Uuno armeijassa filmissä Loiri pelaa useamman lyönnin biljardia. Jossain videossa Nasse setä pelaa Loiria vastaan.
Muistelen, että noiden lisäksi on joku sellainen pätkä, jossa Loiri jossain hahmossa tulee ”keskustellen” pöydän ääreen ja lyö samalla otolla jonkun ”taitolyönnin”. Muistan myös, että Loiri on jossain haastattelussa kertonut tapauksesta, että se päätettiin ottaa pitkänä, mutta ettei se sinänsä kauhean paha ollut.
Koitin löytää tuota Netistä, mutten onnistunut. Onko tuollaista ollenkaan, muistanko ihan väärin?
Loiri pelaa bilistä
3
389
Vastaukset
- bilispetooli
Minusta olen nähnyt joskus sellaisen pätkän videota jossa Jean Pierre kusela asusteissaan pelaisi myös biljardia mutta saatan muistaa väärinkin. Niin ja meniköhän Nasse setä jossain pätkässä kun sai lapset ensin eksytetyksi niin sekä juomaan että pelaamaan bilistä, no tuonkin voin muistaa väörinkin. Mutta siis Loirihan oli kai ihan kansallisen tason huippua biliksessä jollei peräti saanut Suomen mestaruudenkin, sori tässäkin kohtaa muisti kyllä hapuilee mutta luulisin noin..
- Lmolml
Vieläköhän mies pelaa Pattiksen baareissa biljardia. Siellä se on suosittua.
- Oiskonoinettä
Aloittaja taitaa muistaa väärin.
Kyllä tuollainen temppu muistettaisiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka862483- 671435
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww811321EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje111192- 79905
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19890- 54763
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta101750Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe30743- 30696