Työkyvyttömyyseläke valitus

vfvcvdd

Kokeillaan täälläkin jos löytyisi paremmin vastaus.
Eli olisin halunnut tietää onko täällä ihmisiä joille työkyvyttömyyseläke on myönnetty määräaikaisena ja siitä on valitettu muutoksenhakulautakuntaan ja pyritty saamaan siis toistaiseksi voimassa olevana? Eli miten on käynyt kyseisessä tilanteessa ja kuinka asiaa on perusteltu?

3

276

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suojaatyötä

      Ei ne mitään mitenkään perustele. Sehän olis asiallista ja lainmukaista.
      Ei ne ylipäänsä ymmärrä käsittelemiään asioita ja siksi perustelutkin ovat ihan komiikkaa.
      Muutoslautakunnat ovat sellasia puuhakerhoja vaan.

    • Ei_kannata

      Sain myös päätöksen määräaikaisesta kuntoutustuesta, tosin huomattavasti lyhemmältä ajalta kuin anoin.
      Valitusta ei kannattanut tehdä vaan hain jatkoa jonka sain täysmääräisenä, tai oikeastaan 1kk pidempänä kuin hain.
      Valitusprosessi kestää kauemmin kuin uuden hakemuksen käsittely.

    • erkki_eläkeläinen

      Kannattaa valittaa ja toivoa ihmettä. Minulle kävi viime vuoden lopulla siten, että noin kaksi ja puoli vuotta jatkuneen määräaikaisen työkyvyttömyyseläkkeen eli kuntoutustuen jatkoksi hain toistaiseksi voimassa olevaa työkyvyttömyyseläkettä. Odotetusti Kela ei myöntänyt toistaiseksi voimassa olevaa eläkettä vaan jatkoi kuntoutustukea yhdellä vuodella. Minkäänlaisia muita perusteluita kuin "hakijan nuori ikä" (reilusti alle 40) en päätökselle saanut. Laadin valituksen Kelaan, josta asiani siirtyi miltei suoraan Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnalle. Pyysin valitukseni tueksi hoitavalta lääkäriltäni uuden, paremmin laaditun B-lääkärinlausunnon, joka lähetettiin Kelaan. Ihme kyllä noin kuukauden kuluttua tästä Kela ilmoitti, että aiempi kuntoutustukipäätökseni on aiemman hakemukseni mukaisesti oikaistu toistaiseksi voimassa olevaksi eläkkeeksi. Kelan asiantuntijalääkäri (sama henkilö kuin aiemmassa kuntoutustukipäätöksessä) perusteli ratkaisua mm. siten, että sairauteni on kroonistunut, eivätkä toiminta- ja työkykyni ole enää palautettavissa hoidolla tai kuntoutuksella. Peruutin Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan käsittelyssä olevan valitukseni, jonka jälkeen Kela vahvisti työkyvyttömyyseläkepäätöstään koskevan oikaisunsa.

      Kelasta kannattaa aina pyytää jäljennös asiantuntijalääkärin lausunnosta, jossa perustellaan miksi kuntoutustuki/toistaiseksi voimassa oleva työkyvyttömyyseläke on hylätty/myönnetty. Kirjeitse kotiin lähetettävän jäljennöksen voi pyytää esim. puhelinpalvelun tai asiointipalvelun kautta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      85
      3617
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      572
      3397
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      42
      3229
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2132
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2031
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      316
      1908
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1885
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      149
      1574
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1331
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1322
    Aihe