Suomalainen Kommunistinen Puolue

TarkkailijanHuomio

Suomalainen Kommunistinen Puolue (myöhemmin Suomen Kommunistinen Puolue) perustettiin Moskovassa elokuussa 1918, ajamaan silloisen Neuvosto-Venäjän asiaa Suomessa, ja Neuvoso-Venäjän muututtua Neuvostoliitoksi, SKP jatkoi sen asian ajamista Suomessa.

Neuvostoliiton tehtyä toimimattomuutensa viimein ymmärrettyään polittis-taloudellisen itsemurhan vuonna vuonna 1991 Suomen Kommunistinen Puolue ei muuttanut linjaansa, vaan jatkoi porvarillis-kapitalistisen Venäjän asian ajamista Suomessa, ja sillä tiellä se jatkaa edelleen.

Suomen Kommunistinen Puolue on aina ja kritiikittömästi ajanut kulloisenkin Kremlin kortteerajan asiaa, olkoon tuo asia sitten mitä hyvänsä.

18

509

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kunnon komuloinen ei näe eikä kuule mitään mitä ei Moskovan tuutista ole ulostettu!

      • Löydän sen komuloisulosteen sinunkin teksteistäsi, päässäni sitä ei ole koska en kuulu siihen joukkoon vaan olen vapaa demokraatti eli komuloisen pahin vihollinen.

      • Pummeista en tiedä mutta työeläkkeellä ollen olen vapaa kuin taivaan lintu jolta siivet puuttuvat mutta muutoin ei opikeastaan mikään rajoitakaan.

        Minä elän työeläkevakuutuksen ja omien sijoitusteni turvin vallan mukavasti koska olen aiokoinaan osannut suhtautua järkevästi talouteen silti siitä elämisen laadun kärsimättä.

        Opettele sinäkin niin ei tarvitse kateuttaan päivittäin julkisesti julistaa!

        Voithan sinä kommunistina alkaa eduskunnassa ajamaan uutta työeläkelakia, vai voitko sittenkään? Pitääkö siihen hommaan olla sen verran kannatusta jotta olisi edes kohtuullinen ryhmä edustajia asiaa ajamaan? Ei taida teillä olla montaakaan SKP:stä lähtöisin olevia! Alle 0,5% kannatus on sama kuin ei kannatusta lainkaan!

    • Vanha-kommari

      Kyllä tässä nyt ihan ikävä tulee vanhoja hyviä aikoja.
      Oli SKP ja SKDL.Nyt ei ole mitään.

    • fixu

      Aloituksessa Kaksi virhettä.
      SKP perustettiin ajamaan Suomen työväenluokan oikeuksia.
      Toiseksi: Kapitalistisen Venäjän vahvimmat tukipuolueet ovat Kokoomus ja Perussuomalainen puolue. SKP ylläpitää suhteita Venäjän kommunisteihin.
      Mailmalla on perustettu aikojen kuluessa pakolaisten keskuudessa satoja kansallisia puolueita joten puolueen perustamispaikka on epäolennainen.

      Rahaporvariloisten puolueet pitävät yllä suhteita Venäjään ja toimivat Venäjän kapitalismin puolesta.

      • Ei siellä ole Kokoomusta eikä Persujakaan vaan kaikki on sitä vanhaa KGB henkistä komujen touhua kapitalismin esiliinan takana piilossa.

        Putler toimii kuten Stalin sisäpolitiikassa ja ulkopolitiikassa hän on ottanut oppia Stalinin liittolaisetka Hitleriltä.

        Venäjä pitää ottaa YK:n hallintaan muutamaksi vuosikymmeneksi jotta oppivat demokratian aakkosia. Nythän niitä ei ainakaan 1000 vuoteen ole opetettu!

      • Kyllä SKP aikoinaan perustettiin ajamaan Suomea kommunistisen Neuvostoliiton osaksi jotta komudiktatuuri olisi päässyt Suomenkin pilaamaan. Perustajathan olivat entisiä suomalaisia maanpettureita jotka eivät uskaltaneet jäädä tänne vastaamaan rikoksistaan yhteiskuntaa vastaan. Oikeita komuroistopaskoja!

      • No-Mitenkä-On

        "Mailmalla on perustettu aikojen kuluessa pakolaisten keskuudessa satoja kansallisia puolueita joten puolueen perustamispaikka on epäolennainen."

        "fixu" näyttää olevan tietämätön Suomalaisen Kommunistisen Puolueen perustamisesta ja sen tarkoituksesta.
        Puolue on aina ollut Moskovan Kremlin etäpesäke Suomessa.

        Vai oletko sinä huomannut SKP:n kritikoivan millään tavalla missään asiassa Kremlin politiikkaa?

        Jos olet nähnyt, niin pistä linkkiä pöytään, niin pääsemme porukalla puimaan asiaa.

      • omat-jalat
        Extyökkäri kirjoitti:

        Ei siellä ole Kokoomusta eikä Persujakaan vaan kaikki on sitä vanhaa KGB henkistä komujen touhua kapitalismin esiliinan takana piilossa.

        Putler toimii kuten Stalin sisäpolitiikassa ja ulkopolitiikassa hän on ottanut oppia Stalinin liittolaisetka Hitleriltä.

        Venäjä pitää ottaa YK:n hallintaan muutamaksi vuosikymmeneksi jotta oppivat demokratian aakkosia. Nythän niitä ei ainakaan 1000 vuoteen ole opetettu!

        Putinin vahvimmat tukijat Suomessa löytyvät Kokoomuksesta ja Perussuomalaisesta puolueesta. Molemmissa arvostetaan rikkauksien vapaata muodostumista yksille ja vahvaa johtajavaltaa.
        SKP tukee Venäjän ja maailman työläisten ponnisteluja sosialismin ja paremman elämän puolesta.

      • omat-jalat kirjoitti:

        En usko Suomesta löytyvän kommunisti Putinin tukijoita SKP:n ulkopuolelta.

        SKP ei ole koskaan tukenut työläisiä vaan orjuuttanut niitä kuten sisarpuolueensa NKP aikoinaan. Työläisten tukeminenhan tarkoittaisi suopeaa suhtautumista työllistäjiin koska vain hyvät suhteet työnantajien ja työntekijöiden välillä voivat olla eduksi työntekijöille.

        KOmuloiset taas ovat maailman sivu syytelleet työnantakia riistäjiksi ja muitakin ei niin ystävällisiä lausumia olen elämäni aikana kuullut.

        Putleria (ent. Putin) voidaan tukea jos hän muuttaa politiikkaansa ystävälliseen suuntaan niin omaa kansaansa kuin naapureitaankin kohtaan, jos hän alkaa rakentamaan vapaata demikratiaa Venäjälle jne. Nyt hän on pelannut itsensä pussiin josta ei ole helppoa lähteä koska joutuisi myöntämään olleensa täys tomppeli!

    • RETKIKOULUMESTARIT007

      HEI! Haluatteko Te Arvoisat Toverit tehdä SKP rs:stä ihan samanlaisen Änkyräpuolueen kuin on esimerkiksi PERSUNEROT? Onko Teidän Tulevaisuuden SKP rs:llä ja PERSUNEROT rs:llä yhtään mitään eroa?

      Mehän ilmeisesti tiedämme sen asian, että silloin kun SKP SKDL rp oli kunniansa kukkuloilla ja vielä ns VOIMAPUOLUE, niin tämän SKP SKDL rp:n jäsennistö oli sellaista, että HE tiesivät Sosialismi- ja KommunismiAate rs:n kuvioista korkeintaan iskulauseen LISÄÄ LIKSAA; LISÄÄ LIKSAA; LISÄÄ LIKSAA, mutta eivät paljoakaan muuta. Me voimme kai kuitenkin todeta sen, että JÄSENISTÖ ehkä tiesi vielä sen, että jotain sellaista kuin iskusanat STALINISMUS et LENINISMUS tai jopa vielä sanan MARXISMUS olivat olemassa.

