Kertokaa kokemuksia suviseuroista

Oletteko käyneet suviseuroissa katsomassa ? Millaista siellä oli? Haluaisin aitoja kommentteja , enkä jotain samaa jauhantaa mitä jotkut täällä jaksavat mesota.
357362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Eilisen päivän olin seuroilla ,tuli surullinen olo katsoessa lapsipaljoutta tietäen heidän joutuvan aivopesun uhreiksi joka on ilmiselvä lapsen pahoinpitely saati sitten jos jotuu insestin tai pedofiiliaan uhriksi .toinen seikka mikä mietitytti oli nuoret äidit jotka synnyttävät lapsia sen sijaan että olisivat lukiossa,yliopistossa,ammattikorkeassa näin ylläpidetään lestadiolaisten takapajuisuutta ja koulluttamattomuutta . . . Sääliksi käy mutta se kai on välttämätöntä että lahko ja keskustapuolue kuole !

1Äänestä

Hei,Minäkin kävin eilen ja omat kokemukset oli samankaltaiset kuin edellisellä ,seuroja ja ihmisiä kuunellessa ei voinnut välttyä ajatukselta että ns.heikkolahjaiset saarnaa heikkolahjaisille . . .sen verran perinöllisyys asioita käynnyt yliopistossa läpi että vedin johtopäätöksiä sisäsiittoisuudesta ja opin taanehtivasta vaikutuksesta !

Äänestä

Minäkin kävin alueella katselemassa, saarnateltoissa en käynyt, Näin heikkolahjaisena yliopistoa käymättömänä maallikkona näin vain sen rauhallisen ja kiireettömän tunnelman, mikä siellä väkiluvusta huolimatta valliitsi. Roskia ei maassa juurikaan näkynyt, se mitä oli, oli hyvin vähäistä. Mitenkähän oli Keitele Jazzeissa, missä ei väkimääärä edes yllä noihin lukuihin? Liikenne sujui myös rauhallisissa merkeissä eikä rattiraivoa ruuhkasta huolimatta näkynyt. Ehkä heikkolahjaisten ei tarvitse alentua sellaiseen?

Äänestä

Minäkin kävin Suviseuroissa ja oli mukavaa. Näin miten ihmiset oli rauhallisia ja juttelivat keskenään ja vaikka 85000 ihmistä oli näin pienellä alalla niin minkäänlaista ahtautta tai hankaluutta ei ollut. Ja palvelut oli loistavat pankista ja postista lähtien kännyjen latauspisteeseen asti. Maittava ruokaa ja sitä riitti jokaiselle. Tällaiseen ponnistukseen ei pysty Suomessa mikään muu porukka kuin nämä ihmiset, Vanhoillislestadiolaisuus on ahkerien ihmisten esimerkinnäyttö miten voidaan toimia yhteisön hyväksi ja porukalla saadaan aikaan tällainen minikaupunki viikonlopuksi. Rahallisestikin tämä on Suomen suurin porukkatapahtuma ja sitten se että yhtään Poliisitehtävää ei paikalla ollut. Helsingissä oli se sairaitten Pride-mielenosoitus ja siellä tuhannet poliisit hillitsi mellakoitsijoita ja putkat täyttyi väkivaltaisista riehujista. Täällä Seuroilla ei ongelmaa ollut. Kiitos kaikille järjestäjille ja paikalla olioille. Jumalan Siunausta.

Äänestä
  • Nämä lessut ovat sitä ulkokullattua porukkaa. En tietenkään yleistä kaikkia lessuja tähän mainitsemaani porukkaan, mutta ainakin mitä heitä tunnen ja tiedän, niin seuroissa näytellään niin hyvää ja uskovaista kun olla voi, mutta auta armias kun päästään "normaalien" ihmisten sekaan niin käytös on kaikkea muuta kuin asiallista.

    Äänestä

  • Kyllä niitä asiattomia kyyliä on ihan muut kuin nämä lestadiolaiset. Onneksi on niin iso tontti ettei naapureita nää. Saa tehdä omassa pihassa mitä haluaa.

    Äänestä


Aivopesu sairaalla valheopilla ja sisäsiittoisuus ,pitää lahkolaiset pimeällä keskiajalla !elämä vajakkina ja sitten palkkana ikuinen tulimeri helvetissä !

Äänestä

Mie olin kesäseuroissa kolme vuotta sit ja nyt mun lapsi on kolme vuotias ja ite oon nyt 20 v, niin se vaan aika kuluu.

Äänestä

Ei oo huume ja alkoholisti vanhemmat onneksi näillä lapsilla.Turvallinen lapsuus ja hyvä kasvatus.Ahkeria ovat turhaan arvostelevat sossupummit

Äänestä

Kävin ja olin 6 pv paikan päällä. Nautin suunnattomasti joka hetkestä. Omalle kohdalle "ajatonta " aikaa. Sitä vain toivos, että seurat saisi jatkua aina vain. Suviseurat on Keidas keskellä erämaata. On helpompi olla ja hengittää, kun on samanhenkiset matkalaiset ympärillä. Ennen mm. presidentti kekkonen lähetti tervehdyksen presidenttinä suviseurakansalle. Nykyaikoina en muista kuulleeni, kuitenkin saamme esivalla suojassa koontua. Ajat muuttuu, mutta samasta jumalan armosta jeesuksessa eletään yhä ja eletään maailman loppuun asti, niin on jumala luvannut. Uskovaiset eli Jumalan lapset on kulkeneet eri nimillä aikojen saatossa, hernhutilaisina lutherin aikaan, sitte ruotsissa lukijaisina ennen lars leevi lestadiuksen kautta tullutta herätyksen aikaa.. nyt ollaan siis vanhoillislestadilaisuuden nimellä tässä ajassa. Logistisesti käytännön asiat ovat menneet toimivammiksi vuosi vuodelta. mm. muutamaan vuoteen ei ole myyty tupakkaa enää suviksissa. Ilmaista / muutaman euron netti -yhteyttä olisin toivonut koko alueelle seurojen ajaksi, kun on paljo nuorisoa ja kaikilla ei ehk. ole liittymää, mutta puhelimet on. ja olishan niinki voinut kerätä varoja kulujen kattamiseen. Lauantaina oli hetkellisesti työvoimapulaa, kun paikalle olikin tullut vähä enemmän väkeä, kuin oli odotettu. Eli väki tulee mielellään, kun palvelut pelaa ja seuroihin helppo tulla ja sieltä lähteä. Kuulin, että joku / jotkut paikallisista olisi saanut parannuksen armon. Yhden protestoijan näin / kuulin isossa teltassa alkavan huutamaan kesken saarnan, mutta, joku toinen seuravieras ohjasi tämän miehen pois teltasta. Myöskin kuulin Muutamien kiittävän ääneen "Rakas jeesus kiitetty". 1900- luvun alkupuolella meitä kutsuttiin myös "hihhuleiksi", juurikin armon tuntemisista ääneen kiittävien tähden. Kiitollinen mieli jäi siitä, kun Jumala siunasi seurat. Vahvimman turvassa on hyvä elää. Itsestä tuntuu, että on iltahuudon aika, eli evankeliumia vielä kuulutetaan tälle maailmalle ja sitte ovet katua vastaan sulkeutuvat.

Äänestä

Pari naista siellä seurateltassa taisi sairastua henkisesti seurapuheiden aikana? Näin siinä porukalla päättelimme, en tiedä kun emme ole lääkäreitä että kuinka paha psyykkeen sekoaminen heille tuli? Kiljuivat ja huusivat suoraa huutoa ja löivät käsiään yhteen. Huomasiko teistä joku saman kohtauksen? Naapurivaunussa harrastettiin seksiä harvasa yö ja keskellä päivääkin, joka häiritsi varsinkin yöunia...noo pääasia että hyvää tuntui tekevän kummallekin osapuolelle. Humalaisia en tavannut, mutta jotkut kertoivat että oli ollut humalaiset riesana, mutta en tiedä asian todenperäisyyttä.

Äänestä

Mie kun kolme vuotta sit kävin suviseurois niin yöllä tapasin asuntovaunus erään vanhemman miehen ja hän kysyi saisko?! Mie suostuin ja mies halusi nimenomaan ilman kumii no täs nyt tulos. lapsi kolme vuotta ja iskäästä ei tietoo, en kysynyt nimee, ei sillä välii.

Äänestä

Nyt meni liian överiksi. Jammu 55v. siellä kirjoittelee!

Äänestä

Ei oo pakko uskoo mutta mie uskon Jumalaan! Sitä paitsi olin pilves kolme vuotta sitten mutta nyt oon kuivilla ollu jo puoltoist vuotta!

Äänestä

Viina haisi ja ruiskut ratisivat jalkojen alla.

Äänestä
  • Sinun kotonako ?

    Äänestä

Nyt laittakaa Suviseurojen ja Tuskafestifaalin saldot pöytään .
Paljonko pahoinpitelyjä ?
Paljonko huumeita ?
Paljonko raiskauksia ?
Paljonko rattijuoppoja ?

Äänestä
  • Älähä kysele tuollaisii. Etkö ole lukenut ja kuunnellut mediasta kuinka ankarasti lahko kieltää puhumasta väärinkäytöksistä! Lukaiseppa arvostetun tutkijan, YTT Johanna Hurtigin kirjoja niin sinulle muodostuu kuva lestadiolaisuudesta.

    Äänestä

  • Poliisilla on varmaan faktaa , molemmista tapahtumista ?
    Jotenka tilastot pöytään .

    Ei kiinnosta Johannan tutkimukset , hänkin taitaa käydä varsin "laihalla seoksella " ?

    Äänestä

  • suut-suppuun-nyt kirjoitti:

    Älähä kysele tuollaisii. Etkö ole lukenut ja kuunnellut mediasta kuinka ankarasti lahko kieltää puhumasta väärinkäytöksistä! Lukaiseppa arvostetun tutkijan, YTT Johanna Hurtigin kirjoja niin sinulle muodostuu kuva lestadiolaisuudesta.

    Poliisi kirjaa rikokset , ei arvostettu tutkija Johanna Hurtigin .

    Äänestä

  • tervesielu kirjoitti:

    Poliisi kirjaa rikokset , ei arvostettu tutkija Johanna Hurtigin .

    Kyllä itsekin uskon siihen, et Johanna Hurtigin kirjoitukset perustuvat todellisuuteen. Ellei ko. henkilön kirjoitukset olisi totta niin kyllä siitä vl-lestadiolaiset olisivat aikoja päiviä ajaneet kannetta.

    Äänestä

  • Ei Vl-lestadiolaiset , juokse pienen Johannan perässä .

    Poliisi kirjaa rikokset,ei arvostettu tutkija Johanna Hurtigin .

    Äänestä

  • Tuskafestivaali on suomen turvallisin festivaali ! Ikinä ei ole ollut mitään häiriötä !

    Äänestä

Miksei Parantaisen Mikko ole kiertelemässä öisin vaunujen lähettyvillä vahtimassa vähintään kännykkäkameran kera kyttäämässä epäilyttävää toimintaa? Samalla aiheuttaa itse viattomille lapsille epämiellyttävän ja ahdistavan ilmapiirin. Vai eikö ole pensarahaa ku kaikki menee vahingonkorvauksiin ku ei elämänkoululainen osannu erottaa pedoja ja syyttömiä.

Äänestä

Suviseuroissa oli, että siellä kaikissa seurapuheissa saarnattiin kaikki synnit anteeksi ja luvattiin, että saa olla vapaa ja luottaa siihen, että maallisen elämän päätyttyä Jumalan armosta saamme osan on Taivaan Kodissa.

Äänestä
  • aika paljon ovat saarnamiehet luvanneet. kaikki lahkot lupaa samaa ihan totisella naamalla. tulee näin maallikolle mieleen että jonkun täytyy puhua muunneltua totuutta. ihme miksi pitää olla niin valtava määrä lahkoja kun kaikki taitavat kuitenkin puhua samasta ukosta?

    Äänestä


Pappien paratiisi

Äänestä

Kortsut ja kaljat loppu aina kaupoista.

Äänestä

Tänään ostin Siionin Laulut laulukirjan.
Ensi vuonna on oma Siioninkannel Suviseuroihin, jotka pidetään Hämeessä Lopella.
Kirja oikein nahkakansissa ja kulta sivureunat.

Äänestä

Lauloin virsiä koko kotimatkan ajan vaiikka muutoin en ikinä laula kun ei ole lauluääntä eikä minkäänlaista nuottikorvaa. Sitten liityin yhteen ufoseuraan jonka innokas vonkamies sai puhuttua minut ympäripäissään.
Nyt sitten kaduttaa mitä tulikaan tehtyä.

Äänestä

Lestadiolaiset ovat jäänne 1800 luvulta eli takapajuisia sukurutsaporukkaa !

Äänestä

Tämä on kuusi vuotta vanha ketju.

Äänestä

Kaljat ja kortongit loppu kaupoista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Uteliasalli kirjoitti:

Oletteko käyneet suviseuroissa katsomassa ? Millaista siellä oli? Haluaisin aitoja kommentteja , enkä jotain samaa jauhantaa mitä jotkut täällä jaksavat mesota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu