Kuinka pääsitte yli yllättävästä erosta?

Ensiksi olen pahoillani, että sinulle kävi näin. Aluksi kannattaa pitää etäisyyttä, jotta sinun tuska hellittää, saathan siitä fyysisiä oireita. Et varmaan pääse hänestä henkisesti heti eroon, mutta kokemuksesta tiedän että jonkin ajan päästä vuosi kaksi voit olla ex-tyttöystävän normi ystävä.
Heti se ei varmaan onnistu.
Erosta pääsee yli juurikin ystävien ja perheen avulla ja onneksi sinulla sellaiset on. Älä missään nimessä jää yksin märehtimään.

Samankaltainen kokemus täälläkin. Yhdentoista vuoden jälkeen mies löysi yllättäen toisen ja sanoi kaivanneensa muutosta jo pidempään. Oma maailmani romahti, kun tajusin eläneeni harhaluuloissa.
Valitettavasti vinkkejä toipumiseen en osaa vielä antaa, koska en ole vielä päässyt yli erostamme. Muutin omaan asuntoon pari viikkoa sitten. Ensin ajattelin, että voisin kyetä pysymään hänen kanssaan ystävänä, mutta ikävöin häntä liikaa, jotta se olisi onnistunut. Siksi minun oli pyydettävä, ettemme olisi yhteydessä hetkeen. Netissä suositellaankin 30 päivän jaksoa, jolloin kumpikaan ei olisi yhteydessä toisiinsa. Nyt kun on kulunut puolet tuosta ajasta, en usko että se edes riittää. Varmaan menee vuosia ennen kuin olen kunnolla päässyt yli tästä. Kaikki sanovat, että aika auttaa.
Sitä odotellessa.
Koita jaksaa.

Samalla asialla, kun itsekin täällä tuskailen ja mietin, että enkö ikinä pääse eteenpäin :( Tuntuu että asia vain pahenee..erosta 4kk. Ja tiedän myös, että hän hyvinkin minut unohtanut, vaihtoihan hän lennosta uuteen naiseen vain. Kunpa itsekin pystyisi samanlaiseen kylmyyteen. Valitettavasti olen tunteellinen ihminen ja hän oli minulle se,jonka kanssa koin sen aidon sielunkumppanuuden..Ja nyt kaikki onkin kyseenalaistettu, sillä hän eli toistakin elämää..? En omaa ystäviä kenen kanssa puhuisin asiasta:( Siksipä myös täällä puran pahaa oloani ja toivon "lohtu" sanoja..

Kannattaa varautua siihen, että ne tunteet menevät melkoista vuoristorataa. Saatat muutaman päivän ajatella, että kyllähän tästä selviää ja kaikkea positiivista ja sitten yhtäkkiä itketkin taas menetystäsi kolme päivää putkeen. Näin ainakin itsellä.

Oletko jo lähettänyt novellisi jollekin kustantajalle?
Yritystä kyllä on, mutta lisää omia tunteitasi ! Väliin katkelmia, muisteluita ensitapaamisestanne, kuvittelemastasi yhteisestä loppuelämästä. Ehkä teidän unelmanne eivät vain olleet samat?

Kukaan tunne-elämältään normaali ihminen ei käyttäydy (tai ei ainakaan pitäisi käyttäytyä) toista ihmistä kohtaan aggressiivisesti erotilanteessa. Ihmisellä on kuitenkin tarve syyllistää muita muita omista virheistään.

Kun mahdollista, niin kannattaa pitää pientä etäisyyttä häneen, vaikket haluaisikaan. Kummankin on hyvä saada ajatella asioita omassa rauhassa ja miettiä omia tunteita.
On hyvä, jos eroon ei liity mitään draamaa. Sitä helpompi teidän on tulevaisuudessa olla tekemisissä toistenne kanssa.
Et halua ehkä kuulla tätä, mutta olette vielä niin nuoria, että pääsette tuosta vielä aika helposti yli. Hyvää elämää on vielä paljon jäljellä.

Aloittaja hyvä, älä loukkaannu, mutta minusta tuo vaikuttaa hyvinkin laskelmoidulta ja siltä, että hänellä on jo toinen, kenen luo hän menee. Joten todellisuuteen. Avioerossa vain varatuomari hoitaa osituksen ja koska tuo vaikuttaa hyvinkin harkitulta ja jopa hieman sinua manipuloivalta, sinuna en laskisi häntä enää lähellekään. Syy, hän on jo päättänyt lähteä, ja nyt pitää sinua varana.
Todellisuus: jos hyväksyt hänet takaisin, millä verukkeella tahansa, hän hyväksikäyttää sinua jatkossa vain enemmän.
Kun nyt kerran pääset eroon hänestä, niin älä vain huoli takaisin.
MIksi hän manipuloi: Hän voi haluta saada paremman osituksen, kuin hänelle kuuluisi. Joten nyt sinun pitää pysyä tiukkana. Vain juridinen suhtautuminen toimii. Laita tunteet taka-alalle.

Sinun oman jaksamisesi kannalta olisi tärkeätä, että kävisit puhumassa asiasta ulkopuoliselle henkilölle, joka täysin jäävi asian suhteen, jotta et patoa tunteitasi sisään ja vahingoita itseäsi sen vuoksi. Tuo ulkopuolinen voi olla niin psykologi kuin seurakunnan työntekijä. Mene seuraavaan eroryhmään, kun olet käsitellyt asiaa ja pystyt sitten käsittelemään sitä lisää. Tuo on seurakunnan palvelu.
Älä jää yksin, vaan mene ystäviesi ja sukulaistesi seuraan. Kun koet tarvetta miettiä asioita, niin mieti niitä.

Se vie aikansa, ja on inhimillästä, että koet asian niin. Sinä ainakin olet rakastanut häntä sydämestäsi.
Voimia sinulle.

Minulla on meneillään hyvin vastaavanlainen tilanne. Seurustelua takana reilu kahdeksan vuotta ja kihloissakin neljä. Puhuttiin jo häiden suunnittelusta ensi kesälle. Olisi varmasti rekisteröity suhde aiemmin, mutta haluttiin säästää ja pitää isot juhlat. Nyt pari viikkoa sitten hän ilmoitti, että on miettinyt eroa jo pidemmän aikaa ja ei enää tunne yhteyttä tai vetoa minuun. Olen kyllä tietoinen, että viimeiset puoli vuotta suhteemme on ollut etäinen, mutta en itse ole hetkeäkään ajatellut, ettemmekö pääsisi siitä yli. Molemmathan tähän tilanteeseen ovat syypäitä, mutta syytän väkisinkin itseäni, koska olen ollut jotenkin uupunut, ehkä hieman masentunutkin ja panostus suhteeseen on jäänyt taka-alalle. Toisaalta ne olivat niitä hetkiä, kun olisin kaivannut häneltä tukea, mutta en osannut sitä silloin ääneen sanoa.

Sovittiin, että annetaan tilanteelle aikaa ja katsotaan mihin suuntaan suhteemme menee, mutta samalla en saanut mitään vastakaikua yrittäessäni puhua suhteemme ongelmakohdista ja omista ja hänen tavoitteista ja ajatuksista suhteemme parantamiseksi. Tai paremminkin, keskustelua kyllä kävimme, mutta hänen teoissaan ei näykynyt pienintäkään yritystä, joten ehkä hieman typerästikin, pakotin hänet sanomaan suoraan sen, ettei häntä kiinnosta edes yrittää.

Kaikesta tästä jäi nyt itselleni todella ahdistunut ja paha olo. Tuntuu ettei hän antanut minulle edes mahdollisuutta korjata tilannetta ja samalla syytän itseäni, koska annoin tilanteen ajautua tähän pisteeseen ja lopulta en pystynyt olemaan tarpeeksi ymmärtäväinen. Rakastan häntä kyllä täydestä sydämestäni ja en ole suuttunut tai vihainen. Haluan hänelle parasta, mutta tällä hetkellä en kestä ajatusta erillään olosta, tai ettei päivän aikana mieleen tulevia hölmöjä vitsejä enää aina laitettaisikaan toisillemme. En ole ikinä ollut mustasukkainen, mutta nyt olen jo ajatuksesta, että hänellä olisi näin läheinen suhde jonkun toisen kanssa. Oman tulevaisuuteni näen syrjäytyneenä epäonnistujana.

Asumme vielä yhdessä, kunnes löydän asunnon ja muutto on mahdollinen. Minua hirvittää kuinka, kylmäksi olen muuttunut viime päivien aikana, vaikka hän edelleen on minulle tärkein ja läheisin henkilö maailmassa ja tunnen syyllisyyttä siitäkin etten pysty olemaan hänen tukena tässä vaikeassa hetkessä.

Olen muutamien ystävien kanssa puhunut tilanteesta, mutta melko pinnallisesti sillä minulle on todella vaikea puhua tunteistani etenkin, koska itku tuntuu tulevan niin helposti. Neuvoja minulla ei nyt kyllä aloittajalle ollut, mutta kiitos kun sain kirjoittaa oman tarinani. Toiminee jonkinmoisena terapiana, koitan myös ottaa aiempien kommentoijien neuvot huomioon omassa tilanteessani.

Jotenkin koko juonto tuntuu keksityltä. Valitan, ei mene läpi..

Oot liian naivi ja hyväsydäminen henkilö. Ihmiset näkee nykyään kanssakäymisen /seurustelun yhtenä isona lihatiskinä ja pelkkänä pelinä missä muut on pelkkiä nappuloita joita pitkin pönkittää omaa egoa. Kun sisäistät tän, vaan sun lähimmät ystävät ja ehkä vanhemmat tukee sua aidosti, et satuta ittees eikä tarvii antaa kellekkään lumpulle mitään painoarvoa. Voimia sulle

Kyllä äitisi lohduttaa sinua. Panee varmasti kaapitkin uuteen järjestykseen, että edes löytäisi niistä jotain, kun se lutka ei edes kaappeja osannut pitää järjestyksessä. Äiti silittää pikkuruutuiset kauluspaitasi ja kalsarisi ja neuloo Salmiakkikuvioisen puna-valko sinisen neuleen.