Juhannusmuistoja menneiltä ajoilta.

Joka juhannus tulee mieleeni juhannusaatto 60-luvun alusta. Olin pieni tyttö ja vietin kesälomaa saaressa asuvien ukkini ja mummini luona. Mummi oli aloittanut leipomisen aamuyöllä, koska oli hellekesä ja mökin pärekatto öiseen aikaan kostea, eikä niin herkkä kipinöille. Ukki oli hakenut manteerrella olevasta maatalosta vastakirnuttua voita. Herättyäni sain aamupalaksi lämmintä leipää tuoreen suolaisen voin kanssa. Mummi siivosi ja kuurasi koko pienen mökin ja lopuksi laittoi kamariin valkoiset räsymatot, jotka naulasi kulmistaan lattiaan että varmasti olivat suorassa. Illalla sitten menimme juhannuskokolle, jota olimme edellisen viikon iltoina rakentaneet yhdessä muutamien naapureiden kanssa.
9280
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Oliko teillä koivut ovenpielissä?

Äänestä
  • Kyllä oli ja muistan kuinka surulliselta tuntui kun koivujen lehdet sitten nuupahtivat. Niinpä en aikuisiällä ole halunnutkaan kaadettuja juhannuskoivuja portaanpieleen.

    Äänestä

  • Nyt kun tuli puheeksi niin muistin itsekin lapsuudesta koivut ovenpielessä. Siitä tuli kesäinen juhannustunnelma.

    Äänestä

  • pienipellavapää kirjoitti:

    Kyllä oli ja muistan kuinka surulliselta tuntui kun koivujen lehdet sitten nuupahtivat. Niinpä en aikuisiällä ole halunnutkaan kaadettuja juhannuskoivuja portaanpieleen.

    Olen muuten samaa mieltä! Koivujen kaataminen ovenpieliin tuntuisi pahalta. Mutta lapsuudessa ne kuuluivat asiaan aivan kuin joulukuusikin :)

    Äänestä

  • No todensanoen kyllä meilläkin oli mökillä pieni koivu portaanpielessä ja solmin tyttärelleni kauniin kukkaseppeleen hiuksille hänen ollessaan pieni.

    1Äänestä

Kumma kun kukaan ei ole keksinyt tuosta juhannuskoivuista bisnestä itselleen, samaan tapaan kuin joulukuusista? Metsänhoidollista työtähän se olisi, mutta koivuja voisi siten hyötykäyttää ettei ne jäisi metsään happanemaan!
Koivuja jos saisi vaikka 10 euron kappalehintaan niin saattaisi olla ostajiakin!

Äänestä
  • Totta, se vois olla hyvä bisnes, koivunlehtien havina kuulosti niin mukavalta ja todella puhun koivuista en haavasta joka havisee eritavalla. Enpä ole koivuna ovenpielissä nähnyt sitten nuoruuden lapsuus kodin.Lienekkö tapana enää missään ?

    Äänestä

Kyllä koivut ulkorapun molemmin puolin ja Suomen lippu tangossa luo sen oikean juhannustunnelman,ei sille voi mitään.

2Äänestä

60-luvulla ajeltiin Anglialla jussina koivuntaimet auton ulkopuolella. Ne oli onnellisia aikoja Lieksassa.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


pienipellavapää kirjoitti:

Joka juhannus tulee mieleeni juhannusaatto 60-luvun alusta. Olin pieni tyttö ja vietin kesälomaa saaressa asuvien ukkini ja mummini luona. Mummi oli aloittanut leipomisen aamuyöllä, koska oli hellekesä ja mökin pärekatto öiseen aikaan kostea, eikä niin herkkä kipinöille. Ukki oli hakenut manteerrella olevasta maatalosta vastakirnuttua voita. Herättyäni sain aamupalaksi lämmintä leipää tuoreen suolaisen voin kanssa. Mummi siivosi ja kuurasi koko pienen mökin ja lopuksi laittoi kamariin valkoiset räsymatot, jotka naulasi kulmistaan lattiaan että varmasti olivat suorassa. Illalla sitten menimme juhannuskokolle, jota olimme edellisen viikon iltoina rakentaneet yhdessä muutamien naapureiden kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu