan Eurooppaa koskevia asioita kahdenvälisissä neuvotteluissa.
– Yhdysvaltojen ja Venäjän on käytävä kahdenvälistä keskustelua, mutta niillä ei voi puuttua Eurooppaa koskeviin asioihin ohi Euroopan. Sellaiseen on riski kasvanut, koska EU ei ole yhtenäinen eikä tarpeeksi vahva toimija kansainvälisessä politiikassa.
Presidentit Vladimir Putin ja Donald Trump tapaavat Helsingissä runsaan viikon kuluttua.
Niinistön mukaan suurvaltojen on hyvä keskustella kahden kesken, mutta hän sanoo olevansa huolissaan siitä, että maailma kaksinapaistuu ja kansainvälinen politiikka henkilöityy.
Lehden mukaan Niinistö on Helsingin huipputapaamisen suhteen kuitenkin optimistinen. Niinistö soisi esimerkiksi aseistariisunnan nousevan presidenttien keskustelunaiheeksi."
https://yle.fi/uutiset/tuoreimmat
Voiko mitään hullumpaa enää Suomen presidentin suusta kuulua?! Kun EU ei ole tarpeeksi sitä tai tätä, niin ne voi siellä sillätavalla vaan päättää kahdestaan meitä koskevista asiosita.
Minkälaiselle instanssille Suomi on lahjoittanut itsensä perustuslailla, jos ulkopuolelta trumpit ja putiinit tulevat vaan sanomaan, että mitä meidän pitää nyt sitten tehdä?!
Vittu, kun tympii tää kansankusetus.
Ja tähän liittyvät historialliset taustat sitten katsottiinkin paremmaksi sensuroida, jotka kovalla työllä siihen eilen kirjoitin. ja tämä tiedon seunsurointi juuri mahdollistaa sen, ettei ihmisille synny mitään kokonaiskuvaa totuudesta.- viimeinenottelu
Täysin vastaava tilanne kuin Espanjassa Valencian suhteen - siis Barcelonan seudun. Kyseinen alue, joka oli jo Putin johtoisen Tambovin mafian hallussa, koitti väistää rikosoikeudellista vastuuta itsenäistymisyrityksillä, ja miten ollakaan pääagitaattori loikkasi Suomeen kuin entinen Marbellan kaupunkijohtaja venäläisen miehensä kanssa, kun alkoi Costa del Solin vastaava putsaus jo vuonna 2005. Mutta Suomen luovutus Venäjälle on jopa helpompi operaatio kuin Valencian johtajien yritykset väistää oikeutta itsenäistymisspyrkimyksillään - siellä on jopa 700 kaupunginjohtajaa korruptiotutkinnassa kaikesta muusta puhumattakaan. Sitä hätistellään nyt oikein urakalla petoja luolista.
Joo, saa taas sensuroida, ettei vaan kukaan pysy kärryillä siitä, mitä todellisuudessa tapahtuu. - euvihaajilleapu
Kaikesta päätelleen Suomi on jo niin syvällä, ettei siitä ole edes putsattavaksi - kaikki omaisuus tietysti on jo varmuuden vuoksi etukäteen kupattu omiin ja kavereiden taskuihin, mutta onhan venäläisillä jo maat ja ties mitä kaikkea muuta - ainakin jopa Kelan toimitalokiinteistöt.
- Taas-naurattaa
On pötyä kerrakseen.
Täytyy olla pahasti kieroutunut luonne, että tuollaista lykkii. - olihyväidea
Siinäpä se - saataisiinkohan, jos tämä luonne oikaistaisiin, niin korjattua myös kaikki vinoon mennyt Suomessa ja Danske Bankissa ja Nordeassa ja Sonerassa ja ministeriöissä ja valtionfirmoissa ja pankkikriisissä 90-luvulla ja EU:ssa ja perustuslaissa, sekä poikkeustilassa mutta myös Aarniossa ja Suomen poliisijohtoisessa huumekaupassa mutta myös poliisijohtajien pidätyksen suhteen - Ulvilan tapaukselle sillä olisi mitään toiveita? Yleensä kaikkea tuota on ehdotettu korjattavaksi minun lääkityksellä, mutta jos luonnesuoristusterapia auttaisikin paremmin?
- suomisiistiksi
Saisikohan sillä korjattua myös nämä Suomen presidentinlinnan ongelmat?!
https://www.iltalehti.fi/uutiset/2015051019663504_uu.shtml - pititarkistaa
Näemmä tuo 33 vuotta avainasemassa ollut Kalela on siirtynyt Tallinnaan vasta vuonna 2005.
- suomineitoparka
Toisin sanoen ainakin vuoteen 2005 asti Suomi on ollut suorassa KGB-johdossa, ja niinpä ei olekaan sattuma, että Suomen pankkikriisi ajoittuu täsmälleen samaan aikaan kuin kaatui Neuvostoliitto ja sieltä katosi miljoona kiloa venäläisten kultaa. Wikipedian mukaan väitetään, että KGB-avusteisesti. Eikä tätäkään tietysti olisi tapahtunut, jos minä pitäisin lääkitysken kohdillaan tai vähintäinkin söisin edes foliohattuni. Voi Suomi parkaa, kun onkin pitänyt rankaista yhdellä tällaisella kansalaisella!
- juueiolisitapahtunut
Sen kullan sanottiin kadonneen Viron kautta, ja koska EU:ssa toimi tämä henkilö, niin oletan, että tieto löytyy tästä Siim Kallasista kertovasta wikipedia linkistä:
"Toukokuussa 2004, Viron liityttyä Euroopan unioniin, Kallas nimitettiin maansa ensimmäiseksi EU-komissaariksi. Hän toimi saman vuoden marraskuuhun asti, Prodin komission loppuajan, talous- ja raha-asioista vastaavana komissaarina. Barroson komission aloitettua toimintansa Kallasin vastuualueiksi tulivat hallinto, tilintarkastus ja petosten torjunta. Hän toimi lisäksi komission varapuheenjohtajana. Hän jatkoi komissaarina myös Barroson helmikuussa 2010 alkaneella toisella puheenjohtajakaudella. Hän toimii liikenneasioista vastaavana komissaarina sekä komission varapuheenjohtajana.[2]"
No asiaa ei ollutkaan tuossa, vaan se löytyi - tai ei se vaan - ajatelkaa 10 MILJARDIA! - summa toisaalta, mutta tämä ei ole se mistä puhuin. Kallas toimi siis myös tilintarkastajana - näistä tileistä tuli myöhemmin ongelmia, siis EU:n tileistä. Mutta sitten oli Virossakin ongelma.
"Kallasin syytteet liittyvät Pohjois-Viron pankin PEP:n kymmenen miljardin euron lainaan, jonka se antoi sveitsiläiselle energiayhtiölle. Kallas johti tuohon aikaan Viron keskuspankkia, joka suositteli sopimusta ja takasi lainan. Se jäi kuitenkin PEP:ltä saamatta takaisin.
Kallasin syyte virka-aseman väärinkäytöstä on kaatunut kertaalleen oikeudessa, mutta asia on sittemmin avattu uudelleen."
Ajatelkaa, ja Danske Bankin rahanpesujutussa puhutaan sentään vain 7,5 miljardin summasta!! Hups keikkaa, joku hyötyi 10 miljardia - onneksi ei ollut tuolloin vielä Luxemburgin rahastoa korvausten maksuun ja meidän takauksilla, kuten nyt kävisi.
https://yle.fi/uutiset/3-7133067
Hän tietää, kirjoitettu 2.10.2011:
"Monien muiden joukossa Timtshenko sijoitettiin "länteen", turvaamaan "liiketoimien" sujumisen. Siim Kallas Brysseliin ohjaamaan "systeemiä" oikeaan suuntaan. Kallas on yleensäkin sijoitettu aina sellaisiin asemiin, josta pian aukeaa herkullisia mahdollisuuksia. Hyvänä esimerkkinä esim. se Bank of Estonia:n pääjohtajan pesti 90-luvulla. Ja nyt Barroson kanssa kimpassa v.2004 alkaen.
Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin lähitulevaisuudessa on sitten odotettavissa yleinen hämmennys "Mihin kaikki ne rahat katosivat" - heh - toivotaan nyt sitten ettei kansa ole niin häpeämätöntä, että taas syyllistyttäisiin poliittisiin ajojahteihin."
Tai niinkuin venäläiset sen ilmaisevat: kala mätänee päästä alkaen.
Aikoinaan sen huomasi Neuvostoliitossa:
88-89, kun Berliinin muuri ei vielä ollut "murtunut", niin korruption havaitsi esim. siitä kun yksityinen yritys tai Joint Venture sai 100'000'000 rbl "lainan" pankista(valtion) antamalla1000$ pankinjohtajalle. Painokoneet kävivät yötäpäivää.
90-91 oli tilanne mennyt siitä jo kovasti eteenpäin, oli keksitty ns. sivutyöpaikat. Liiketoimintaa helpotti kovasti kun omilla palkkalistoilla oli sivutoimisesti esim. tullijohtaja, poliisijohtaja ja muutaman hyödyllisen valtionyrityksen johtajat.
Vasta n.91 ns. järjestäytynyt rikollisuus huomasi että "laillisella" liiketoiminnalla ansaitsee paremmin kuin huumausainella, prostituutiolla, suojelulla jne. Siitä alkoikin sitten sen siirtyminen esim. metallikauppaan, valuuttahuutokauppoihin jne.
Ja sitten oli ne "yksityistämiset" - rahat moskovasta ja eikun ostamaan... Esim Tallinnassa Hotelli Viru:n osti suomalainen porukka hintaan 20'000 FIM , lisäksi kuluihin pitää kyllä laskea yksi Mersu, joka meni lahjuksena..... Paikalliset osasivat toki tehdä "ostoksensa" paljon tuota edullisemmin.
Kun itse tuli noita aika läheltä seurattua, niin olen vähän sillä kannalla että korruptio voi aina lisääntyä. On ihminen senverran kekseliäs."
No kun rahaa on, niin ne osti lopulta koko Euroopan. Jos hän kertoi siitä kullasta?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksandr_Litvinenko
No ei ollut täälläkään. Entä - kun kerran kyseessä oli Menatep-pankki, löytyykö sieltä? Nyt mä muistan, se liittyi Hodorkovskiin!
https://fi.wikipedia.org/wiki/Bank_Menatep
"On epäilty KGB:n suojelleen Hodorkovskia ja Menatepin auttaneen Neuvostoliiton valuutta- ja kultavarantojen tyhjennyksessä, jossa katosi tuhat tonnia kultaa. [3]"
Sieltä löytyy myös Yukosin öljy-yhtiön nimi, jonka rahanpesun väitettiin liittyneen Costa del Solilla 12 suomalaisen pidättämisellä alkaneeseen operaatioon Ballena Blanca 2005. - eisaapuhua
Laitoin mahdollisimman paljon yhteen viestiin, niin on sitten helpompi sensuroida, kun se Gennadi Timithsenko on suomalainen, ihan kuten on myös Elena Elisabeth von Messing.
- hoito-ohje
Ja nyt kaikki ottamaan runsaasti lääkettä, kumartamaan aurinkoon ja hokemaan, ei ole totta, ei ole totta, ei ole totta!
- muistotkokultaantuu
Varmasti hekin kumartavat aurinkoon, mutta hokevat meidän sijasta, se on totta, se on totta! Ja onko se mikään ihme, että kaikki miljardöörit tapaavat maailman parhaassa maassa Suomessa!
"Vladimir Putin joutui kertomaan tv-kameroiden edessä ystävyyssuhteestaan salaperäiseen suomalaismiljardööriin Gennadi Timtshenkoon.
- Kaikki mikä liittyy hänen bisnesintresseihinsä, se on hänen oma asiansa. Minä en ole koskaan niihin sekaantunut enkä aio sekaantua. Toivon myös, ettei hän ksokaan työnnä nenäänsä minun asioihini, Putin vastasi.
Hän kuitenkin myönsi tuntevansa Timtshenkon jo 1990-luvun alkuajoilta.
Putinin mukaan juuri noihin aikoihin liittyy myös se, miksi Timtshenko päätti ryhtyä hankkimaan Suomen kansalaisuutta. Venäjän pääministerin mukaan syynä oli muun muassa se, ettei Venäjällä vieläkään ole viisumivapautta Euroopan unionin kanssa."
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000435923.html
https://www.verkkouutiset.fi/kohukirjassa-putinin-rahoista-kerrotaan-myos-suomi-yhteyksista-26305/
Voi, voi kultainen 90-luku, pankkikriisi ja Suomen kansan joukkomurha! - lopetalääkitys
Taas-naurattaa kirjoitti:
On pötyä kerrakseen.
Täytyy olla pahasti kieroutunut luonne, että tuollaista lykkii.Mites ajattelit siirtää ne venäläiset nyt rahoineen takaisin itärajan taakse, ja saada oman maasi takaisin? Vai onko sillä niin väliä?
- nallekarhuntapaan
Voi miten näistä tuleekaan mieleen kultainen 70-luku ja vasemmistoaate - Nordeasta ja Danske Bankista - Nalle Björn Wahlroos. Kaikki on niin kivasti puhaltaneet samaan hiilokseen, ja miten Suomen Leijona muuttui Karhuksi kertaheitolla, mutta kuitenkin pitkällä suunnitelmalla!
https://fi.wikipedia.org/wiki/Björn_Wahlroos
"Tuore kirja kuvaa Björn Wahlroosin viisi vuotta kestänyttä vasemmistokautta hyvin aktiiviseksi ajaksi. Wahlroos oli muun muassa vuonna 1970 pidätettynä Persian shaahin vastaisesta protestoinnista ja niskoittelusta poliisia vastaan. Wahlroos nähtiin usein kadulla vastustamassa Vietnamin sotaa ja vaatimassa yliopistoihin demokratiaa.
Björn Wahlroos - Epävirallinen elämänkerta -kirjassa kerrotaan, että Wahlroos oli jo aiemmin 16-vuotiaana ollut aktiivinen ruotsinkielisessä teinien koululaisliitossa ja teki puhujamatkoja yhdessä samanikäisen Leif Salménin kanssa. Vasemmistokaksikon aika teinipolitiikassa päättyi nopeasti, kun RKP-henkiset opiskelijat syrjäyttivät heidät teiniyhdistyksen johdosta. Wahlroos jatkoi teinipolitiikasta Suomen Kansan Demokraattisen Liiton (SKDL) pariin. Hänet laskettiin mukaan niin sanottuihin vähemmistökommunisteihin, joita kutsuttiin myös stalinisteiksi ja taistolaisiksi.
Kirjan mukaan syyskuussa 1973 Wahlroosin suunta muuttui. Hän piti puheen ruotsinkielisen kauppakorkeakoulun, Hankenin, opiskelijaedustustossa. Wahlroos ilmoitti, ettei ollut enää kommunisti. "
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kirja-wahlroos-jatti-kommunismin-kun-herrahissi-kutsui/2335208
Katinkontit, hän on ollut aatteelleen uskollinen koko ajan - keinot vain ovat monet.- kunniavieras
"Wahlroos arvioi marraskuussa 2016 pian Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkeen, että presidentiksi valittu Donald Trump tulee olemaan hyväksi Yhdysvaltain taloudelle ajaessaan veroleikkauksia ja sääntelyn purkamista. [35] "
Kyllä kai Björn Wahlroos on myös tulevassa presidenttitapaamisessa paikalla?
- moraalinperänpitäjät
Pohjolan rohkeat viikingit on tunnettuja jo Etelä-Euroopassa asti:
"Ryöstelevät viikingit" – Nordeaa ja Danske Bankia syytetään eläkeläisten huijauksista Aurinkorannikolla
Kymmenet Espanjan Aurinkorannikolla asuvat eläkeläiset väittävät joutuneensa Nordean ja Danske Bankin huijauksen uhriksi. Eläkeläiset luulivat välttelevänsä veroja, mutta moni menettikin rahansa. Nyt koditkin ovat jo uhattuina. Pohjoismaisia pankkeja kutsutaan lomaparatiisissa ”ryösteleviksi viikingeiksi”.
talous 7.10.2015
https://yle.fi/uutiset/3-8359064
Lukekaahan häikäisevä raportti suomalaisesta rehellisyydestä ja pohjoismaalaisesta kunniasta.- kansalaisuusvaihtoon
Brysselin kohdallako se raja kulkee - vai missä? suomalainen löytyy joka johtopaikalta EU:ssakin - ja mitä pohjoisemmaksi tullaan, niin sitä törkeämmäksi kaikki muuttuu, ja kansalaisia pidetään lähinnä pilkkana. Mutta että pitää mennä rötöstelemään vielä maallekin. Häpeän olla suomalainen.
- selkäseinäävasten
Miksi tällaisen on annettu vain jatkua ja jatkua? Koska nähdään, että nämä finanssikriisin tekijät, joiden velkoja tavalliset ihmiset ovat joutuneet pääomittamaan pankeille, etteivät roistot itse menettäneet rahojaan, joutuvat edesvastuuseen tekemisistään - muistaen hyvin Suomenkin 90-luvun ihmisten, firmojen ja asuntojen ryöstön.
NORDEA huijasi ihmisiltä 150 miljoonaa merenneitoon...
Yle TV1, ensiesitys maanantaina 12.10.2009 kello 20:00
Kuulutusteksti: ”Nousukauden aikana suomalaiset pankit kauppasivat sijoittajille ’pääomaturvattuja’ joukkovelkakirjalainoja. Harva ymmärsi, että pankkikielessä pääomaturva ei kuitenkaan tarkoita pääoman olevan turvassa. MOT kertoo nyt tarinan pankista, sen asiakkaista ja Merenneidoksi nimetystä lainasta, jonka koko pääoma katosi finanssikriisin myötä taivaan tuuliin.”
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/10/19/merenneito-ja-nordean-pojat-kasikirjoitus
Vittu, pääoma ei katoa mihinkään, se vain siirtyy jonkun toisen taskuun, ja kerätään kansalta uusina pankkitukina. - tapelkaasaattepullaa
Mutta sanotaan niin, että Panamaan rekisteröity espanjalaisnaisten nimiä hyväksikäyttäen tehty ja Kailajärven nimiin laitettu WinCapita, WinClub alkujaan Virosta alkanut laukkavedonlyönti GiiClub, jota Suomen valtionsyyttäjä vertasi kansainvälisyydessään itse Bernad Madoffin huijaukseen, oli jo kaiken huippu rahanpesussa, mutta kovin ollaan oltu siitä hiljaa. Sisäministeriöllä oli kova työ tehdä siitä pyramiidihuijaus ennen kuin Luxemburgissa ollut serveri pysäytettiin vaikka painostus oli ulkomaisista poliisivoimista ollut jo vuoden ajan. Tämän jutun totuus on varmasti yksi niitä tiukimmin varjeltuja salaisuuksia suomalisilta. Mutta kaikki perustuu siihen, että suomalaiset pystytään pitämään koko ajan riittävän tyhminä.
- vihataankaikkia
Ja sama suomeksi suomalaisille, mutta ennen kaikkea sinulle, joka käytät typerästä koko ajan sanaa EU-vihaaja.
https://www.youtube.com/watch?v=AELcZLh8BX0 - Taas-naurattaa
Miksi kiellät olevasi EU-vihaaja, vaikka koko ajan lykkäät EU:n syyksi asoita, joiden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Mikä muu olet, kuin valeita syytävä EU-vihaaja? - hänelläpahaangsti
Ei niin kun mennyt perille, tai et sitten edes lukenut. Veikkaan ensimmäistä suuremmalla todennäköisyydellä. Mutta näitä tositositosikoviasuomalaisia Alatalo juuri kuvaa, mutta tuo EU-propaganda on aika ristiriitainen tähän, joten epäilenkin uusnatsin olevan liikkeellä - klanipää , niittinahkatakki, eikä korvien välissä mitään muuta kuin viha-sana mihin sen nyt saakin sitten sopimaan.
- johistoriaa
Eurokraattien vallankaappaus päättyy vielä kyyneliin
Julkaistu: 13.11.2011
https://www.is.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-2000001731966.html
Seitsemän vuotta sitten.- junanmatkasta
Onhan se merkillistä, että ihan asiantuntijoistakin tulee tällaisia EU-vihaajia, vai mitä? Vihaahan se on jos puhuu totuuksia, eikö vain? Kummallista, kun he näkevät tämän etenevän myös tallomalla demokratia ja likaisella pelillä? Missä nyt on se rauha ja rakkaus?!
Edellä olevasta linkistä:
"Kansainvälisten suursijoittajien neuvonantajat ovatkin yhä useammin tarkastelleet raporteissaan Euroopan kriisin muuttumista "pelkästä" talous- ja velkakriisistä yhä selvemmin myös yhteiskunnalliseksi kriisiksi.
Kriisin uusista ja arvaamattomista yhteiskunnallisista riskeistä ovat kirjoittaneet esimerkiksi analyysiyhtiö GaveKal Researchin perustajiin kuuluva ranskalaisekonomisti Charles Gave, analyysiyhtiö Lombard Street Researchin veteraaniekonomistit Brian Reading ja Leigh Skene sekä ranskalaispankki Societe Generalen strategikaksikko Albert Edards ja Dylan Grice.
Heidän tekstiensä näkökulmat vaihtelevat suuresti, mutta yksi keskeinen johtopäätös on yhteinen: europäättäjät leikkivät tulitikuilla rutikuivan ruutitynnyrin äärellä.
Eurokratiassa tarkoitus
pyhittää likaiset keinot
GaveKalin ennakkoluulottomista ja kriittisistä analyyseistään arvostettu ekonomisti Charles Gave on verrannut euroalueen ja EU:n eurokratiaa ammoisen Neuvostoliiton "hirviömäiseen teknokratiaan".
Jo ennen velkakriisiä euron rakennevioista ja kriisin maaperää muokanneista rahaliiton tasapaino-ongelmista kriittisesti kirjoittanut Gave esittää Neuvostoliitto-vertauksen tosissaan eikä vain vitsinä.
Hänen mukaansa eurokraatit ovat niin sitoutuneita "hyvän tarkoituksensa" – liittovaltion – tavoitteluun, että he ovat ennen kriisiä ja kriisin kuluessa rikkoneet tämän "hyvän tarkoituksensa" nimissä yhden sopimuksensa ja lupauksensa toisensa perään.
Saman "hyvän tarkoituksen" saavuttamiseksi eurokraatit ovat Gaven mukaan toistuvasti rikkoneet euromaiden kansalaisten demokraattisia oikeuksia.
Gaven mukaan eurokratiassa tarkoitus näyttää pyhittävän likaisetkin keinot. Hän viittaa kuitenkin Euroopan historiaan, ja arvelee, etteivät Euroopan kansat tälläkään kerralla alistu hallintokoneiston mielivaltaan vaan ennen pitkää demokratia ottaa vallan takaisin eurokratialta."
-------------------------------------------
Tällaista oli siis jo vuonna 2011 asiantuntijoiden mukaan. Mutta Suomen oli tarpeellista oikein perustuslain voimin saada Suomi Euroopan Unioniin kuuluvaksi ja turvata tietysti poliittinen päätöksenteko kävelemällä demokratian yli lakiin tehdyllä Hitlerin mentävällä porsaanreiällä vallan saamiseksi. On nyt voimassa, ja johon liittyy myös perusoikeuksien rajoittamismahdollisuus. Mutta mikä on motiivi, Timo Soini? - historianhavinaa
Mutta on tämäkin mielenkiintoinen uutinen historian syövereistä 19 vuoden takaa!
Ja tässä sitten Kansanpuolue EPP:n uutisointia vuodelta 1999.
"EPP pyrkii laajenemaan nimenmuutoksella
Euroopan konservatiivisten ja kristillisdemokraattisten puolueiden yhteinen parlamenttiryhmä EPP (European People's Party) uusii kasvojaan. Suurimmaksi ryhmäksi nousseen EPP:n nimi aiotaan muuttaa.
Espanjan Marbellassa kokoontuneet EPP-puolueiden puheenjohtajat pohtivat ehdotusta, jonka mukaan EPP:n nimeen lisättäisiin demokraattisia liittolaisia koskeva maininta. Silloin sen siipien suojaan mahtuisi paremmin muidenkin kuin EPP-puolueiden parlamentaarikkoja, kuten esimerkiksi Ranskan vanhat gaullistit.
EPP aikoo myös poistaa ohjelmistaan kaikki federalistiset Euroopan yhdysvaltoihin viittaavat maininnat. Kokoukseen osallistunut Kokoomuksen puheenjohtaja Sauli Niinistö kuvaili uutta ajattelua selväksi myönnytykseksi niiltä, jotka ovat olleet selvimmin liittovaltioajattelun takana.
Niinistö toimii nykyisin Euroopan demokraattisen unionin (EDU) puheenjohtajana. Järjestö kattaa paljolti samat konservatiiviset ja kristillisdemokraattiset puolueet kuin kattopuolue EPP. Sen vuoksi niiden yhdistäminen on ollut pitkään esillä.
Marbellassa kypsyteltiin mallia, jossa EPP tulisi EDU:n jäseneksi. Niinistön mukaan myös EDU:n luonnetta muuttava ratkaisu olisi mielenkiintoinen. Siitä käydään kuitenkin vielä jatkokeskusteluja.
EPP haluaa enemmän komissiopaikkoja..."
STT-IKK
9.7.1999
http://vanha.verkkouutiset.fi/arkisto/A
Ja tuon EDU-asian sitten Niinistö hoitikin saaden EPP:n kunniapuheejohtajan arvon:
"Tärkeä vaihe EPP:n historiassa tapahtui 1990-luvun loppupuolella kun Sauli Niinistö neuvotteli Euroopan demokraattien unionin (EDU) puheenjohtajana puolueen sulautumisen EPP:hen. Lokakuussa 2002 EDU:n toiminta loppui virallisesti, kun puolue tuli osaksi EPP:tä Estorilissa Portugalissa järjestetyssä tilaisuudessa. Niinistö valittiin tunnustuksena toimistaan EPP:n kunniapuheenjohtajaksi samana vuonna."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Euroopan_kansanpuolue
Edelleen järkeeni ei mahdu, että miten Suomen poliitikot ovat voineet istua samaan aikaan kahdella pallilla - olla Suomen kansan valitsemia edustajia ja toisaalta toimiakin vieraan maattoman puolueen nimissä, josta Suoman kansalla ei ole ollut mitään tietoa, eikä ole edelleenkään. Vaikka Euroopan Unioni on EPP-puolueen luomus, niin se on todellisuudessa ollut vain joidenkin yksityishenkilöiden keino tehdä vallankaappaus Euroopassa ja ottaa poliittinen valta ja alistaa Euroopan kansalaiset pyörittämään itselleen rahasampoa.
- UnionFan
On aina mielenkiintoista todeta, miten heikot tiedot EU-vihaajilla on ylipäänsä kaikesta.
EU-vihaaja: "Edelleen järkeeni ei mahdu, että miten Suomen poliitikot ovat voineet istua samaan aikaan kahdella pallilla - olla Suomen kansan valitsemia edustajia ja toisaalta toimiakin vieraan maattoman puolueen nimissä, josta Suoman kansalla ei ole ollut mitään tietoa, eikä ole edelleenkään. "
On täysin normaalia toimia samaan aikaan kansallisissa ja kansainvälissä tehtävissä. Kyse on sekä omista valinnoista, että muiden luottamuksesta.
EDU toimi täysin julkisesti ja laillisesti Euroopan oikeistopuolueiden yhteistyöelimenä. Niitä oli ja on edelleen kaikilla poliittisilla suuntauksilla.Ne toimvat EU-parlamentissa monikansallisina ryhminä.
"Vaikka Euroopan Unioni on EPP-puolueen luomus, niin se on todellisuudessa ollut vain joidenkin yksityishenkilöiden keino tehdä vallankaappaus Euroopassa ja ottaa poliittinen valta ja alistaa Euroopan kansalaiset pyörittämään itselleen rahasampoa. "
Hölynpölyä. EU on Euroopan valtioiden vapaaehtoinen yhteenliittymä, joka on kehittynyt monien vaiheiden kautta jäsenvaltioiden yhteisillä päätöksillä.
EU-vihaajien heikko ymmärrys ja typerät valeet eivät sitä asiaa muuta miksikään.- olemmekurimuksessa
EPP ei ole Euroopan unionin ryhmittymä, vaan oma puolueensa, jonka juuret menevät teollisuudessa aina 20-luvulle asti, mutta EPP:llä on EU:ssa oma ryhmittymänsä nyt, jolla on kaikki valta. EPP on myös luonut Euroopan Unionin yksityshenkilöiden kautta. Ilmeisesti et tiedä, että EPP ei ole vain Euroopan Unionin poliittinen ryhmä ja parlamenttijakauma kuten edellä väität?
"On täysin normaalia toimia samaan aikaan kansallisissa ja kansainvälissä tehtävissä. Kyse on sekä omista valinnoista, että muiden luottamuksesta."
EPP-puolue ei ole mikään kansainvälinen tehtävä, vaan oma puolueensa - aivan kuten Suomessa olisi kansanedustaja tai ministeri kuulunut toisen maailmansodan aikana Suomen hallitukseen ja eduskuntaan ja vastaavasti kuulunut natsi-Saksan Hitlerin kansallissosialistiseen puolueeseen jäsenenä, ja käynyt Hitlerin kokouksissa ottamassa ohjeet, että mitä Suomessa tehdään. Tai käytiinkö?Mistä minä tiedän, että jos tämä tapa on jo sieltä lähtöisin, mutta hyvin se on salattu kansalaisilta - jos jo silloin - niin myös tänä päivänä.
Ministerikokoustamisen EPP:ssä on ollut jo vuosikaudet ja jo ennen kuin EPP:n luomat instanssit ovat olleet edes osa Euroopan Unionia. EPP puolueena toimii siis täysin erillisenä Euroopan Unionista, vaikka sen tärkeä kokous on aina ollut noin paria tuntia ennen virallista EU-kokousta, jossa on sovittu jo tulevan EU-kokouksen päätökset valmiiksi. Näin tämä EU-järjestelmä tuli sitten lopulta kokonaan EPP:n haltuun.
Ja tässä edellä on nyt sitten se, että miten se syntyi yhteisellä päätöksellä, kuten tämä typerä eufanittaja edellä selittää. Ja lyönpä millistä vetoa, että kohta näitä yhteisesti syntyneitä päätöksiä tullaan laajemminkin ihmettelemään, että mikä oli ollut vauhdinantajana - pelkkä typeryys, korruptio vai uhkailu ja rikollinen toiminta kuten kiristys?