      Meidän on kuitenkin vielä pakko todeta se, että SKP SKDL rp:n jäsenistöön kuuluvat eivät suuremmalta osaltaan tunteneet edes perusasioita siitä, että mitä kaikkea pitää sisällään Materialistinen Filosofia ja Sosiologia LD rs, Kun nyt tilanteemme SKP SKDL rp:n kuvioissa oli Se mikä oli, niin ei kai meidän tarvitse ihmetellä sitä, että MIKSI sellaiset Yhden Asian Liikkeet kuin esimerkiksi PERUSSUOMALAISET rp saavat Vaalikannatusta. Niin ja nyt 2000-luvulla sitä, että Miksi SKP SKDL rp:n perillinen Vasemmistoliitto rp:n kannatus on alkanut pyöriä ainakin ajoittain reilusti alle 10 prosentin, niin ei ymmärtääkseni tarvitse ihmelellä, sillä VASURIT eli VL olivat mukana Kokkare- ja PökälePomojen Rajuissa leikkaustalkoissa ja vielä siten, että kaikkein rajuimmat Huoltoturvaetuuksien leikkaukset kohdistuivat juuri siihen väestöryhmään, joka todennäköisemmin vaaleissa kannattaa VASURIT VL rs:ää.

      Me voimme vielä kysyä sitä, että mitä etua Rivityöväestölle ja Pieneläjille tuo se, kun HE ilmeisesti ovat suurin joukoin siirtyneet kannattamaan PERUSSUOMALAISET-PUOLUE rp:tä. Niin ja nyt olen kuullut ja olen myös lukenut lehdistä PersuPomojen haastatteluja, ja joissa HE ovat tarinoineet jotain sellaista, että nykyiset Suomen Huoltoturvaetuudet eivät hyödytä Suomalaista Yhteiskuntaa, sillä NE siis Huoltoturvaetuudet lisäävät vain ns. Komu- ja Sossuloisten olemassaoloa siis sellaisen Väestöryhmän olemassaoloa, joka todella elää toisten kokkarolla eli Loisena.
      Hallitse
      TykkääNäytä lisää reaktioita · Vastaa · 3 min

    • Hallaahon.äänestäjä44

      ""fixu 19.6.2018 15:46 Aloituksessa Kaksi virhettä.
      SKP perustettiin ajamaan Suomen työväenluokan oikeuksia.
      Toiseksi: Kapitalistisen Venäjän vahvimmat tukipuolueet ovat Kokoomus ja Perussuomalainen puolue. SKP ylläpitää suhteita Venäjän kommunisteihin.
      Mailmalla on perustettu aikojen kuluessa pakolaisten keskuudessa satoja kansallisia puolueita joten puolueen perustamispaikka on epäolennainen""

      Suomen työväenluokan tai Puolan tai Kazahstanin tai ... EI VOIDA PERUSTAA EDES TÄNÄÄN PUTINIASSA puhumattakana että stalinismissa joku olisi voinut perustaa jonkin puolueen ajamaan Iranin Suomen Ruotsin tai Kaliningradin työväenluokan etua ilman
      ettei olisi heti tullut teloitetuksi 1918

      Stalin teloitti jopa Trontskin joka perusti Lenin kanssa NEUVOSTOLIITON KOMPUOLUEEN JA SEN PUNA-ARMEIJAN

      Fixu ei valehtele hän on TÄYSIN PIHALLA eli Partacus tai sen kaltainen, he eivät tunne historiaa eivätkä osaa vetää asioista johtopäätöksiä

      Eli KeppihevosPorukka SKP on perustettu Lenin ja Stalinin määräyksestä ja Moskovassa koska heillä ei ollut aikaa parinkymmenen kommarin juttuja varten matkustaa Pietariin
      jossa SKP -kommarit ryyppäsivät Suomesta pankkiryöstämiään rahoja

      SKP perustettiin MYÖHÄISKESÄLLÄ 1918 korvauksena siitä että Lenin-Stalnin oli petettävä Kuusinen maaliskuussa 1918 ja tehtävä rauha Saksan kanssa, JOTA HE EIVÄT VAARANNA ELI AUTA KUUSISEN ARMEIJAN HYÖKKÄYSTÄ (kapinaa) Suomessa tässä vaiheessa

      Kuusiselle oli luvattu että odota niin isketään ja se tapahtui 1939 jolloin Kuusisen armeija hyökkäsi Suomeen kapinan jatkosodassa talvisodassa ja perustettiin 1940 suur-Suomi Kuusisen käyttöön Karjalais-suomalainen sosialistinen neuvostotasavalta (JOSSA siis ei asunut suomalaisia, kuin vasta sen jälkeen kun Suomi olisi vallattu)

