Tänään 21.6. on ateistien solidaarisuuspäivä

Muistakaa

Päivän tarkoitus on antaa tukea ihmisille, joiden on vaikea elää uskonnottomana omassa yhteisössään.

Lippis pois päästä ja minuutin hiljaisuus niiden kunniaksi ketkä ovat viimeisen vuoden aikana kuolleet ateistisen vakaumuksensa vuoksi ja puolesta.

Maailmassa on vielä maita joissa ateismi on kielletty elämänkatsomus ja josta rankaistaan pahimmassa tapauksessa kuolemalla.

Lainaus Wikipediasta. "Vuonna 2013 julkaistun The Freethought Report 2013 -raportin mukaan maailmassa on 13 valtiota, joissa ateismista tai valtionuskonnon hylkäämisestä voidaan antaa kuolemantuomio: Afganistan, Iran, Jemen, Malesia, Malediivit, Mauritania, Nigeria, Pakistan, Qatar, Saudi-Arabia, Somalia, Sudan ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat. Suurimmassa osassa YK:n jäsenmaita uskonnonvapaus ei toteudu: syrjintä on voimakkainta etenkin islamilaisessa maailmassa ja Afrikassa. Myös useimmissa Euroopan unionin maissa ateisteja syrjitään, ja useassa EU-maassa voi ateisti saada jumalanpilkasta vankeustuomion"

8

260

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Freto

      Ehdotankin ateistista rukoushetkeä jossa rukoilemme yhdessä ateistisia jumalattomuuksia suojelemaan ateisteja teistien Jumalan vihalta.

      • Mark5:n vihalta ei välty edes lappuliisa jos sen kamelia sakottaa :(


    • gradussa

      Onko esim työttömyys sairaus vai vain sosiaalinen ongelma?

      • ateisti-vantaa

        yöttömyys ei ole sairaus, mutta työttömien joukossa on paljon sairaita yksilöitä

        Yleisimpiä mielenterveyden ongelmia ovat
        paranoidinen skitsofrenia
        persoonallisuushäiriöt
        ahdistus
        bipolaarinen mielialahäiriö

        Työttömät joilla on näihin sairauksiin kuuluvia oireita, tulee ohjata hoitoon


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      2095
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      702
      1408
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      105
      1132
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      130
      1029
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      87
      925
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      805
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      684
    8. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      16
      674
    9. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      77
      572
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      92
      560
    Aihe