Mutta se demokratia yhteisistä päätöksistä loppuikin sitten EPP:n saadessa kaiken vallan Lissabonin sopimuksella 1.12.2009, kun oli saanut tahtonsa läpi. - euroopanperinteet
olemmekurimuksessa kirjoitti:
EPP ei ole Euroopan unionin ryhmittymä, vaan oma puolueensa, jonka juuret menevät teollisuudessa aina 20-luvulle asti, mutta EPP:llä on EU:ssa oma ryhmittymänsä nyt, jolla on kaikki valta. EPP on myös luonut Euroopan Unionin yksityshenkilöiden kautta. Ilmeisesti et tiedä, että EPP ei ole vain Euroopan Unionin poliittinen ryhmä ja parlamenttijakauma kuten edellä väität?
"On täysin normaalia toimia samaan aikaan kansallisissa ja kansainvälissä tehtävissä. Kyse on sekä omista valinnoista, että muiden luottamuksesta."
EPP-puolue ei ole mikään kansainvälinen tehtävä, vaan oma puolueensa - aivan kuten Suomessa olisi kansanedustaja tai ministeri kuulunut toisen maailmansodan aikana Suomen hallitukseen ja eduskuntaan ja vastaavasti kuulunut natsi-Saksan Hitlerin kansallissosialistiseen puolueeseen jäsenenä, ja käynyt Hitlerin kokouksissa ottamassa ohjeet, että mitä Suomessa tehdään. Tai käytiinkö?Mistä minä tiedän, että jos tämä tapa on jo sieltä lähtöisin, mutta hyvin se on salattu kansalaisilta - jos jo silloin - niin myös tänä päivänä.
Ministerikokoustamisen EPP:ssä on ollut jo vuosikaudet ja jo ennen kuin EPP:n luomat instanssit ovat olleet edes osa Euroopan Unionia. EPP puolueena toimii siis täysin erillisenä Euroopan Unionista, vaikka sen tärkeä kokous on aina ollut noin paria tuntia ennen virallista EU-kokousta, jossa on sovittu jo tulevan EU-kokouksen päätökset valmiiksi. Näin tämä EU-järjestelmä tuli sitten lopulta kokonaan EPP:n haltuun.
Ja tässä edellä on nyt sitten se, että miten se syntyi yhteisellä päätöksellä, kuten tämä typerä eufanittaja edellä selittää. Ja lyönpä millistä vetoa, että kohta näitä yhteisesti syntyneitä päätöksiä tullaan laajemminkin ihmettelemään, että mikä oli ollut vauhdinantajana - pelkkä typeryys, korruptio vai uhkailu ja rikollinen toiminta kuten kiristys?
Mutta se demokratia yhteisistä päätöksistä loppuikin sitten EPP:n saadessa kaiken vallan Lissabonin sopimuksella 1.12.2009, kun oli saanut tahtonsa läpi.Oikeastaan yksinkertaisin esimerkki EU:n demokratiasta ja EPP:n voimasta on EPP-puolueen Donal Tusk, joka menetti pääministeripaikkansa Puolassa, mutta on edelleenkin Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja, joka kokoustaminen olisi edellyttänyt tämän uuden pääministerin astumisen Eurooppa-neuvostoon hänen tilalleen. Näin ei kuitenkaan känyt, koska Donald Tusk ei suostunut väistymään, ja EPP piti hänet paikalla.Donald Tusk on - jos muistatte Smolenskin lento-onnettomuuden, jossa kuoli koko Puolan maallinen ja taivaallinen johtajisto - tuossa onnettomuudessa kuolleen presidentin kilpakumppani. Hän hävisi onnettomuudessa kuolleelle presidentille.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Smolenskin_lento-onnettomuus_2010
Tuo ajankohta on helppoa muistaa, koska silloin alkoi Ulvilan oikeudenkäynti ja koko Euroopan täytti tuhkapilvi, niin että Paatero jäi tuhkmottiin Turkkiin Suomen muiden korkea-arvoisten turvallisuusviranomaisten kanssa, siis ne jotka olivat vielä hengissä. Vai pari vuotta aikaisemminhan oli itsemurhan tehneet niin poliisiylitarkasta Välkki, myös ex-supojohtaja Nevalan sanottiin kuolleen hämärissä olosuhteissa ja Paateroa edeltänyt poliisiylijohtaja Salminen tappanut itsensä. Nämä kuviot tapahtuivat samaan aikaan, kun Välkin sanottiin jättäneen itsemurhaviestin jättimäisestä rahanpesusta, johon oli sotkeutuneena korkea-arvoisia poliisivirkamiehiä. No, Puolan kone putosi, tuhkapilvi hälveni ja Ulvilan oikeudenkäynti loppui tähän uutiseen:
"Anneli Auer säilytti miehensä tuhkauurnaa 2 vuotta vaatehuoneessa"
Löytyy googlaamalla, jos kiinnosta. Maailman on täynnä kummallisia saattumuksia. - villipohjola
Uutisesta: "- Anneli itse heitti uurnan mereen."
Noin vaan nakkari ripottelematta - mahtoikohan sisällä ollakaan mitään, koska syyttäjä väitti, että saatananpalvonnassa oli leikitty niin Lahden tuhkalla kuin verelläkin.Jälkimmäinen liittyi punaiseen T-paitaan, johon oli ilmestynyt Jukka Lahden verijälkiä vasta syksyn 2009 paitatutkinnassa pidättämisen jälkeen, kun keväällä 2010 alkavaan oikeudenkäyntiin tehtiin aineistoa. Ja tuon osan aineiston tekijä oli Mika Tauru, joka on ollut niin Irakissa kuin Jugoslavissa tutkimassa hautoja sekä toiminut (tai toimii) Haagin tuomioistuimessa todistajana. - Höperöä-valetta
olemmekurimuksessa kirjoitti:
EPP ei ole Euroopan unionin ryhmittymä, vaan oma puolueensa, jonka juuret menevät teollisuudessa aina 20-luvulle asti, mutta EPP:llä on EU:ssa oma ryhmittymänsä nyt, jolla on kaikki valta. EPP on myös luonut Euroopan Unionin yksityshenkilöiden kautta. Ilmeisesti et tiedä, että EPP ei ole vain Euroopan Unionin poliittinen ryhmä ja parlamenttijakauma kuten edellä väität?
"On täysin normaalia toimia samaan aikaan kansallisissa ja kansainvälissä tehtävissä. Kyse on sekä omista valinnoista, että muiden luottamuksesta."
EPP-puolue ei ole mikään kansainvälinen tehtävä, vaan oma puolueensa - aivan kuten Suomessa olisi kansanedustaja tai ministeri kuulunut toisen maailmansodan aikana Suomen hallitukseen ja eduskuntaan ja vastaavasti kuulunut natsi-Saksan Hitlerin kansallissosialistiseen puolueeseen jäsenenä, ja käynyt Hitlerin kokouksissa ottamassa ohjeet, että mitä Suomessa tehdään. Tai käytiinkö?Mistä minä tiedän, että jos tämä tapa on jo sieltä lähtöisin, mutta hyvin se on salattu kansalaisilta - jos jo silloin - niin myös tänä päivänä.
Ministerikokoustamisen EPP:ssä on ollut jo vuosikaudet ja jo ennen kuin EPP:n luomat instanssit ovat olleet edes osa Euroopan Unionia. EPP puolueena toimii siis täysin erillisenä Euroopan Unionista, vaikka sen tärkeä kokous on aina ollut noin paria tuntia ennen virallista EU-kokousta, jossa on sovittu jo tulevan EU-kokouksen päätökset valmiiksi. Näin tämä EU-järjestelmä tuli sitten lopulta kokonaan EPP:n haltuun.
Ja tässä edellä on nyt sitten se, että miten se syntyi yhteisellä päätöksellä, kuten tämä typerä eufanittaja edellä selittää. Ja lyönpä millistä vetoa, että kohta näitä yhteisesti syntyneitä päätöksiä tullaan laajemminkin ihmettelemään, että mikä oli ollut vauhdinantajana - pelkkä typeryys, korruptio vai uhkailu ja rikollinen toiminta kuten kiristys?
Mutta se demokratia yhteisistä päätöksistä loppuikin sitten EPP:n saadessa kaiken vallan Lissabonin sopimuksella 1.12.2009, kun oli saanut tahtonsa läpi."EPP ei ole Euroopan unionin ryhmittymä, vaan oma puolueensa, jonka juuret menevät teollisuudessa aina 20-luvulle asti, mutta EPP:llä on EU:ssa oma ryhmittymänsä nyt, jolla on kaikki valta. "
EPP on siis Euroopan maltillisten oikeistopuolueiden kattojärjestö. Se on EU-parlamentin suurin ryhmä, johon mm. Suomen kokoomuksen edustajat kuuluvat.
"EPP on myös luonut Euroopan Unionin yksityshenkilöiden kautta. "
EU:n ovat perustaneet jäsenmaat eri vaiheiden kautta. Tietenkin johtavilla poliitikoilla on ollut suuri merkitys eri vaiheissa.
"Ilmeisesti et tiedä, että EPP ei ole vain Euroopan Unionin poliittinen ryhmä ja parlamenttijakauma kuten edellä väität? "
Mitä höpiset?
En viitsi toistella itsestään selvyyksiä enempää.
Olet palstan tolloistakin typerimpiä vailla ymmärrystä ja tietoa edes perusasioista.
Mutta sellaisethan EU:a eniten arvostelevat. - yleuutisoi
Kannattaisikohan sinun yrittää vakuuttaa myös YLE:n toimittaja tästä asiasta? Hänelläkin on nyt aivan väärä käsitys kuten minullakin?
"Kokoomus kuuluu samaan Eurooppa-tason puolueeseen kuin Juncker eli Euroopan kansanpuolueeseen (EPP)."
Se oli vuoden 2006 Joensuun puoluekokouksessa, kun Katainen ehdotti, että myös Suomen kokoomuksen nimi muutetaan kansanpuolue -nimiseksi - olisi sitten ollut jotenkin yhtenäisempi tämä totuus: Suomen ulkopuolelta vieras puolue tuli ja ajoi itsensä sisään johtavien poliitikkojen kautta yhdistämällä itsensä ensin henkilöihin Suomen ulkopuolella, ja nämä henkilöt sitten ujutettiin Rooman vallan amicus -toimintatavalla hallitukseen sisälle, jotka muuttivat Suomen samaksi kansanpuolueeksi ja Euroopan Unioniksi.
Muutkin kuin kokoomus ovat halunneet yhtyä EPP-puolueeseen - sellainen on Putinin Yhtenäinen Venäjä -puolue. Putin nimittäin on hakenut tätä yhdistävää jäsenyyttä.
Yhtenäinen Venäjä, wikipedia:
"Puolue on tavoitellut Euroopan kansanpuolueen (EPP) jäsenyyttä. Elokuussa 2010 kokoomuksen Verkkouutiset kertoi, että kokoomus aikoo järjestää Yhtenäisen Venäjän kanssa seminaarin Helsingissä. Uutinen on kuitenkin myöhemmin poistettu Verkkouutisten sivuilta, mutta siihen viitataan Finrosforumin tiedotteessa 27.8.2010.[28] Ilta-Sanomat kertoi joulukuussa 2014, että tällainen seminaari oli järjestetty neljä vuotta aiemmin, mutta uutisessa ei kerrota seminaarin tarkkaa ajankohtaa eikä siinä ole yhtään linkkiä sen aikaisiin otsikoihin tapahtumasta.[29] Vuonna 2003 kokoomuksen puheenjohtaja Ville Itälä osallistui kutsuvieraana Yhtenäisen Venäjän puoluekokoukseen Moskovassa.[30]
Yhtenäinen Venäjä on käynyt vuonna 2008 myös neuvotteluja jäsenyydestä kristillisdemokraattisen Centrist Democrat Internationalin kanssa.[31]
Yhtenäisellä Venäjällä on yhteystoimisto Israelissa Kadiman kanssa tehdyn sopimuksen myötä.[32] Puolueella on myös strateginen yhteistyösopimus Kiinan kommunistisen puolueen kanssa.[33] Yhtenäinen Venäjä on keskustellut kiinalaisten kanssa kokemuksista yhden puolueen järjestelmästä ja talouspolitiikan johtamisesta.[34]"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Yhtenäinen_Venäjä
Minkähän takia wikipediassa ei ole tätä?
"Ilkka Kanerva Yhtenäisen Venäjän puoluekokouksessa
Julkaistu: 23.9.2011
Ilkka Kanerva osallistuu tänä viikonloppuna ensimmäistä kertaa Yhtenäisen Venäjän puoluekokoukseen Moskovassa.
Ilkka Kanervan mukaan sisarpuolueiksi tituleeratuilla kokoomuksella ja Yhtenäisellä Venäjällä ei ole varsinaista ideologisesti yhteistä pohjaa...".
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000434133.html
Ja tästä Rooman vallanajan amicus-jutusta, että miten Kanervan tekstiviestien jälkiseurauksena aukeni Alexander Stubille hallituspaikka ulkoministerinä, johon hän tuli ohi koko Suomen demokraattisen, poliittisen valintajärjestelmän suoraan EU:sta.
Niin on kuin yhtä suurta perhettä Suomen kokoomus, EPP ja kokoomuksen sisarpuolue Yhtenäinen Venäjä, joka myös on hakenut EPP:n jäsenyyttä. Vähän tuo kohta takkuili, mutta EU:ssa oli kyllä jo tehty päätökset valmiiksi siitäkin, että äänestystulos lasketaan väestömäärän mukaan. Jokaisessa äänestyksessä olisi riittänyt yksinMerkelin ja Putinin mielipide joka kerta voittoon.
"Vuosina 2006–2012 Katainen oli yksi Euroopan kansanpuolueen kymmenestä varapuheenjohtajasta.[1] Ennen pääministeriyttä Katainen oli Vanhasen ja Kiviniemen hallitusten valtiovarainministeri vuosina 2007–2011 Kesäkuussa 2014 Euroopan komission puheenjohtaja José Manuel Barroso ilmoitti siirtävänsä talouskomissaarin tehtävät europarlamentaarikoksi valitulta Olli Rehniltä Kataiselle. Euroopan parlamentti vahvisti nimityksen heinäkuussa."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jyrki_Katainen
Ja sitten komissio jatkoi nimitystä, eli näin demokraattinen tämä valintaprosessi oli, kun ensimmäisen kerran käytettiin Lissabonin sopimuksen kohtaa, jossa EPP:llä on yksinoikeus vaalien järjestämiseen.
Miten kuvaava video - Niinistö ja Ukrainan kokousedustaja pitävät komissiojohtaja Juckerin pystyssä, kun rajut iskiaskrampit ovat kaataa hänet jopa selälleen! Ei vaan kestänyt Suomeksi kirjoittaa - videossa lukee englanniksi vain. Niinistöhän on EPP:n kunniapuheenjohtaja, joten tehtävä on varsin luonnollinen.
"EU-komission puheenjohtajan hoipertelua Nato-illallisella kummeksuttiin – Tiedottaja: Juncker kärsi erityisen kivuliaista iskiaskrampeista
Useampi valtionpäämies joutui tukemaan Jean-Claude Junckeria, joka ei meinannut pysyä pystyssä.
Jean-Claude Juncker 13.7.2018"
https://yle.fi/uutiset/tuoreimmat
Kuka, mikä muuten on se todellinen voima siellä komission takana, joka vetelee naruista? Eihän tämä Juncker, kun katsoo videon, niin ole oikein kykenevä enään päätöksentekoon edes?
Missä se todellinen valta on? - kylläpojatosaa
Meillä on tässä todistettavasti EPP:n kautta mielenkiintoinen yhteenliittymä Putinin Yhtenäinen Venää -puolueen kautta jopa Israeliin. Oli se mummeli Baba Vanga vaan melkoinen ennustajaeukko jo 70-luvulla - tosin valtion palkalla saatetaan ennustaa ihan mitä joku haluaa; olihan Putin jo Pietarissa varmasti valittu mopojengin kautta johtoon. Tästähän oli verkkouutisten kirjoituskin. Oliko silloin jo Yön Sudet järjestäytyneitä?
"Kuuluisia bulgarialainen ennustaja Baba Vanga esitti monia mielenkiintoisia ennustuksia. ...
- Boris Jeltsinin presidenttikaudella Vanga ennusti, että Venäjän seuraavaa presidenttiä ei vielä tunne kukaan. Vanga ei nimennyt Venäjän tulevaa presidenttiä, mutta sanoi hänen olevan kokonaan uusi kasvo, josta harvat ovat kuulleet. Zjuganov ja Lebed (1990-luvun kuuluisimmat oppositiopoliitikot) eivät Vangan mukaan tulleet edes kysymykseen. Ennustus osoittautui oikeaksi, sillä erittäin harva oli kuullut Vladimir Putinista vielä 1990-luvun puolivälissä.
- “Everything will melt away like ice yet the glory of Vladimir , the glory of Russia are the only things that will remain. Russia will not only survive, it will dominate the world. (1979)
Hätkähdyttävä ennustus, joka koskee Venäjää ja koko maailmaa. "Kaikki muu sulaa pois paitsi Vladimirin kunnia, Venäjän kunnia on aina mikä jää jäljelle. Venäjä ei vain selviä, vaan se myös hallitsee maailmaa".
On huomattavaa että Vanga käytti nimitystä "Venäjä" eikä "Neuvostoliitto", kuten vuonna 1979 oli useimmiten tapana. Ennustuksessa muu lienee selvää, mutta kehen viitataan "Vladimirilla"? Vaihtoehtoja voisivat olla Venäjän historian suurhahmoihin kuuluva prinssi Vladimir, vallankumousjohtaja Vladimir Lenin tai 2000-luvun presidentti ja pääministeri Vladimir Putin.
Myös "sulaminen" aiheuttaa kysymyksiä. Mitä Vanga tarkoitti "sulamisella"? Voisiko kyse olla ilmastonmuutoksesta? Maailman ilmasto uhkaa lämmetä tavalla, joka tekisi suurista alueista asuinkelvottomia. Venäjä on maantieteellisen asemansa vuoksi kenties parhaassa asemassa globaalin lämpenemisen tapahduttua."
http://www.pelastussanoma.fi/Profetiat/Baba Vangan mielenkiintoisia ennustuksia.htm
Sulaminen ei aiheuta mitään kysymyksiä, kun kyse on sulautumisesta - voihyvähelvetti niin yksinkertaista - ja siitä miten EPP, kokoomus, Putinin Yhtenäinen venäjä ja kaikkiEU- maat ja puolueet lopulta SULAUTETAAN samaksi kokonaisuudeksi, jossa sitten on enää jäljellä vain tuo Vladimirin kunnia ja Venäjän hallinto, kun kaikki muu katoaa.
Näin niitä profeetioita sitten toteutetaan. - kokorepertuaari
Ja nyt olemme edenneet siihen vaiheeseen, kun Trump ja Putin tapaavat. Mielenkiintoista, ja tietysti Helsingissä. Mutta maailma on ihmeellinen nyt on perjantai ja 13. päivä - taisi tuo luku 13 tulla jo edelläkin esille uskonnossa ja Paavalissa, mutta lähes samaan aikaan ja vuonna 2013 selvisi jotakin merkillistä:
Silloin kerrottiin, että Ulvilan surmaajan DNA osui KRP:n (tutkijaan) poliisiin, mutta ei siinä vielä kaikki - Ulvilan tapaushan ei ole ainoa, jossa on sekkaillut mystinen DNA - sellainen löytyi myös kadonneen Madeleine McCannin hotellihuoneesta ja kaikki alueen vieraat testattiin. Ja samana vuonna ja täsmälleen samaan aikaan ilmoteta, että nyt heillä on todiste Madeleinen katoamisesta ja todistajia.
Se mikä yhdistää Ulvilan ja Madeleinen, se on saatananpalvonta - nimittäin jo pian tytön katoamisen jälkeen vuonna 2007 espanjalainen toimittaja Antonio Toscano tiedotti olevansa 100 prosentin varma siitä, että Madeleinen sieppasi espanjalainen, tunnettu saatananpalvojien ryhmä.
Tosin Marcelino Italiano väitti myöhemmin, että sieppaukseen liittyikin ryhmä Portugalista, joka oli siepannut seksibisnesmyyntiin useitakin lapsia samalta alueelta, ja jolla rikollisryhmällä oli korkean tason suhteen niin Portugalin kuin Britaniankin korkeisiin oikeusviranomaisiin.
Sitten netissä kiersikin tieto Britanian salaisenpalvelun MI6 raportista, jossa väitettiin sieppauksen takana olleen EU:n komission silloisen portugalilaisen johtaja Barosson kuvatilauksen perusteella, ja että lähellä komissiota oli tuotettu pedofiilimateriaalia, mm. elokuvia. Raportissa oli kaikki tunnistetiedot, paljon nimiä ja yksityiskohtia sekä luettelo siepatuista lapsista, joita oli useita.
Ikävän tästä asiasta tekee myös tämä - jopa suomen kielellä kirjoitettu - tieto Putinista:
"Huhtikuussa 2006 hän sanoi, että aiempi Euroopan komission puheenjohtaja ja silloinen Italian pääministeri Romano Prodi oli KGB:n mies Italiassa ja että Prodi suojeli paavi Johannes Paavali II:n salamurhayrityksen jälkeen KGB:n agentteja Italiassa 1981.[5] 5. heinäkuuta 2006 chechenpress.co.uk-sivustolla julkaistussa kirjoituksessaan Litvinenko väitti Putinin olevan pedofiili.[6]"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksandr_Litvinenko
Madeleinehan syntyi silloin, kun Alexander Litvinenko aloitti Espanjan tiedustelupalvelun laskuun tutkia Espanjan Costa del Solilla liike-elämän yhteyksiä Putinin lähipiiriin, josta sitten Espanjan syyttäjä antoi sen 488 sivuisen syytekirjelmän liittyen mm. Tambovin mafian (Pietarin mafia) johtamiseen Espanjasta käsin - kyseessä oli murhia, kiristystä, sieppauksia, lahjontaa, huumekauppaa, rahanpesua, seksibisnestä, laitonta asekauppaa jne. - UnionFan
yleuutisoi kirjoitti:
Kannattaisikohan sinun yrittää vakuuttaa myös YLE:n toimittaja tästä asiasta? Hänelläkin on nyt aivan väärä käsitys kuten minullakin?
"Kokoomus kuuluu samaan Eurooppa-tason puolueeseen kuin Juncker eli Euroopan kansanpuolueeseen (EPP)."
Se oli vuoden 2006 Joensuun puoluekokouksessa, kun Katainen ehdotti, että myös Suomen kokoomuksen nimi muutetaan kansanpuolue -nimiseksi - olisi sitten ollut jotenkin yhtenäisempi tämä totuus: Suomen ulkopuolelta vieras puolue tuli ja ajoi itsensä sisään johtavien poliitikkojen kautta yhdistämällä itsensä ensin henkilöihin Suomen ulkopuolella, ja nämä henkilöt sitten ujutettiin Rooman vallan amicus -toimintatavalla hallitukseen sisälle, jotka muuttivat Suomen samaksi kansanpuolueeksi ja Euroopan Unioniksi.
Muutkin kuin kokoomus ovat halunneet yhtyä EPP-puolueeseen - sellainen on Putinin Yhtenäinen Venäjä -puolue. Putin nimittäin on hakenut tätä yhdistävää jäsenyyttä.
Yhtenäinen Venäjä, wikipedia:
"Puolue on tavoitellut Euroopan kansanpuolueen (EPP) jäsenyyttä. Elokuussa 2010 kokoomuksen Verkkouutiset kertoi, että kokoomus aikoo järjestää Yhtenäisen Venäjän kanssa seminaarin Helsingissä. Uutinen on kuitenkin myöhemmin poistettu Verkkouutisten sivuilta, mutta siihen viitataan Finrosforumin tiedotteessa 27.8.2010.[28] Ilta-Sanomat kertoi joulukuussa 2014, että tällainen seminaari oli järjestetty neljä vuotta aiemmin, mutta uutisessa ei kerrota seminaarin tarkkaa ajankohtaa eikä siinä ole yhtään linkkiä sen aikaisiin otsikoihin tapahtumasta.[29] Vuonna 2003 kokoomuksen puheenjohtaja Ville Itälä osallistui kutsuvieraana Yhtenäisen Venäjän puoluekokoukseen Moskovassa.[30]
Yhtenäinen Venäjä on käynyt vuonna 2008 myös neuvotteluja jäsenyydestä kristillisdemokraattisen Centrist Democrat Internationalin kanssa.[31]
Yhtenäisellä Venäjällä on yhteystoimisto Israelissa Kadiman kanssa tehdyn sopimuksen myötä.[32] Puolueella on myös strateginen yhteistyösopimus Kiinan kommunistisen puolueen kanssa.[33] Yhtenäinen Venäjä on keskustellut kiinalaisten kanssa kokemuksista yhden puolueen järjestelmästä ja talouspolitiikan johtamisesta.[34]"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Yhtenäinen_Venäjä
Minkähän takia wikipediassa ei ole tätä?
"Ilkka Kanerva Yhtenäisen Venäjän puoluekokouksessa
Julkaistu: 23.9.2011
Ilkka Kanerva osallistuu tänä viikonloppuna ensimmäistä kertaa Yhtenäisen Venäjän puoluekokoukseen Moskovassa.
Ilkka Kanervan mukaan sisarpuolueiksi tituleeratuilla kokoomuksella ja Yhtenäisellä Venäjällä ei ole varsinaista ideologisesti yhteistä pohjaa...".
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000434133.html
Ja tästä Rooman vallanajan amicus-jutusta, että miten Kanervan tekstiviestien jälkiseurauksena aukeni Alexander Stubille hallituspaikka ulkoministerinä, johon hän tuli ohi koko Suomen demokraattisen, poliittisen valintajärjestelmän suoraan EU:sta.
Niin on kuin yhtä suurta perhettä Suomen kokoomus, EPP ja kokoomuksen sisarpuolue Yhtenäinen Venäjä, joka myös on hakenut EPP:n jäsenyyttä. Vähän tuo kohta takkuili, mutta EU:ssa oli kyllä jo tehty päätökset valmiiksi siitäkin, että äänestystulos lasketaan väestömäärän mukaan. Jokaisessa äänestyksessä olisi riittänyt yksinMerkelin ja Putinin mielipide joka kerta voittoon.
"Vuosina 2006–2012 Katainen oli yksi Euroopan kansanpuolueen kymmenestä varapuheenjohtajasta.[1] Ennen pääministeriyttä Katainen oli Vanhasen ja Kiviniemen hallitusten valtiovarainministeri vuosina 2007–2011 Kesäkuussa 2014 Euroopan komission puheenjohtaja José Manuel Barroso ilmoitti siirtävänsä talouskomissaarin tehtävät europarlamentaarikoksi valitulta Olli Rehniltä Kataiselle. Euroopan parlamentti vahvisti nimityksen heinäkuussa."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jyrki_Katainen
Ja sitten komissio jatkoi nimitystä, eli näin demokraattinen tämä valintaprosessi oli, kun ensimmäisen kerran käytettiin Lissabonin sopimuksen kohtaa, jossa EPP:llä on yksinoikeus vaalien järjestämiseen.
Miten kuvaava video - Niinistö ja Ukrainan kokousedustaja pitävät komissiojohtaja Juckerin pystyssä, kun rajut iskiaskrampit ovat kaataa hänet jopa selälleen! Ei vaan kestänyt Suomeksi kirjoittaa - videossa lukee englanniksi vain. Niinistöhän on EPP:n kunniapuheenjohtaja, joten tehtävä on varsin luonnollinen.
"EU-komission puheenjohtajan hoipertelua Nato-illallisella kummeksuttiin – Tiedottaja: Juncker kärsi erityisen kivuliaista iskiaskrampeista
Useampi valtionpäämies joutui tukemaan Jean-Claude Junckeria, joka ei meinannut pysyä pystyssä.
Jean-Claude Juncker 13.7.2018"
https://yle.fi/uutiset/tuoreimmat
Kuka, mikä muuten on se todellinen voima siellä komission takana, joka vetelee naruista? Eihän tämä Juncker, kun katsoo videon, niin ole oikein kykenevä enään päätöksentekoon edes?
Missä se todellinen valta on?EU-vihaaja: "Kuka, mikä muuten on se todellinen voima siellä komission takana, joka vetelee naruista? Eihän tämä Juncker, kun katsoo videon, niin ole oikein kykenevä enään päätöksentekoon edes?"
Komissio siis toteuttaa EU:n perussopimusta, valvoo päätösten toimeenpanoa ja osallistuu lakien laadintaan, sikäli kuin se ei kuulu parlamentille.
Komissio on valtiosihteereihin verrattava virkamiehistö.
"Missä se todellinen valta on?"
Tyhmistä tyhmin kysymys.
Valta EU:ssa on jäsenmailla, joita korkeimpina edustavat päämiehet Eurooppa- neuvoston huippukokouksissa.
Vain umpityhmä EU-vihaaja voi olla asiasta tietämätön.
Oletko älyn-jättämän sivupersoona? - älyäläjätä
UnionFan kirjoitti:
EU-vihaaja: "Kuka, mikä muuten on se todellinen voima siellä komission takana, joka vetelee naruista? Eihän tämä Juncker, kun katsoo videon, niin ole oikein kykenevä enään päätöksentekoon edes?"
Komissio siis toteuttaa EU:n perussopimusta, valvoo päätösten toimeenpanoa ja osallistuu lakien laadintaan, sikäli kuin se ei kuulu parlamentille.
Komissio on valtiosihteereihin verrattava virkamiehistö.
"Missä se todellinen valta on?"
Tyhmistä tyhmin kysymys.
Valta EU:ssa on jäsenmailla, joita korkeimpina edustavat päämiehet Eurooppa- neuvoston huippukokouksissa.
Vain umpityhmä EU-vihaaja voi olla asiasta tietämätön.
Oletko älyn-jättämän sivupersoona?Olet ulkona aiheesta kuten tavallista.
Aihe on kuinka nazi puolue jatkoi hallintaansa
perustamalla EU loosin vapaamuurarien ja illuminaatin avulla. - Anonyymi
euroopanperinteet kirjoitti:
Oikeastaan yksinkertaisin esimerkki EU:n demokratiasta ja EPP:n voimasta on EPP-puolueen Donal Tusk, joka menetti pääministeripaikkansa Puolassa, mutta on edelleenkin Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja, joka kokoustaminen olisi edellyttänyt tämän uuden pääministerin astumisen Eurooppa-neuvostoon hänen tilalleen. Näin ei kuitenkaan känyt, koska Donald Tusk ei suostunut väistymään, ja EPP piti hänet paikalla.Donald Tusk on - jos muistatte Smolenskin lento-onnettomuuden, jossa kuoli koko Puolan maallinen ja taivaallinen johtajisto - tuossa onnettomuudessa kuolleen presidentin kilpakumppani. Hän hävisi onnettomuudessa kuolleelle presidentille.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Smolenskin_lento-onnettomuus_2010
Tuo ajankohta on helppoa muistaa, koska silloin alkoi Ulvilan oikeudenkäynti ja koko Euroopan täytti tuhkapilvi, niin että Paatero jäi tuhkmottiin Turkkiin Suomen muiden korkea-arvoisten turvallisuusviranomaisten kanssa, siis ne jotka olivat vielä hengissä. Vai pari vuotta aikaisemminhan oli itsemurhan tehneet niin poliisiylitarkasta Välkki, myös ex-supojohtaja Nevalan sanottiin kuolleen hämärissä olosuhteissa ja Paateroa edeltänyt poliisiylijohtaja Salminen tappanut itsensä. Nämä kuviot tapahtuivat samaan aikaan, kun Välkin sanottiin jättäneen itsemurhaviestin jättimäisestä rahanpesusta, johon oli sotkeutuneena korkea-arvoisia poliisivirkamiehiä. No, Puolan kone putosi, tuhkapilvi hälveni ja Ulvilan oikeudenkäynti loppui tähän uutiseen:
"Anneli Auer säilytti miehensä tuhkauurnaa 2 vuotta vaatehuoneessa"
Löytyy googlaamalla, jos kiinnosta. Maailman on täynnä kummallisia saattumuksia.Edellä on kirjoitusta Donald Tuskista - hän on tällä hetkellä koko EPP-pääpuolueen - ei EU:n poliittisen jakauman - korkein johtaja. Löytyy englannin kielisen wikipedian puoluetta esittelevältä sivulta.
- Anonyymi
yleuutisoi kirjoitti:
Kannattaisikohan sinun yrittää vakuuttaa myös YLE:n toimittaja tästä asiasta? Hänelläkin on nyt aivan väärä käsitys kuten minullakin?
"Kokoomus kuuluu samaan Eurooppa-tason puolueeseen kuin Juncker eli Euroopan kansanpuolueeseen (EPP)."
Se oli vuoden 2006 Joensuun puoluekokouksessa, kun Katainen ehdotti, että myös Suomen kokoomuksen nimi muutetaan kansanpuolue -nimiseksi - olisi sitten ollut jotenkin yhtenäisempi tämä totuus: Suomen ulkopuolelta vieras puolue tuli ja ajoi itsensä sisään johtavien poliitikkojen kautta yhdistämällä itsensä ensin henkilöihin Suomen ulkopuolella, ja nämä henkilöt sitten ujutettiin Rooman vallan amicus -toimintatavalla hallitukseen sisälle, jotka muuttivat Suomen samaksi kansanpuolueeksi ja Euroopan Unioniksi.
Muutkin kuin kokoomus ovat halunneet yhtyä EPP-puolueeseen - sellainen on Putinin Yhtenäinen Venäjä -puolue. Putin nimittäin on hakenut tätä yhdistävää jäsenyyttä.
Yhtenäinen Venäjä, wikipedia:
"Puolue on tavoitellut Euroopan kansanpuolueen (EPP) jäsenyyttä. Elokuussa 2010 kokoomuksen Verkkouutiset kertoi, että kokoomus aikoo järjestää Yhtenäisen Venäjän kanssa seminaarin Helsingissä. Uutinen on kuitenkin myöhemmin poistettu Verkkouutisten sivuilta, mutta siihen viitataan Finrosforumin tiedotteessa 27.8.2010.[28] Ilta-Sanomat kertoi joulukuussa 2014, että tällainen seminaari oli järjestetty neljä vuotta aiemmin, mutta uutisessa ei kerrota seminaarin tarkkaa ajankohtaa eikä siinä ole yhtään linkkiä sen aikaisiin otsikoihin tapahtumasta.[29] Vuonna 2003 kokoomuksen puheenjohtaja Ville Itälä osallistui kutsuvieraana Yhtenäisen Venäjän puoluekokoukseen Moskovassa.[30]
Yhtenäinen Venäjä on käynyt vuonna 2008 myös neuvotteluja jäsenyydestä kristillisdemokraattisen Centrist Democrat Internationalin kanssa.[31]
Yhtenäisellä Venäjällä on yhteystoimisto Israelissa Kadiman kanssa tehdyn sopimuksen myötä.[32] Puolueella on myös strateginen yhteistyösopimus Kiinan kommunistisen puolueen kanssa.[33] Yhtenäinen Venäjä on keskustellut kiinalaisten kanssa kokemuksista yhden puolueen järjestelmästä ja talouspolitiikan johtamisesta.[34]"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Yhtenäinen_Venäjä
Minkähän takia wikipediassa ei ole tätä?
"Ilkka Kanerva Yhtenäisen Venäjän puoluekokouksessa
Julkaistu: 23.9.2011
Ilkka Kanerva osallistuu tänä viikonloppuna ensimmäistä kertaa Yhtenäisen Venäjän puoluekokoukseen Moskovassa.
Ilkka Kanervan mukaan sisarpuolueiksi tituleeratuilla kokoomuksella ja Yhtenäisellä Venäjällä ei ole varsinaista ideologisesti yhteistä pohjaa...".
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000434133.html
Ja tästä Rooman vallanajan amicus-jutusta, että miten Kanervan tekstiviestien jälkiseurauksena aukeni Alexander Stubille hallituspaikka ulkoministerinä, johon hän tuli ohi koko Suomen demokraattisen, poliittisen valintajärjestelmän suoraan EU:sta.
Niin on kuin yhtä suurta perhettä Suomen kokoomus, EPP ja kokoomuksen sisarpuolue Yhtenäinen Venäjä, joka myös on hakenut EPP:n jäsenyyttä. Vähän tuo kohta takkuili, mutta EU:ssa oli kyllä jo tehty päätökset valmiiksi siitäkin, että äänestystulos lasketaan väestömäärän mukaan. Jokaisessa äänestyksessä olisi riittänyt yksinMerkelin ja Putinin mielipide joka kerta voittoon.
"Vuosina 2006–2012 Katainen oli yksi Euroopan kansanpuolueen kymmenestä varapuheenjohtajasta.[1] Ennen pääministeriyttä Katainen oli Vanhasen ja Kiviniemen hallitusten valtiovarainministeri vuosina 2007–2011 Kesäkuussa 2014 Euroopan komission puheenjohtaja José Manuel Barroso ilmoitti siirtävänsä talouskomissaarin tehtävät europarlamentaarikoksi valitulta Olli Rehniltä Kataiselle. Euroopan parlamentti vahvisti nimityksen heinäkuussa."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jyrki_Katainen
Ja sitten komissio jatkoi nimitystä, eli näin demokraattinen tämä valintaprosessi oli, kun ensimmäisen kerran käytettiin Lissabonin sopimuksen kohtaa, jossa EPP:llä on yksinoikeus vaalien järjestämiseen.
Miten kuvaava video - Niinistö ja Ukrainan kokousedustaja pitävät komissiojohtaja Juckerin pystyssä, kun rajut iskiaskrampit ovat kaataa hänet jopa selälleen! Ei vaan kestänyt Suomeksi kirjoittaa - videossa lukee englanniksi vain. Niinistöhän on EPP:n kunniapuheenjohtaja, joten tehtävä on varsin luonnollinen.
"EU-komission puheenjohtajan hoipertelua Nato-illallisella kummeksuttiin – Tiedottaja: Juncker kärsi erityisen kivuliaista iskiaskrampeista
Useampi valtionpäämies joutui tukemaan Jean-Claude Junckeria, joka ei meinannut pysyä pystyssä.
Jean-Claude Juncker 13.7.2018"
https://yle.fi/uutiset/tuoreimmat
Kuka, mikä muuten on se todellinen voima siellä komission takana, joka vetelee naruista? Eihän tämä Juncker, kun katsoo videon, niin ole oikein kykenevä enään päätöksentekoon edes?
Missä se todellinen valta on?Sionistit joukkoineen on tuo todellinen valta, jota edellä kysytään.
- Taas-naurattaa
"Ja sitten komissio jatkoi nimitystä, eli näin demokraattinen tämä valintaprosessi oli, kun ensimmäisen kerran käytettiin Lissabonin sopimuksen kohtaa, jossa EPP:llä on yksinoikeus vaalien järjestämiseen."
Katainen oli siis pääministeri EU-komissaarien toimikauden päättyessä. Suomessa on ollut tapa, että komissaarin nimittää pääministeripuolue. Katainen nimitytti itsensä komisaariksi pettymykseksi Stubbille.
Millään puolueella ei ole oikeutta vaalien järjestämiseen. Se kuuluu jäsenmaille. Puolueet tietysti osallistuvat vaaleihin.
Lopeta jo tuo puuta heinää höpinäsi.- otanosaa
Voit sanoa hyvästit aatteellesi ja sytyttää huomenna sen muistoksi kynttilän kehyksiin asetettamasi EU-lipun kuvan kummallekin puolelle.
- Köysi.kaulaan
Kohta se hirnuminen loppuu.
- mikätämäon
Siirän tähän, koska liittyy natsi-Saksan aloittamaan EPP-puolueen maailmanvalloitukseen, joka huomenna saa viimeisen niittinsä.
Kun olemme Cameronista edenneet nyt Mayn kautta tiukkaan Britanian poliittisen linjan julistukseen, jolla halutaan lopettaa EPP:n sanelupolitiikkaa, ja halutaan päätäntävalta takaisin jäsenvaltioiden hallituksille, olemme jälleen Cameronin kohdalla, jossa Van Rompuy uhkasi sodalla, jos tällaista skeptismiä esiintyy.
Aloitusuutisesta (toisesta ketjusta) koskien Britanian EU-eroa:
"Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok./EPP).... Hänen mukaansa kyseessä on pikemminkin YLEISEN TASON POLIITTINEN JULISTUS, joka jättää EU-eron yksityiskohdat edelleen pimentoon."
Jos kasvoton, mauton ja hajuton EU (komissio, jota johtaa EPP-puolue) hyväksyisi tämän, niin se johtaisi diktatuurin purkamiseen ja demokratiaan, sanoo Pietikäinen:
"– .... SANOISIMME, ETTÄ VIIME KÄDESSÄ SUOMEN PARLAMENTTI PÄÄTTÄÄ KAIKISTA ASIOISTA. Tämä tarkoittaisi käytännössä kaikkea EU-lainsäädäntöä koskevaa veto-oikeutta, Pietikäinen sanoo."
Mutta Pietikäinen ei usko EU:n hyväksyvän tätä (komissio, jota johtaa EPP-puolue).
Jos maiden pääministerit olisivat tässä asiassa EU:n korkein päätävä elin (Eurooppa-neuvosto) kuten EU-rakastaja yrittää väittää, niin estäessään tämän valtioiden pääministerit eivät itse haluaisi valtaa. Epäloogista. Mutta loogista on se, että se jolla on nyt valta ei halua luopua siitä (EPP-puolue).
Päätöstä asiasta ei odoteta Eurooppa-neuvostolta, vaan EPP-puoluejohtoiseselta komissiolta, ja jos komissio ja EPP-puolue eivät taivu, se on sota.
Mutta sota voitaisiin käydä ihan vain niinkin, että Suomi kutsuu kaikki toimijansa Brysselistä kotiin, ja lopettaa valtiotason Brysselissä hyppäämisen kokonaan sekä jättää EU-maksunsa suorittamatta.
Sitä on EPP-puolueella hätäkokous ja komission virkamiehet ovat ryhtyneet putsaamaan laatikoitaan, kun EPP puolueen kunniapuheenjohtaja, presidentti Sauli Niinistö ottaa huomenna vastaan ohjeet puolueensa vetäytymiseen länsi- ja itäjohtajilta - mikä onkaan sitten lopputulos neuvotteluille, johon tarvitaan jättimittavat turvatoimet.
“The lessons and experiences of cooperation between 1925 and 1939 were key when leaders of the re-established or newly founded Christian Democratic parties in Europe formed the New International Teams (Nouvelles Équipes Internationales, NEI) in 1946 after World War II.
However, the EPP soon politically outweighed the EUCD. The issue of merging the two organisations re-surfaced when Spain and Portugal joined the European Community in 1986, but the revolutionary events which took place in Moscow and in other Eastern European capitals delayed the idea of a “big” EP“
http://www.epp.eu/about-us/history/
Vai saammeko nyt sitten sen Big EP:n - mikä se on?- eikaisevoimatakana
Ja ystäväni herra google osasi auttaa vain sen verran, että tuolla kirjainyhdistelmällä löytyi yhteys kommunistisiin farc-sisseihin Latinalaisessa-Amerikassa.
- meneeköjuuriniin
Osuipa mielenkiintoinen pätkä silmiini Niinistön haastattelusta IS 7.7.2018
"Silti moni odottaa ensi viikkoa pelonsekaisin tuntein, on puhuttu Euroopan kohtalon viikosta. Arvaamaton Trump ja Venäjää takaisin suurvallaksi nostava Putin sopivat asioita Euroopan yli. Helsingin tapaamisesta voi jäädä ikävä muistikuva Euroopan historiaan."
Teksti on ehdotonta: He sopivat asioita Euroopan yli. - Taas-naurattaa
meneeköjuuriniin kirjoitti:
Osuipa mielenkiintoinen pätkä silmiini Niinistön haastattelusta IS 7.7.2018
"Silti moni odottaa ensi viikkoa pelonsekaisin tuntein, on puhuttu Euroopan kohtalon viikosta. Arvaamaton Trump ja Venäjää takaisin suurvallaksi nostava Putin sopivat asioita Euroopan yli. Helsingin tapaamisesta voi jäädä ikävä muistikuva Euroopan historiaan."
Teksti on ehdotonta: He sopivat asioita Euroopan yli.Teksti on toimittajan arvailua. Ei Niinistön.
Putin ja Trump tulevat keskustelemaan Syyriasta ja Ukrainasta, ehkä aseriisunnasta ja sotaharjoitusten vähentämisestä.
Euroopan asioihin heillä ei ole sanan sijaa.
- Taas-naurattaa
EU-vihaaja: "Sitä on EPP-puolueella hätäkokous ja komission virkamiehet ovat ryhtyneet putsaamaan laatikoitaan, kun EPP puolueen kunniapuheenjohtaja, presidentti Sauli Niinistö ottaa huomenna vastaan ohjeet puolueensa vetäytymiseen länsi- ja itäjohtajilta - mikä onkaan sitten lopputulos neuvotteluille, johon tarvitaan jättimittavat turvatoimet."
Tuollaiseen hölypölyyn tarvitaan jopa EU-vihaajaksikin poikkeuksellisen typeryksen vuodatus. Älyn-jättämäkin kalpenee kateudesta.- olettyperys
Ajattelitko, että natsi-Saksaa ei mikään voi voittaa? Eihän siihen ennenkään ole tarvittu kuin liittoutuneet - idästä ja lännestä.
- Taas-naurattaa
Mikä Natsi-Saksa? Ja ketkä "liittoutuneet" ovat sitä tuhoamassa?
Esität järjettömiä valeita. - valehtelevatEU
YLE uutiset:
"klo 06:44: Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk sanoi tänään Pekingissä, että Yhdysvaltojen, Venäjän ja Kiinan ei pitäisi aloittaa kauppasotia ja tuhota maailmanjärjestystä, joka on tuonut rauhaa maailmaan. Tusk myös kehotti näitä kolmea maata uudistamaan Maailman kauppajärjestö WTO:ta."
Donald Tusk on EPP-puolueen varapuheenjohtajia, ja edellä mainittu puolalainen, joka ei väistynyt paikaltaan, kun Puolassa vaihtui pääministeri.
Ja jos maailmanjärjestys on tuonut rauhan maailmaan, niin miten ihmeessä Suomeen pitäisi jatkuvasti ottaa suojelutarvetta hakevia pakolaisia ja jopa vuonna 2015 valtava määrä tuli koko Euroopan alueelle maista, joissa tämä maailmanjärjestys käy sotaa ja tiputtelee pommeja ihmisten niskaan ja tuhoaa koteja.
Tai miksi Euroopassa on koko ajan terroriskuja ja poikkeustiloja terrori-iskujen varalta tässä maailman kyllästämässä rauhan tilassa?! - trollikoliikkeellä
"Donald Tusk sanoi tänään .... ei pitäisi ... tuhota maailmanjärjestystä, joka on tuonut rauhaa maailmaan."
Sitä on Donald Tuskin EPP-johtajavirkakin kiinni tuosta maailmanjärjestyksestä, joka EU:ssa edustaa diktatuuria ja on nyt vaarassa tuhoutua, mutta olisi kannattanut ottaa argumentoinnin perustaksi joku muu kuin maailmanra(u)ha, vai oliko tämä joku provo?! - Tuskin-nimeä
ei ole EPP:n varapuhenjohtajien luettelossa. Ei ole koskaan ollutkaan.
Valehtelet senkin. - siinäsullelista
No, se on luultavasti sitten johtajien luettelo, joka on tässä netissä edessäni - onko se lista sinulta sensuroitu? Sensuroikohan ne sen taas sinulta, jos laitan linkin sivulle, jossa Tusk on listalla ensimmäisenä EPP-puolueen sivulla, ja puolueeksi mainitaan myös EPP - se on katsos tätä suolautumista, josta Baba Vanga jo 70-luvulla puhui.
https://es.wikipedia.org/wiki/Partido_Popular_Europeo - tulikoperille
Jos ne vaikka sensuroi tuon, niin kokeilen laittaa tämän listan:
President of the EPP Joseph Daul
As of 2015 the Presidency[14] of the EPP comprised:
Joseph Daul – President France
Antonio Lopez-Isturiz White – Secretary General Spain
Christian Schmidt – Treasurer Germany
David McAllister – Vice-President Germany
Johannes Hahn – Vice-President Austria
Jyrki Katainen - Vice-President Finland
Antonio Tajani – Vice-President Italy
Marianne Thyssen– Vice-President Belgium
Rafał Trzaskowski – Vice-President Poland
Kinga Gál – Vice-President Hungary
Dara Murphy – Vice-President Republic of Ireland
Paulo Rangel – Vice-President Portugal
Corien Wortmann-Kool – Vice-President Netherlands
Jean-Claude Juncker – Ex officio Vice-President (President of European Commission) Luxembourg
Donald Tusk – Ex officio Vice-President (President of the European Council) Poland
Manfred Weber – Ex officio Vice-President (Chairperson of the EPP Group in European Parliament) Germany
Sauli Niinistö - Honorary President Finland - ennenseuraavaa
Katsopa siinä juuri muutama nimi ennen kunniapuheenjohtaja Sauli Niinistöä alhaalla, jossa luetellaan varapuheenjohtajat EPP-edustajien otsakkeen alla.
(Tämä kirjoittelu tuntuu tietysti vähän turhauttavalta, mutta ymmärrän, jos et osaa googlata, ja onko sen nyt väliä, jos vähän autan näissä tietojen hankkimisissa, niin sinun ei enää tarvitse elää pelkkien luulojen ja kuvitelmiesi varassa.)
Ei kestä kiittää, ole hyvä! - Anonyymi
Kuka on tänä päivänä Donald Tusk? Vilkaistaanpa.
<<Leader Donald Tusk PEC (PL)
Jean-Claude Juncker PEC (LU)
President Joseph Daul (FR)
Group leader Manfred Weber MEP (DE)
Secretary-General Antonio López-Istúriz White MEP (ES)<<
https://en.wikipedia.org/wiki/European_People's_Party
Ei aavistustakaan toimiiko linkki, ei ole ollut tapana toimia, mutta hän on koko EPP-konsernin johtaja. - Anonyymi
Tuskin-nimeä kirjoitti:
ei ole EPP:n varapuhenjohtajien luettelossa. Ei ole koskaan ollutkaan.
Valehtelet senkin.Niin, hän onkin nyt koko EPP:n johtaja.
EPP 2015 logo.png
Leader Donald Tusk PEC (PL)
Jean-Claude Juncker PEC (LU)
President Joseph Daul (FR)
Lähde: eng.wikipedia
- UnionFan
Donald Tusk oli Puolan pääministeri 2007-2014. Hänen puolueensa on kansalaisfoorumi.
Tusk valittiin Eurooppa-neuvoston pj;ksi 2014 ja uudelleen 2017.
Puolan nykyinen pääministeri on Mateusz Morawiecki PiS-puolueesta.
Suomi ottaa pakolaisia kuten muutkin ihmisoikeuksia ja kansainvälisiä sopimuksia kunnioittavat maat.
Terrorismia Euroopassa harjoittavat terrorijärjestöt, joita vastaan kaikki EU-maat yhdessä taistelevat.
Kauppasotaa uhoaa ennen kaikkea Donald Trump, jonka pitäisi olla maailmanrauhan ylläpitäjä n:o 1.- valituksitulisikuitenkin
Jos kyseessä on uusi Lissabonin sopimuksen suoma EPP:n vaalitapamenettely, niin tämä uutinen Eurooppa-neuvoston valinnasta on tutuksi tullutta EPP-suomisensuuria, koska he eivät valitse, mutta he hyväksyvät, ja jos joku yksittäinen henkilö ei hyväksy, hänen on jätettävä henkilökohtainen moite, mutta sillä ei ole mitään merkitystä.
- Tuskin-valitsi-siis
Europpa-neuvosto, ei Puola. Eikä Tusk siis edusta Puolaa, vaan Euroopan Unionia. Puolaa edustaa pääministeri.
EPP:llä ei ole mitään tekemistä EU:n vaalien kanssa. Päämiehissä on useiden puolueryhmien edustajia. Tuskilla ei ollut kilpailijaa. - leikkivaalijärjestelmä
Näin valittiin Katainenkin sen jälkeen, kun ensin Barroso jätti itse Kataiselle salkkun papereineen, eli kun Katainen valittiin komission vpj:ksi, ehdokkaita oli tasan yksi - vain hän itse - ja mepit saivat äänestää tykkäävätkö vai eivätkö tykkää Kataisesta. Se mikä oli "äänestyksen" lopputulos, ei tietoa, mutta Suomessa kirjoitettiin, että Katainen valittiin komission vpj:ksi. Ei tämä on se Lissabonin suoma vaalienpito mahdollisuus EPP-puolueelle, ja Kataisen valitsi Juncker. Jos Suomessa käydessään.
Ovatkohan nämä EU-rakastajat trolleja, ja saavat tällä tavalla - leikkimällä paholaisen asianajajaa - tänne ihan faktatietoakin?! - niinpäjuuri
"Europpa-neuvosto, ei Puola. Eikä Tusk siis edusta Puolaa, vaan Euroopan Unionia. Puolaa edustaa pääministeri.
EPP:llä ei ole mitään tekemistä EU:n vaalien kanssa. Päämiehissä on useiden puolueryhmien edustajia. Tuskilla ei ollut kilpailijaa."
Olet harvinaisen oikeassa ensimmäisessä lauseessa, koska EU=EPP-puolue.
EI, Tuskilla ei ollut kilpailijaa, kuten ei ollut Kataisellakaan. Todistat toisella lauseellasi juuri sen mitä edellä sanon, ja jos olet asista epävarma, niin kannattaa lukea Lissabonin sopimus, sieltä selviää, että miksi ei ole koskaan kilpailijaa. - Taas-naurattaa
"Ja Donald Tuskin nimi löytyy siis sieltä EPP-johtajien listalta edeltä, jota EU-rakastaja ei onnistunut löytämään."
Mikä lista?
EPP:n varapj on Jyrki Katainen. - kohtamennytmaailma
Ensimmäisen kerran tällainen tapaaminen ja sen kuvaaminen tapahtuu ilman minkäänlaista selostusta, koska sitä ei voi selostaa - tapaamisessa on mukana iso määrä ihmisiä (neuvottelussa), Finlandia-talolla valmistetaan illalliselle jopa 1300 lounasta, liikkeellä on varmasti sata mustaa autoa, joilla ajetaan jopa valkoiseen teltaan, niin ettei ole mahdollista nähdä kuka siitä autosta astuu ulos. Kaikki on hyvin varjeltua, salaista ja jättimäisesti suojeltua.
Mutta kuten Niinistö sanoi; he päättävät yli Euroopan, ja tämä voi jäädä Euroopan historiaan ikävänä muistona, mutta EPP-diktatuurin kukistumisesta eivät ainakaan suomalaiset tule kuulemaan mitään, koska he eivät ole sellaisesta sensuurin vuoksi mitään tienneetkään, kuten näiden EU-rakastajien puheista huomaa. - Tässä-EPP
Perustettu 8. heinäkuuta 1976
Johto Jean-Claude Juncker (johtaja)
Joseph Daul (pj.)
Michel Barnier (vpj.)
Manfred Weber (ryhmäpuheenjohtaja)
Antonio López-Istúriz (pääsihteeri)
Ideologia kristillisdemokratia
liberaalikonservatismi
Eurooppamyönteisyys
Eurooppalainen federalismi
Poliittinen kirjo keskusta-oikeisto
Toimisto Rue du Commerce /
Handelsstraat 10, 1000
Bryssel, Belgia
Ajatushautomo Wilfried Martens Centre for European Studies
Eurokansanedustajat
220 / 751
(2014)
Eurooppa-neuvosto
8 / 28
Eurooppalaiset alahuoneet
2 199 / 9 874
Eurooppalaiset ylähuoneet
569 / 2 714
Kansainväliset jäsenyydet Centrist Democrat International
International Democrat Union
Nuorisojärjestö Euroopan kansanpuolueen nuorisojärjestö
Opiskelijajärjestö Euroopan demokraattiset opiskelijat
Parlamenttiryhmä Euroopan kansanpuolueen ryhmä
Kotisivu - saunantaakse
Taas-naurattaa kirjoitti:
"Ja Donald Tuskin nimi löytyy siis sieltä EPP-johtajien listalta edeltä, jota EU-rakastaja ei onnistunut löytämään."
Mikä lista?
EPP:n varapj on Jyrki Katainen.No, nyt kuule minä en voi sille mitään, jos et vielä ole oppinut edes lukemaan, mutta selittääkö kyllä paljon pöljää kirjoitteluasi.
- huohtuotahölmöyttä
Ahaa, onkohan tässä nyt sellainen ongelma, että luulet niiden puhuvan suomea. Ei, ne puhuvat englantia tai espanjaa, ja joudut lukemaan sillä kielellä ne sivut. Suomeksi löydät puutaheinää, kuten juttusikin on.
- Ottakaa-huomioon
nämä luvut kun valehtelette EU:sta.
Tosin listalla on vpj Barnier, ei Katainen.
Eurokansanedustajat 220 / 751
(2014)
Siis parlamentin suurin ryhmä, mutta ei enemmistöä.
Eurooppa-neuvosto 8 / 28
Osuus siis noin 30 %. Ei enemmistöä. Lisäksi luku vaihtelee hallitusten vaihtuessa.
EU-vihaaja: "Olet harvinaisen oikeassa ensimmäisessä lauseessa, koska EU=EPP-puolue."
Millä perusteella? - haluatkorautalangasta
Taas-naurattaa kirjoitti:
"Ja Donald Tuskin nimi löytyy siis sieltä EPP-johtajien listalta edeltä, jota EU-rakastaja ei onnistunut löytämään."
Mikä lista?
EPP:n varapj on Jyrki Katainen.Katainen on sekä EPP:n varapuheenjohtaja, että EPP-läisenä myös komission varapuheenjohtajana. Tusk on EPP-puoluelaisena varapuheenjohtaja ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtajana. On siis kaksi asiaa 1) puolue, jossa on arvojärjestelmä ja 2) toimi puolueenjäsenenä Euroopan Unionissa, jonka johtajapaikat on EPP-läisillä.
- sensuurinperusta
Kolmantena on sitten tietysti myös EPP-läisten EU-ryhmä, johon kuuluu mm. Sirpa Pietikäinen, jonka nimeä (etkä muidenkaan sulautuneiden puolueiden yksittäisten jäsenten) et löydä EPP-puolueen sivulta, jossa on nämä korkea-arvoiset johtajat; Niinistö, Katainen, Tusk, Juncker jne.
- Taas-naurattaa
"Donald Tusk – Ex officio Vice-President (President of the European Council) Poland"
Tusk on siis joskus toiminut EPP:n vpj:na. Onko se suurikin synti? - Taas-naurattaa
leikkivaalijärjestelmä kirjoitti:
Näin valittiin Katainenkin sen jälkeen, kun ensin Barroso jätti itse Kataiselle salkkun papereineen, eli kun Katainen valittiin komission vpj:ksi, ehdokkaita oli tasan yksi - vain hän itse - ja mepit saivat äänestää tykkäävätkö vai eivätkö tykkää Kataisesta. Se mikä oli "äänestyksen" lopputulos, ei tietoa, mutta Suomessa kirjoitettiin, että Katainen valittiin komission vpj:ksi. Ei tämä on se Lissabonin suoma vaalienpito mahdollisuus EPP-puolueelle, ja Kataisen valitsi Juncker. Jos Suomessa käydessään.
Ovatkohan nämä EU-rakastajat trolleja, ja saavat tällä tavalla - leikkimällä paholaisen asianajajaa - tänne ihan faktatietoakin?!EU-vihaaja: "Näin valittiin Katainenkin sen jälkeen, kun ensin Barroso jätti itse Kataiselle salkkun papereineen, eli kun Katainen valittiin komission vpj:ksi, ehdokkaita oli tasan yksi - vain hän itse - ja mepit saivat äänestää tykkäävätkö vai eivätkö tykkää Kataisesta. "
Komissiossa on tietysti haluttu sopia asia, eikä siksi ole asetettu kilpailijoita. EPP on siellä suurin ryhmä, joten kilpailijaa voi olla vaikea löytää.
Mepit äänestävät kuulemisen jälkeen hyväksynnän tai hylkäyksen.
Kova on Suomi-vihaajien katkeruus, kun suomalainen valitaan.
Onkohan tuon porukan tausta aika vasemmalla? Siltä suunnaltahan ei juuri ole korkeisiin virkoihin ylletty, joten katkeruuden ymmärtää. No, vaaleja tulee. - hyväalatymmärtää
Niin, Donald Tusk oli pääministerinominaisuudessaan tietysti myös EPP:n vpj kuten Katainenkin ollessaan pääministeri, ja silloin he ovat tuolla EPP-listalla nimenomaan Pietikäisen tavalla politiikan kautta.
Mutta - kuten Katainen ja Tusk nyt - niin on myös puoluejärjestelmä, jonka mukaan ollaan EPP-johtajia, josta syystä - ei pääminiteripaikan - vaan puolueen jäsenyyden takia Tusk sai pitää EPP-johtajapaikkansa Euroopa-neuvostossa.
Tällä tavalla juuri EPP:llä on molemmat linjat - maiden poliittinen päätäntä sekä oma puoluevalta johtopaikoille ilman kilpailijoita; eli tulet joko politiikan kautta johtopaikalle (pääministeri), tai jos et ole enää EPP-läinen maan poliitikkojohtaja, tulet johtopaikalle puoluelaisena, EPP-läisenä.