      ... ""fixu" näyttää olevan tietämätön Suomalaisen Kommunistisen Puolueen perustamisesta ja sen tarkoituksesta.
      Puolue on aina ollut Moskovan Kremlin etäpesäke Suomessa" ---

      Näin se on. SKP eli Sosialistien KeppihevosPorukka ei ole marxilainen - 99 prosenttia tai enemmän heistä ei ole pitänyt Marxin Pääomaa edes kädessään (Pääoma on ainoa kirja, jos asiaan haluaa perehtyä, nuorena uhotut Kom. manifestit jne. voidaan jättää lastenkirjallisuuden pariin), Pääomassa Marx yrittää laskea (ei osaa derivoida siksi kakkososassa on differenssiyhtälöitä ja Marx -raukka ei tiedeä (ei ole ihme koska esim. fraktaalit ja bifurkaatiot eivät olleet yleismatematiikkaa siihen aikaan) että

      differenssi- ja jatkumoyhtölöiden dynamiikka ts. ennustettavuus on jyrkässä ristiriidassa keskenään, ts. differenssiyhtälö tuottaa eri lopputuloksen kuin derivoituva jatkumoyhtälö

      Eli keppihevosporukka SKP on Kremlin lakeijajoukko - ihan sama mikä pelle Kremlilä tai hätätilassa Kiinaa tai vielä suuremmassa hädässä Kuubaa Venezuelaan johtaa

      tämä porukka tukee sitä

      SAKSA JA RANSKA YRITTÄVÄT RAKENTAA YHTEISTÄ PAKKOPULLAA, BUDJETTIA JOSSA RAHOITETAAN MATUTUS YHTEISESTI KERÄTTÄVILLÄ RAHOILLA ja väkisin https://www.suomenuutiset.fi/immonen-arvostelee-kataisen-puheita-monen-muun-eurooppalaisen-kasitys-demokratiasta-hieman-erilainen/

    • fixu

      Jotkut kirjoittajat yrittävät mytologisoida SKP:n perustamisen ja sen poliittiset tavoitteet.

      " "fixu" näyttää olevan tietämätön Suomalaisen Kommunistisen Puolueen perustamisesta ja sen tarkoituksesta.
      Puolue on aina ollut Moskovan Kremlin etäpesäke Suomessa. "

      Joukko entisiä punakaartilaisia perusti SKP:n Moskovassa 1918 ajamaan Suomen työväenluokan asiaa ja sosialismia. Siinä ei ole mitään ihmeellistä.

      Väitetään että SKP oli rähmällään neukkukommunistien puolueeseen. Niin olikin. Siinä ei ei ihmeitä. Venäjän sosiaalidemokraatit (bolsevikit) voittivat kansalaissodan ja puolue alkoi rakentaa kapitalismivapaata valtiota. On maailman luonnollisin asia, että samoja poliittisia linjauksia omaavat puolueet (myös porvarilliset) tukevat toisiaan. SKP joutui toimimaan Suomessa maan alla, NKP toimi NL:ssa johtavana puolueena. Taustana on työväenluokkien keskinäinen yhteys ja veljeys. Porvaripuolueilla on omat veljeytensä mm. natosotaliitto, EU ja monta muuta. NKP antoi SKP:lle mm. koulutusapua, kun Suomessa ei voinut ylläpitää julkisesti marxilaista koulutusta. Opiskelijat joutuivat ylittämään rajan salaa.
      Sama aateperusta yhdisti ja yhdistää edelleen kaikkia maailman kommunistisia puolueita. Sosialidemokratialla on oma kv-yhteisjärjestö.
      SKP jatkaa yhteydenpitoa Venäjän kommunistisen puolueen kanssa. Kokoomus ylläpitää yhteyksiä Putinin puolueeseen. Perussuomalaiset diggaavat Putinia johtajaesikuvanaan.

      Sodan jälkeen useat porvaripuolueet solmivat yhteyksiä NKP:hen. "No-Mitenkä-On " ei taida tuntea politiikan kiemuroita. Naton puolesta puhuvia sanotaan natotrolleiksi, vieraan sotaliiton agenteiksi. SKP ei yhdy naton puolestapuhujaksi. Eivät natotrollitkaan roistoja ole vaikka toimivat isänmaan edun vastaisesti vaatimalla liittoutumista natoon.
      Perussuomalaiset vetoavat kaikkiin niihin ulkomaisiin puolueisiin, jotka esiintyvät enemmän tai vähemmän vihamielisesti naton tuhoamiin arabivaltioiden islaminuskoiseen väestöön.

      Poliittisessa liikkeessä jakolinja kulkee, minkä asioiden puolesta tai vastaan mikin liike on, kunhan seikkaa ei ymmärretä mustavalkoisesti.

      • No-Mitenkä-On

        Ei suomalaisten kommunistien asioihin perehtymiseen mitään mytologiaa tarvita, vaan perehtymistä historiaan ja sen tutkimukseen muiltakin osin kuin kommunistien oman virallisen kaanonin kautta, joka tietenkin silittelee asiat parhain päin, unohtamatta maskirovkaa, Venäjällä perustetun ja Venäjän asiaa ajamaan puolueen ensimmäiseksi perusasiaa.

        Nyt kun "fixu" on saanut sanottua sen, että suomalaiset kommunistit olisivat perustaneet Suomalaisen Kommunistisen Puolueen aivan omin voimin, ajamaan Suomen työväenluokan asiaa ja sosialismia, niin hän valehtelee kahdessa ensimmäisessä kokonaan ja viimeisessäkin siltä osin, että vallan Moskovassa otti eliitti, sitten yksinvaltias ja jälleen kerran kommunistinen eliitti, ja sitä oli suomalaisten kommunistien seurattava.

        Suomalaisten kommunistien yksi tärkeimmistä tehtävistä SKP:ssä oli aiheuttaa mahdollisimman paljon epävakautta ja hajaannusta Suomessa, jotta sen isäntämaa Neuvostoliitto olisi voinut helpommin vaikuttaa Suomen sisäisiin asioihin, perimmäisen päämäärän ollessa SKP:lle asetettuna se, että Suomi saataisi kokonaan Neuvostoliiton alamaiseksi.

        Se, että Suomen Kommunistinen Puolue oli Moskovan etäpesäke on todistettu jo sillä, että se perustettiin Moskovassa bolsevikkien vallan alla, ja että heti kun isäntämaapuolue NKP teki itse-murhan, alkoi myös SKP:n kuolinkellojen soitto.

        "fixu" ei tainnut kuitenkaan löytää ensimmäistäkään esimerkkiä siitä, missä SKP kritikoisi Putinin kapitalistis-porvarillista Venäjää, joten Tsaari voi jatkaa Herran rauhassa vaikka Metternichille nyrkkiä puidaankin, suomalaisten kommunistien keskittyessä leikkimään miljonääri Zjuganovin kanssa pelissä, jossa Zjuganov on politikoivinaan ja kuittaa melkoisen mukavan korvauksen siitä, että politiikka pysyykin pelinä.

        Ja suomalaiset kommunistien rippeet jatkavat Putinin hallinnon tukipuolueena, kuten ne ovat tehneet eri Kremlin korteeraajille jo sadan vuoden ajan.

      • fixu
        No-Mitenkä-On kirjoitti:

        Maailmansota aiheutti vallankumouksellista liikehdintää ympäri maapalloa. Läntinen sosialidemokratia bolsevikkeja lukuunottamatta hyväksyivät työläisten ja aatetoveriensa tappamisen isänmaan edun nimissä. Merkittävimpiä puolueita olivat Itävällan, Saksan ja Italian sosiaalidemokraatit. Nämä tukivat omien maidensa kapitalisteja niiden etupyyteissä. Sitä seurasi sosialidemokratian rappio.
        Monissa Euroopan maissa syttyi kapinoita, vallankumouksia tai muuta liikehdintää kapitalismia vastaan.

        Kysymys suhteista.
        Kapitalistit ja niitä edustavat porvarilliset puolueet tukevat omien ja toisten maiden kapitalisteja työväenluokkaa vastaan.
        Voittanut työväenluokka tukee tavalla tai toisella muiden maiden proletaareja etupyyteissään ja vastaavasti työläiset kapitalismissa tukevat voittanutta työväenvaltaa.
        Kansainvälisyys toimii molemmilla tahoilla; sekä porvaristossa että työväenluokassa.
        Näin asia toimii tänäänkin. Kuka ja kenen puolesta. Millaisten asioiden puolesta tai vastaan. Mutta on otettava huomioon myös sellaiset seikat mitkä ovat todellisia inhimilliselle kehitykselle. Porvari voi tukea mm. sosiaaliturvan kehittämistä eikä se ole väärin vaikka hän pysyisikin porvarina.

        Jokainen porvaripuolue on siten jonkin ulkomaisen porvaripuolueen etäispesäke. Otetaan vaikka natosotakysymys 2000 luvulla. En tunne yhtäkään porvari- tai demaripuoluetta, joka olisi kritisoinut naton aiheuttamia tuhoja ihmiskunnalle.

        Väite SKP:n epäisänmaallisuudesta on siten puppua. Porvari pettää aina isänmaansa eikä siitä muuta kahta sanaa. Isänmaa on kansan enemmistön, palkkatyöläisten isänmaa eikä se halua olla vihamielisissä suhteissa toisten maiden työläisten kanssa.

        Muoto saattaa olla sama mutta sisältö erilainen politiikassa. Materialistinen dialektiikka auttaa näkemän kehityskulun ristiriitojen kautta.
        Huomio: SKP on koko historiansa ajan ollut yhteyksissä Venäjän, NL:n kommunistien kanssa ja nykyisenkin Venäjän kommunistien kanssa. Kokoomus (ja Perussuomalaiset) veljeilevät Putinin puolueen kanssa. Persujen kansallisuuspolitiikka lähentelee Zirinovskin linjauksia, tosin käänteisesti.

      • No-Mitenkä-On
        fixu kirjoitti:

        "Isänmaa on kansan enemmistön, palkkatyöläisten isänmaa eikä se halua olla vihamielisissä suhteissa toisten maiden työläisten kanssa."

        Tuota voi jo aivan liioittelematta kutsua paskapuheeksi.

        Suomalaisen Kommunistisen Puolueen ja sen seuraajan Suomen Kommunistisen Puolueen perustajavaltio Neuvostoliitto kuuluu olleen, ainakin SKP:n itsensä mukaan työväen isänmaa, mutta ei se näyttänyt millään tavalla haitanneen sitä, että se hyökkäsi marraskuussa 1939 Suomeen, ja täällä työläisetkin joutuivat tarttumaan aseeseen estääkseen moisen rikoksen.
        Kommunisteille oli tietysti suuri pettymys se, ettei Kremlin rikollisjoukkio onnistunut rikoksessaan, mutta muille se oli taatusti parasta mitä elämässä on voinut kuvitella - välttyä diktatuuriln pakkovallalta.

        "fixu" ei ole edelleenkään löytänyt yhtään esimerkkiä siitä, että suomalaiset kommunistit olisivat puolueena kritikoineet koskaan ja missään tilanteessa Moskovan Kremlin toimintaa tai politiikkaa, mikä vain vahvistaa sitä, että suomalaiset kommunistit ovat uskollisia kapitalistis-porvarilliselle Venäjälle, yhtälailla kuin ne olivat sitä kommunistieliitin Neuvostoliitolle.

    • xab

      Ilman elintarviketyöläisiä ihmiskunta kuolisi nopsaan nälkään.
      Ravinnon saanti on elämän ensimmäinen peruslaki.
      Suomalaisen perhemaajussin rooli on kaksinainen. Yhtäältä heitä pidetään pienyrittäjänä, toisaalta he ovat palkkatyöläiseen verrattava vaikka käyttäisivätkin pienimuotoista aputyövoimaa. Maajussit solmivat "ammattiliittonsa" MTK:n välityksellä palkanlisän valtion tukiaisina. Tukiaiset ovat keskimäärin 30 prosenttia maajussin tuloista.
      Valtio voittaisi huikeasti mikäli toimisi markkinavoimien mukaisesti. Maatalousväkeä vapautuisi teollisuuden palvelukseen ja muualla tuotettaisiin elintarvikkeet hurjan paljon halvemmalla.
      Omalla työllä maajussin tuottavyys yltäisi tuloina 1-4 euroon tunnissa. Valtion tukiaiset kohottovat palkkkaa.
      Maatiloja tuhoutuu kaiken aikaa. Tilakoko suurenee jäljellejääville. On muodostumassa kapitalistinen maatila työntekijöineen mutta joille silti annetaan markkinakapitalismin vastaisesti tukiaisia. Valtio "palkkaa" maajussille" työntekijät.

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe