Lasten kokema väkivalta ja hyväksikäyttö

lapsilleoikeutta

A-studiossa käsiteltiin lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, joka oli tapahtunut järjestön välittämän tukihenkilön aiheuttamana. Järjestö oli pessyt kätensä asiasta.

Mielestäni järjestöjen, kuten lastensuojelutapauksissa PeLan, Pesäpuun, Perhehoitoliiton yms. sekä kunnallisten viranomaisten ja kaupallisten lastensuojelufirmojen tulee viipymättä kantaa vasuunsa, kun ilmenee pienimpiäkin väärinkäytöksiä.

Tällä hetkellä saattaa tapahtua päinvastoin: järjestöt ja jopa kunnalliset ja maakunnalliset toimijat (sosiaaliasiamies, Perhehoitoliitto) rientävät suojelemaan väärintekijää, kuten esimerkiksi sijaisvanhempaa.

Sitten rikosasioitten käsittelyt viivästyvät vuosikausia kestäviksi, eivätkä lasten kiusaajat ja riuhtojat ja repijät saa koskaan rangaistuksiaan. Väkivaltainen toiminta voi edelleen jatkua.

18

617

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miksinäintoimitaan

      Miksi viranomaiset ja järjestötoimijat yms. suojelevat sijaisvanhempia ja toinen toisiaan. Jos lapsen vanhemmat aiheuttavat lapsilleen väkivaltaa, saavat he useimmiten rangaistuksen. Sijaisvanhemmat näyttävät järjestään selviävän tekosistaan ilman rangaistuksia. Esimerkiksi tukasta repimisestä ei syyttäjä vaatinut tuomiota sijaisvanhemmalle. Kyseisellä sijaisvanhemmalla näytti kyllä olevan paljon suojelijoita niin järjestötoimijoissa (Perhehoitoliitto, Pesäpuu, PKS) kuin viranomaisissakin (sosiaaliasiamies).

    • suruavaan

      Lastensuojelujärjestöt sekä eräät ulkomailta tuodut lastensuojelujärjestöt muodostavat MONOPOLIN. He jakavat keskenään erinäiset tulot ja suojelevat toinen toisiaan. He määrittelevät keskenään, millaisille kokemusasiantuntijoille (poikkeusyksilöt) annetaan ääni ja millaisia asioita sijaishuollosta nostetaan julkisuuteen. Joidenkin järjestöjen kansalliset julkkikset (esim. kansanedustajat) huolehtivat julkisivusta. Mikä kamalinta, sijaisvanhemmat otetaan mukaan tähän taikapiiriin. Sijaisvanhemmat, joille tuo porukka ei halua psykologisia testejä.

      MONOPOLI huolehtii siitä, etteivät sijaishuollon epäkohdat pääse esiin. Sijaishuollossa tapahtuva lasten kaltoin kohtelu peitellään viimeiseen saakka. Järjestötoimijat rientävät auttamaan "langenneita" sijaisvanhempia kirjoittamalla näistä valheellisia lehtijuttuja, ulottamalla verkostot sosiaaliasiamieheiin ja oikeustoimijoidhin, kaupunkien lakimiehiin jha sote-johtajiin.

      Surullista kaltoin kohdeltujen lasten ja perheiden kannalta.

      Surullista myös se, että joidenkin toimijoiden mielestä lapset aiheuttavat itse käytökselläämn sijaisvanhempien väkivallan.

      Surullinen maailma, jossa kaikki eivät voi hyvin. Vahvimmat rynnistävät kyynärpäillään ja ottavat edut itselle ja lapsilleen. Näin se menee.

    • psykologisetestit

      Psykologiset testit sijaisvanhemmiksi aikoville. Eikö huonosti tehtävään sopivat henkilöt olisi lasten ja perheiden kannalta kaikkein parasta karsia pois ennen kuin edes aloittavat tehtävänsä.

      Ovatko Pesäpuu, PeLa, Perhehoitoliitto, K-S: n sijaishuoltoyksikkö jne. edelleen sitä mieltä, että otetaan vaan Markettien auloista sijaisvanhemmat, kurssitetaan pikkuisen ja taas saadaan töitä.

      Olen sitä mieltä, että PRIDE -koulutus ei ole riittävä koulutus siihen, että pääsee mahdolisesti häiritsemään ja tuhoamaan monien lastan ja perheiden elämää. Ei varsinkaan, kun systeemi "ei huomaa" väkivaltaa tai "ei halua huomata väkivaltaa" sen jälkeen, kun on ensin 7-8 -vuotta ollut välinpitämätön.


      Koska väkivaltaa on vaikea havaita, lapsia ja perheitä ei edelleenkään uskota ja koska Perhehoitoliitot ja erinnäiset toimijat lähtevät sijaisvanhempien avuksi peittelemään vaäkivataa, ehdtan sijaisvanhempien valintaan PSYKOLOGISIA TESTEJÄ.

