Vakavasti olen pitkään miettinyt perustaa yhdistyksen otsikon mukaan Ja myöhemmin, mahdollisimman pikaisesti avoimen paikan keskusteluihin.Ei mtään vertaistukijuttuja joihin psykiatrit ohjaa ja jossa lääkepöllyssä olevat kehuskelevat kuka mitäkin myrkkyä syö ja tapaamisen sankariksi julistetaan se, jolla on suurin annos ja eniten tabuja iltamukissa, tai se,joka keksii parhaan tavan päättää päivänsä. Rahaa ei enää ole,ne meni,kun typeryksissäni söin niitä työkyvyttömyyteen asti. Ehkä porukalla me ihan terveet ihmiset,jotka myös heräsivät tähän lääkepahoinpitelyyn ja henkiseen joukkoraiskaukseen, saataisiin edes jotain aikaa,jos ei muuta,niin avoimen järkevän foorumin aidoille kertomuksille. Oveen iso lappu,kielletty psykiatreilta ja muilta ns. mielenterveysammattilaisilta,poislukien ammattitaitoiset psykologit, ammatiltaan ainoat,,jotka hivenen ymmärtävät ihmisen mieltä ja sen,että pikkukriisit kuuluvat elämään eikä niiden hoitamiseen tarvita lääkkeitä, joiden jälkeen ei hetkeen kenties ahdista ja masenna,mutta.kun se huume ei pidemän päälle auta,vaan keskustelu. Sairaasti lykätään pillerirespa kouraan,vaikka oikea paikka olisi psykologi, varsinkin avioeron tai työttömyyden kohdatessa.
Veikkaukselta tai muualtakaan on turha apurahoja anella,kun meidät tämän helvetin kokeneet leimataan hoitotieteelle vaarallisiksi ja epätoivotuiksi henkilöiksi Ryhmään kaikki tervetulleita ja erityisesti me ja ne onnettomat,jotka somaattisen sairauden sattuessa hoidetaan vasta sitten kun patologi jo kiillottaa skalpelliaan, vain siksi,että on psyk.stigma papereissa,vaikka sitten kolmenkymmenen vuoden takaa.
Näillä mennään,katsotaan saako kannatusta,vai hiljentääkö lääkärikunnan ylivalta ja sensuuri tämänkin yrityksen. Tosiasia on kuitenkin se,että otsikon alaiset ihmiset ovat tyystin ilman järkevää foorumia,ja.asialle on jotain tehdä,nyt eikä huomenna.
Kantaa,kiitos!
Psykiatrian ja Mtt:n uhrit ry !
enmämitääntiedä
0
275
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,794343Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt232795Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242738Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1122474Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172469Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1112214Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e1002173Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6342035MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141965Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka321856