Näppärä järjestelmä. - noeiihanhelppoa
Taas-naurattaa kirjoitti:
"Donald Tusk – Ex officio Vice-President (President of the European Council) Poland"
Tusk on siis joskus toiminut EPP:n vpj:na. Onko se suurikin synti?Tällä kohdin sinulta tippui ymmärrys, sanot:
"Tusk on siis joskus toiminut EPP:n vpj:na. Onko se suurikin synti?"
Hän on kopioimassasi tekstissä Eurooppa-neuvoston EPP:läinen johtaja - hämmästyin, että et osaa englantia sen vertaa, että ymmärtäisit mitä siinä lauseessa lukee?! -mutta ei maansa EPP-läisenä pääministerijohtajana Eurooppa-neuvostossa, kuten aikaisemmin. - olkaahantarkkana
Ja tämä tekstihän lähti siitä, että edellä väitit, ettei Donald Tusk edes ole EPP-poliitikko, ja todistin sinulle, että hän sai pitää Eurooppa-neuvoston johtajapaikan vaikka ei enää ole Puolan pääministeri, koska on EPP-läinen. Väitit minun valehtelevan, joten tässä sen näkee, että miten suomen kielellä kuvittelee ja luulee tietävänsä kaiken, kun ei edes ymmärrä kopioimaansa englannin kielistä tekstiä!
- aikauskomatonta
Euroopan vaikutusvaltaisin EPP-maa on Suomi, koska meiltä on Jyrki Katainen jo EPP-läinen ennen Lissabonin sopimustakin kuten Sauli Niinistökin, joka on mainittu ainoana EPP:n kunniapuheenjohtajana.
Se miksi Niinistö on EPP:n kunniapuheenjohtaja, selviää edeltä.
Jyrki Katainen vastaavasti johti vuodesta 2006 EPP-puolueen EcoFin-järjestelmää Suomen valtiovarainministerinä, joka oli perusta finanssikriisille, ja joka oli vastaavasti perustana Luxemburgin rahastolle (osakeyhtiö) ja pankkiunionille. Vasta Lissabonin sopimuksella (1.12.2009) tuo EcoFin liitettiin Euroopan Unionin järjestelmiin, ja nyt Katainen on siis EPP-puolueen EU-komission varapuheenjohtajana kuten Tusk on EPP-puolueen johtajana Eurooppa-neuvoston johtaja.
Oli luonnollista, että eilinen Trump-Putin kokous oli Suomessa, ja niinpä ilman selostusta - ilman yhtäkään suomen kielen sanaa - saimme tuijotella lentokentän tyhjää, pitkää kiitorataa sekä tyhjää ilmatilaa. Hävittäjät lensivät ja helikopterit pörräsivät. Pitkät, mustat autojonosaatueet lipuivat kohti presidentinlinnaa, ja autoista poistuttiin joko valkoiseen telttaan, joka oli pystytetty ulko-oven eteen, tai niin ettei ketään kokoukseen saapunutta pystynyt näkemään, kun "päätettiin ylitse Euroopan", josta "jää ikävä muisto Euroopan historiaan", kuten Niinistö edellä kopioimassani tekstissä sanoi.
Sirkushuveina kansalle tarjottiin vain Trumpin osoittava etusormi ja silmänisku ja tiukka propagandavääntö, että vaikuttiko Venäjä Yhdysvaltain presidentin vaaleihin vai eikö vaikuttanut.
Parodiaa parhaimmillaan - nimittäin jo perussuomalaisten jytkyvuonna Soini ei voinut mennä Suomen hallitukseen, koska ei kannattanut EPP:n kolmannen tien politiikkaa, ja vuonna 2015 koko perussuomalaisten puolue joutui vaihtamaan nimensä ja tekemään oman puolueen, jotta voi mennä Suomen hallitukseen ja puolueesta tulla ministereitä.
Kukahan vaikuttaa koko Euroopan laajuisesti jäsenvaltioiden sisäpolitiikkaan ja päättää kenestä tulee presidentti tai pääministeri?
- Sitähän uumoiltiin jopa salamurhaa Suomen viimeisessä presidentinvaaleissa, ja näinhän olisi tietysti tapahtunut, jos perussuomalaisten Laura Huhtasaari olisi saanut selvän äänijohdon, koska eihän Soinin olisi tarvinnut vaihtua siniseksi puolueeksi, jos perussuomalainen olisi voinut olla jopa presidenttinä.
Mutta eiväthän suomalaiset itse näe tätä maan sisäpolitiikkaan vaikuttamista EPP-läisen EU politiikan kautta, kun eivät tiedä siitä tuon taivaallista, vaikka se on tietämättäkin nähtävissä koko ajan silmien edessä.
Kyseessä on kuin Keisarin uudet vaatteet -satu. - salaisetasiakirjat
Ja tältä kohdin ketju palaakin sitten alkuun - mikä on EPP-politiikka ja puolue, joka on luonut Euroopan Unionin Kolmanen tien politiikallaan.
Sanallisesti tänä päivänä se on Saksan toisen maailmansodan aikainen valtiovarainministeri Konrad Adenauer, jonka toimiston kautta vielä toisen maailmansodan jälkeenkin 70-luvulle rekrytoitiin kanallissosialisteja Saksan valtion hallintoon ja kuten silloin - ja edelleen nyt - Suomi on ollut tuon Saksan järjestelmän läheisin ystävä, ja josta jo on tehty useita tutkimuksia ja tutkimukset jatkuvat. Uutinen edellä.
Toinen puoli tietysti on sitten se massiivinen rikollisuus, korruptio ja tilisiirrot ja veroparatiisisaaret, että miten tätä valtaa hankittiin ja käytettiin Euroopan laajuisesti, että pystyttiin luomaan tämä Ilmestyskirjan petoa muistuttava järjestelmä muutosmanagerein, jossa jäsenvaltioiden kansalaiset eivät enää edes tajua, tiedä tai näe kuka heitää johtaa, miten johtaa ja mihin johtaa.
Näin päästiin satuun Keisarin uusista vaatteista. salaisetasiakirjat kirjoitti:
Ja tältä kohdin ketju palaakin sitten alkuun - mikä on EPP-politiikka ja puolue, joka on luonut Euroopan Unionin Kolmanen tien politiikallaan.
Sanallisesti tänä päivänä se on Saksan toisen maailmansodan aikainen valtiovarainministeri Konrad Adenauer, jonka toimiston kautta vielä toisen maailmansodan jälkeenkin 70-luvulle rekrytoitiin kanallissosialisteja Saksan valtion hallintoon ja kuten silloin - ja edelleen nyt - Suomi on ollut tuon Saksan järjestelmän läheisin ystävä, ja josta jo on tehty useita tutkimuksia ja tutkimukset jatkuvat. Uutinen edellä.
Toinen puoli tietysti on sitten se massiivinen rikollisuus, korruptio ja tilisiirrot ja veroparatiisisaaret, että miten tätä valtaa hankittiin ja käytettiin Euroopan laajuisesti, että pystyttiin luomaan tämä Ilmestyskirjan petoa muistuttava järjestelmä muutosmanagerein, jossa jäsenvaltioiden kansalaiset eivät enää edes tajua, tiedä tai näe kuka heitää johtaa, miten johtaa ja mihin johtaa.
Näin päästiin satuun Keisarin uusista vaatteista.Nyt tuli toistasataa miljoonaa huom. rikasta ihmistä EU:n vapaakauppaan.
Huom. Tästä ei edes suomalainen marjan kerääjä voi uneksia jäävänsä pois!
Se oli poijat persuilut sitten persuiltu ja se oli poijat ihan just siinä !
Kävi niin kuin hölösaarelle vaaleissa, että sinne jäi kansa ja valtio ja rotu ja matu.
Se on poijat siinä ja taitaa olla myös Brittien kelkka myös jo jumissa ?
Se on poijat siinä ja se oli tasan tarkkaan siinä ja se oli just siinä.
Metsäteollisuus kiittää...
Persuilu on persuiltu ja sama koskee sitten myös väyrystä.
https://www.youtube.com/watch?v=bwIu37YavJk
SEEEEEEE ON SIIIIIINÄÄÄÄÄÄÄÄ GOOOD BYE PERSUUUUU !- Valehtelet-taas
aikauskomatonta kirjoitti:
Euroopan vaikutusvaltaisin EPP-maa on Suomi, koska meiltä on Jyrki Katainen jo EPP-läinen ennen Lissabonin sopimustakin kuten Sauli Niinistökin, joka on mainittu ainoana EPP:n kunniapuheenjohtajana.
Se miksi Niinistö on EPP:n kunniapuheenjohtaja, selviää edeltä.
Jyrki Katainen vastaavasti johti vuodesta 2006 EPP-puolueen EcoFin-järjestelmää Suomen valtiovarainministerinä, joka oli perusta finanssikriisille, ja joka oli vastaavasti perustana Luxemburgin rahastolle (osakeyhtiö) ja pankkiunionille. Vasta Lissabonin sopimuksella (1.12.2009) tuo EcoFin liitettiin Euroopan Unionin järjestelmiin, ja nyt Katainen on siis EPP-puolueen EU-komission varapuheenjohtajana kuten Tusk on EPP-puolueen johtajana Eurooppa-neuvoston johtaja.
Oli luonnollista, että eilinen Trump-Putin kokous oli Suomessa, ja niinpä ilman selostusta - ilman yhtäkään suomen kielen sanaa - saimme tuijotella lentokentän tyhjää, pitkää kiitorataa sekä tyhjää ilmatilaa. Hävittäjät lensivät ja helikopterit pörräsivät. Pitkät, mustat autojonosaatueet lipuivat kohti presidentinlinnaa, ja autoista poistuttiin joko valkoiseen telttaan, joka oli pystytetty ulko-oven eteen, tai niin ettei ketään kokoukseen saapunutta pystynyt näkemään, kun "päätettiin ylitse Euroopan", josta "jää ikävä muisto Euroopan historiaan", kuten Niinistö edellä kopioimassani tekstissä sanoi.
Sirkushuveina kansalle tarjottiin vain Trumpin osoittava etusormi ja silmänisku ja tiukka propagandavääntö, että vaikuttiko Venäjä Yhdysvaltain presidentin vaaleihin vai eikö vaikuttanut.
Parodiaa parhaimmillaan - nimittäin jo perussuomalaisten jytkyvuonna Soini ei voinut mennä Suomen hallitukseen, koska ei kannattanut EPP:n kolmannen tien politiikkaa, ja vuonna 2015 koko perussuomalaisten puolue joutui vaihtamaan nimensä ja tekemään oman puolueen, jotta voi mennä Suomen hallitukseen ja puolueesta tulla ministereitä.
Kukahan vaikuttaa koko Euroopan laajuisesti jäsenvaltioiden sisäpolitiikkaan ja päättää kenestä tulee presidentti tai pääministeri?
- Sitähän uumoiltiin jopa salamurhaa Suomen viimeisessä presidentinvaaleissa, ja näinhän olisi tietysti tapahtunut, jos perussuomalaisten Laura Huhtasaari olisi saanut selvän äänijohdon, koska eihän Soinin olisi tarvinnut vaihtua siniseksi puolueeksi, jos perussuomalainen olisi voinut olla jopa presidenttinä.
Mutta eiväthän suomalaiset itse näe tätä maan sisäpolitiikkaan vaikuttamista EPP-läisen EU politiikan kautta, kun eivät tiedä siitä tuon taivaallista, vaikka se on tietämättäkin nähtävissä koko ajan silmien edessä.
Kyseessä on kuin Keisarin uudet vaatteet -satu.EU-viihaaja: "Euroopan vaikutusvaltaisin EPP-maa on Suomi, koska meiltä on Jyrki Katainen jo EPP-läinen ennen Lissabonin sopimustakin kuten Sauli Niinistökin, joka on mainittu ainoana EPP:n kunniapuheenjohtajana."
Vaikutusvaltaisin maa on Saksa, sitten muut Suomea suuremmat oikeistolaisjohtoiset maat.
Katainen on yki 28:sta komissaarista.
Niinistöllä ei ole mitään roolia Suomen EU-politiikassa.
"Tusk on EPP-puolueen johtajana Eurooppa-neuvoston johtaja."
Tusk on muiden paitsi Puolan valintga EN-pj:ksi. Hän ei ole EPP-puolueen johtaja.
Trumputin kokousta ei olisi enää perusteellisemmin voinut selostaa ja kuvata.
Persut otettiin Sipilän hallitukseen 2014 ja ovat siellä edelleen, nyt sinisinä.
Suomalaiset valitsevat johtajansa vapaissa vaaleissa, kuten muutkin EU-maat.
Sanallisesti tänä päivänä se on Saksan toisen maailmansodan aikainen valtiovarainministeri Konrad Adenauer, "
Adenauer oli natsiakana heistä erossa pysytellyt (Kölnin ?) kaupunginjohtaja.Hän oli Länsi-Saksan ensimmäinen liittokansleri, joka johti maan irti natsismista länsimaiseksi demokratiaksi.
Olet EU-vihaajaksikin sekä tietämätön että typerä valehtelija.
Toisto ei muuta valeita tosiksi. - Taas-naurattaa
noeiihanhelppoa kirjoitti:
Tällä kohdin sinulta tippui ymmärrys, sanot:
"Tusk on siis joskus toiminut EPP:n vpj:na. Onko se suurikin synti?"
Hän on kopioimassasi tekstissä Eurooppa-neuvoston EPP:läinen johtaja - hämmästyin, että et osaa englantia sen vertaa, että ymmärtäisit mitä siinä lauseessa lukee?! -mutta ei maansa EPP-läisenä pääministerijohtajana Eurooppa-neuvostossa, kuten aikaisemmin.Hän on kopioimassasi tekstissä Eurooppa-neuvoston EPP:läinen johtaja - hämmästyin, että et osaa englantia sen vertaa, että ymmärtäisit mitä siinä lauseessa lukee?! -mutta ei maansa EPP-läisenä pääministerijohtajana Eurooppa-neuvostossa, kuten aikaisemmin.
"Donald Tusk – Ex officio Vice-President (President of the European Council) Poland"
Tuo on suomeksi entinen (EPP:n) varapuheenjohtaja (Eurooppa-neuvoston presidentti).
Olet EU-vihaajaksikin sekä tietämätön että typerä valehtelija.
Toisto ei muuta valeita tosiksi.
- Basel1898
kyll tämä EU rojekti on vanhempi, EU sovittiin ENNEN Hitleriä
- Tietoni-mukaan
EU:sta sovittiin Jeesuksen ristiäisisää Itämaan tietäjien kanssa.
- rhdrthtdryhdrt
Tietoni-mukaan kirjoitti:
EU:sta sovittiin Jeesuksen ristiäisisää Itämaan tietäjien kanssa.
jep, pellet taas...
- Anonyymi
Mikä on tällä hetkellä valtatilanne Euroopan Unionissa? Ensimmäisen kerran on kuitenkin uutisoitu edes komission valinnasta. Onko saatu jotakin vallanvaihtoa oikeasti aikaiseksi?
- Anonyymi
Hölynpölyä.
EU:ssa on alusta alkaen ollut vapaa tiedonkulku.
Valta EU:ssa on jäsenmailla. Kaikki elimet valitaan niiden edustajista demokraattisesti.
Komissio ja parlamentti vaihtuvat viiden vuoden välein. EU-neuvosto aina kunkin jäsenmaan vaalitulosten mukaan.
- Anonyymi
Avaus on pötyä.
Tuo kokous onkyllä totta, mutta siinä sovitut asiat menettivät merkityksensä Saksan natsismin tuhoutuessa, eikä niitä otettu koskaan esille.
Euroopan maiden yhteistoiminta lähti aivan eri pohjalta,kuten tälläkin palstalla on monasti todistettu.- Anonyymi
Kaikki pöty pyyhkiytyy pois - katoa bittiavaruuden - eikä EU olekaan se mitä sotilastiedusteluraportti väittää, kun käytte pyyhkimässä Lissabonin sopimuksesta pois Kolmannen tien politiikka -sanan, joka on määrätty pakolliseksi jäsenvaltioille, ja samalla pyyhitte tuosta raporitista nimen Ludwig Erhard - hän nimittäin kehitti tuon Kolmannen tien politiikan tuon sotilastiedusteluraportin mukaan juuri tuon natsijärjestelmän valtaan nousemiseen sodan jälkeen Euroopan Unionina.
- Anonyymi
<<Uutiset
Brexitillä uhkapeliä pelannut David Cameron palasi julkisuuteen: Jotkut eivät tule koskaan antamaan minulle anteeksi
Tänään klo 4:04
Britannian ex-pääministeri on kommentoinut brexit-kiistaa ensimmäistä kertaa The Timesin erikoishaastattelussa.
Britannian brexitin olisi tarkoitus toteutua 31. lokakuuta.<<
Lähde: iltalehti
Kautta Euroopan historian, Britanian velvollisuus on ollut estää Euroopan integroituminen. EU on diktatuuri, eikä nyt ole aikaa selittää miten se toimii. Oli vuosi 2011, kun David Cameron sanoi, ellei EU:ssa palauteta demokratiaa, niin Britania eroaa EU:sta. Suomessa tämä uutisoitiin: Englanti vaatii lisää etuja itselleen. Härskein valhe, jonka olen Suomen lehdistössä koskaan nähnyt. Silloinen EU-predientti Van Rompuy ilmoitti Cameronille, että nyt ammuit omaan jalkaasi. Tämän jälkeen Cameronin läheinen ystävä ja poliittinen neuvonantaja löytyi kuolleena VIP-tiloista. Ja paljon on tapahtunut tämänkin jälkeen, mutta mitä tapahtuu lokakuun jälkeen?! Kyse ei ole vain Britaniasta. Ja jos alkaa tapahtua, niin millä aikataululla ja rytinällä?! Britanian kansalaisille tehtiin evakuointisuunnitelma Euroopan puolelta jo tuolloin 2011 Gibraltari kautta. Suomessa uutisoitiin samaan aikaan otsakkeella 'Tankit kaduille'. En minä ainakaan tiedä, että mitä tulee tapahtumaan - toivon mukaan kuitenkaan raha ei lakkaa liikkumasta, koska on kyse ihmisten elämästä, ruuasta ja selviämisestä. Armeijahan on jo varautunut kaikkeen. Saatiinko tämä järjesteämä jo kuntoon?
<<Valtio ja pankit riitautuivat kriisiajan maksujärjestelmän rakentamisesta - virkamiehet uhkailleet pakkolailla: ”Ei tarkoitus tehdä Mersua, Ladakin riittää”
03.12.2017 klo 7:58<<
Lähde: iltalehti
Minun silmiini tuosta uutisesta ottaa, että uhkailijana ovat virkamiehet (ryhmänimellä), eivätkä poliitikot?!
Kiire, en ehdi selittämään mitään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<<Uutiset
Brexitillä uhkapeliä pelannut David Cameron palasi julkisuuteen: Jotkut eivät tule koskaan antamaan minulle anteeksi
Tänään klo 4:04
Britannian ex-pääministeri on kommentoinut brexit-kiistaa ensimmäistä kertaa The Timesin erikoishaastattelussa.
Britannian brexitin olisi tarkoitus toteutua 31. lokakuuta.<<
Lähde: iltalehti
Kautta Euroopan historian, Britanian velvollisuus on ollut estää Euroopan integroituminen. EU on diktatuuri, eikä nyt ole aikaa selittää miten se toimii. Oli vuosi 2011, kun David Cameron sanoi, ellei EU:ssa palauteta demokratiaa, niin Britania eroaa EU:sta. Suomessa tämä uutisoitiin: Englanti vaatii lisää etuja itselleen. Härskein valhe, jonka olen Suomen lehdistössä koskaan nähnyt. Silloinen EU-predientti Van Rompuy ilmoitti Cameronille, että nyt ammuit omaan jalkaasi. Tämän jälkeen Cameronin läheinen ystävä ja poliittinen neuvonantaja löytyi kuolleena VIP-tiloista. Ja paljon on tapahtunut tämänkin jälkeen, mutta mitä tapahtuu lokakuun jälkeen?! Kyse ei ole vain Britaniasta. Ja jos alkaa tapahtua, niin millä aikataululla ja rytinällä?! Britanian kansalaisille tehtiin evakuointisuunnitelma Euroopan puolelta jo tuolloin 2011 Gibraltari kautta. Suomessa uutisoitiin samaan aikaan otsakkeella 'Tankit kaduille'. En minä ainakaan tiedä, että mitä tulee tapahtumaan - toivon mukaan kuitenkaan raha ei lakkaa liikkumasta, koska on kyse ihmisten elämästä, ruuasta ja selviämisestä. Armeijahan on jo varautunut kaikkeen. Saatiinko tämä järjesteämä jo kuntoon?
<<Valtio ja pankit riitautuivat kriisiajan maksujärjestelmän rakentamisesta - virkamiehet uhkailleet pakkolailla: ”Ei tarkoitus tehdä Mersua, Ladakin riittää”
03.12.2017 klo 7:58<<
Lähde: iltalehti
Minun silmiini tuosta uutisesta ottaa, että uhkailijana ovat virkamiehet (ryhmänimellä), eivätkä poliitikot?!
Kiire, en ehdi selittämään mitään.Toivottavasti ehdit saamaan hoitoa mielenterveysongelmiisi.
Palataan asiaan,kun saat taas lääkäriltä luvan kirjoiottaa.
- Anonyymi
Tämä keskustelu on parasta, mitä EU-palstalla on nähty. EU-fanit eivät ole tähän päivään mennessä pystyneet todistamaan pitkää aloitusta vääräksi. Sen sijaan on turvauduttu siihen tyypilliseen tapaan, eli henkilöön menevään räyhäämiseen. Kun asiaa ei pystytä kumoamaan, häpäistään kirjoittaja valtavalla vihakirjoitusten purkauksella, jotta sekä kirjoittajaan että hänen kirjoitukseensa suhtauduttaisiin "EU-vihaajaksi ja hänen valheiksi".
Aloituksen tiedot voi kuka tahansa vahvistaa todeksi. Myös EU-fani, vaikkakin julkinen ulosanti on joka tapauksessa tyypillisen denialistinen ja vihaan taipuvainen. Huolestuttavaa on se, että vain kourallinen suomalaisista tuntee taustat, yhteydet, motiivit yms. Lähes kaikki suomalaiset kannattaa median luomaa mielikuvallista EU;ta, mikä on tähtitieteellisen kaukana todellisuudesta. Jos kansa tuntisi EU:n ja sen historian, kannatus romahtaisi pohjalukemiin. Tämä on 100% fakta. - Anonyymi
"Saksan talousmiehet pystyivät nopeasti jälleenrakentamaan talousimperiuminsa läpi Euroopan."
Ihan pötyä. Useimmat istuivat vankilassa vuosia.
"Sota oli ollut erittäin tuottoisa Saksan taloudelle. "
Saksan talous oli sodan jälkeen yhtä raunioina kuin lähes koko maakin. Lisäksi se oli jaettuna neljään miehitysvyöhykkeeseen, joista sitten muodostettiin kaksi valtiota. Se esti kaiken taloudellisen kehityksen ja vaikeutti jälleenrakennuksen aloittamistakin.
Pääosa henkiinjääneestä miesvoimasta oli sotavankeina lännessä vuoteen 1946 ja idässä vuoteen 1954.
"Vuonna 1948 huolimatta kuuden vuoden sodasta, liittoutuneiden pommituksesta ja sodanjälkeisen jälleenrakennuksen kustannuksista, teollisuustuotantovälineiden, rakennusten ja muun pääoman arvo oli jo suurempi kuin 1936, suurilta osin varustelukilvan ansiosta."
Hölynpölyä. Saksan jälleenrakennus alkoi USA:n myöntämän valtavan Marshall-avun turvin. Varustautuminen alkoi vasta 1956, kun Saksa otettiin Natoon ja se sai perustaa asevoimat.- Anonyymi
Voi asinua räyhis. Faktat on jo plydässä, etkä voi ikinä keksiä sellaisia valheita, että voisit niillä faktat kumota. Sori, olet hävinnyt debatin. m
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi asinua räyhis. Faktat on jo plydässä, etkä voi ikinä keksiä sellaisia valheita, että voisit niillä faktat kumota. Sori, olet hävinnyt debatin. m
Mitkä faktat? Ei nuo sadut toisteluilla tosiksi muutu.
Faktat olen esittänyt. Ette pysty edes yritämään niiden kumoamista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi asinua räyhis. Faktat on jo plydässä, etkä voi ikinä keksiä sellaisia valheita, että voisit niillä faktat kumota. Sori, olet hävinnyt debatin. m
Täytyy antaa tunnustus näitä tekstejä kirjoittaneille uusnatseille ja erilaisiin uskomuksiin hurahtaneille sekopäille:
Paksumpaa pötyä on jo vaikea keksiä, olkoon kyse natseista, EU:sta tai uskonasioista.
Onhan siellä jokunen asiatekstikin välissä, mutta yleiseen hölynpölyyn se hukkuu.
- Anonyymi
EU:n perustajia ja kehittäjiä
Seuraavat merkittävät visionäärit loivat pohjan nykyisen kaltaiselle Euroopan unionille. Ilman heidän määrätietoista ja peräänantamatonta työtään emme saisi elää sellaisen rauhan ja vakauden keskellä, jota nyt pidämme itsestäänselvyytenä.
EU:ta on ollut rakentamassa monenlaisia ihmisiä vastarintataistelijoista juristeihin ja parlamentaarikkoihin. Heillä on ollut sama unelma: he ovat halunneet luoda yhtenäisen ja vauraan Euroopan, jossa vallitsee rauha.
Seuraavassa esiteltyjen EU:n tienraivaajien lisäksi monet muutkin ovat väsymättä työskennelleet Euroopan yhdentymisen hyväksi ja toimineet sen innoittajina. Siksi tätä osiota täydennetään jatkuvasti.
Konrad Adenauer
Joseph Bech
Johan Beyen
Winston Churchill
Alcide De Gasperi
Nicole Fontaine
Walter Hallstein
Ursula Hirschmann
Marga Klompé
Sicco Mansholt
Melina Mercuori
Jean Monnet
Robert Schuman
Paul-Henri Spaak
Altiero Spinelli
Simone Veil
Louise Weiss
Kappas vaan! EU-vihaajien ylistämät Hitler, Göring ja muut natsit puuttuvat tykkänään ponnisteluistanne huolimatta.
Keksikää parempia valeita!
Rauhan aika Euroopassa – yhteistyö alkaa
Euroopan yhdentyminen alkaa. Sen tavoitteena on lopettaa pysyvästi naapurusten väliset toistuvat ja tuhoisat sodat, joista tuorein oli toinen maailmansota. Euroopan maiden taloudellisen ja poliittisen yhteistyön ensimmäinen askel on Euroopan hiili- ja teräsyhteisön (EHTY) perustaminen vuonna 1950. EHTY:n kuusi perustajamaata ovat Alankomaat, Belgia, Italia, Luxemburg, Ranska ja Saksa.
1950-lukua hallitsee idän ja lännen välinen kylmä sota. Unkarissa Neuvostoliiton tankit tukahduttavat kommunistihallinnon vastaisen kansannousun vuonna 1956. Vuonna 1957 allekirjoitetaan Rooman sopimus, jolla perustetaan Euroopan talousyhteisö (ETY) eli yhteismarkkinat.- Anonyymi
Kappas vaan. Kaikki natsitaustat karsitaan pois. Mutta eihän se sitä faktaa poista, että EU on Hitlerin aloittama kolmas valtakunta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kappas vaan. Kaikki natsitaustat karsitaan pois. Mutta eihän se sitä faktaa poista, että EU on Hitlerin aloittama kolmas valtakunta.
Jos on,niin miksi Hitler ampui itsensä 30.4. 1945?
Olihan edessä tulevaisuus,jonka rinnalla Kolmas Valtakunta oli pelkkä rumpalipoika.
Miksi Hitler testamentissaan jakoi vain Natsi-Saksan tärkeimmät vakanssit,eikä EU:n? Ei minkäänlaista mainintaa edes.
- Anonyymi
<<Valtio ja pankit riitautuivat kriisiajan maksujärjestelmän rakentamisesta - virkamiehet uhkailleet pakkolailla: ”Ei tarkoitus tehdä Mersua, Ladakin riittää”
03.12.2017 klo 7:58<<
Ja kun ja jos raha lakkaa liikkumasta.
<<Ruoka loppuisi, eikä palkkaa voisi nostaa – harva ymmärtää, kuinka totaalisesti maksukorttihäiriö voi sekoittaa nyky-yhteiskunnan
Tänään klo 7:02<<
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/942ade9f-f6d0-4ed6-b30a-84cf5c0725b7
Brexit
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006240176.html?ref=rss
Olettehan tutustuneet wikipediassa olevaan valmiuslakitietoon?- Anonyymi
<<Valmiuslailla pyritään varmistamaan väestön turvallisuus ja yhteiskunnan toimivuus poikkeusoloissa. Sitä sovelletaan vain koko yhteiskuntaa koskevissa kriisitilanteissa. Laajalle levinnyt vaarallinen tartuntatautikin voi nykyisin olla syynä lain sisältämien toimivaltuuksien käyttämiseen. <<
Tämä tartuntatautikohta on jo käytetty ja päätetty flunssatilanteen olevan pysyvä poikkeustilan aikaan saamiseksi, joten sitä vastaava lainsäädäntö on tällä hetkellä voimassa. - Anonyymi
Outo väite:
<<Valmiuslaki antaa Suomen VALTIONEUVOSTOLLE SUUREN MÄÄRÄN TOIMIVALTUUKSIA, mutta määrää, että niitä on käytettävä mahdollisimman säästeliäästi. Lakia on käytettävä syrjimättä ketään mielivaltaisella perusteella, eikä sen nojalla saa rajoittaa kenenkään oikeutta elämään tai henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, ihmisarvoon tai uskonnon ja omantunnon vapauteen. <<
Nimittäin lakikirja sanoo valmiuslain voimassa ollessa poikkeusoloista:
<<Perusoikeudet poikkeusoloissa
Perusoikeuksista voidaan säätää lailla tai laissa erityisestä syystä säädetyn ja soveltamisalaltaan täsmällisesti rajatun valtuuden nojalla annettavalla VALTIONEUVOSTON ASETUKSELLA sellaisia tilapäisiä poikkeuksia, jotka ovat välttämättömiä Suomeen kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen samoin kuin muiden kansakuntaa vakavasti uhkaavien, laissa säädettyjen poikkeusolojen aikana ja jotka ovat Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden mukaisia. Lailla on kuitenkin säädettävä tilapäisten poikkeusten perusteet.<<
Ja laki on yhtäkuin valtioneuvoston - HALLITUS plus presidentti - asetus. Meillä on voimassa tällä hetkellä diktatuuri ja melkoisin valtuuksin. Tämä on sama tilanne ja sama poikkeuslaki, jota Hitler aikoinaan käytti tullessaan valtaan, ja luodessaan itselleen laillisesti diktatuurin.
Asian jäljille pääsi tutkimalla, kun Sauli Niinistö hyväksyi Lissabonin ratifioimiseksi tarvittavan poikkeuslain Irlannila, että heillä on oikeudelliset takeet siihen, ettei Lissabonin sopimus vaikuta heidän oikeuteensa elämään.
14.6.2013 Valtioneuvosto, Presidentin esittely, Laki Irlannin kansan huolenaiheista, ratifiointi
<<Tasavallan presidentti ratifioi Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista tehdyn pöytäkirjan ja vahvisti lain Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista tehdyn pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta (HE 21/2013 vp). Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista tehtiin Brysselissä 16.5.2012. Sen tarkoituksena on muuttaa Euroopan unionin perussopimuksia siten, että niihin liitetään tämä pöytäkirja, jossa Irlannille annetaan oikeudelliset takeet siitä, ettei Lissabonin sopimus vaikuta eräisiin Irlannin perustuslain määräyksiin, jotka koskevat oikeutta elämään,<< - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Outo väite:
<<Valmiuslaki antaa Suomen VALTIONEUVOSTOLLE SUUREN MÄÄRÄN TOIMIVALTUUKSIA, mutta määrää, että niitä on käytettävä mahdollisimman säästeliäästi. Lakia on käytettävä syrjimättä ketään mielivaltaisella perusteella, eikä sen nojalla saa rajoittaa kenenkään oikeutta elämään tai henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, ihmisarvoon tai uskonnon ja omantunnon vapauteen. <<
Nimittäin lakikirja sanoo valmiuslain voimassa ollessa poikkeusoloista:
<<Perusoikeudet poikkeusoloissa
Perusoikeuksista voidaan säätää lailla tai laissa erityisestä syystä säädetyn ja soveltamisalaltaan täsmällisesti rajatun valtuuden nojalla annettavalla VALTIONEUVOSTON ASETUKSELLA sellaisia tilapäisiä poikkeuksia, jotka ovat välttämättömiä Suomeen kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen samoin kuin muiden kansakuntaa vakavasti uhkaavien, laissa säädettyjen poikkeusolojen aikana ja jotka ovat Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden mukaisia. Lailla on kuitenkin säädettävä tilapäisten poikkeusten perusteet.<<
Ja laki on yhtäkuin valtioneuvoston - HALLITUS plus presidentti - asetus. Meillä on voimassa tällä hetkellä diktatuuri ja melkoisin valtuuksin. Tämä on sama tilanne ja sama poikkeuslaki, jota Hitler aikoinaan käytti tullessaan valtaan, ja luodessaan itselleen laillisesti diktatuurin.
Asian jäljille pääsi tutkimalla, kun Sauli Niinistö hyväksyi Lissabonin ratifioimiseksi tarvittavan poikkeuslain Irlannila, että heillä on oikeudelliset takeet siihen, ettei Lissabonin sopimus vaikuta heidän oikeuteensa elämään.
14.6.2013 Valtioneuvosto, Presidentin esittely, Laki Irlannin kansan huolenaiheista, ratifiointi
<<Tasavallan presidentti ratifioi Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista tehdyn pöytäkirjan ja vahvisti lain Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista tehdyn pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta (HE 21/2013 vp). Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista tehtiin Brysselissä 16.5.2012. Sen tarkoituksena on muuttaa Euroopan unionin perussopimuksia siten, että niihin liitetään tämä pöytäkirja, jossa Irlannille annetaan oikeudelliset takeet siitä, ettei Lissabonin sopimus vaikuta eräisiin Irlannin perustuslain määräyksiin, jotka koskevat oikeutta elämään,<<Kyse oli katolisen Irlannin aborttilainsäädännön hyväksymisestä.
Ihan turhaa jauhamista tämäkin.
Valmiuslainsäädännöstä et tajua mitään.
"Ja laki on yhtäkuin valtioneuvoston - HALLITUS plus presidentti - asetus. Meillä on voimassa tällä hetkellä diktatuuri ja melkoisin valtuuksin. Tämä on sama tilanne ja sama poikkeuslaki, jota Hitler aikoinaan käytti tullessaan valtaan, ja luodessaan itselleen laillisesti diktatuurin."
Menen minkä tahansa mielisairaalan vastaanotolle ja julista tuo kovaan ääneen.
Pääset tarvitsemaasi hoitoon heti.
- Anonyymi
Asioita voi pyöritellä hamaan tappiin ja selitellä kaikkea ummet ja lammet, mutta siitä nyt ei vaan päästä mihinkään, että Hitlerin kolmannen valtakunnan rakentaminen ei päättynyt Hitlerin kuolemaan. Hitler näet ei ollut ainoa natsi. Natsikultti elää edelleen, mutta eivät koristele itseään hakaristillä, vaan tähtilipulla. Asia on loppuun käsitelty. Vaikka totuus kirveleekin niin maan perkeleesti.
- Anonyymi
Jauhat tyhjää. Hitler ei jättänyt minkäänlaista vihiäkään mistään kuolemansa jälkeisestä uudesta rakennelmasta.
Ja natsijohto tuhottiin perusteellisesti viimeistään Nürnbergin oikeudenkäynnissä.
USA taas on aivan eri asia. Se ei tarvitse natseja mihinkään, vaan oli tärkeä maa heidän tuhossaan.
Vaikeaa on uusnatsin ratsastus, kun hevonen on ammuttu alta. - Anonyymi
Sotilastiedusteluraportti EW-Pa 128, joka asiakirja tunnetaan nimellä Red House Report, kertoo nimen ekonomisti Ludwig Erhard, joka koko rakennelman suunnitteli ja Lissabonin sopimus sanoo kaikille jäsenvaltioille pakolliseksi Kolmannen tien politiikan jonka on kehittänyt Ludwig Erhard. '
Tuon rakennelman yli etkä ympäri pääse selittämälläkään . Se on fakta. - Anonyymi
<<Hitler ei jättänyt minkäänlaista vihiäkään mistään kuolemansa jälkeisestä uudesta rakennelmasta<<
Kieltoreaktio on mielenkiintoinen - kun meillä on CIA:n aukaisema sotilastiedusteluraportti - väittää, ettei jäänyt vihiäkään jälkeen.
Olen pahoillani, jos totuus sattuu. Mutta luultavasti et ole ainoa, jos se nyt lohduttaa. Kukapa haluaisi tunnustaa julkisesti itseään natsiksi. - Anonyymi
Ai niin, oliko se myös siten, että EU oli vankkumattoman kristillinen arvoiltaan?
Jeesus jätti Pietarille taivasten valtakunnan avaimet - tarina on kai kaikille tiedossa?!
Avaimet löytyvät Pietarin 2. kirjeestä Raamatusta, kun hän kehottaa seuraamaan Paavalin oppia, luterilaisuuden ja kristinuskon perustaa:
<<1:19 Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja KOINTÄHTI KOITTAA teidän SYDÄMISSÄNNE.<<
Kointähdestä:
<< Antiikista lähtien Lucifer on tarkoittanut Kointähteä eli Venusta. ... Taivaallisen sodan jälkeen Jumala karkotti Luciferin, jolloin Luciferista tuli paholainen, langennut enkeli, ja HÄNEN SEURAAJISTAAN DEMONEITA.[2]<<
Lähde: wikipedia
Ja tarinalla on taustakin, joka löytyi autiomaan hiekasta, sinetöidystä saviruukusta vuonna 1945 ja papyruskäärön nimi on Kätketty viisaus, jossa Jeesus ja Pietari keskustelevat.
" On myös muita ihmisiä, jotka eivät kuulu meihin. He kutsuvat itseään piispaksi ja diakoneiksi, ikään kuin he olisivat saaneet valtuutensa Jumalalta. He alistuvat niiden tuomittaviksi jotka istuvat ensimmäisillä istuimilla. He ovat vedettömiä kaivoja.
Pietari sanoo: " Minua pelottaa kuulla, että teeskentelijätkin näyttävät meistä pienten kaltaisilta. On siis olemassa lukemattomia ihmisiä, jotka johtavat harhaan eläviä ja nämä elävät tuhoutuvat heidän keskellään. Kun harhaanjohtajat mainitsevat sinun nimesi, heitä uskotaan.
Vapahtaja vastasi: " Harhaanjohtajat hallitsevat pieniä vain sen ajan, joka on annettu heidän harhansa käyttöön. Kun heidän harhansa on tullut tiensä päähän, ikuisesti elävän ajatuksen ajattomuus uudistuu ja pienet alkavat hallita niitä, jotka nyt hallitsevat heitä.
Hän ( ikuisesti elävä) repii heidän harhansa irti juurineen, tekee siitä häpeällisen esimerkin ja se palajastuu kaikessa säädyttömyydessään , josta se tunnetaan.
Pietari hyvä, tällaiset harhaanjohtajat eivät koskaan muutu. Ryhtykäämme siis toteuttamaan turmeltumattoman tahtoa. Ne, jotka haluavat vetää tuomion pääleen, ovat tulossa ja haluavat tehdä itsestään häpeällisen esimerkin.
Minuun he eivät voi kuitenkaan koskea. Sinä Pietari, joudut olemaan heidän keskellään, mutta älä ole arka äläkä pelkää. He eivät käsitä mitään, sillä näkymätön on asettunut vastustamaan heitä."<<
Totuus on aina tarua ihmeellisempi. - Anonyymi
Minä en ole uskovainen - olen tiedepuolelta - ja teistä voikin kuulostaa uskomattomalta väite, että mystinen henkilöhahmo 2000 vuoden takaa nimeltä Jeesus kaatoi koko tämän järjesteämän.
Miten se voisi olla edes mahdollista?
Se on mahdollista siten, että edellä mainituissa autiomaan hiekasta löytyneissä sineitöidyissä saviruukuissa oli Jeesuksen alkuperäiset opetukset, ja ne olivatkin yksi yhteen meidän tämän päivän tieteellisen tietämisemme kanssa maailman rakenteesta ja toimimiesta kvanttifyysiikassa.
Miten hän on voinut tietää kaiken sen, jonka tiede tietää vasta tänä päivnänä - en minä vaan tiedä, mutta hän kertoo sen opetuksissaan.
Mutta kuten edeltä selviää - sillä ei ole mitään tekemistä uskonnon, Raamatun tai hänen kuolemasta tehdyn kristuskultin kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<<Hitler ei jättänyt minkäänlaista vihiäkään mistään kuolemansa jälkeisestä uudesta rakennelmasta<<
Kieltoreaktio on mielenkiintoinen - kun meillä on CIA:n aukaisema sotilastiedusteluraportti - väittää, ettei jäänyt vihiäkään jälkeen.
Olen pahoillani, jos totuus sattuu. Mutta luultavasti et ole ainoa, jos se nyt lohduttaa. Kukapa haluaisi tunnustaa julkisesti itseään natsiksi."Kieltoreaktio on mielenkiintoinen - kun meillä on CIA:n aukaisema sotilastiedusteluraportti - väittää, ettei jäänyt vihiäkään jälkeen."
Raporttihan on olemassa. Se vain ei todista mitään EU:a edes kaukaisesti muistuttavan rakenteen suunnittelusta. Hitlerin "pöydällä" se ei ollut koskaan.
Kyse oli jonkinlaisen taloudellisen pelastusrenkaan kaavailusta. Toisin kuin väitetään, Saksan talous ei ollut SS-upseerien johdossa, vaan hallituksen ja ennen kaikkea nelivuotissuunnitelmaa johtavan Göringin sekä sotamateriaalituotannosta vastaavan ministerin vastuulla.Ministeri Speer ei muistelmiensa eikä asiakirjojen mukaaan ollut koskaan tällaisen asian kanssa tekemisissä.Eikä muutkaan valtakunnanministerit tai korkein natsijohto.Sellainen olisi tullut Nürnbergissä esille.
Hitler määräsi lopullisesti aina kaikesta. Häneltä ei ole jäänyt hiiskaustakaan tällaisen raportin käsittelystä.
Koko juttu on uusnatsien tahallista mustamaalausta.
"Olen pahoillani, jos totuus sattuu. Mutta luultavasti et ole ainoa, jos se nyt lohduttaa. Kukapa haluaisi tunnustaa julkisesti itseään natsiksi."
Totuuden tästä asiasta olen selvittänyt monta kertaa. Mikään toistelu ei muuta uusnatsien valeita tosiksi.
EU on sodan jälkeinen suurhanke, jossa demokratiat, voittajat ja voitetut yhdistivät voimansa. Natseilla ei ollut siinä osaa eikä arpaa. Valehdella aina voi, kun muuhun ei pysty. - Anonyymi
<<Raporttihan on olemassa. Se vain ei todista mitään EU:a edes kaukaisesti muistuttavan rakenteen suunnittelusta.<<
OSAATKO SINÄ IHMINEN LUKEA EDES?? NIMI LUDWIG ERHARD ON TÄMÄ JOKA YHDISTÄÄ SUUNNITELMAN LISSABONIN SOPIMUKSELLA EUROOPAN UNIONIIN.
Kun kieltoreaktio on tarpeeksi vahva - sanotaan psykologisesti tunnetasolla - niin sitähän ei järki edes pysty voittamaan.
<<Natseilla ei ollut siinä osaa eikä arpaa.<<
Tiedätkö ketä natsit edes olivat?! Ensimmäisen pisteen vihje: kaikki natsitunnukset olivat stunttaamista varten kuin näytelmässä, jonka näytelmän jälkeen, kun tavoite oli saavutettu, ne voitiin riisua kuin rooliasut ja toimia ilman niitä, niin ei jääty kiinni. Juu, ei EU-rakennuksia todellakaan ole koristeltu hakaristein, vaikka aate onkin kansallissosialistinen.
Keitä nämä natseja näyttelleet henkilöt olivat? Hyvän vihjeen saa natsien ensimmäisestä naisesta, Hitlerin ihastuksesta, Magda Gobbelsista, eikä huonoksi vihjeeksi jää hänen miehensäkään Joseph Goebbels. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<<Raporttihan on olemassa. Se vain ei todista mitään EU:a edes kaukaisesti muistuttavan rakenteen suunnittelusta.<<
OSAATKO SINÄ IHMINEN LUKEA EDES?? NIMI LUDWIG ERHARD ON TÄMÄ JOKA YHDISTÄÄ SUUNNITELMAN LISSABONIN SOPIMUKSELLA EUROOPAN UNIONIIN.
Kun kieltoreaktio on tarpeeksi vahva - sanotaan psykologisesti tunnetasolla - niin sitähän ei järki edes pysty voittamaan.
<<Natseilla ei ollut siinä osaa eikä arpaa.<<
Tiedätkö ketä natsit edes olivat?! Ensimmäisen pisteen vihje: kaikki natsitunnukset olivat stunttaamista varten kuin näytelmässä, jonka näytelmän jälkeen, kun tavoite oli saavutettu, ne voitiin riisua kuin rooliasut ja toimia ilman niitä, niin ei jääty kiinni. Juu, ei EU-rakennuksia todellakaan ole koristeltu hakaristein, vaikka aate onkin kansallissosialistinen.
Keitä nämä natseja näyttelleet henkilöt olivat? Hyvän vihjeen saa natsien ensimmäisestä naisesta, Hitlerin ihastuksesta, Magda Gobbelsista, eikä huonoksi vihjeeksi jää hänen miehensäkään Joseph Goebbels.Idiootti: "OSAATKO SINÄ IHMINEN LUKEA EDES?? NIMI LUDWIG ERHARD ON TÄMÄ JOKA YHDISTÄÄ SUUNNITELMAN LISSABONIN SOPIMUKSELLA EUROOPAN UNIONIIN."
Erhardilla ei ollut mitään tekemistä SS-kenraalin suunnitelman kanssa. Se ei muutenkaan toteutunut missään kohdassa.
Erhardilla ei myöskään ollut mitään tekemistä Lissabonin sopimuksenkanssa.Hän oli kuollut jo aikapäiviä.
"Juu, ei EU-rakennuksia todellakaan ole koristeltu hakaristein, vaikka aate onkin kansallissosialistinen."
EU:n perusarvot ovat yksinomaan demokraattisia. Siksi EU-liput liehuvat uusnatseinharmiksi.
"Keitä nämä natseja näyttelleet henkilöt olivat?"
Kyllä useimmat natsit olivat ihan vakaumuksen ihmisiä. Tosin myös moni liittyi natseihin olosuhteiden pakosta.Puolueen jäseniä oli lopuksi yli viisi miljoonaa.Lisäksi lukemattomat järjestöt eri aloilla.
" Hyvän vihjeen saa natsien ensimmäisestä naisesta, Hitlerin ihastuksesta, Magda Gobbelsista, "
Magda ei todellakaannäytellyt natsia. Hän surmasi omat lapsensakin, etteivät joudu elämään natsismin kukistutua.
"eikä huonoksi vihjeeksi jää hänen miehensäkään Joseph Goebbels."
Goebdels kuului natsien vahvaan vasempaan siipeen, mutta loikkasi Hitlerin riveihin 1934 juuri ennen pitkien puukkojen yötä. Tuskinpa hänkään näytteli tehdessään Magdan kanssa yhteisen itsemurhan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Idiootti: "OSAATKO SINÄ IHMINEN LUKEA EDES?? NIMI LUDWIG ERHARD ON TÄMÄ JOKA YHDISTÄÄ SUUNNITELMAN LISSABONIN SOPIMUKSELLA EUROOPAN UNIONIIN."
Erhardilla ei ollut mitään tekemistä SS-kenraalin suunnitelman kanssa. Se ei muutenkaan toteutunut missään kohdassa.
Erhardilla ei myöskään ollut mitään tekemistä Lissabonin sopimuksenkanssa.Hän oli kuollut jo aikapäiviä.
"Juu, ei EU-rakennuksia todellakaan ole koristeltu hakaristein, vaikka aate onkin kansallissosialistinen."
EU:n perusarvot ovat yksinomaan demokraattisia. Siksi EU-liput liehuvat uusnatseinharmiksi.
"Keitä nämä natseja näyttelleet henkilöt olivat?"
Kyllä useimmat natsit olivat ihan vakaumuksen ihmisiä. Tosin myös moni liittyi natseihin olosuhteiden pakosta.Puolueen jäseniä oli lopuksi yli viisi miljoonaa.Lisäksi lukemattomat järjestöt eri aloilla.
" Hyvän vihjeen saa natsien ensimmäisestä naisesta, Hitlerin ihastuksesta, Magda Gobbelsista, "
Magda ei todellakaannäytellyt natsia. Hän surmasi omat lapsensakin, etteivät joudu elämään natsismin kukistutua.
"eikä huonoksi vihjeeksi jää hänen miehensäkään Joseph Goebbels."
Goebdels kuului natsien vahvaan vasempaan siipeen, mutta loikkasi Hitlerin riveihin 1934 juuri ennen pitkien puukkojen yötä. Tuskinpa hänkään näytteli tehdessään Magdan kanssa yhteisen itsemurhan.Ludvig Erhard syntyi Fürthissa ja työskenteli nuorena isänsä verhoiluliikkeessä vuosina 1913–1916. Jouduttuaan asepalvelukseen 1916 Erhard palveli tykkimiehenä Saksan armeijassa ensimmäisessä maailmansodassa. Hän haavoittui vaikeasti Ypresin lähistöllä vuonna 1918. Toivuttuaan hän alkoi opiskella kansantaloutta.[2]
Kansantalouden professori
Erhard opiskeli aluksi Nürnbergissä ja jatkoi opintojaan Frankfurt am Mainissa. Hän vastaanotti Franz Oppenheimerin myöntämän kansantalouden tohtorin arvonimen vuonna 1925. Erhard avioitui Luise Schusterin kanssa. Valmistumisensa jälkeen hän muutti puolisoineen takaisin Furthiin palatakseen isänsä verhoiluyritykseen.
Erhardista tuli markkinointi-instituutin assistentti vuonna 1928, ja myöhemmin hän yleni sen varajohtajaksi. Koska Erhard oli haavoittunut ensimmäisessä maailmansodassa, hänen ei tarvinnut palvella Saksan armeijassa toisen maailmansodan aikana.
Erhardin kriittinen suhtautuminen kansallissosialismiin oli syynä siihen, että hän menetti työnsä vuonna 1942. Tämän jälkeen hän jatkoi työtään omassa yrityksessään.[3]
Saksan kansantalouden suunnittelija
Erhard kirjoitti 1944 artikkelin ”Sodan talous ja talouden vakauttaminen” (Kriegsfinanzierung und Schuldenkonsolidierung), jossa hän tutki mahdollisuutta sotakorvausten maksamiseen Saksan hävittyä sodan. Hän lähetti sen Carl Goerdelerille, joka oli keskeinen henkilö kansallissosialistista hallitusta vastaan taistelevassa vastarintaliikkeessä. Goerdeler suositteli Erhardia ystävilleen, ja Saksan hävittyä toisen maailmansodan Erhardista tuli Baijerin talousministeri 1945.
Erhard oli Wilhelm Hoegnerin johtaman Yhdysvaltain hallintovyöhykkeen Baijerin talousneuvonantajana. Yhdysvaltalaisten ja brittien miehitys- ja hallintovyöhykkeet Saksassa yhdistettiin kaksoisvyöhykkeeksi, Bizoniaksi, mistä alkoi muodostua Saksan liittotasavalta.
Erhard oli talouskomission johtajana valmistelemassa komission talousuudistuksia vuonna 1947. Erhard valittiin yhdysvaltalaisten ja brittiläisten yhteisvyöhykkeen taloushallinnon johtajaksi vuonna 1948. D-markan käyttöönotto ja hintasääntelyn purkaminen paransivat talouden kehittymistä vuoden 1948 aikana.
Talousministeri
Erhard valittiin Konrad Adenauerin ensimmäiseen kabinettiin talousministeriksi vuonna 1949. Saksan liittotasavallan talousministerinä hän oli vuosina 1949–1963. Erhard oli vapaan yritteliäisyyden ja vapaan kilpailun kannattaja. Kristillisdemokraattinen puolue CDU omaksui Erhardin ajatukset sosiaalisesta markkinataloudesta osana puolueen toimintasuunnitelmaa. Tämä paransi hänen mahdollisuuksiaan toimia Saksan uudisrakentajana.
Erhardin toiminnan seurauksena Saksan liittotasavallan talous alkoi nousta. Saksan maksutase muuttui ylijäämäiseksi. Vuodesta 1952 lähtien ylijäämä kasvoi tasaisesti ja oli 6,6 miljardia D-markkaa vuonna 1961. Valuuttavarannot olivat kasvaneet suuriksi hyvän taloudellisen kasvun vuoksi. Verohelpotukset antoivat yksityiselle pääomalle mahdollisuuksia hankkia suuria tuloja ja investoida. Saksan keskuspankki Bundesbank reagoi nopeasti suhdannevaihteluihin.
Rakennustuotanto lisääntyi: Saksassa rakennettiin 580 000 asuntoa vuonna 1953. Vuoteen 1962 mennessä oli rakennettu 7 miljoonaa asuntoa, mikä oli kolme kertaa enemmän kuin sodissa oli tuhoutunut.
Erhard kuoli 1977 toimittuaan myös liittokanslerina. - Anonyymi
Sotilastiedusteluraportti:
<<Talvella 1943 hänet siirrettiin talousministeriön palvelukseen. Ohlendorfin näennäinen tehtävä oli keskittyä vientiin, mutta hänen todellinen tehtävänsä oli säilyttää SS:n mahtava euroopanlaajuinen talousimperiumi Saksan häviön jälkeen.
Ohlendorf joka myöhemmin hirtettiin Nürnbergissä oli erityisen kiinnostunut saksalaisen ekonomistin Ludwig Erhardin työstä. Erhard oli kirjoittanut laajan suunnitelman siirtymisestä sodanjälkeiseen talouteen Saksan häviön jälkeen. Tämä oli vaarallista etenkin kun hänen nimensä oli mainittu vastarintaryhmien yhteydessä.
Mutta Ohlendorf, joka oli myös SD:n, natsien kansallisen turvallisuuspalvelun johtaja, suojeli Erhardia heidän ollessaan samaa mieltä sodanjälkeisen Saksan talouden stabilisoimisesta. Ohlendorf oli itse SS:n johtajan Heinrich Himmlerin suojeluksessa.
Saksan talousmiehet pystyivät nopeasti jälleenrakentamaan talousimperiuminsa läpi Euroopan.<<
Sosiaalinen markkinatalous, toiselta nimeltään Kolmannen tien politiikka, wikipedia:
<<Termiä käytti ensimmäisen kerran taloustieteen ja kulttuurisosiologian professori Alfred Müller-Armack vuonna 1947[1] ja sen otti käyttöön ja sille sisällön antoi Ludwig Erhard, kristillisdemokraattien (CDU) valtiovarainministeri Konrad Adenauerin alaisuudessa (1949–1963) ja myöhempi liittokansleri (1963–1966).[2]
Müller-Armack esitti sosiaalisen markkinatalouden kolmantena tienä laissez-faire-liberalismin ja suunnitelmatalouden välillä.[2]
"Erittäin kilpailukykyinen sosiaalinen markkinatalous, jossa kunnioitetaan perusoikeuksia" on yksi Lissabonin sopimuksessa mainituista Euroopan unionin päätavoitteista.[3]<<
Lähde: wikipedia
- Anonyymi
Ne paskat muuten myrkyttää vielä tänäkin päivänä teidät ja teidän lapset...
Ihan valtion tapa ... pörräätte kännissä kuin käki ja sitten tulee auto-onnettomuus.
Kovat on kyllä valtiolla aineet. Torjuuvat rikollisuutta huumerikollisuudella.?. WTF? - Anonyymi
Tiedusteluraportista:
<<Tästä kokouksesta kertoo Yhdysvaltain sotilastiedustelun raportti EW-Pa 128. Asiakirja tunnetaan nimellä Red House Report.
Se on yksityiskohtainen selonteko salaisesta tapaamisesta Maison Rouge Hotelissa Strasbourgissa elokuun 10. päivänä 1944.<<
Muistoa vaalitaan kerran kuukaudessa tapahtuvalla Strasbourg rallilla EU:n toimesta. Oikeastaan aika huvittavaakin.
<<EU-parlamentin tuhannet työntekijät siirretään kerran kuukaudessa 450 kilometrin päähän ja takaisin.
Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok./EPP) vaatii Suomen hallitusta ajamaan EU-puheenjohtajamaana parlamentin Strasbourgin toimipisteen lakkauttamisesta.
Euroopan parlamentin täysistunto järjestetään kerran kuukaudessa Ranskan Strasbourgissa, jonne myös kaikki toiminnot siirretään yhden viikon ajaksi.
– Kuukausittainen rekkaralli Brysselin ja Strasbourgin välillä kuluttaa ympäristöä ja maksaa veronmaksajille vuodessa yli 115 miljoonaa euroa. <<
Sarvamaa hyvä - kyseessä on pyhä toimitus, mutta hän onkin EPP:läinen, saattaa vähän kiusallisesti nyppiä tuo muistuttaminen, mutta joku pitää kuitenkin huolen, ettei totuus unohdu.
https://www.verkkouutiset.fi/petri-sarvamaa-eun-liikkuva-sirkus-on-lopetettava/- Anonyymi
Katsokaapa tuosta sivuston kuvasta tuo pyhiinvaelluskohteen rakennus. Tiedättekö, että minkä muistolle se on rakennettu? Kyseessä on Baabelin torni:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Baabelin_torni - Anonyymi
Kysymys on Marduk-nimiselle Jumalalle rakennettu pyhättö, zikkurat, joka on yksi yhteen mayaintiaanien pyramidien kanssa, jotka väittävät eepoksessaan olevansa tuolta alueelta alunperin kotoisin. EU-lipussa te näette tähtikuvion:
<<»He asettivat tähtikuvion heidän keskuuteensa
ja sanoivat Mardukille, heidän esikoiselleen:
"Oi Herra, sinun päätöksesi on todella vertaansa vailla jumalten joukossa. Määrää tuhoaminen ja uudelleenrakennus, ja molemmat
tulevat todeksi. Tuhotkoon sinun puhuttu sanasi tähtikuvion, ja korjaantukoon se tämän jälkeen sinun sanasi mukaan."
Hän puhui, minkä seurauksena tähtikuvio tuhoutui.
Hän puhui uudestaan ja tähtikuvio palasi entiselleen.
Jumalat, hänen isänsä, näkivät hänen sanansa voiman, iloitsivat ja osoittivat kunnioituksensa sanomalla:
"Marduk on kuningas".»<<
https://fi.wikipedia.org/wiki/Marduk_(mytologia) - Anonyymi
Idiootti: "Muistoa vaalitaan kerran kuukaudessa tapahtuvalla Strasbourg rallilla EU:n toimesta. Oikeastaan aika huvittavaakin."
Eipä tunnet EU-vihaajat tätäkään asiaa.
Kyse on Ranskan vaatimuksesta. Se oli ehto hyväksynnälle EU-komission ja parlamentin sijoittamiselle Brysseliin.
Tämä kuukausittainen ralli on siis todiset Ranskan vaikutusvallasta. Se jatkuu,kunnes Ranska tulee toisiin ajatuksiin.
- Anonyymi
EU = Hitlerin kolmas valtakunta. Todistetusti. Ei ihme, että EU-fanit on paniikissa. Hätälakka houisissa yritään kiljua, että "EU-vihaajat valehtelee". Faktoja ei kuitenkaan tarvitse keksiä. Totuus on aina ikävä asia sortovallalle.
- Anonyymi
"Faktoja ei kuitenkaan tarvitse keksiä."
Esittäkää niitä sitten.
Nyt tulee vain valeita,jotka on sitä mukaa oiottu.
Ei ne toistamalla tosiksi muutu. - Anonyymi
Kuulostaa ihan poliittiselta oppositiolta, jolla ei itsellään ole mitään sanottavaa, mutta vastustus on kova muiden sanomisiin, kun halutaan valtaa itselle. Poliitikkoainesta siis.
- Anonyymi
Tarkoittaa siis sitä, että faktat on tiskissä - eivätkä ne faktat lopu tähän natsi-Saksan viimeisen pöydän neuvotteluun tai Strasbourgin kokoustamisiin tai siihen, että ko. rakennuskin on kopio Baabelin tornista, vaan ne jatkuvat sillä tosiasialla, että mistä instanssista ovat tullee CIA:n miehet, kuka henkilö lähti juuri ennen sotaa Saksasta perustamaan CIA:ta, mitkä voimat ovat liikutelleet näitä kuvioita, ketkä saivat suojelun Etelä-Amerikassa, kun pitkien puukkojen yönä jakautui kansallissosialismi kahteen leiriin. Viimeisimpänä tietysti tämä 13 miljoonan asiakirja-aukaisu CIA:lta. Mitä lie siellä tapahtunut, että pitkässä juoksussa valta näin keikahti?!
Joten olet oikeassa tällä:
<<<Totuus on aina ikävä asia sortovallalle.<<<
Jotain todella tuli jo housuihin ja paljon. - Anonyymi
Asia, jota tässä luojanluomassa maailmassa eniten ihmettelen on Dunning-Kruger efekstiä - tieteellisesti todistettua, jonka mukaan mitä tietämättömämpi ihminen on siitä viisaammaksi ja tietävämmäksi tämä itseään luulee. Ja onhan tähän vanha sanontakin, että tyhjät kattilat kolisevat eniten ja se näkyy täälläkin ketjussa tänä tietämättömänä oppositiona, jolla ei ole mitään muuta sanottavaa kuin haukkua totuus valheeksi.
- Anonyymi
Ja se on itkettävännaurettavan totta, että miten manipuloinnilla ja propagandalla pystytään Dunning-Kruger-jengiä liikuttelemaan totuuden sijasta, kun ujutetaan heidän tyhmiin päihin sellaiset hokemat kuin 'ei ole kaikki intiaanit kanootissa', 'ei ole penaalin terävin kynä', 'onko kaikki muumit laaksossa', 'onko lääkitys kohdallaan' tai vaikkapa tarinointi 'foliohatuista', joka alumiini todelisuudessa ehkäiseekin viestintää - siis myös tietoa totuudesta. Tämä jälkimmäinen tyhmien pilkka hokea tuota foliohattua sai jo aikaiseksi myötähäpeää. Alumiinia käytettiin mm. sodan aika ilmassa viestinnän häiritsemiseen lentokoneista käsin.
Siinä oli oikea salaliittoteorioiden äiti tyhmien ihmisten manipulointiin, ettei tosiasit pystyneet ohittamaan ihmisten tietoisuutta näiden tyhjien tynnyreiden kolinalta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoittaa siis sitä, että faktat on tiskissä - eivätkä ne faktat lopu tähän natsi-Saksan viimeisen pöydän neuvotteluun tai Strasbourgin kokoustamisiin tai siihen, että ko. rakennuskin on kopio Baabelin tornista, vaan ne jatkuvat sillä tosiasialla, että mistä instanssista ovat tullee CIA:n miehet, kuka henkilö lähti juuri ennen sotaa Saksasta perustamaan CIA:ta, mitkä voimat ovat liikutelleet näitä kuvioita, ketkä saivat suojelun Etelä-Amerikassa, kun pitkien puukkojen yönä jakautui kansallissosialismi kahteen leiriin. Viimeisimpänä tietysti tämä 13 miljoonan asiakirja-aukaisu CIA:lta. Mitä lie siellä tapahtunut, että pitkässä juoksussa valta näin keikahti?!
Joten olet oikeassa tällä:
<<<Totuus on aina ikävä asia sortovallalle.<<<
Jotain todella tuli jo housuihin ja paljon.Oikea malliesimerkki hölynpölystä,jolla ei ole mitään tekemistä EU:n kanssa.
Eikä yleensäkään minkään tosiasian kanssa.
Joihinkin tuollainen uppoaa,kun riittävän usein toistetaan, eikä omaa tietoa tai järkeä valeen ja toden erottamiseen ole. - Anonyymi
Iso ongelma on myös se, että millä kielellä ylipäätään totuuksia ja tietoja voi lukea: uskotteko vakavasti, että se on suomen kieli?
Ei todellakaan ole - se on englanti tai espanja tai jompi kumpi tilanteesta riippuen. Ruotsilla halitsee pohjoismaiset kielet, epanjalla pystyy haravoimaan portugalista italiaan ja ranskaan, ja englanti toimii sitten Britaniassa ja Amerikoissa - mutta saksa ja venäjä minulta kielinä puuttuvat, joten on ollut pärjättävä näillä muilla tiedon etsinnässä, mutta onhan se enemmän kuin vain suomi kielenä, siis tuo noin viiden miljoonan ihmisen salakieli, joka rajoittuu mahtavasta Venäjästä pistävään nimenkärkeen ja on eristetty muusta Euroopasta merillä ja se kuuluu todellisuudessa Balttianmaihin ja kaikki sen asukkaatkin asuvat saarilla.
Siinä on löyhät eväät nähdä tynnyrinreikää pidemmälle - varsinkin kun tuohon näkymättömyyteen on ollut myös suuri sisäinen tarve, koska koko maa saa kumartaa Jumala Rotchildeja hengissä olemisestaan. Kuka tuotakaan tietää?!
Tämä nyt vain esimerkkinä, ja löytyy ihan suomeksikin:
<<Saksalainen Carl von Rothschild oli ”Suomen talouden tukijalka” kahdesti 1860-luvulla. Ensin hän lainasi Suomelle varoja markan arvon sitomiseksi jalometalleihin. Vuonna 1867 Suomen Pankki lähetti johtajansa Otto Reinhold Frenckellin lainaamaan Euroopasta rahaa Suomen katovuosien takia. Tarkoitus oli saada ostetuksi viljaa nälkää näkevälle kansalle. Lontoosta, Amsterdamista ja Bordeaux’sta lainaa ei herunut, koska takaisinmaksukykyyn ei luotettu.
Frankfurtissa Frenckell sai Rothschildin suostumaan miljoonaluokan lainaan, jonka tämä antoi henkilökohtaisista varoistaan.[37] Carl von Rothschild oli henkilökohtaisesti mukana kaikissa Suomen ulkomaisissa lainoissa aina kuolemaansa vuonna 1886 asti[38].
Frenckell työskenteli 1860–1867 Suomen Hypoteekkiyhdistyksen johtajana, ja oli ottanut joulukuussa 1864, ennen Suomen valtionlainaa,
Hypoteekkiyhdistyksen ensimmäisen ulkomaisen lainan M. A. V. Rothschild & Söhnen pankkiiriliikkeestä, joka sijaitsi Frankfurt am Mainissa, kooltaan kolme miljoonaa Preussin taalaria.[39]<<
Lähde: wikipedia
Mistä me tiedämme, että mikä on totta, kun luemme? Tuo kuuluisa lähdekritiikki. Se perustuu loogiseen jatkumoon, että mitkä tietopalikat tuottavat minkäkin lopputuloksen. Yksi tieto yksistään ei kerro mitään, vaan kyse on tietojen kokonaisuudesta ja näiden kokonaisuuksien seurauksista - onko seuraus looginen.
Onko looginen seuraus, jos Jumala kuolee ristille - kuten kristinusko kertoo - että saa sen jälkeen armon? Totta kai on, koska ei ole tuomiotakaan, kun Jumala on kuollut. Onko loogista, että uskontunnustuksessa sanotaan Jumalan astuneen ristiltä helvettiin? Ei ole todellakaan - Jumalan kuuluisi mennä taivaaseen. Onko siis looginen johtopäätös kristinuskossa, että odotetaan fyysistä ylösnousemusta, eikä mennäkään taivaaseen kuoleman jälkeen. Totta kai on, koska ei ole taivasta, kun Jumala on kuollut. Uskonnon (Augsburgin tunnustus) - kristinuskon mukaan ikuinen elämä on tarjolla vain helvetissä.
Tämän pystyy kuka tahansa lukemaan wikipediasta Augsburgin tunnustuksesta. Nimittäin Jeesus palaakin tuomitsemaan tekojen mukaan VIIMEISENÄ PÄIVÄNÄ maailman loppuessa. Jos Jeesus palaa ensimmäisellä minuutilla viimeisenä päivänä on ylösnousseilla aikaa tuohon ikuisen elämän ihanuuteen 23 tuntia ja 59 minuuttia, kun maailma poksahtaa, niin ei tehdä todellakaan mitään tuolla ylösnousseella fyysisellä ruumiilla, jos nyt ylipäätään se olisi mahdollista.
Mutta jos saa lähtöpassin helvettiin, johon sitten syntiset tuomitaan, niin siellähän sitten on tarjolla se ikuinen elämä.
Tällainen skenaario on uskonto, kristinusko, eikä kukana ole nähnyt tässä mitään ogelmaa 2000 vuoteen, kun viisas opettaja naulattiin ristille kaikkien ihmisten syntien puolesta, sanoo uskonto. Tosin sieltä Augsburgin tunnustuksesta, wikipediasta voi katsoa, että kyseessä olikin Tosi Jumala niminen uhrilahja Jumalan vihan lepyttämiseksi.
Kun kirjanoppineelta tiedustelin, että miten itselle voi olla uhrilahja ja tapattamalla itsensä pystyy voittamaan oman vihansa, että tässä tarinassa on pakko olla kaksi Jumalaa. Hän vastasi tiukasti, ettei ole kuin yksi Jumala, josta on sitten helppoa tehdä johtopäätös, että toinen näistä Jumalista sitten käyttääkin vain salanimeä Jumala.
Saatte itse arvata kumpi on Jumala ja kumpi on Saatana. Tosin okkultinen ehtoollisriitti, joka on intiaaneilta tunnettu vihollisen kuolleena pitämiseksi, ettei tämä tule kostamaan, antaa tietysti Jumalan verenjuonnilla ja ruumiinsyönnillä oman vihjeensä tähän skenaarioon. - Anonyymi
Tästä tulikin mieleeni - olette varmaan lukeneet, kun Päivi Räsänen meni sanomaan jotakin ja on nyt rikostutkinnassa ... mikä se on yllytyksestä kansanryhmää vastaan. Ihmiset ihmettelevät, että mikä kansanryhmä homoseksuaalit ovat. Päivi Räsäsen vetoaa kirjoituksessaan, joka joutui tutkintaan Raamattuun. Tämä asia uutisoidaan Yhdysvalloissa, että Päivi Räsänen on syytettynä viharikoksesta. Ja se onkin metkaa, että siellä tiedetään paljon paremmin kuin Suomessa, luterilaisessa maassa, että miten viha liittyy uskontoon
Tässä näyte Lutherin tekstiä, tekstin alla lähde. Tämä on poimittu itse kirjanoppineitten keskustelusta, kun he yrittivät etsiä tosissaan tuota armoa, jonka minä olinkin jo todennut tarjottavan vain helvetissä. Eivät muuten löytäneet hekään edes oppinormistosta luvattuna. Ja huomautan tässä vaiheessa - kaikki tämä liittyy Euroopan Unioniin, joka korostaa kristillisiä arvoja ja on valinnut Ilmestyskirjasta, Raamatusta lipputunnuksekseen lopunaikoja ennustavan tähtikehän (Ilm.12).
<<Jos kaikki ne, jotka ovat armon ulkopuolella, ovat nimenomaan luontonsa puolesta VIHAN lapsia, niin on vapaa ratkaisukin luontonsa puolesta VIHAN lapsi, ja jos se jo luontonsa puolesta on tällainen, niin vielä suuremmalla syyllä se on VIHAN lapsi tekojensa puolesta. Mutta eihän VIHAN lapsi luonnostaan kykene tekemään mitään muuta kuin sitä, MIKÄ PAHA ON, ei sellaista, mikä valmistaa armoon, vaan VIHAAN, siis sellaista, mikä ansaitsee VIHAN!
Ylös siis, te pelagiolaiset ja valmistautukaa teoillanne armoon, vaikka Paavali tässä sanoo, että kaikki niillä ansaitsevat ainoastaan VIHAN!
Olisihan ollut lienteämpää, jos hän olisi sanonut ainoastaan, että »me OLIMME VIHAN lapsia», mutta lisätessään LUONNOSTAAN-sanan hän tahtoi meitä olemaan siinä mielessä, että kaikki se, MITÄ ME OLEMME JA TEEMME, ON PELKÄSTÄÄN VIHAN eikä mitenkään armon ANSAINNUT. Raamatusta tuskin voinet löytää lyhyydessään voimakkaampaa sanaa vapaata ratkaisuvaltaa vastaan.
(Luther: Sidottu ratkaisuvalta. 349, 1982.)<<
<<Uudestisyntymätön ihminen vastustaa Jumalaa joka suhteessa; hän on KOKONAAN SYNNIN ORJA. Uudestisyntynyt sitä vastoin yhtyy sisällisen ihmisen puolesta ilolla Jumalan lakiin, mutta havaitsee jäsenissään SYNNIN LAIN, joka sotii hänen mielensä lakia vastaan. SIKSI HÄN PALVELEE mielellä Jumalan lakia mutta LIHALLA SYNNIN LAKIA (Room. 7:22-25). Tähän tapaan voidaan ja täytyy oikeaa käsitystä selvittää ja opettaa, perusteellisesti, selkeästi ja taiten.
(Yksimielisyyden ohje)<<
Kuten huomaatte, niin vasta uudestisyntymän jälkeen ryhdytään lihalla palvelemaa synnin lakia, joten nämä karmeat helvettikohtalot eivät edes koske uskonnosta erossa pysyviä.
Mutta, tämä viisas opettaja 2000 vuoden takaa, joka vastusti tätä aabrahamilaista uskontoa Jahve-jumalineen, joka vaati itselleen jopa uhrattavaksi lapsia sekä ihmeidentekijän tapettavaksi, minkä Paavali sitten toteuttikin Suuren juutalaisneuvoston jäsenenä määrämäällä Jeesuksen ristinkuolemaan, jättikin meille vihjeen. - Anonyymi
Ja se vihje löytyy Raamatusta. Laitoinko sen jo edelle? En muista. No joka tapauksessa tarina kertoo hänen jättäneen taivasten valtakunnan avaimet (hänen oman sanomansa mukaan se kyllä on meissä ja meidän ympärillämme ja vastaa tämän päivän kvanttifysiikkaa, joten tiedämme, että kyseessä on väärä taivasten valtakunta) Pietarille.
Pietarin 2. kirje:
<<1:19 Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja KOINTÄHTI KOITTAA teidän SYDÄMISSÄNNE.<<
Kointähdestä:
<< Antiikista lähtien Lucifer on tarkoittanut Kointähteä eli Venusta. ... Taivaallisen sodan jälkeen Jumala karkotti Luciferin, jolloin Luciferista tuli paholainen, langennut enkeli, ja HÄNEN SEURAAJISTAAN DEMONEITA.[2]<<
Lähde: wikipedia
Todellisuudessa tämä kristuksen seuraaminen, joka onkin kreikkalainen mytologiahahmo (ei Jeesus), onkin saatananpalvontaa. Mutta oudointahan tässä on se, että se näkyy täysin myös tehdyssä oppinormistossa, eikä ole mitenkään vahingossa syntynyt. Se itse todistaa itsensä saatananpalvonnaksi. Pietari on ristiinnaulittu pää alaspäin, joka on saatananpalvojien tunnus ja Pietari on kirkon valitsema ensimmäinen paavi ja ehtoollisriitti okkultisella ihmissyönnillä onkin saatananpalvojilta tuttu riitti.
Euroopan Unionin puhumat kristilliset arvot ovatkin saatananpalvonta-arvoja. Todistettavasti. Kerron seuraavaksi, että mistä tämä koko sotku johtuu liittyen Raamattuun. - Anonyymi
Uskomatonta, mutta totta - tältä kohdalta yhtyvät CIA, kristinusko, Euroopan Unioni ja Hitler. Heidän yhteinen nimittäjä on luvussa 322.
Hitlerin joukkojen upseerihatun kokardi oli pääkallo ja ristissä olevat sääriluut, joka on myös Yalen yliopistossa toimivan Skull and Bones salaseuran tunnus, joka järjestö on Hitlerin Thule-seuran alajärjestö, mutta näiden luiden lisäksi tunnuksen alla on luku 322.
Luku 3:22 on luomiskertomuksen kohta, jossa Jumala karkoittaa ihmisen paratiisista, kun tämä tuli tietämään hyvän ja pahan.
Ihmistä ei siis karkoitettukaan paratiisista uskonnon väittämän syntiinlankeemuksen vuoksi, joka tekee ihmisestä luonnostaan vihattavan olion, vaan tiedon vuoksi. Jokainen voi itse tarkistaa Raamatusta, että tämä todella pitää paikkansa. Koko kristinusko perustuu väärään väittämään Raamatussa olevasta luomiskertomuksesta - Jeesuksen tarina on oikea, mutta hänethän tuomittiinkin jo 300-luvulla harhaoppiseksi. Tämän väärän väittämän uskojista tehtiin saatananpalvojia samaan aikaan, kun salaseurat kuljettivatkin omaa, oikeaa tietoa asiasta. Tällä on merkitystä ihmeiden tekemisen kanssa, mutta se liittyy tieteeseen, joten en ota sitä tähän.
Ja täältä Skull and Bones, Hitlerin Thule-seuran alajärjestöstä on perinteisesti aina valittu CIA:n johtaja, jonka CIA:n lähti perustamaan tuo eräs isoisä Saksasta. Tiedon löytää vaikka englanninkielisestä wikipediasta, se ei ole salaisuus. Jos sitten haluaa tutustua itse järjestöön, niin voi huomata, että tämä on se foliohattujen kattilankansimuumilaaksopaukutus, eli illuminati, valaistunut kuoleman veljeskunta. Järjestön nimilista on varsin maineikas (ja rikas), ainoastaan jonkin tason tahra siihen syntyi kun ex-presidentti Bush vanhempi varasti Ceronimo-nimisen intiaanin pääkallon ja vei sen tuonne heidän sananmukaiseen pääkallonpaikkaan. Tapauksesta käytiin myös oikeutta Yhdysvalloissa.
Mutta miksi juuri intiaanin pääkallo?! Ehkä siksi, että intiaanien erään merkittävän pyramidin kylkeä kulkee käärmemäinen varjo määrättynä hetkenä ajan 3,22 tuntia. - Anonyymi
Ja tämä on nyt juuri se kohta, josta meillä onkin tie takaisin Jumala Mardukiin, Strasburgin pyhiinvaellukseen ja Baabelin torniin Mesopotamian Kaldeassa - aabrahamilaisen uskonnon syntysijoille.
Tuo pyramidi, jossa kyseinen varjo kiemurtelee on mayaintiaanien rakentama - tosin heillä oli myös rakennusapua valkoisesta miehestä, jonka patsaita on löydetty alueelta - myös hänen äitiään esittäviä, jolla naisella on kaksospojat sylissä. Nämä kaksospojat heidän eepoksen, Popol Vuh, mukaan tulevat pelastamaan maailman Linnunradan mustan aukon kautta. Toinen kaksospojista on nimetty Tuomakseksi (kaksonen) ja hän on Raamatun Apostoli Didymus Tuomas (kaksonen kaksonen), jonka kaksoisveljeksi paljastui sinetöidyistä ruukuista sieltä autiomaan hiemasta vuonna 1945 Jeesus, joten nainen on heidän äitinsä Maria.
Mayaintiaanit itse väittävät olevansa kotoisin Medopomian Kaldeasta, ja hämmästyttävintähän tässä on se, että heidän ennustama maailmanlopunpäivä 21.12.12 on viimeinen 13. baktunista, jonka kesto on 144.000 vuorokautta ja Ilmestyskirjassa (joka väitetään tehdyn jo ensimmäisen vuosisadan loppua) lukee, että maailmanloppu alkaa, kun maasta ostettujen lukumäärä 144.000 tulee täyteen. Olen tulkinnut ostamisen vain siten, koska kristinuskon Paavali sanoo, että nämä kristityt myytiin synnin alaisuuteen, että tarvitaan vain riittävä määrä ihmisiä, jotka tajuavat tämän uskontoväärennöksen.
Eepos Popol Vuh kertoo tarinaa siitä, että miten Piru pääsi vaikuttamaan Raamatun kirjoittamiseen, ja vastaavasti onkin selvinnyt - oli hiljattain uutisissakin - että apostoli Tuomas, intialainen kaksonen -nimeltään - on todella toiminut Väli-Amerikassa tuolloin 2000 vuotta sitten. Silloin vain luultiin, että hän oli päätynyt Intiaan, kun hän todellisuudessa olikin Etelä-Amerikassa.
Joten Tuomas oli tämä valkoihoinen mies, jonka väitetään mystisesti vaikuttaneen näihin mayaintiaanien rakennelmiin, eikä pekkaa pahemmaksi sanota ihmeiden tekokyvynosalta myöskään hänen kaksoisveljeään Jeesusta.
Kysessä on mekanismi, joka tämän päivän tieteessä tiedetään ja tunnetaan kvanttifysiikan tutkimusten edettyä. - Anonyymi
Kylläpä riittää sekopäitä. Lyövät jo laudalta älyn-jättämät EU-vihaajatkin.
Nuo sekoilu kuuluvt palstalle Uskonnot ja uskomukset.
Tämä on EU-palsta, vaikka sitä ei moni käsitä. - Anonyymi
<<»He asettivat tähtikuvion heidän keskuuteensa
ja sanoivat Mardukille, heidän esikoiselleen:
"Oi Herra, sinun päätöksesi on todella vertaansa vailla jumalten joukossa. MÄÄRÄÄ TUHOAMINEN JA UUDELLEEN RAKENNUS, ja molemmat
tulevat todeksi. TUHOTKOON SINUN PUHUTTU SANASI TÄHTIKUVION, ja korjaantukoon se tämän jälkeen sinun sanasi mukaan."
Hän puhui, minkä seurauksena tähtikuvio tuhoutui.
Hän puhui uudestaan ja tähtikuvio palasi entiselleen.
Jumalat, hänen isänsä, näkivät hänen sanansa voiman, iloitsivat ja osoittivat kunnioituksensa sanomalla:
"Marduk on kuningas".»<<
Tuo tähtikuvio on EU-lipussa. Se tuhottiin, tuhoamalla koko Eurooppa ensin ja se korjattiin - silloin kun sitä pystyi vielä ilman sensuuria netistä seuraamaan - kun EPP-puolue oli vallannut yhden maan, heillä oli kartta Euroopasta, johon syttyi tähti. Suomi oli heidän tähtikarttansa 16. tähti. Tämä edellytti, että saatuaan sijoitettua oman edustajansa maan sisälle, tämä rakensi poliittisesti heidän kansallissosialismia vastaavan rakennelman maan sisäisesti. Tällainen amicus (niitys Rooman vallanajalta) oli Suomessa Jyrki Katainen, mutta Suomi on kaikkineen tähtikartan vahvin maa, koska Suomessa on EPP-puolueen kunniapuheenjohtaja presidenttinä eli Sauli Niinistö.
Euroopan Unionin omistava EPP-puolue, jonka se on luonut Pan-Eurooppaliikkeen kautta - selostus luultavasti edellä - on juuri tuo sama jengi, joka liittyy niin natsi-Saksaan CIA:n kuin illuminatiinkin Yhdysvalloissa. Ja tuskin Venäjäkään putiineineen ja hänen veljeskuntineen on yhtään mitään erikseen tästä - nythän Putin on jo Eurooppa-neuvoston jäsenenä, joten edellä puhuttu Big-Eurooppa on vain ajankysymys. Aikaa saattaa olla vain kuukausi.
Pan-eurooppaliikkeen tunnushan on Keisari Konstantinus Suuren risti, kyseessä on keisari, joka vaati paavia tekemään vuonna 325 kristinuskon kolminaisuusopin ja oli viimeinen keisari, joka julistettiin Jumalaksi. Pan-eurooppaliikkeen tunnus on hänen punainen risti ympyröitynä Ilmestyskirjan 12. luvusta otetulla tähtikuviolla, joka sitten siirtyi Euroopan Unionin tunnukseksi.
<<Apu: Niinistön suosimalla ritarikunnalla hyvin erikoinen tausta
7.7.2011
Presidenttiehdokas Sauli Niinistö kuuluu ritarikuntaan, jonka Suomen-osaston perustaja työskenteli natsi-Saksan propagandavirassa.
Presidentinvaalin ennakkosuosikki Niinistö vihittiin viime viikonloppuna Konstantinus Suuren ritarikuntaan. Ritarikunnan Suomen-osaston perusti Yrjö von Grönhagen, joka työskenteli 1930-luvulla Saksan SS-organisaation tutkimuslaitoksessa.
Grönhagenin pyysi töihin keskitysleirijärjestelmän luonut Heinrich Himmler. Miehet olivat keskinäisessä kirjeenvaihdossa.
Suomen-osaston perustaja tutustui ritarikuntaan toisen maailmansodan jälkeen 1950-luvulla.<<
Lähde: Uusi Suomi
Propaganda ministeri Joseph Goebbels ja vaimonsa Magda olivat nimekkäimmät natsit, Magda valtakunnan ensimmäinen nainen, juutalainen ja jo ennen toista maailmansotaa ollut perustamassa juutalaisille omaa valtiota, miehensä Joseph harras katolilainen, mutta juutalaisten kasvattama.
Ei ole sanottu, mutta aivan varmasti he kuuluivat seurueeseen mihin Hitlerkin, joka pakeni Hitlerin bunkerin alla olevan tunnelin kautta läheiselle lentokentälle ja koneella ensin Tanskaan, sitten Kanarian saarille ja loppumatkan sukellusveneellä Etelä-Amerikkaan. Olihan Magda Hitlerin suuri ihastus.
Nämä tiedot ovat löytyneet myös niistä aukaistuista CIA:n sodan ajan papereista mistä löytyi sotilastiedusteluraportti suunnitelmasta kansallissosialismin nousulle sodan jälkeen Saksan teollisuuden johdolla ja valtiosopimuksin Euroopan Unionin luomiseksi. - Anonyymi
Seurueeseen kuului myös kuoleman enkeliksi nimitetty keskitysleirilääkäri, joka teki lääkeyritys Bayerille (tuollon maailman neljänneksi suurin monopoliyritys I.G. Farben, josta mm. tuli myrkkykaasu keskitysleireille) toimeksiannosta julmia lääketieteellisiä kokeita juutalaislapsille, tiedot löytyy wikilinkistä, myös maininta, että he olivat mossadin suojeluksessa.
Anonyymi kirjoitti:
<<»He asettivat tähtikuvion heidän keskuuteensa
ja sanoivat Mardukille, heidän esikoiselleen:
"Oi Herra, sinun päätöksesi on todella vertaansa vailla jumalten joukossa. MÄÄRÄÄ TUHOAMINEN JA UUDELLEEN RAKENNUS, ja molemmat
tulevat todeksi. TUHOTKOON SINUN PUHUTTU SANASI TÄHTIKUVION, ja korjaantukoon se tämän jälkeen sinun sanasi mukaan."
Hän puhui, minkä seurauksena tähtikuvio tuhoutui.
Hän puhui uudestaan ja tähtikuvio palasi entiselleen.
Jumalat, hänen isänsä, näkivät hänen sanansa voiman, iloitsivat ja osoittivat kunnioituksensa sanomalla:
"Marduk on kuningas".»<<
Tuo tähtikuvio on EU-lipussa. Se tuhottiin, tuhoamalla koko Eurooppa ensin ja se korjattiin - silloin kun sitä pystyi vielä ilman sensuuria netistä seuraamaan - kun EPP-puolue oli vallannut yhden maan, heillä oli kartta Euroopasta, johon syttyi tähti. Suomi oli heidän tähtikarttansa 16. tähti. Tämä edellytti, että saatuaan sijoitettua oman edustajansa maan sisälle, tämä rakensi poliittisesti heidän kansallissosialismia vastaavan rakennelman maan sisäisesti. Tällainen amicus (niitys Rooman vallanajalta) oli Suomessa Jyrki Katainen, mutta Suomi on kaikkineen tähtikartan vahvin maa, koska Suomessa on EPP-puolueen kunniapuheenjohtaja presidenttinä eli Sauli Niinistö.
Euroopan Unionin omistava EPP-puolue, jonka se on luonut Pan-Eurooppaliikkeen kautta - selostus luultavasti edellä - on juuri tuo sama jengi, joka liittyy niin natsi-Saksaan CIA:n kuin illuminatiinkin Yhdysvalloissa. Ja tuskin Venäjäkään putiineineen ja hänen veljeskuntineen on yhtään mitään erikseen tästä - nythän Putin on jo Eurooppa-neuvoston jäsenenä, joten edellä puhuttu Big-Eurooppa on vain ajankysymys. Aikaa saattaa olla vain kuukausi.
Pan-eurooppaliikkeen tunnushan on Keisari Konstantinus Suuren risti, kyseessä on keisari, joka vaati paavia tekemään vuonna 325 kristinuskon kolminaisuusopin ja oli viimeinen keisari, joka julistettiin Jumalaksi. Pan-eurooppaliikkeen tunnus on hänen punainen risti ympyröitynä Ilmestyskirjan 12. luvusta otetulla tähtikuviolla, joka sitten siirtyi Euroopan Unionin tunnukseksi.
<<Apu: Niinistön suosimalla ritarikunnalla hyvin erikoinen tausta
7.7.2011
Presidenttiehdokas Sauli Niinistö kuuluu ritarikuntaan, jonka Suomen-osaston perustaja työskenteli natsi-Saksan propagandavirassa.
Presidentinvaalin ennakkosuosikki Niinistö vihittiin viime viikonloppuna Konstantinus Suuren ritarikuntaan. Ritarikunnan Suomen-osaston perusti Yrjö von Grönhagen, joka työskenteli 1930-luvulla Saksan SS-organisaation tutkimuslaitoksessa.
Grönhagenin pyysi töihin keskitysleirijärjestelmän luonut Heinrich Himmler. Miehet olivat keskinäisessä kirjeenvaihdossa.
Suomen-osaston perustaja tutustui ritarikuntaan toisen maailmansodan jälkeen 1950-luvulla.<<
Lähde: Uusi Suomi
Propaganda ministeri Joseph Goebbels ja vaimonsa Magda olivat nimekkäimmät natsit, Magda valtakunnan ensimmäinen nainen, juutalainen ja jo ennen toista maailmansotaa ollut perustamassa juutalaisille omaa valtiota, miehensä Joseph harras katolilainen, mutta juutalaisten kasvattama.
Ei ole sanottu, mutta aivan varmasti he kuuluivat seurueeseen mihin Hitlerkin, joka pakeni Hitlerin bunkerin alla olevan tunnelin kautta läheiselle lentokentälle ja koneella ensin Tanskaan, sitten Kanarian saarille ja loppumatkan sukellusveneellä Etelä-Amerikkaan. Olihan Magda Hitlerin suuri ihastus.
Nämä tiedot ovat löytyneet myös niistä aukaistuista CIA:n sodan ajan papereista mistä löytyi sotilastiedusteluraportti suunnitelmasta kansallissosialismin nousulle sodan jälkeen Saksan teollisuuden johdolla ja valtiosopimuksin Euroopan Unionin luomiseksi.Hitler ampui itsensä 30.4. 45. Eva Braun otti myrkkyä.
Pakoretki on NL:n propagandan lanseeraama.- Anonyymi
Jatketaanpa tuon hölynpölyn oikomista:
"Viime kuukausina, kun Yhdysvalloissa on aukaistu CIA:n salaisia arkistoja onkin selvinnyt, että niin Hitler kuin Mengele (kuoleman enkeli -niminen lääkäri keskitysleireiltä) elivät loppuelämänsä suojeltuna Etelä-Amerikassa - löytyi tarkat tiedot, jopa kuvat ja kuolinajat sekä kuolinsyyt."
Ei varmasti ole löytynyt moisia tarinoita.
"Mengelen kohdalla on wikipediassa tieto, että vaikka Israelin tiedustelupalvelu tiesi hänen olinpaikkansa, hän sai elää rauhassa suojeltuna."
Mengele tosiaan onnistui pakoilemaan kuolemaansa asti asuinpaikkoja ja peitenimiä vaihdellen
" Sama suojelu luonnollisesti on koskenut Hitleriä, koska tällaiset salaiset arkistotiedot ovat olleen olemassa, mutta kukaan ei ole tehnyt mitään pidättääkseen hänet/ heidät. "
Hitlerin suojelu oli helppoa. Hänen jäännöksensä lepäsiät 70-luvulle Itä-Saksassa venäläisen varuskunnan sulkeiskentän alla.Sitten ne kaivettiin ylös, murskattiin ja huuhdottiin viemärin kautta jokeen.
Voidaankin kysyä, että kuka näitä päätekijöitä oikein suojeli?!
Niin voidaan. Vastaus: eikukaan.
- Anonyymi
Totuus löytyy ketjusta: Totuus Hitlerin kuolemasta - Neuvostoliittolaiset väittivät Hitlerin kuolleen, CIA todisti valokuvin, paikkatiedoin ja tarkoin yksityiskohdin Hitlerin elävän, mutta mitään ei tehty hänen pidättämisekseen. Kuten ei muidenkaan paenneiden natsien, joita suojeltiin.
- Anonyymi
Lykkäät pötyä.Stalin käski ehdottomasti salata Hitlerin kuoleman.
CIA sai ilmoituksia Hitleriksi oletetuista henkilöistä,mutta yksikään ei pitänyt paikkaansa.
Ei itsemurhan tehnyt ja poltettu henkilö lähde pakomatkalle, vaikka olisi kuinka sitkeä tyyppi.
Hitlerin kuolemasta on kymmeniä paikalla olleiden todistuksia,
Natseja metsästettiin vuosikymmenet ja myös saatiin kiinni.
Kaikki keskeiset johtajat joko tekivät itsemurhan tai teloitettiin Nürnbergiss. Muutamat selvisivät pitkällä vankeudella.
Pikkunilkkejä on jahdattu niin kauan kuinhenki on pihissyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lykkäät pötyä.Stalin käski ehdottomasti salata Hitlerin kuoleman.
CIA sai ilmoituksia Hitleriksi oletetuista henkilöistä,mutta yksikään ei pitänyt paikkaansa.
Ei itsemurhan tehnyt ja poltettu henkilö lähde pakomatkalle, vaikka olisi kuinka sitkeä tyyppi.
Hitlerin kuolemasta on kymmeniä paikalla olleiden todistuksia,
Natseja metsästettiin vuosikymmenet ja myös saatiin kiinni.
Kaikki keskeiset johtajat joko tekivät itsemurhan tai teloitettiin Nürnbergiss. Muutamat selvisivät pitkällä vankeudella.
Pikkunilkkejä on jahdattu niin kauan kuinhenki on pihissyt.CIA ei esittänyt mitään tutkimustodisteita Hitlerin elossa olosta.
Kuvassa esitetty henkilö ei ollut Hitler. Tämän olisi pitänyt selvitä itsemurhasta ja polttohautauksesta, matkustaa tuntemattoman seurueen kanssa tuntemattomin keinoin ja reitein Etelä-Amerikkaan, kasvaa pituutta ja nuortua ainakin kymmenkunta vuotta sekä parantua mm oikean puolen jatkuvasta vapinasta.
Kova naamahan Hitler oli, mutta ei sentään noin kova.
- Anonyymi
Älä hirtä itseäsi. Jos laittaa ketjuun tietoa, jota lykkää CIA, niin ei tiedon laittaja lykkää silloin pötyä, vaan sotilastiedustelupalvelu. Ymmärrätkö?
Käytät nyt sellaista logiikkavirhettä, joka kertoo, ettei sinulla ole kaikki muumit laaksossa, ekät ole penaalin terävin kynä, ja intiaanitkin tippuneet kanootistasi, ja ainakin käytät päivät pitkät folihattua, eikä edes lääkityksesi ole kohdillaan.- Anonyymi
CIS ei ole missään ilmoittanut todenneensa Hitlerin liikuskelleen jossain vielä kauan kuolemansa jälkeen Tiedustelupalvelu CIA on vain kertonut saamistaan ilmoituksista,joissa on kuviteltu nähdyn Hitleriä muistuttava henkilö,
"Käytät nyt sellaista logiikkavirhettä, joka kertoo, ettei sinulla ole kaikki muumit laaksossa, ekät ole penaalin terävin kynä, ja intiaanitkin tippuneet kanootistasi, ja ainakin käytät päivät pitkät folihattua, eikä edes lääkityksesi ole kohdillaan."
Hyvä kuvaus palstan satujaan kertovista idiooteista,joiden juttuja oion aina tarvittessa.
Niin nytkin. - Anonyymi
Yksinkertainen pakko-oireinen ihminen turvautuu henkilöön menevään aggressiivisuuteen, koska älykkyys ei riitä luomaan riitävän ponnekasta asiasisältöä, jotta kokisi motiivinsa mukaisen hingun tyydytetyksi. Tällaista käytöstä tiedetään näkyvän myös pitkäaikaistyöttömillä, alkoholin liikakuluttajilla ja paljon tupakoivilla. Löydätkö itsesi?
- Anonyymi
Otan osaa, jos maailma romahtaakin niskaasi.
- Anonyymi
Vai paljastui EU:sta noin järkyttävä asia :O No tämä tarkoittaa sitten sitä, että EU-fanit on niitä uusnatseja, vaikka tietenkin kieltävät sen. Turha enää tämän tosiasian valossa rääkyä suomalaisia isänmaallisia Persuja natseiksi, jotka vastustaa EU-natsismia.
Joutuuko teitä nyt sitten tervehtiä hitlerin tyyliin? Vai häpeättekö verenperintöänne? - Anonyymi
Mitä muuta kuin kansallissosialismia on ollut massiivinen vanhusten tuhoaminen vuosi toisensa jälkeen yksityistetyllä hoidolla ja hoitamattomuudella koteihinsa? Kysehän on kansanryhmästä, joka kuluttaa eikä hydöytä. Tämä on ollut päivänselvää siitä lähtien, kun keväällä 2011 uutisoitiin, että vanhusten laitoshoito lopetetaan kokonaan. Pitkään laitoksissa jo olleet vanhukset, jotka eivät toimintakyvyltään selvinneet enää palvelutaso-olosuhteissa omatoimsina siirrettiin takaisin kotiin, ja kotihoito kertoi, ettei heilä ole aikaa kuin käydä katsomassa, että onko mummu tai pappa vielä elossa.
Kyseessä oli suunniteltu ja järkyttävä kansanmurha, ja tarkoituksellisesti yksityisten tuottamana, niin ei tarvitse valtio -nimisinä vetää näitä natseja oikeuteen myöhemminkään. Oppivat jotakin toisesta maailmansodasta.
Entä työttömiin kohdistuvat ryhmävainot ja propagandakirjoitukset ja kyykyttämset? Ei minkäänlaista yksilöllistä arviointia mahdollisuuksista toimia - ihmisiä ei enää päästetä eläkkeelle ja terveys ei riitä työykyyn kuitenkaan, niin sitten juoksutetaan, alistettaan ja kiusataan kaiken maailman aktiivimalleilla siinä missä nuoria työkykyisiäkin.
On ollut aika järkyttävää seurata tätä natsimaailmaa ja kansallissosialismia, jossa lapsetkin tuhotaan pienestä pitäen huumelääkkeillä ja aikuiset ovat tuuliajolla tehokkuusvaatimuksin ilman järkeä, mutta kyseessähän on jo italialaisen poliitikon saama kirje Yhdysvalloista, jota tietysti - EU-rakastajien - mielestä on mitä suurinta huuhaata, vaikka sen antamat tiedot ovat toteutuneet niin ensimmäisessä, toisessa kuin parhaillaan menossa olevassa kolmannessa maailmansodassa, ja tuon kirjeen lähettäjän nimi oli Albert Pike - salaseuramies yhdysvaltain armeijan johdosta. - Anonyymi
Arvioikaa itse, että tapahtuiko vai eikö, kuten hän ''ennusti'' - todellisuudessa oli siis valmis suunnitelma. Tuosta 1870-luvusta alkaen alkoi myös kampanja, että tarvitaan 6 miljoonan juutalaisen uhri, että juutalaiset saavat oman valtion. Nämä vanhat lehtiuutiset löytyvät kyllä googlaamalla.
150 vuotta vanha kirje ennusti molemmat maailmansodat sekä kolmannen maailmansodan
https://bbs.io-tech.fi/threads/150-vuotta-vanha-kirje-ennusti-molemmat-maailmansodat-sekae-kolmannen-maailmansodan.12021/
Katsokaa nyt ennenkaikkea, että mikä on tämän meneillään olevan kolmannen maailmansodan agenda. - Anonyymi
CIA:n aukaistujen, sodanaikaisten raporttien valossa edellä oleva Albert Piken kirje on täysin totuudenmukainen etukäteisversio tulevista tapahtumista - ottaen myös huomioon, että mistä lähteestä ovat perinteisesti tulleen CIA:n miehet. Mutta mikä ja kuka sai nyt aukaisemaan nuo salaiset raportit ja paljastamaan totuuden? Miksi?
- Anonyymi
Kun tulevan Britanian oikeudenkäynnin kautta paljastetaan EU:n perusta - diktatuuri vai demokratia? - niin mikä merkitys ja mitä varten tuo paljastus nyt halutaan tehdä?
Kun Britaian pääministeri David Cameron ilmoitti, että jos demokratiaa ei EU:ssa palauteta, niin Britania eroaa EU:sta, niin hänelle vastasi EU-presidentti Herman Van Rompuy, että jos EU:ta kohtaa osoitetaan kritiikkiä, niin se on sota, sekä mainitsi ohimennen, että nyt jätkä ammuit omaan jalkaasi. Cameronin poliittinen neuvonantaja ja hyvä ystävä löydettiin pian tämän jälkeen kuoleena VIP-tiloista.
<<Britannian pääministerin neuvonantaja löydettiin kuolleena festareilta
26.06.2011 <<
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2011062613952246
Tuolloin Van Romuy ilmoitti myös, että demokratia on aivan liian hidas keino edetä, ja niinpä tehtiin tarvittavia muutoksia myös Suomen perustuslakiin, jotka astuivat voimaan keväällä 2013 - sitä ei kerrottu, että mihin on kiire.- Anonyymi
Hölynpölyä.
"CIA:n aukaistujen, sodanaikaisten raporttien valossa edellä oleva Albert Piken kirje on täysin totuudenmukainen etukäteisversio tulevista tapahtumista "
Millä ihmeen tavalla?
"- ottaen myös huomioon, että mistä lähteestä ovat perinteisesti tulleen CIA:n miehet. "
Miten niin? CIA perusettiin sodan jälkeen. Agentit ovat tavallisia amerikkalaisia.
"Mutta mikä ja kuka sai nyt aukaisemaan nuo salaiset raportit ja paljastamaan totuuden? Miksi?"
Ei niissä mitään uutta ollut. Tieto oli vähäistä ja epätarkkaa.Tohkeissaan ovat vain EU-vihaaajt natsiuskossaan.
"Kun tulevan Britanian oikeudenkäynnin kautta paljastetaan EU:n perusta - diktatuuri vai demokratia? - niin mikä merkitys ja mitä varten tuo paljastus nyt halutaan tehdä?"
Kyse on siis pääministeri Johnsonin toiminnan laillisuus. EU:a lausunto ei koske millään lailla.
Kyllä on pimeää porukkaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hölynpölyä.
"CIA:n aukaistujen, sodanaikaisten raporttien valossa edellä oleva Albert Piken kirje on täysin totuudenmukainen etukäteisversio tulevista tapahtumista "
Millä ihmeen tavalla?
"- ottaen myös huomioon, että mistä lähteestä ovat perinteisesti tulleen CIA:n miehet. "
Miten niin? CIA perusettiin sodan jälkeen. Agentit ovat tavallisia amerikkalaisia.
"Mutta mikä ja kuka sai nyt aukaisemaan nuo salaiset raportit ja paljastamaan totuuden? Miksi?"
Ei niissä mitään uutta ollut. Tieto oli vähäistä ja epätarkkaa.Tohkeissaan ovat vain EU-vihaaajt natsiuskossaan.
"Kun tulevan Britanian oikeudenkäynnin kautta paljastetaan EU:n perusta - diktatuuri vai demokratia? - niin mikä merkitys ja mitä varten tuo paljastus nyt halutaan tehdä?"
Kyse on siis pääministeri Johnsonin toiminnan laillisuus. EU:a lausunto ei koske millään lailla.
Kyllä on pimeää porukkaa.<<Kyse on siis pääministeri Johnsonin toiminnan laillisuus. EU:a lausunto ei koske millään lailla.<<
Ja minä kun oikeasti luulin, että olet vain trolli, mutta näemmä ongelma onkin ymmärryskyvyssä.
Niin onkin kyse PÄÄMINISTERI TOIMINNAN LAILLISUUDESTA.
Onko PÄÄMINISTERILLÄ LAILLINEN VALTA LAITTAA SITÄ VALVOVA ELIN POIS PELISTÄ, LOMAUTTAA, KÄSKEMÄÄN KATSOMAAN MUUALLE, KUN ISOT POJAT PUUHAAVAT PELIKENTÄLLÄ?
Jos on LAILLINEN VALTA, niin elämme diktatuurissa, ja kansanedustuslaitos on täysin tarpeeton.
YMMÄRRÄTKÖ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<<Kyse on siis pääministeri Johnsonin toiminnan laillisuus. EU:a lausunto ei koske millään lailla.<<
Ja minä kun oikeasti luulin, että olet vain trolli, mutta näemmä ongelma onkin ymmärryskyvyssä.
Niin onkin kyse PÄÄMINISTERI TOIMINNAN LAILLISUUDESTA.
Onko PÄÄMINISTERILLÄ LAILLINEN VALTA LAITTAA SITÄ VALVOVA ELIN POIS PELISTÄ, LOMAUTTAA, KÄSKEMÄÄN KATSOMAAN MUUALLE, KUN ISOT POJAT PUUHAAVAT PELIKENTÄLLÄ?
Jos on LAILLINEN VALTA, niin elämme diktatuurissa, ja kansanedustuslaitos on täysin tarpeeton.
YMMÄRRÄTKÖ?TÄMÄ KOSKEE EU:TA SITEN, ETTÄ JOKAISEN JÄSENMAAN PERUSTUSLAKI ON MUUTETTU VASTAAMAAN EU:N PERUSTUSLAKIA.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hölynpölyä.
"CIA:n aukaistujen, sodanaikaisten raporttien valossa edellä oleva Albert Piken kirje on täysin totuudenmukainen etukäteisversio tulevista tapahtumista "
Millä ihmeen tavalla?
"- ottaen myös huomioon, että mistä lähteestä ovat perinteisesti tulleen CIA:n miehet. "
Miten niin? CIA perusettiin sodan jälkeen. Agentit ovat tavallisia amerikkalaisia.
"Mutta mikä ja kuka sai nyt aukaisemaan nuo salaiset raportit ja paljastamaan totuuden? Miksi?"
Ei niissä mitään uutta ollut. Tieto oli vähäistä ja epätarkkaa.Tohkeissaan ovat vain EU-vihaaajt natsiuskossaan.
"Kun tulevan Britanian oikeudenkäynnin kautta paljastetaan EU:n perusta - diktatuuri vai demokratia? - niin mikä merkitys ja mitä varten tuo paljastus nyt halutaan tehdä?"
Kyse on siis pääministeri Johnsonin toiminnan laillisuus. EU:a lausunto ei koske millään lailla.
Kyllä on pimeää porukkaa.<<"CIA:n aukaistujen, sodanaikaisten raporttien valossa edellä oleva Albert Piken kirje on täysin totuudenmukainen etukäteisversio tulevista tapahtumista "
Millä ihmeen tavalla?<<
TOTEUTUSTAVALLA. Ymmärrätkö, että mitä on toteuttaa ja sitten kun on se tapa, jolla toteutetaan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<<"CIA:n aukaistujen, sodanaikaisten raporttien valossa edellä oleva Albert Piken kirje on täysin totuudenmukainen etukäteisversio tulevista tapahtumista "
Millä ihmeen tavalla?<<
TOTEUTUSTAVALLA. Ymmärrätkö, että mitä on toteuttaa ja sitten kun on se tapa, jolla toteutetaan?<<Kyllä on pimeää porukkaa.<<
Johan 'pimeä' -sana kertoo sen, että se on pimeä, joka ei edes ymmärrä mistä puhutaan! Ei loista päässä järjenvalo. Todistat sen edellä - et edes ymmärrä mistä on kyse. Mutta älä ole murheissasi, luultavasti teitä on kuitenkin aika paljon. Sääli. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TÄMÄ KOSKEE EU:TA SITEN, ETTÄ JOKAISEN JÄSENMAAN PERUSTUSLAKI ON MUUTETTU VASTAAMAAN EU:N PERUSTUSLAKIA.
<<TÄMÄ KOSKEE EU:TA SITEN, ETTÄ JOKAISEN JÄSENMAAN PERUSTUSLAKI ON MUUTETTU VASTAAMAAN EU:N PERUSTUSLAKIA.<<
Ja vielä rautalangasta: kun Britanian oikeuslaitos antaa PERUSTUSLAILLISEN tuomion, se vertaa perustuslakia nyt tähän asiaan: antaako perustuslaki mahdollisuuden pääministerille siirtää sitä valvova elin sivuun? YMMÄRRÄTKÖ?
Esimerkkinä Suomen perustuslaista - jotta kansanedustajan syytesuoja voidaan purkaa, siis syyttää kansanedustajaa rikoksesta oikeuslaitoksessa, on tähän saatava kansanedustuslaitokselta 5/6 määräenemistö äänestyksessä, siis lupa syyttää (Suomen laki).
Jos halutaan muuttaa valtakunnan rajaa, Suomen aluetta vaikkapa luovuttamalla Suomi Venäjän maa-alueeksi, niin siihen tarvitaan 2/3 määräenemmistöäänet eduskunnassa yhdessä käsittelyssä.
Mutta perustuslaista löytyy myös kohta , ettei tätä tarvitse ollenkaan käsitellä eduskunnassa= hallituksella on diktatuuri.
Jos näitä ei lue, opiskele tai ymmärrä, se ei tarkoita, että näitä asioita ja kaikkia totuuksia ei silloin ole olemassaakaan. Tällainen ajattelu täälläkin edustaa todella kummallista aivotuhoa, joka on uuden ajan ilmiö. Aikaisemmin ymmärrettiin sentään tämä asia.
- Anonyymi
Elämme nyt virallisesti aikaa, jota kutsutaan totuuden jälkeiseksi ajaksi. Totuuden aika alkoi loppuvuodesta 2010 wikileaksi-vuodoilla, joista toinen toistaa pöyristyttävämpi dipolmaattikirje kohautti maailmaa, ja sanottiinkin, että kun tuo kaikki on paljastettu, ei kukaan enää usko yhteenkään poliitikkoon tai auktoriteettiin. Ja, totta, kaikesta tipahti pohja pois, mutta nuoremmat tuskin edes tietävät tällaista pohjaa koskaan ollenkaan.
Toiset käsittävät tuon totuuden jälkeisen ajan termiä siten, ettei totuutta enää edes ole, joka on täysin päinvastainen ajattelulle, joka perustuu siihen totuuteen joka useamman vuoden aikana paljastettiin - kuten esimerkiksi nämä CIA:n tiedot.
Mutta, että sai nuo totuudet halatuunsa, niitä oli poimittava vuotoaikana kohtalaisen rivakkaa tahtia tiedotusvälineistä. Eli oli kaiken aikaa oltava ajanhermolla, ja liitettävä jo vuodettuihin tietoihin, niin että sai säilymään kokonaiskuvan. Harvalla oli tähän aikaa ja mahdollisuuksia, ja niinpä näiden totuude jopa termistä totuuden jälkeinen aika on aivan jotakin muuta kuin oma käsitykseni poimittuani ja kopioituani näitä vuotoja 1500 sivun arkiston. - Anonyymi
Pahoittelen kirjoitusvirheitä - sitä sattuu kun tekee kiireellä - 1500 sivua vuodettua tietoa antaa jo aika hyvän kokonaiskuvan ja tuota tietoa teille jaan sellaisina annoksina, jotka edes jotenkin pystyy mieltämään.
Kaikki alkoi päivämäärällä 1.9.2010 lehdissä olleella uutisella, että Suomessa tutkitaan maanpetosrikosta, ja vastaavasti lakikirja sanoo, että maanpetosrikosta voidaan tutkia Suomessa vain, jos voimassa on poikkeustila.
Kuinka moni huomasi, tajusi edes tällaista järisyttävää tietoa ja uutista?!
Ihmisten ymmärtämättömyys on jotakin aivan käsittämätöntä. - Anonyymi
Otan esimerkin 1500 sivun kootuista totuuksista: meillä oli finanssikriisi ja luotu rahasto, Luxemburgin sijoitusrahasto, jossa annetut rahat pankkitukiin muuttuivat numeroiksi, jotka oli ensin siirretty valtioiden budjettien ylijäämiin, jolloin ne näyttivät kuin valtiovelalta, mutta olivat todellisuudessa syntyneet pankkien kautta.
Yht äkkiä Kreikkakaan ei selvinnyt ilman suomalaisten velkavastuunottoa ja uudelleen rahanlainausfinanssikriisikonkeloa, vaikka oli pysynyt tähän asti pystyssä tuhansia vuosia. Ehkä kauemminkin.
Tällä luotiin rahasto, jolla voidaan rahoittaa Afrikan talouskasvu riskittömästi sijoittajille, joiden sijoitusriskit me kannamme ja olemme jopa uudelleen pääomitusvastuussa, jos rahaa katoaa.
Suomi oli se maa, joka loi koko järjestelmän Ecofin -nimisellä valtiovarainministereiden kokoustamisella kautta koko Euroopan. Järjestelmää johti Jyrki Katainen. Eräänä tärkeänä häärääjäänä kuviossa ei ollut ainoastaan Jyrki Katainen ja Sauli Niinistö, vaan myös Jutta Urpilainen.
Niinpä oli aivan loistavaa suoda hänelle - kuten Jyrki Kataisellekin - palkkiovirka hyvin tehdystä sijoittajien aputyöstä siirtää kaikki vastuu Euroopan kansalaisille. Palkkiovirka Urpilaiselle oli nyt Afrikan talouskasvun vastaavan komissaarin työpaikka.
Ja jos pitää paikkansa, että vain AAA-luokan maat takaavat lainat ja että Suomi onkin yksin vain AAA-luokkaa, niin onhan aivan luonnollistakin, että tuo komissaarin salkku kuuluu Suomen Jutta Urpilaiselle, vai mitä?
Mistähän toimittaja ajattelee, että tuo Afrikan talouskasvu ja aina vain kestävä kulutus tullaan rahoittamaan? Ja kuka kantaa tuon sijoituksien ja talouskasvun riskit? Ne olemme me - myös toimittaja itse.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15316273/asiakirja-eu-sovittiin-jo-hitlerin-poydalla
Surkeaa. Ei naurata. Voisiko joku kertoa hänelle totuuden tästä asiasta? - Anonyymi
Tässä toimittajan luoma tarina Afrikasta ja Jutta Urpilaisesta:
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/pol-kom/ensin-pekka-ja-patka-suezilla-ja-heti-peraan-urpilaisen-komissaarinsalkku-nain-luodaan-vahvaa-suomalaispresenssia-afrikan-mantereelle/?shared=1092643-80c13085-500 - Anonyymi
Ja nyt selitetään, että elintasoa on lisättävä Afrikassa (kulutus) tasa-arvon nimissä , ettei Afrikasta tule pakolaisia. Tässä jopa myösnnetään jatkossa rahavirtojen ohjautuvan Afrikkaan, ja täytyy ymmärtää, että nämä ohjattavat rahavirrat syntyvät EU-kansalaisilta kerättynä, joille suomalaisille koko ajan kerrotaan, että miten köyhää on Suomessakin, ettei ole varaa saada vanhuksillekaan hoitajamitoitus oikealle tolalle, että vanhushoito olisi inhimmillistä ja juuri viimeksi luin uutisen, jossa painotettiin, että on pakko alkaa keskustelemaan terveydenhoidossakin priorisoinnin aloittamisesta - kuka hoidetaan ja kuka ei.
Kun puhutaan kehitysyhteistyöstä ja kumppanuudesta ja tasa-arvosta - kaikkien näiden termien yhteinen nimitys on vain saada sijoittajille Afrikasta markkinat toimimaan nyt kun läänsimaissa on ihmisillä jo kaikkean liiankin kanssa.
<<OHJELMAJOHTAJA Andrew Sherriff European Centre for Development -säätiöstä Hollannista sanoo, että Urpilainen ottaa tehtävänsä vastaan vaikutusvaltaisella hetkellä. EU neuvottelee parasta aikaa seitsenvuotisesta budjettikaudesta, joka alkaa vuonna 2021.
Kun budjetista on sovittu, komissaarilla on Sherriffin mukaan mahdollisuus antaa lisäohjeita rahojen ohjaamisesta.
Urpilaisella on käytössään kansainvälisen yhteistyön ja kehityksen pääosasto, joka työllistää noin 4 000 ihmistä. Heistä 1 000 työskentelee Brysselissä ja 3 000 ympäri maailmaa, unionin edustustoissa.
Kehitysyhteistyöhön on käytetty kymmenisen miljardia euroa vuodessa. Raha ei ole vain Urpilaisen hyppysissä, vaan hän toimii yleensä EU:n ulkoministerin, espanjalaisen Josep Borrellin ohjauksessa.
– Kehityskomissaarin poliittinen painoarvo on kasvanut maahanmuuttotilanteen ja epävakauden takia. Salkun profiili on painavampi kuin aiemmin, Sherriff sanoo.<<
Tätä ei voitu tehdä ennen kuin EU:lla oli rahanlainaus sijoittajille kunnossa ja takaukset ja pääomien uudelleen maksamiset kansalaisten vastuulla, koska kukaan ei uskaltanut ottaa riskejä sijoittaa rahaa Afrikkaan talouskasvua varten. Ja tähän painostukseen tarvittiin myös ns. ''pakolaisten'' liikkeelle lasku, jota nyt sitten käytetään muka inhimillisenä tekijänä tämän kieroilun selittämiseen ihmisille.
https://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/3/539960/e88d9bc055
Lähempänä totuutta. - Anonyymi
Mitä ovat meidän rahoittamat ''3000 henkilöä ympäri maailman EU-unionin edustustoissa''?
- Anonyymi
Ja askelmerkit tavallisen ihmisen maksamisellekin on jo tehty pitkälle eteenpäin vuonna 2010 Varsovan kokouksessa.
Tulee elinikäinen työnteko ja /tai opiskelu, eläkkeet poistuvat.
Ja kun ei ole eläkkeitä,niin elinikä määrätyy sen mukaan, että toimiiko jalat - fyysinen työ - vai toimiiko pää - on dementia. Sen pidempää elinikää ei anneta.
Manifestissa ei tietenkään ollut selitetty, että miten nämä työkyvyttömät otetaan hengiltä. Ensimmäinen ryhmä on jo poistunut - vanhukset, ja liki 10 vuotta myöhemmin Valvira muka herää tutkimaan vanhuskuolemia, mutta ei vanhempia kuin 2 vuotta.
Me olemme nyt sen todellisen kansallissosialismin ytimessä, joka koskee meistä jokaista ja meidän perhettä ja lapsia.- Anonyymi
"Manifestissa ei tietenkään ollut selitetty, että miten nämä työkyvyttömät otetaan hengiltä. Ensimmäinen ryhmä on jo poistunut - vanhukset, ja liki 10 vuotta myöhemmin Valvira muka herää tutkimaan vanhuskuolemia, mutta ei vanhempia kuin 2 vuotta."
Kumma juttu, mutta vanhuksia on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kunnalliset ja yksityiset hoitokodit ovat täynnä ja kodeissakin on vanhuksia riittämiin.
Valvira tutkii parin yksityisen hoitokodin tapahtumia.
"Me olemme nyt sen todellisen kansallissosialismin ytimessä, joka koskee meistä jokaista ja meidän perhettä ja lapsia."
Valehtelet. Elämme demokraattisessa hyvinvointi-Suomessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Manifestissa ei tietenkään ollut selitetty, että miten nämä työkyvyttömät otetaan hengiltä. Ensimmäinen ryhmä on jo poistunut - vanhukset, ja liki 10 vuotta myöhemmin Valvira muka herää tutkimaan vanhuskuolemia, mutta ei vanhempia kuin 2 vuotta."
Kumma juttu, mutta vanhuksia on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kunnalliset ja yksityiset hoitokodit ovat täynnä ja kodeissakin on vanhuksia riittämiin.
Valvira tutkii parin yksityisen hoitokodin tapahtumia.
"Me olemme nyt sen todellisen kansallissosialismin ytimessä, joka koskee meistä jokaista ja meidän perhettä ja lapsia."
Valehtelet. Elämme demokraattisessa hyvinvointi-Suomessa.Minä olin jo ihan varma, ettei edes kirjoitukseni näy muille, kun ei yhtään ainoaa trollia ole paikalla. Luojan kiitos ilmestyit - luulin puhuvani yksin! Kiitos! Ymmärtäkää ihmiset, heidän työnsä on tärkeeä, joskaan sillä ei ole mitään arvoa totuutena.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä olin jo ihan varma, ettei edes kirjoitukseni näy muille, kun ei yhtään ainoaa trollia ole paikalla. Luojan kiitos ilmestyit - luulin puhuvani yksin! Kiitos! Ymmärtäkää ihmiset, heidän työnsä on tärkeeä, joskaan sillä ei ole mitään arvoa totuutena.
Olemme nyt sen verran vaikeassa tilanteessa Euroopassa, etten jaksa lähteä trollien sabotointityöhön muuten mukaan - kuten olette huomanneet, se joka tapauksessa on täysin hyödytöntä ajanhaaskausta totuuden kannalta.
Jo vuonna 2011 tehtiin Brittien evakuointisuunnitelma Gibralttarin kautta koko Euroopan alueelta - ensin Portugalista ja sitten Espanjasta. Vilkaisen, että löydänkö tästä jotakin tietoa vielä. Anonyymi kirjoitti:
Olemme nyt sen verran vaikeassa tilanteessa Euroopassa, etten jaksa lähteä trollien sabotointityöhön muuten mukaan - kuten olette huomanneet, se joka tapauksessa on täysin hyödytöntä ajanhaaskausta totuuden kannalta.
Jo vuonna 2011 tehtiin Brittien evakuointisuunnitelma Gibralttarin kautta koko Euroopan alueelta - ensin Portugalista ja sitten Espanjasta. Vilkaisen, että löydänkö tästä jotakin tietoa vielä."Jo vuonna 2011 tehtiin Brittien evakuointisuunnitelma Gibralttarin kautta koko Euroopan alueelta - ensin Portugalista ja sitten Espanjasta. Vilkaisen, että löydänkö tästä jotakin tietoa vielä."
Miksi?
Britit voivat poistua mantereelta milloin vain, kunhan järjestävät Kanaalin ylityksen.
Se taas on helppoa, varsinkin EU:n jäsenmaana.Ei tarvita edes passia.- Anonyymi
Sotaratsu kirjoitti:
"Jo vuonna 2011 tehtiin Brittien evakuointisuunnitelma Gibralttarin kautta koko Euroopan alueelta - ensin Portugalista ja sitten Espanjasta. Vilkaisen, että löydänkö tästä jotakin tietoa vielä."
Miksi?
Britit voivat poistua mantereelta milloin vain, kunhan järjestävät Kanaalin ylityksen.
Se taas on helppoa, varsinkin EU:n jäsenmaana.Ei tarvita edes passia.Juuri niin. MIKSI? Silloin ilmoitettiin Madridin Britanian suurlähetystön suulla, että kyse ei ole rahasta ja eurosta - ainoa mitä tiedän - nyt en ole ehtinyt etsimään tähän enempää tietoa vielä. Miksi pitäisi ylipäätään evakuoida Gibraltarin kautta - voin vakuuttaa, että asiaa ihmeteltiin jo tuolloin, mutta vastauksia ei tullut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri niin. MIKSI? Silloin ilmoitettiin Madridin Britanian suurlähetystön suulla, että kyse ei ole rahasta ja eurosta - ainoa mitä tiedän - nyt en ole ehtinyt etsimään tähän enempää tietoa vielä. Miksi pitäisi ylipäätään evakuoida Gibraltarin kautta - voin vakuuttaa, että asiaa ihmeteltiin jo tuolloin, mutta vastauksia ei tullut.
Olen pahoillani, että on englanninkielinen otsikko, en voi sille mitään - toivon, ettei sensuroida:
<<Evacuation plan for Brits in Spain amid warning euro collapse could leave them stranded<<
19.12.2011
Linkkiä ei pysty jostakin syystä kopioimaan, mutta lähde on Mirror news tässä otsakkeessa, mutta oli lukemattomissa muissakin tiedotusvälineissä. Ja tähän uutisointiin oli vastauksena lähetystöstä, että kyse ei ole kuitenkaan eurosta rahana liittyen evakuointiin, minkä tosiaan pystyy ihan järjelläkin ymmärtämään. - Anonyymi
Nyt jälleen asialla Boris Johnson - ilmeisesti syytä suhtautua vakavasti tilanteeseen. Ja vain muutama päivä sitten oli David Cameronin - pääministeri, jonka EU-presidentti Van Rompuy väitti ampuneen omaan jalkaansa, kun Cameron vaati demokratian palauttamista EU:ssa, ja sanoi sen johtavan sotaan, jos esiintyy EU:ta kohtaan kritiikkiä.
<<Lehdelle hän kertoo tietävänsä, että jotkut eivät tule koskaan antamaan hänelle anteeksi.<<
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/a94ce52a-6185-412e-a237-87320e7bb79f
<<Herman Van Rompuy: 'Euroscepticism leads to war'
9:00PM GMT 10 Nov 2010<<
https://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/europe/eu/8124189/Herman-Van-Rompuy-Euroscepticism-leads-to-war.html
Luulen, oletan, pelkään, että meillä on vain kalpea aavistus siitä, että missä ylipäätään nyt mennään... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt jälleen asialla Boris Johnson - ilmeisesti syytä suhtautua vakavasti tilanteeseen. Ja vain muutama päivä sitten oli David Cameronin - pääministeri, jonka EU-presidentti Van Rompuy väitti ampuneen omaan jalkaansa, kun Cameron vaati demokratian palauttamista EU:ssa, ja sanoi sen johtavan sotaan, jos esiintyy EU:ta kohtaan kritiikkiä.
<<Lehdelle hän kertoo tietävänsä, että jotkut eivät tule koskaan antamaan hänelle anteeksi.<<
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/a94ce52a-6185-412e-a237-87320e7bb79f
<<Herman Van Rompuy: 'Euroscepticism leads to war'
9:00PM GMT 10 Nov 2010<<
https://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/europe/eu/8124189/Herman-Van-Rompuy-Euroscepticism-leads-to-war.html
Luulen, oletan, pelkään, että meillä on vain kalpea aavistus siitä, että missä ylipäätään nyt mennään...Kun Cameron sanoo tietävänsä, etteivät jotkun tule koskaan antamaan hänelle anteeksi, hän ilmoittaa tietävänsä varmasti, että jotakin myöstulee tapahtumaan, joka on joidenkin mielestä täysin anteeksiantamatonta. Mikä voisi olla sellaista? Pelkkä Britanian eroko? Onko tässä logiikkaa?
Evakuointiuutiset vuodelta 2011 koskevat euron kaatumista ja sitä, ettei ihmisillä ole rahaa, koska pankit sulkeutuvat, lähteä maasta. Heidät kerrotaan evakuoitavan tästä syystä. Onko nyt mahdollista, että euro katoaa ja euroalue hajoaa? Ei aavistustakaan.
Katsokaa nyt kuitenkin, että teillä on h-hetkellä varmuudenvuoksi käteistä rahaa.
- Anonyymi
Tilanne on sama kuin keksitysleirillä - ne selviävät, joiden kunto; terveys ja fysiikka riittävät. He kutsuvat tätä rodunjalostukseksi.
Meillä on edessä nyt se viimeinen piste Britanian oikeuslaitoksen kautta: onko järjestelmä myös diktatuuri?
Kun saatte vastauksen, että se on diktatuuri, niin mitä enää voitte tehdä muuta kuin alistua? EU:ssa nimittäin on jo koulutettu kriisinhallintajoukot Suomen Utissa, joiden toimenpidekäskynä on rauhaan pakottaminen ja toimintasäde 6000 kilometriä Brysselistä ja perustuslaissa lukee, että ihmisten oikeutta elämään voidaan rajoittaa.- Anonyymi
Tuo hölmö toistelee samaa pötyä hieman eri sanoin.
Britannian KO päättää vain brittien asioista.
EU:ssa suhtaudutaan kaikkiin ihmisiin samalla tavalla. Rodunjalostuksesta unelmoivat vain EU:a vihaavat uusnatsit.
Utin Jääkärirykmentti koulutetaan puolustamaan Suomea kuten muukin armeijamme.
Mikään laki missään maassa ei rajoita oikeutta elämään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo hölmö toistelee samaa pötyä hieman eri sanoin.
Britannian KO päättää vain brittien asioista.
EU:ssa suhtaudutaan kaikkiin ihmisiin samalla tavalla. Rodunjalostuksesta unelmoivat vain EU:a vihaavat uusnatsit.
Utin Jääkärirykmentti koulutetaan puolustamaan Suomea kuten muukin armeijamme.
Mikään laki missään maassa ei rajoita oikeutta elämään.Vain Irlannilla on poikkeuslaki Lissabonin sopimukseen, ettei oikeutta elämään voida rajoittaa - Suomessa voidaan, Venäjällä ei. Kyseessä on Laki Irlannin kansan huolenaiheista, jonka on ratifioinut (hyväksynyt) myös Suomen presidentti Saui Niinistö:
<<Presidentin esittely 14.6.2013
Tasavallan presidentti ratifioi Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista tehdyn pöytäkirjan ja vahvisti lain Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista tehdyn pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta (HE 21/2013 vp). Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista tehtiin Brysselissä 16.5.2012. Sen tarkoituksena on muuttaa Euroopan unionin perussopimuksia siten, että niihin liitetään tämä pöytäkirja, jossa Irlannille annetaan oikeudelliset takeet siitä, ettei Lissabonin sopimus vaikuta eräisiin Irlannin perustuslain määräyksiin, jotka koskevat oikeutta elämään,<<
https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/tasavallan-presidentin-esittely-14-6-2013
Ja päinvastaisen asian löydät sitten Suomen perustuslaista, johon tämä poikkeus tehtiin irlantilaisille.
- Anonyymi
Kevät 2009 ja kolmen Suomen suurimman puolueen puoluejohtajaa HS:n artikkelisarjassa:
Jutta Urpilainen, SDP:
<<Jos sosiaalidemokraateilla menee lähivuosina oikein hyvin, talvella 2019 heidän puheenjohtajansa Jutta Urpilainen, 43, lopettelee toista pääministerikauttaan. Millaisen Suomen hän jättää äänestäjien arvioitavaksi?
Urpilaisella on asiasta selvä käsitys: Suomi on palannut kohti perinteistä pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa, jossa valtio on vahva toimija. Valtion johdolla Suomi on myös siirtynyt "vihreään talouskasvuun", joka perustuu ympäristöteknologiaan.
Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) tammikuinen linjapuhe "kolmannesta tiestä" sosialismin ja markkinaliberalismin jälkeen saa siis tukijan.<<
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Urpilaisen Suomen ykkösasia on palvelujen takaama tasa-arvo/1135243588790
Matti Vanhanen, Keskusta:
<<Kymmenen vuoden päästä, koko Euroopassa on jo pitkään ollut hyväksyttyä kolmannen tien politiikka, jossa valtiolla on ohjaava rooli, arvioi keskustan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen. "Markkinaehtoisesti ei laajakaistoja saatu syrjäseutujen robottinavettoihin", hän perustelee.
Kuntarajoilla tai sen puoleen Euroopan rajoillakaan ei ole enää merkitystä. Tavallinen ihminen voi hankkia palveluja, mistä haluaa.
"Nurmijärveltä lähdetään lonkkaleikkauksiin minne tahansa Suomessa tai Euroopassa parhaan laadun perässä."
Kunnissa on tasaisesti työperäisiä maahanmuuttajia, ja heidän työllisyysasteensa on sama kuin kantaväestöllä."<<
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Vanhanen 2019 valtio ohjaa ja puolueet erottuvat toisistaan/1135243541408
Jyrki Katainen, Kokoomus:
<<"Mahdollistaja tarkoittaa sitä, että kaikille tarjotaan tasapuoliset mahdollisuudet terveeseen elämään ja vahvaan sivistykseen, ja tästä seuraa yhteiskunnan menestys. Olen sivistysuskoinen", hän kuvailee.
Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen uskoo, että kun ihmiset saavat toteuttaa unelmiaan hyvällä omallatunnolla, siitä syntyy hyvää.<<
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Katainen Nyt oivalletaan ettei valtio ole ratkaisu kaikkiin ongelmiin/1135243556819
Näin poliitikot, silloiset puoluejohtajat, näkivät 10 vuoden päästä vuoden 2019 Suomessa HS:n artikkelisarjassa keväällä 2009. - Anonyymi
<<Mahdollistaja tarkoittaa sitä, että kaikille tarjotaan tasapuoliset mahdollisuudet terveeseen elämään<<
Antakaapa vinkkejä, että miten tämä toteutetaan? Miten teet sairaasta, vammaisesta terveen? Et mitenkään, mutta jos on tavoite, ettei enää ole sairaita ja vammaisia - lopulta on tasa-arvo terveydessä - kaikki samalla viivalla. Tässä Jyrki Kataisen lauseessa on kansallissosialismin idea tämän päivän Euroopassa. - Anonyymi
No juu, mutta tilane on tämä: jos syyskuun loppuun mennessä ei kuulu mitään uutta Britanian eron osalta, niin on tasan kuukausi aikaa valmistautua johonkin, en tiedä mikä se jokin on, mutta varoaika on joka tapauksessa annettu, jota on tiedotusvälineissä veivattu eestaa. Toivokaa parasta ja varautukaa pahimpaan. Painottaisin jälkimmäistä.
- Anonyymi
Laittakaa tämä vaikka googlekääntäjään, niin pääsette kärryille mitä tapahtuu. David Cameronin puhe vuosien takaa.
https://www.telegraph.co.uk/news/newsvideo/uk-politics-video/9820375/David-Camerons-Europe-speech-in-full.html - Anonyymi
Lyhykäisyydessään kyse on siitä, että kuka kannattaa poliittista unionia, joka EU tällä hetkellä on ja kuka on kannattanut vain yhtenäismarkkinoita ja taloudellista yhteenliittymää. Cameron kannatti jälkimmäistä ja vaati Euroopan Unionia palaamaan pois poliittisesta unionista ja saamaan vallan kääntymään unionista takaisin jäsenvaltioiden omille hallituksille ja ennen kaikka eduskunnille, koska hän sanoo, etteivät kansalaiset ole koskaan edes äänestäneet minkään poliittisen unionin hyväksymisestä - hän painotti, että unionin pitäisi olla jäsenilleen, eikä päinvastoin - ilmeisesti siinä onnistumatta, koska nyt olisi edessä sitten Brexit.
- Anonyymi
Ja tänään päivällä tulee sitten päätös - onko laillista siirtä kansanedustuslaitos sivuun, että hallitus saa hääriä miten haluaa.
Ja jos se on laillista, niin koko kansanedustuslaitosta ei enää edes tarvita. Johnson sanoo, että ero tulee joka tapauksessa sopimuksen kanssa tai ilman.
Tässä onkin toinen samanlainen kohta nyt kuin tuon perustuslain tutkiminen, että onko hallituksella diktatuuri vai ei, koska uutisen mukaan kansanedustuslaitos oli tehnyt jotakin muutakin:
<<Ennen parlamentin istuntotaukoa kansanedustajat hyväksyivät lain, jonka tarkoituksena on estää sopimukseton brexit.<<
Lähde: iltalehti
Eli tässä vielä vahvemmin mitataan kansanedustuslaitoksen valtaa ja demokratiaa, koska pääministeri sanoo, että sopimusta tai ei, niin se on brexit.
Nämä päätökset siis liittyvät juuri siihen mihin liittyi vuoden 2013 ex-pääministerin puhe: valta on palautettava kansanedustuslaitokselle, ja joka on syy miksi Britania haluaa eroon poliittisesta unionista. Siis diktatuuri. - Anonyymi
Suora lähetys Britanian KO:n istunnosta alkaa näillä minuuteilla.
https://yle.fi/uutiset/3-10985512?origin=rss - Anonyymi
Ensimmäinen tiedotus:
<<Britannian korkein oikeus on päättänyt, että pääministeri Boris Johnsonin päätös määrätä parlamentti poikkeuksellisen pitkälle istuntotauolle on laiton.<<
Ja odotellaampa vielä perustelut. - Anonyymi
Olemme nyt näissä kohdissa:
<<<2. Oikeus voi pitää parlamentin määräämistä istuntotauolle laittomana, mutta perustelut jättävät avoimeksi mahdollisuuden uuteen istuntotaukoon. Hallitus voisi silloin määrätä samanmittaisen istuntotauon, mutta erilaisella, laillisella tavalla.
3. Oikeus voi päättää, että ainoa laillinen vaihtoehto on, että pääministeri kutsuu parlamentin koolle ennen lokakuun 14. päivää. Asianajajien mukaan Johnson noudattaisi päätöstä, mutta parlamentin avajaiset vaatisivat mittavia järjestelyjä.
4. Oikeus voi päättää, että istuntotauko oli laiton, ja parlamentin istuntokausi jatkuu kuin sitä ei olisi koskaan keskeytetty. Hallitus sanoo saattavansa kuitenkin harkita uutta istuntotaukoa, BBC kertoo.<<< - Anonyymi
Täsmälleen samaan aikaan tuli tieto Espanjasta, että diktaattori Francon jäännökset siirretään hänen mausoleumista - itse rakennuttamastaan hautapaikasta - mitättömälle hautausmaalle, ettei hänen hautamuistomerkistä tule natsien pyhiinvaelluspaikkaa.
<<Espanjan korkein oikeus ratkaisi: Diktaattori Francon jäännökset siirretään pois hautamausoleumista
Francisco Franco24.9.2019 klo 12.32
Monumentti rakennettiin Francon itsensä aloitteesta vuosina 1940–1958 osin poliittisella vankityövoimalla.
Franco itse osallistui valtavan rakennelman suunnitteluun. Sen 260 metriä pitkässä kirkossa järjestetään päivittäin jumalanpalveluksia. Monumentin jättimäinen, 150 metriä korkea graniittinen risti näkyy kauas Madridin vuoristossa.
Sinne on haudattu arviolta 33 000 Espanjan sisällissodassa kaatunutta.
Korkein oikeus ilmoitti, että Franco haudataan uudelleen Mingorrubio El Pardoon Madridin pohjoispuolelle. Siellä on perhehauta, jonne myös Francon vaimo on haudattu.
Oikeus päätyi näin hallituksen kannalle. Francon jälkeläiset haluaisivat, että hänen jäännöksensä joko pysyvät Valle de los Caidosissa tai jos se ei ole mahdollista, ex-diktaattori haudattaisiin Almudenan katedraaliin Madridissa, jonne taas on haudattu Francon tytär.
Hallitus pelkää kuitenkin liian keskeisen hautapaikan vetävän paikalle natseja ja äärioikeistolaisia.
Franco hallitsi Espanjaa vuosina 1939–1975.<<
https://yle.fi/uutiset/tuoreimmat?origin=rss - Anonyymi
Pääministeri Rinteenkin kommentista näkyy hämmennys Britanian KO:n päätöksen suhteen. Se ei ollut odotettu. Samaa mieltä olen - koska perustuslaillisesti EU:n mukaan kansanedustuslaitoksilla ei ole enää valtaa.
<<Rinne pitää brexit-sotkua entistä sekavampana
Pääministeri Antti Rinteestä (sd.) tuore oikeuden päätös ei ainakaan tuo selvyyttä Britannian EU-eroon, kertoo STT. Rinne on kertonut tilanteen olevan nyt entistä sekavampi.
Rinteen mukaan on hyvin epävarmaa, mitä Britanniassa pystytään päättämään, sillä poliittiset puolueet ovat sisältä jakautuneita ja poliittisten puolueiden välillä on syviä jakolinjoja.
Euroopan komissio on uutistoimisto Reutersin mukaan kieltäytynyt kommentoimasta Britannian sisäisiä perustuslaillisia asioita.<<
YLE: tuoreimmat
Jaa-a, nähtäväksi jää, että mihin tämä nyt oikein johtaa. Britania halusi nyt kuitenkin viestittää, että heidän senaatillaan on vielä valtaa, eikä vain hallituksella, toisin kuin Suomessa, mikä näkyy pääministeri Rinteen hämmennyksenä. - Anonyymi
Kuinkahan moni nyt pysyy kärryillä tässä britanialaisessa sananvaihdossa, jota kuvataan Ilta Sanomien sivulla?! Pitäkää mielessä, että EU:n perustuslain mukaan komissio antaa suoraan määräykset valtioiden hallituksille, jotka ovat lainlaatijoita ministeriöiden kautta ja samalla toimeenpaneva instanssi. Tämä on selvästi sanottu myös uudessa perustuslaissa. Eikä tällä ole mitään tekemistä länsimaisen demokratian kanssa. Tätä näissä keskusteluissa nypitää, jota voisi luonnehtia farssiksi, koska kaikki osapuolet tietävät, että mistä on kyse.
Poimintoja artikkelista:
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006251200.html?ref=rss
<<Johnson saapui parlamentin eteen julistaen, että hän kertoo suunnitelmistaan viedä HALVAANTUNUT parlamentti eteenpäin.<<
<<– Kymmenen minuuttia mahtailua VAARALLISELTA pääministeriltä, joka uskoo olevansa lain yläpuolella.<<
<<Corbyn päivitteli puheessaan, miten Johnson esiintyy parlamentin edessä ilman hitustakaan nöyryyttä sen jälkeen, kun maan korkein oikeus on kertonut hänen toimiensa olleen laittomia.
<<Hallituksen puolesta puhuneen OIKEUSKANSLERI Geoffrey Coxin mukaan päätös tehtiin sen hetkisten parhaiden tietojen mukaan, mutta oikeus päätyi eri kannalle. Pääministeripuolueessa ei olla oikeuden kanssa samaa mieltä, mutta ratkaisua hänen mukaansa kunnioitetaan.<<
<<Brexitin vahva kannattaja, konservatiivien Jacob Rees-Mogg kutsui KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISUA aiemmin brittimedian mukaan PERUSTUSLAILLISEKSI VALLANKAAPPAUKSEKSI.<<
Sellainenhan se oli, jos kerran perustuslaki ei todellisuudessa anna mitään valtaa kansanedustuslaitokselle, ja nyt sille annettiin perustuslakiin vedoten.
Samaan aikaan on toisen maailmansodan jälkeen Britanialla mittavin kansalaistensa evakuointi menossa (matkatoimistojätin keikahdettua) ja Trumpista kuuluu kummia edelleenkin.- Anonyymi
EU-vihaaja: "Pitäkää mielessä, että EU:n perustuslain mukaan komissio antaa suoraan määräykset valtioiden hallituksille, jotka ovat lainlaatijoita ministeriöiden kautta ja samalla toimeenpaneva instanssi."
Valehtelet.EU:ssa päättävät jäsenvaltiot eri instituutioiden kautta,komissio onpäätösten toimeenpanija ja valvoja.
" Tämä on selvästi sanottu myös uudessa perustuslaissa. "
Missä perustuslaissa?
"Eikä tällä ole mitään tekemistä länsimaisen demokratian kanssa."
Siis millä?
"Tätä näissä keskusteluissa nypitää, jota voisi luonnehtia farssiksi, koska kaikki osapuolet tietävät, että mistä on kyse."
Kerro sitten,mistä on kyse.
- Anonyymi
Joku kaatuu, mutta mikä? Euro vai Euroopan Unioni? Vai molemmat?
- Anonyymi
Suurimmat ongelmat ovat tällä hetkellä Brexit-Britannialla.
EU rokottaa jäsenmaansa ja lähtee uuteen nousuun elvytysohjelmansa avulla vielä tänä vuonna.
- Anonyymi
Aloittajan jutusta voi lukea täältä (jos siis pitää paikkansa eikä vaan ole pro-Brexit propagandaa)
https://www.dailymail.co.uk/news/article-1179902/Revealed-The-secret-report-shows-Nazis-planned-Fourth-Reich--EU.html- Anonyymi
Tuota avauksen hölynpölyä voi toistella maailman loppuun asti,eikä se todeksi muutu.
Saksa antautui liittoutuneille 7.-9. 5. 1945 ja kaikki suunnitelmat,joita ehkä oli jäljellä loppuivat siihen.
Saksan markka mm. mitätöitiin ja natsipuolueen kaikki omaisuus takavarikoitiin.
- Anonyymi
No, huh, edellä kaikki mahdollinen perustieto kohta alkavaan kolmanteen maailmansotaan - yhden kokonaisen kirjan verran!
- Anonyymi
Kiinnitti huomioni edeltä luku 90.000, ja se on sama luku, kuin pandemiavuosina siirtyi Eurooppaan us.army sivujen mukaan Yhdysvaltain ja Britanian sotilaita kolmesta maihinnousupisteestä, josta operaatiosta oltiin varsin hiljaa, heti sen jälkeen, kun Britania oli eronnut EU:sta vuosina 2020-2022. Nyt on ilmoitettu alkaneen uudella 90.000 sotilaan joukolla taas iso sotaharjoitus. Jokin koodi?!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiinnitti huomioni edeltä luku 90.000, ja se on sama luku, kuin pandemiavuosina siirtyi Eurooppaan us.army sivujen mukaan Yhdysvaltain ja Britanian sotilaita kolmesta maihinnousupisteestä, josta operaatiosta oltiin varsin hiljaa, heti sen jälkeen, kun Britania oli eronnut EU:sta vuosina 2020-2022. Nyt on ilmoitettu alkaneen uudella 90.000 sotilaan joukolla taas iso sotaharjoitus. Jokin koodi?!
Aloitustiedoissa oli:
Einsatzgruppe D, komentaja itärintamalla SS-johtaja Otto Ohlendorf, vuodet 1941, 1942 oli vastuussa 90.000 miehen, naisen ja lapsen murhaamisesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloitustiedoissa oli:
Einsatzgruppe D, komentaja itärintamalla SS-johtaja Otto Ohlendorf, vuodet 1941, 1942 oli vastuussa 90.000 miehen, naisen ja lapsen murhaamisesta.Hänen vastuulla oli toisen maailmansodan jälkeinen talouden suunnittelu, eli liittyy juuri EU:n luomiseen ja Ludwig Erhardiin, natsien ekonomistiin, jonka nimissä on nyt EU:n perustuslain, Lissabonin sopimuksen, jäsenvaltioille pakollisena määräämä talouspolitiikka.
No, ei tässä kansallissosialismissa nyt muuta voi jälleen tehdä, kuin seurata ja odottaa, että vapauttavatko liittoutuneet jälleen meidät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hänen vastuulla oli toisen maailmansodan jälkeinen talouden suunnittelu, eli liittyy juuri EU:n luomiseen ja Ludwig Erhardiin, natsien ekonomistiin, jonka nimissä on nyt EU:n perustuslain, Lissabonin sopimuksen, jäsenvaltioille pakollisena määräämä talouspolitiikka.
No, ei tässä kansallissosialismissa nyt muuta voi jälleen tehdä, kuin seurata ja odottaa, että vapauttavatko liittoutuneet jälleen meidät.Metkaa tässä onkin ollut se, että kansalaiset eivät tunnista, että meidän ja Euroopan politiikka on ollut kohta 20 vuotta jo kansallissosialismia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloitustiedoissa oli:
Einsatzgruppe D, komentaja itärintamalla SS-johtaja Otto Ohlendorf, vuodet 1941, 1942 oli vastuussa 90.000 miehen, naisen ja lapsen murhaamisesta.Ymmärsinköhän nyt oikein, että nuo murhat tehtiin juuri Ukraina-Krimin alueella?!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Metkaa tässä onkin ollut se, että kansalaiset eivät tunnista, että meidän ja Euroopan politiikka on ollut kohta 20 vuotta jo kansallissosialismia.
Hölynpölyä.
Kansallissosialismi loppui viimeistään Hitlerin itsemurhan ja Berliinin valtaukseen toukokuun alussa 1945.
Asia sinetöitiin Pariisin rauhassa 1947.
Muu on silkkaa typerää propagandaa ja kuolleen hevosen piiskaamista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hänen vastuulla oli toisen maailmansodan jälkeinen talouden suunnittelu, eli liittyy juuri EU:n luomiseen ja Ludwig Erhardiin, natsien ekonomistiin, jonka nimissä on nyt EU:n perustuslain, Lissabonin sopimuksen, jäsenvaltioille pakollisena määräämä talouspolitiikka.
No, ei tässä kansallissosialismissa nyt muuta voi jälleen tehdä, kuin seurata ja odottaa, että vapauttavatko liittoutuneet jälleen meidät.Ludvig Erhard ei ollut natsi. Siksi hänet valittiin yhdeksi Länsi-Saksan taloudellisen elpymisen vetäjäksi. Aikanaan hänet valittiin liittokansleriksi.
EU:n eräänlaiset syntysanat lausui Ranskan ulkoministeri Schuman. Ensimmäinen vaihe on kuudenmaan Hiili- ja teräsyhteisö 1951.
Natseilla ei EU:ssa ole ollut minkäänlaista valtaa missään vaiheessa, eikä sitä asiaa voida valeiden toistelulla miksikään muuttaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Metkaa tässä onkin ollut se, että kansalaiset eivät tunnista, että meidän ja Euroopan politiikka on ollut kohta 20 vuotta jo kansallissosialismia.
Ei voi tunnistaa sellaista, mitä ei ole olemassa. Valehtelijoilla on oma totuutensa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ludvig Erhard ei ollut natsi. Siksi hänet valittiin yhdeksi Länsi-Saksan taloudellisen elpymisen vetäjäksi. Aikanaan hänet valittiin liittokansleriksi.
EU:n eräänlaiset syntysanat lausui Ranskan ulkoministeri Schuman. Ensimmäinen vaihe on kuudenmaan Hiili- ja teräsyhteisö 1951.
Natseilla ei EU:ssa ole ollut minkäänlaista valtaa missään vaiheessa, eikä sitä asiaa voida valeiden toistelulla miksikään muuttaa.Länsi-Saksassa toimeenpantiin 1950-luvulla valtava jälleenrakennus talousministeri Erhardin johdolla.
Siinä ei natsiaatteilla ollut mitään tekemistä muualla kuin palstan jälkinatsien valeissa.
Kyseessä oli Saksan talousihme, Samalla Saksa veti muita maita mukaan nopeaan kehitykseen.
- Anonyymi
Kyllä EU n juuret pohjautuvat syvälle natsi Saksaan ja Hitleriin se on tosiasia jonka monet lähes kaikki EU komissaarit ovat myöntäneet
- Anonyymi
No, luettelehan nuo komissaarit ja kerro, missä ja milloin ovat moista myöntäneet.
Se on nimittäin melkoista valetta, johon vain kaltaisesi hölmöt syyllistyvät, ei EU-komissaarit, jotka ovat tietorikkaita ja rehellisiä ihmisiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, luettelehan nuo komissaarit ja kerro, missä ja milloin ovat moista myöntäneet.
Se on nimittäin melkoista valetta, johon vain kaltaisesi hölmöt syyllistyvät, ei EU-komissaarit, jotka ovat tietorikkaita ja rehellisiä ihmisiä.Tosiasiahan on, että Hitlerin kaavailema Suur-Saksan johtama talousalue oli täysi vastakohta nykyiselle EU:lle.
Se palveli vain Saksan talousmahtia ja Saksalla oli kaikki määräysvalta.
EU on demokratia, jossa jokaisella maalla on yksi ääni.
Se nimenomaan tukee heikkoja ja rikkaat maat maksavat pääosan yhteisistä kuluista.
Sehän juuri ajoi Britannian brexitiin, joka kuitenkin tuli paljon kalliimmaksi kuin EU:n jäsenyys koskaan.
Vain palstan typerille jälkinatseille tämä on mahdotonta ymmärtää.
Se taas on helppo ymmärtää.
Eihän ne ymmärrä mitään muutakaan.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.33180781 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit02490Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill682251- 1771896
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161472- 1121317
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91311Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181741264RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601240Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421147