Ilmoitettu aikataulu: koko sytytetään 21:00. Yhdeksän aikaan paljon ihmisiä kävelemässä apparalle. Paljon lapsiperheitä ym. Menossa kokkoa katsomaan. Joku valopää päättänyt aikaistaa kokkoa. Yhdeksältä vain hiillos jäljellä. Pettymys monelle.
Apparan Kokko! Hyvä seurakunta! Suuri pettymys mon
kiitos
12448
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Pois sieltä myös pyörimästä ja tikkarimiehille tiedoksi, että montussa ei tainnut olla kuin ”järjestävän seurakunnan autot parkissa” eli tilaa oli
Oli oikeen kokkojen kokko. Ikävää että joutu lapsille tuottamaan pettymyksen kun ei kokkoo nähneetkään vaikka olin luvannu että illalla mennään kokolle. Eipä tarvi seurakunnan rientoihin enää lähtee. Pitäkää tunkkinne.
Eroilmoitus jätetty juuri ja laitoin syyksi Ahveniston juhannuskokon aikataulun pettämisen. Suosittelen kaikille www.eroakirkosta.fi
Oisitte tullu Larin Kyöstin tulille, niin olisitte nähneet miten pitää juhannusjuhlat järkätä!
Kiitämme kaupungin ylivoimaista kulttuuripäällikkö Pikku-Penaa. Hänet tulee ensi tilassa aateloida Hämeenlinnan suurkunniakansalaiseksi ja poropormestariksi!
Kirkkoherralla kiire kotiin.
Erottu on kirkosta aikoja sitten. Rahaa on jäänyt muuhun turhuuteen. Miten joku voi olla niin tyhmäm että maksaa kirkolle jotakin helkkarin veroa. Turhaa näitten idioottien on valittaa kun palkankorotukset on niin pieniä. siitä tulee aika hyvä korotus kun eroaa kirkosta.
Juhla alkoi klo 20. Mitäs tulitte myöhässä.
Monelta se kokko syttyi palamaan?
Iisakki ja Sari sen sytytti. Kari ja Lulu yritti estää. Jorman posket läpätti tuulessa niin että melkein kaula näky. Kello oli vähän väärässä.
Mitäs järkeä oli tuonne mennä. Rantakasinolla oli mukava sippailla suviolutta ja katsella kokkoa samalla mikä järvelle oli viety. Keli nyt ei ollut häävi mutta siinähän meni. Oli joku bändikin joka soitti.
Juu, ihan paras juhannuksenviettopaikka lapsiperheelle.
kokko sytytettiin puoli tuntia etuajassa ja täytyy sanoa et ihmisvirta oli valtava kun kävelimme pois ja monelle oli pettymys mut olihan rantakasinon kokko upea ja hyvä musiikki kruunas aattoillan ..