Missä suomalaisessa elokuvassa on hetken aikaa "roolissa" auto, jonka rekisterinumero on ATO-2 ?
Tää on vaikee
eikökuulupalstalle
27273
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Viiden pisteen vihje. Elokuva perustuu samannimiseen romaaniin ja se on valmistunut 1990. Ohjaaja ja käsikirjoittaja on sama henkilö.
Neljän pisteen vihje.
Elokuva on tiettävästi esitetty vain yhden kerran televisiossa. 29.08.1991 TV ykkösellä.
Kolmen pisteen vihje. Roger Moorenkin kautta voi luoda assosiaation kyseiseen autoon ja siitä edeten kysyttyyn elokuvaan.
On taas hullujen huoneen pojalla paha olla. No kiltit sedät ottaa pikku paskiaisen vierihoitoon siellä HH:lla
Kahden pisteen vihje. Kyseessä olevan elokuvan lisäksi sama ohjaaja on käsikirjoittanut ja ohjannut vuonna 1986 myös elokuvan, joka perustuu erääseen romaaniin, jonka yhden päähenkilön sukunimi on Juntunen. Etunimikin on, mutta ei tehdä liian helppoa vihjettä.
Yhden pisteen vihje viimeisenä. Elokuvan, jota haetaan, päähenkilön sukunimi on Peräkorpi (siis roolinimi, kuten tuo Juntunenkin). Romaanissa, johon elokuva osin perustuu tuon päähenkilön nimi ei kuitenkaan ole Peräkorpi. Jos oikeaa vastausta ei tule, en sitä kerrokaan. Jos tulee, laitan linkin elokuvaan, jos se vielä löytyy Youtubesta.
Olisko se Tarja-arpa-auto ?
Joka meni kenelle ?
Väärä vastaus. Mutta tuon mainitsemasi arvonnan järjestäjän edustaja sanoi, ettei arpaa myyty. Eli voitto jäi lunastamatta. Jos yhä epäilet, ota yhteyttä siihen arvonnan järjestäjään. Sitäpaitsi vastauksessasi ei ollut mainittu mitään elokuvaa.
Kyllä se oli arpajaisissa, ja ilman arpajaislupaa vielä.
Sekin sitten tuttuun sosialisti tyyliin valehdeltiin.
Aina kun auto arpajajaisssa palkintona, se myös annetaan
sille onnelliselle, kelle arpa sattuu. Paitsi tietenkin sosialisteilla
eri malli. Joku Ay-johtaja sai auton. Oltiin hiljaa kun hänelle ohjattiin
voittoarpa.
Edelleenkin väärä vastaus.
Ai jaa. AY-johtajako sen auton saikin? Aiemmin väitit Tarja Halosen tyttären saaneen sen auton.
Ammu ittes pitää arpajaisia.
En ole sellaista koskaan väittänyt.
Kyllä auto meni jollekkin Tarjan tutulle.
Ei sosialistit koskaan muille anna mitään.
Väitteilläsi ei ole juurikaan painoarvoa, väitit tai et.
Sosialisti ei ole kuin antoisa palstakepulainen, joka antoi rantamökkinsä pakolaisten käyttöön. Pastakepulainen kertoi, että he saavat asua mökissä vuoden tai kaksi ilman kuluja.
Oliko autoa oikeasti? Siis sitä arpaako, jolla sen olisi voittanut? Miksi ei olisi ollut? Oletetaan, että joku järjestää arpajaiset, mutta kukaan ei osta yhtään arpaa. Silloin jää voitotkin lunastamatta. Ymmärsitkö pointin? Jos et, et edes halua ymmärtää, kun haluat vain jankata tuota iänikuista itkuvirttäsi milloin Halosen "väärin maksetusta" eläkkeestä, milloin mistäkin asiasta, johon kehittelet ympärille jonkun mitä hulluimman oman kehystarinasi.
Auto oli ilmeisimmin autoliikkeessä, josta kyseisen tyyppinen auto olisi voittajan väritoiveiden mukaan sitten luovutettu arvan ostaneelle.
Eiköhän tuo ole Antti Tuurun romaaniin perustuva Ameriikan raitti?
Ei ole.
Missä Tarja-arpa
auto ?
Asiaa pohdittu aiemminkin.
Mikä oli auton kohtalo.
Menikö sisäpiirille ?
Mikä oli sen Halosen arpa-auton rekisterinumero? Siis sen auton jonka oli Halosen kampanjan pääpalkintona, mutta jostain kummansyystä voittajaa ei koskaan julkaistu.
Kenen tallissa auto nykyään seisoo?
OLISI MUKAVA AVATA, että minne auto päätyi.
Auto hoi, oliko sua olemassakaan ? Missä olet ..hu..huu...
Tuki etujärjestöiltä, säätiöiltä, yhdistyksiltä ja vastaavilta Tarjalle.. 0 euroa, sanoi Tarja.
https://www.arpa.fi/
Taittaa olla yhtä huijausta vain, välistä vetäjiä paljon.
Rahasi mene kankkulan kaivoon. Tarja-arpa autokin yhä hukassa ?
Eläkeläisillä on tapana "sijoittaa" eläkerahansa hedelmäpeleihin, lottoon ja Tarja-arpoihin. Palstapölhölle tuli paha takaisku, kun ei voittanut mitään ja rahatkin meni. Arpa-auto olisi ollut peräkylillä tarpeen ja varsinkin ajeltaessa itsetehtyä metsätietä pitkin, vaan eipä arpaonni suosinut silläkään kertaa.
Ei se Tarja-arpa auto ole tuokaan Ahtisaaren mummoa kuskaava auto.
Kai se niitä turva-autoja, kun noin tärkeä kyyditettävä. Suomi on pilassa
näsitä sosiaalidemokraateista, kuin paljon heitä kuskataankaan valtion
piikkiin ? Siinä menee monen miehen ja naisen aika hukkaan heitä passaten.
https://www.seiska.fi/Uutiset/Nain-paljon-elakoityneet-presidentit-maksavat-valtiolle-Martti-Ahtisaarelle-maksettiin
Jolain on dossun ja leipäjonoon päästävä!
https://www.seiska.fi/Uutiset/Nain-paljon-elakoityneet-presidentit-maksavat-valtiolle-Martti-Ahtisaarelle-maksettiin
Siinä peitetty Eevan kaaran rekisteri
ATO-2
Siinä se on.
Soon Pölösen "Kainuulainen lurjus "
Eikä oo. Kätkäläisen Warressa oli kuitenkin SAD-62.