      Miksi ei voitaisi kokeilla?

      Jotkut ihmiset ovbat suhteidensa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa vuoksi sellaisia, että voivat tehdä rikollisia tekoja suveneeristi jäämättä koskaan kiinni. Samaiset ihmiset halveksivat heikko-osiaisa esim. vankilassa olevia ihmisiä, mutta katsovat oikeudekseen melkein elää rikollisella tavalla (moraalisesti erittäin epäeettisellä tavalla) heikko-osisille kostaen jotakin... mitä lie omasta psykopatologiastaan.



      Sosialiasiamiehetkin auttavat ennemmin sijaisvanhempia, kuibn sijitettuja ja näiden läheisiä.

      • PiilokameraMieluiten

        Testit ehdottomasti, vähintään.

        Samoin ne MIM - filmaukset, joihin oikeat vanhemmat laitetaan. (Vieläköhän niitä käytetään??)
        He, jotka arvioivat sijaisperheeksi pyrkiviä, eivät saa tietää onko kyseessä oikea perhe vai sijoitettuja haluava. Toisaalta sijareilla on todnäkösesti tiedossa kuinka näytelmässä kuuluu esiintyä. Se hoitovoidehan esim sivellään ensin lapselle ja sen jälkeen lapsi sivelee vanhemmalle B)
        muuten herää huoli, että lapsiko joutuu hoivaamaan aikuisia...

        Edelleen pulpahti mieleen, käytetäänköhän sosiaalialan oppimatskuna yhä Varilo & kumppaneiden rasistista teosta Lastensuojelua käyttävät perheet?! Useissa opinnäytteissä (!) viitataan k.o. lähteeseen.


    • ehdottomastijoo

      Psykologiset testit sijaisvanhemmiksi aikoville. Yhteiskunta säästäisi paljon, jos testien avulla saataisiin karsittua heikoiten tehtävään ja väkivaltaisia taipumuksia omaavat henkilöt pois tehtävästä.

    • kysynvaan

      Miksi missään ei puhuta sijaishuollossa tapahtuvasta kiusaamisesta? Näyttää olevan aivan hyväksyttyä kiusata koko sijaisperheen voimin sijoitettuja lapsia ja näiden sukuja. Miksi viranomaiset, kuten lastensuojelujärjestöjen väki, oikeustoimen väki, sosiaaliasiamies, sote-johtaja, sekä erinäiset viranomaiset katsovat läpi sormien sijaisvanhemman (hänen perheensä) harjoittamaa pitkäkestoista kiusaamista? Miksi lukuisat aikuiset ihmiset antavat kiusaamisen tapahtua ja jatkua vaikka vuosikymmenen?

      Miksi tehtävään valitaan sijaisvanhempia, jotka nauttivat alistamisesta ja kiusaamisesta, halveksimisesta ja kärsimyksen aiheuttamisesta - ja joiden perheenjäsenet ovat mukana kiusaamisessa.

      • eikösnäin

        Sijaishuollon piirissä olevat lapset ja ihmiset ovat niitä viimeisiä, joiden pitäisi joutua jatkuvan henkisen ja muun väkivallan kohteiksi.


    • puuhauki

      https://www.bbc.co.uk/news/resources/idt-sh/norways_hidden_scandal
      Juu niitä lasten hyväksikäyttäjiä istuu siellä lasten asioista päättämässä. Minne muka luulette niitten menvät töihin, jos ovat lapsista kiinnostuneita. Näitä ei valvota mitenkään, mutta näillä on valta laittaa pienimmästäkin asiasta sinut valvontaan.

    • twertwerwery

      Tässä ketjussa siis valittavat ne, joilta on otetttu lapsi huostaan.

      • Ammattikasvattaja

        Tässä ketjussa kirjoittaa suurimman osan teksteistä yksi ja sama ihminen, jonka missio on mennen tullen haukkua niin viranomaisia kuin sijaisvanhempiakin. Siitä hän tyydytyksensä saa.


    • valvontaa

      En ole huomannut valittamista, vaan ihan asiallista asiaa.

    • eiväkivallalle

      Lapsia ei saa kaltoin kohdella. Valitettavasti sellaista tapahtuu myös pyhän sijaishuollon piirissä. Hyvä, kun joku pitää asiasta ääntä.

    • kaveritvaan

      Ei väkivallalle.

    • Huomioin

      Eduskuntaa myöten kuohuttaa nyt maahanmuuttajataustaisten nuorten tekemät seksuaalirikokset, mutta sijaisvanhempien tekemät seksuaalirikokset eivät tunnu kiinnostavan ketään suomalaista, vaikka niitä on ollut iät ajat. Sosiaalisektorin tavoite on päinvastoin keskustelun tyrehdyttäminen tästä kotoperäisestä hyväksikäyttö-ongelmasta. Kanssasuomalaisten reagointi on ollut biologisia vanhempia pilkkaava sosiaalityön tavoin.

      Meneillään olevassa ihmisiä kuohuttavassa epäillyissä maahanmuuttajien tekosissa kansalaiset vaatiivat lisää poliiseja. Kirjoituksissa ei näytä vaadittavan alaikäisiä tekijöitä ja uhreja sosiaalityöntekijöiden huostaan vaikka se olisi oikeampi taho. Sosiaalityöntekijöitä pitäisi nyt siirtää sinne Ouluun pois turhista huolipalavereistaan, kun siellä on tekemistä vailla oikeita töitäkin.

      Saataisiinko huostaanotetuille sijoituksessaan kokemat väkivallat tämän jupakan myötä myös paremmin esille. Pitäisi pystyä puhumaan ja tuomitsemaan myös sijaishuollon tekemän väkivalta puolustuskyvyttömiä kohtaan. Lisää poliiseja tätäkin ongelmaa selvittämään.

      • logiiikka

        Miksi uhrit pitäisi huostaanottaa? Siksikö, että sinä epäonnistuit vanhemmuudessasi?


      • ElämässäEteenpäin
        logiiikka kirjoitti:

        Miksi uhrit pitäisi huostaanottaa? Siksikö, että sinä epäonnistuit vanhemmuudessasi?

        Lastensuojelun tehtävä on suojella lapsia, alaikäisiä uhreja sekä alaikäisiä rikoksen tekijöitä. Tilanteen päästyä kyseiseen jamaan kaikkien aikuisten käsistä niin mitä muuta olisi tehtävissä? Olet lapsuudessasi joutunut isäsi hyväksikäyttämäksi eikä lastensuojelukaan auttanut niin muitakaan ei saisi mielestäsi auttaa?


      • logiiikka
        ElämässäEteenpäin kirjoitti:

        Lastensuojelun tehtävä on suojella lapsia, alaikäisiä uhreja sekä alaikäisiä rikoksen tekijöitä. Tilanteen päästyä kyseiseen jamaan kaikkien aikuisten käsistä niin mitä muuta olisi tehtävissä? Olet lapsuudessasi joutunut isäsi hyväksikäyttämäksi eikä lastensuojelukaan auttanut niin muitakaan ei saisi mielestäsi auttaa?

        Sinä olet ehkä itse joutunut ja nyt näet samaa muissakin.


    • Tottele.ja.ole.hiljaa

      Lapsi jää usein vaille sitä tukea, minkä tarvitsisi.
      Pöyristyttävintä on se "vanhemmuuteen kasvaminen", josta ainakin takavuosina tuon tuostakin sai kuulla. Lapsen paras paikka kun on omat vanhemmat ja koti, vanhemmat vain eivät aina ole kasvatusvastuutaan sisäistäneen, poloiset.
      Niinpä joskus käy niin ikävästi, että heiltä huostaanotetaan lapsi pois sijaiskotiin. Tokihan yhteys säilyy ja vanhemmat saavat ilman huolta kasvaa vanhempina omissa oloissaan, ja hip-hurraa, sitten todetaan, että nyt on opit opittu, lapsi palautetaan kotiin rakastavien vanhempiensa käsiin.
      Siinä ei lapsen mieltä kysytä.
      Eräs sosiaalitäti kirjoitti kerran jossakin artikkelissa, kuinka vaikeaa on kotikäynnillä jättää itkevä ja jalassa roikkuva lapsi kotiinsa. Ei voi mitään, ohjeet ovat tarkat.

      Vilja Erikan tapaus on kaikkien mieleen jäänyt rakastavien vanhemoien luo palauttamisessa. Mutta onhan näotä toki kuinka paljon tahansa, varmasti lastenhuollon virkailijat voivat kertoa omakohtaisia esimerkkejä.
      Kaikkein raainta on lukea lehdestä, kuinka joku pedofiili-isoisä tai isoveli saa ankaran rangaistuksen ehdollista, jonka jälkeen on vapaa palaamaan yhteiskuntaan, ja lyödäänkö vetoa, että ottaa yhteyttä uhriinsa niin pian kuin voi. Ja auta armias, jos hänen tuomionsa on ollut seurausta lapsen kertomuksista! Kuka suojelee lasta tuomitulta raiskaajaltaan?

      Lapsi ei ole vielä ihminen, kyllä se on nähty ja kuultu niin rikosten kuin sotatilanteidenkin yhteydessä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5500
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3517
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1642
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      205
      1604
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1058
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      809
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe