Kyselin piruuttani valtiokonttorilta missä mennään MaxiTaxin korvauskiista asiassa. Sanoivat ratkaisun siirtyvän syksyyn. Oravalta kyselin pitääkö paikkansa ja ilmeisesti pitää. Orava pitää todennäköisenä oikeuskäsittelyä kielteisen korvauspäätöksen jälkeen. Joten odotettavissa on julkinen oikeudenkäynti siitä, miten valtio on epärehellisesti estänyt laillisen henkilöliikenteen suorittamisen suojellakseen nykysysteemiä. Itse ajattelen, että Orava tuskin voittaa tulevaa oikeuskäsittelyä, vaikka onkin satavarmasti oikeassa. Oikeudessa kun ei riitä, että on oikeassa. Se voittaa, kumpi todistaa paremmin, oikeassa oleminen ei riitä. Lisäksi valtio voi kiistää korvausvastuunsa sillä, että valtiolla on oikeus laittomiin tekoihin, kun tarkoituksena on suojella toimialaa kilpailulta. No nyt kilpailu tuli kuitenkin, mutta joo
Maksaako valtiokonttori Oravalle 200 miljoonaa?
Kyselintulevasta
4233
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ennakoin, että orava ei saa mitään, mutta suomen valtio tulee menettämään uskottavuutensa oikeusvaltiona. Katsokaa ja lukekaa lvm ja valtiokonttori julkiset asiakirjat tuon asian tiimoilta. On täysin absurdia ajatella valtion toimimista oikeudenmukaisesti tuossa asiassa. Valtion tehtävänä on kiistää kaikki epärehellisyys, mitä se itse tuottaa tai käyttää. Tsemppiä oravalle, koneisto tulee kuitenkin jyräämään sinut. Suomi on kuin venäjä, paitsi että täällä ei tule nappia otsaan ns. Vaikeille ihmisisille.
Tuota, Orava oli aikaansa edellä kuten uberitkin ja rikkoivat lakia. Tilanne on sama kuin kaikessa muussakin lainsäädännössä. Voi olla että pössyttely on joku päivä täysin vapaata muttei nyt. Siksipä jotkut makselee älyttömiä sakkoja jne...
Oletteko aivan täysin yksinkertaisia. Valtio todellakin voi kieltää laillisen toiminnan. Saattoi olla että tupakkakaupasta sai joskus ostaa nuuskaa. Eipä saa enää. Voi olla että joskus 20-luvulla taksia sai ajaa ilman mitään taksilupia. Ajokortinkin nimismies kirjoitti kun oli ensin ajellut vähän aikaa. Haastakaapa valtio oikeuteen kun on mennyt kieltämään laillisen pisneksen.
Entäs kieltolaki? Valtio haastaa itsensä, kun menivät kieltämään alkoholin kokonaan, nythän se ei ole kielletty. Taas täällä joku on yöllä päissään kirjoitellut (Orava?) ja vastaillut sitten omiin kirjoituksiinsa. Ihan niin kuin joku nyt vastaisi tällaisiin pilipali aloituksiin maanantain vastaisena yönä kello 2.45?
Aihe aina silloin tällöin putkahtaa esiin ja miksipä aina yöllä, kun kunnon ihmiset nukkuu?
Kaikenlaisia provoja.