Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

kondyloomako?

Hei. Olen -87 syntynyt naispuolinen henkilö, ja nyt on pelko jostain sukupuolitaudista. Olen vakituisessa suhteessa, ja olemme käyttäneet aina kondomia. Muutaman kerran se on mennyt rikki (yhden kerran olen hankkinut katumuspillerit, sillä muut kerrat ovat olleet "vaarattomia"). Olemme myös harrastaneet suuseksiä. Poikaystävälläni ei ole ollut aikaisempia seksikokeiluja, joten hänen on terve. Nyt minulle on kuitenkin ilmaantunut kaksi näppylää. Toinen oli noin viikon, jonka jälkeen katosi, joten ajattelin sen olevan vain jokin harmiton näppylä. Nyt on kuitenkin ilmaantunut uusi, ei samaan kohtaan, ja alapää kutiaa jonkun verran. Ne ovat olleet melko pieniä näppylöitä, mutta edellinen suureni välillä, ja oli tavallaan vain epätasainen pinta. Minua alkaa todella pelottaa tämä, mutta haluaisin ensin kuulla tästä jotain ennen kuin menen lääkäriin testeihin. Voiko edes olla mahdollista että minulla olisi kyseinen sukupuolitauti? Tätä suhdetta ennen minulla oli puolitoista vuotta sitten suhde, jossa harrastin seksiä. Kai tuosta tauti olisi aikaisemmin ilmaantunut? Vai voiko nämä tosiaan olla vain jotain tavallisia näppyjä? Joku muu tauti? Vähän on huono olla, kun tuntuu siltä etten voi ja uskalla puhua tästä kenellekään.:/ Olen todella kiitollinen jos joku viitsii vastata tähän asiallisesti, sillä tiedän että parasta olisi mennä suoraan lääkäriin. Sekin kuitenkin kun vähän pelottaa..
1681
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sukupuolitaudit voivat olla piileviä ja oireettomia vuosikausia.

On mahdollista, että sinulla joko on sukupuolitauti tai ei ole!

Lääkärin tarkastus on helppo, eikä sitä kannata jännittää. Sillähän se nopeasti selviää. Lääkärille rohkeasti..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


madia kirjoitti:

Hei. Olen -87 syntynyt naispuolinen henkilö, ja nyt on pelko jostain sukupuolitaudista. Olen vakituisessa suhteessa, ja olemme käyttäneet aina kondomia. Muutaman kerran se on mennyt rikki (yhden kerran olen hankkinut katumuspillerit, sillä muut kerrat ovat olleet "vaarattomia"). Olemme myös harrastaneet suuseksiä. Poikaystävälläni ei ole ollut aikaisempia seksikokeiluja, joten hänen on terve. Nyt minulle on kuitenkin ilmaantunut kaksi näppylää. Toinen oli noin viikon, jonka jälkeen katosi, joten ajattelin sen olevan vain jokin harmiton näppylä. Nyt on kuitenkin ilmaantunut uusi, ei samaan kohtaan, ja alapää kutiaa jonkun verran. Ne ovat olleet melko pieniä näppylöitä, mutta edellinen suureni välillä, ja oli tavallaan vain epätasainen pinta. Minua alkaa todella pelottaa tämä, mutta haluaisin ensin kuulla tästä jotain ennen kuin menen lääkäriin testeihin. Voiko edes olla mahdollista että minulla olisi kyseinen sukupuolitauti? Tätä suhdetta ennen minulla oli puolitoista vuotta sitten suhde, jossa harrastin seksiä. Kai tuosta tauti olisi aikaisemmin ilmaantunut? Vai voiko nämä tosiaan olla vain jotain tavallisia näppyjä? Joku muu tauti? Vähän on huono olla, kun tuntuu siltä etten voi ja uskalla puhua tästä kenellekään.:/ Olen todella kiitollinen jos joku viitsii vastata tähän asiallisesti, sillä tiedän että parasta olisi mennä suoraan lääkäriin. Sekin kuitenkin kun vähän pelottaa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu