Reaganilta: Tuppukylästä Kärsäcityksi

"Turistit, tulkaa tuppukylään tänne, tämä helmi on koko Euroopan", sanoitteli Juha Watt Vainio aikoinaan. Mutta totuushan on, että Kärsämäki ei ole ainostaan tuppukylä vaan mitä suurimassa määrin seutukuntansa kulttuuripääkunta! Moni valistunut lukija lie tietääkin, että Oulu on jo kotvan aikaa ollut pyrkimässä vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Myöhemmin on ilmennyt ongelmia (Oululaiset itse) jotka ovat saaneet Oulunkin päättäjät harkitsemaan uusia vaihtoehtoja. Nyt onkin suunnitelmissa laajentaa tätä "kulttuuripääkaupunki" käsitettä ja haalia uusia yhteistyökumppaneita ympäri maakuntaa. Varsinkin vireät ja omaleimaiset pikkucityt kiinnostavat nyt Oulun herroja. Tuppukylistä on moni maailmalle ponnistanut, mutta onko se ihme jos mikään kun kokonainen kylä on kuin city? Kärsämäki on nykyisin suurempi, parempi ja voimakkaampi ja juuri tällainen kiinnostaa nyt Oulua. Kärsämäellä on kaikki mitä Oulu nyt kaipaa: söpöä ja pienimuotoista, mutta samalla kertaa urbaania ja sykettä. Omaperäisyyttä ja uskottavuutta täällä on vaikka millä mitalla ja muille jakaa.
Lahjakkuus ja menestys versoo siis pienemmillä paikkakunnilla. Tästä uutisoitiin muutama päivä takaperin. Kärsämäki oli taas hyvin edustettuna kuten aina on kun näistä asioista puhutaan. :)

https://www.menaiset.fi/artikkeli/ihmiset-ja-ilmiot/ihmiset/perahikialta-pukkaa-priimaa-nama-100-tunnettua-suomalaista-ovat

24

350

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiitos

      "Reagani on kehittynyt hyväksi robakantistiksi, kohta tasoa samaa kuin Hitlerin Goebleksilla, joka puhui Saksan kansan pyörryksiin tilanteessa sodan jo hävinneenä, kysyi kansalta "haluatteteko todellista totaallista sotaa, tuhatpäinen yläluokan kuuntelijat hyppäsi seisomaan ja huusi ; Kyllä halutaan, näin Hitler siirsi hävityn sodan kansan vastuulle.
      Anteeksi, vertaus on huono, mutta Reagani on todella hyvä puhumaan, kannustusta aina tarvitaan, mutta totuus on toinen; Hallituksemma aikana 7-10 maatilaa menee konkkaan joka pvä Suomen maaseudulla, siinei muttamat kohentuneet työllisyyden kriiteerit auta.

      • natokato

        Onkohan reagani oikeasti venäläisten trollitehtaan luomus?


      • hiemansamaanvivahtaa
        natokato kirjoitti:

        Onkohan reagani oikeasti venäläisten trollitehtaan luomus?

        Niin, vähän samaa kuin #Tiltu oli kuuluuttanut kova-äänisellä rintamalla,#Tule suomenpoika tänne täällä on liepuskaa ja tapa lähteissäs se Mannerheimi, no sodan lopussa joutui "suomenpoika ja-tyttö auttamaan Tiltua monineri- toimituksilla, jopa valmis-saunoilla joissa oli kestävät lahoamattomat kupari-päällysteiset lauteet, leipäähän on ja oli Neukkulassa hyvää ja riittävästi niille joille sitä annettiin, silloin kaikki vilja oli luomua Ukrainan mustan-mullan pelloille ei tarvinnut Batteri-liuosta levittää.


      • lapsiaikuinen

        Hauska täti joka jaksaa aina rinnastaa itseään suuriin maailmanjohtajiin heh heh..Paljon tekstiä vähän asiaa ja sekin "valikoivaa totuutta". Kovasti taas rikkoo palstan sääntöjä esim. linkittämällä lehtijuttuja joka on sääntöjen vastaista mutta suuria johtajiahan eivät säännöt koske..


    • puhunniintottakuinosaan

      Miksi esm #Teura ei ole huolissaan maataloutemme alasajosta, tai ylipäätää Keskustan edustajista kukaan, ei ole huolissaan, ainostaan Presidenntti ilmaisi huolensa EU tilanteesta joka on totta, taloudessa ja kaikessaa muussa, täys sekoomus ja se näkyy jäsenmaissa, EU epäonistunut totaalisesti, EU epäonnistuneitten politikkojen turva-satama!

    • suomalaiset.vähemmistö

      Otetaan suomeen lisää terroristeja niin suomi pelastuu.

    • kempeleenovet

      Terrorimi tuli jo Turun pukotuksella, ja suuria kesäkokountumisia olipa ne mitä tahansa ja erityisesti uskontojen -yleisö uskoo olevansa turvassa.

    • TevajaWiinajoseiauta

      sori, siis "Oulu Euroopan Kulttuuri-pääkaupungiksi, "omaperäisyydellään johon myös #Reagani reagoi myönteisesti ja toivoi samaa sablyynia Kärsämäkeen, mikähän se muukaan Oulun omaperisyys olisi, kuin Tervanpoltto-ja sama sopisi Kärsämäenkin kulttuuriksi, johan sitä pienimuotoisesti kokeiltiin Uus-Vanhan kirkkoa rakentamisen aikana.
      Pyhävetisille nyt, kun kaivos loppuu palataan omaperisyntiin "Pontikan keittoon!

    • tervapastilli

      Niin, eilinen kokous oli päättänyt perustaa 57 hengen työryhmän miettimään, mitä olisi ne Oulun kultturilliset kohteet- ja teot, ainakin perimäiset on #tervanpoltto, tervan-soutu- tervaveneillä koski-jokia erämaista Ouluun, tervanvienti puulaivojen rakentajille esm Englantiin ja Saksaan, hiilimiilujen-ja tervamiilujen poltto-osaaminen ja tervaveneitten rakentamisen taito, #pottuwiina (viit Pontikkaan, mutta sen kunnian on #pyhikset ehkä jo brändänneet, siis sen Pontikan) em on kansan perimmäistä kulttuuria, eikä sinne EU-komisson heroille toimita mitään hienostelevia kuten tanhuja ja teatteria, Itärajan Karjalaisilla on se taito, eikä ne edes suomen kulttuurista mitään tajua, enempää kuin suomen-metsien hyvää EU-ilmasto-saasteitten pesemisen tehoista ymmärtäneet.

    • eipEutaijjaymmärtää

      Metsätyöt, tukkijätkät ja kämppä -majoitus suurilla savotoilla on perinnettä ja syvintä kulttuuria,
      kuin myös tukkien ja pöllien puro-uitot metsästä sahoille ja satamaan ja sellutehtaille, em on antanut paljon työtä ja toimeentuloa Oulun seutukunnalle ja Oulun rakentamiselle.

    • kulttuuria

      Lammas-villa ja rukki (ei RUK)

    • myös

      Hapan ruisleipä.

    • samaakaikua

      em käy myös Kärsämäkeen kulttuuriksi.

    • neuvoistani

      palijoo se 57 hlö 7,5 v mietintö tulee maksamaan, voisitte jonkun huntin minulekin nakata!

    • meinasiunotua

      ja kärsämäen kulttuuriksi ennenkaikkea#Hoitokokoukset!

    • Tedraiikas

      Kärsämäen yritystoiminta: Palvelutalo Karju!


      Pyhäjärven valittajat jonottavat.

    • jedrtu

      saviselässä pidettiin hoitokokouksia muistattako.

    • herraarmahdahulluilta

      entiedä, kun tulin Kärsämäkeen v1986 syksyllä, kukahan oli Saviselkästen kokouksien vetäjänä, oliko tämä sama uskonnarsisti joka minua joka 3-vuosi höykkyytti kuin ostettua orjaansa, misään näissä H-kokouksissa minulle ei kerrottu mikä on syy, sitä jopa kysyi tältä inkvisiittiolta hänen esimiehensä; miksi olemme kokoontuneet?, hän joka oli siis minun esimieheni ja kaikkien valtakuntien esimiehen lisäksi, joka taasen ei ollut minun esimieheni, kokoonkutsuja ei suustaan sanaa saanut, vaan meni taka-alalle istumaan, hänen esimiehensä, joka oli myös minun esimieheni, siitä toimeksisaanutta huomautti, edes esimiehelleen ei vastanut, ilmeisesti iski #Lootin vaimon synkrooma, siis häneen joka kouksen oli toimeksisaanut.

    • kämäkiFrii

      Ihailen "Reagani positiivia hänen kaikissa viesteissään puollustaissaan Kuntansa imagoa(ei emakkoa), niin tehdään sotarintamallakin viimeseen asti, tosiasiahan kuitegin ja valitettavastikin, on, että kärsämäki, huolimatta erittäin hyvistä tieyhteyksistä joka ilmansuuntaan on onnistunut huonosti, erittäin huonosti, kuntansa taloudessa, koska verotuloja puuttuu 65%, nythän PM-tuleva Maakunta sotkee pasmat kolhoosiuttamalla kunnat, kukaan ei tiedä(luulen niin) paitsi maakunnan tietokone-laskenta-ohjelma kuka kunta on saanut ja kuka maksava, no, K-mäkisillä ei em ole huolta, että olisi maksava maakunnan laariin, päinvastoin, nyt uudessa Maakunta profiilissa, kuta laiskempi kunta sitä lokosammat olot, kyllä Maakunta tasaa ja elättää toisten kustannuksella.

    • älkääsekoilko

      jään juhannukseen ja toivotan s24 lukijoille hyvää Jussia!

    • Vieraslaji

      Joo hyvän kuvan Kärsämäestä antaa pitkänä rehottavat nurmialueet (varsinainen heinikko...) siellä täällä keskustaa. Lupiinienkin niittoaika menny kohta ohi. Pitäs niittää ennenkuin kehittävät siemeniä niin eivät leviäisi entistä enemmän..
      Varsinkin miilurantaan menevien teiden varsilla lähteneet leviämään tosissaan.

    • 77jabussihousut

      saako lupiinin siemenistä Klubi-77 käärästyä.

      • käysekessusta

        joo saa siitää yhtä myrkylliset savu kuin kessusta, #Sinilupiinia joka ei ole myrkyllinen ei kasva luonnossa, ainakaan vielä siis villinä, sinilupinin siemeniä voi syödä kuin herneitä


    • warningh

      siis tienvarsi-lupiinin siemenet on myrkyllisiä, se puna-sini-kirjava, liekö prideée

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      122
      3888
    2. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      46
      3351
    3. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      33
      2647
    4. Miksi eristäydyt?

      Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
      Ikävä
      203
      2597
    5. Kylläpä on nautinnollista taas tämä palstan vassari valitus!

      Lähes jokainen avaus on vassareiden kitinää ja valitusta. Eikö se tarkoitakin, että silloin asiat menee maassamme parem
      Maailman menoa
      28
      2512
    6. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?

      Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu
      Tv-sarjat
      45
      1913
    7. Kuvaile kaivattuasi kolmella emojilla.

      :) 😛😆😱
      Ikävä
      114
      1511
    8. Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!

      Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja
      Suomalaiset julkkikset
      36
      1468
    9. Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa

      Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      159
      1445
    10. Jos elämäsi ihminen

      on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt
      Ikävä
      73
      1213
    Aihe