Viimeaikoina siis. Mahdatko sä tietää tätä tällaista suojamekanismia? Mieleni aina hetkittäin yrittää peittää mun sydäntäni verholla, joka vaimentaa kaikkea. Se yrittää saada mua luulemaan, että tää on oikeasti helppoa ja etten oikeasti pientä tykkäämistä enempää ole ikinä tuntenut. Joskus se onnistuu siinä näennäisesti. Kun ajattelen sua, ja sitä tapahtuu jokaisena hereilläolon tuntina, saatan välillä tuntea vain turtumusta ja olla ihan ok sen kanssa, että ehkä kaipaankin sua loppuelämäni (koska näinä hetkinä kaipaus joutuu väistymään selviämisen tieltä).
Tiedätkö kun en enää jaksa edes kirjoitella susta kauniisti tai ajatella edes hitusen runollisesti. Kyllä ne nätit asiat siellä olisi, jos ne vain kutsuisi esiin. Mä vaan en jaksaisi yrittää edes tätä vähääkään, jos ne tietoisesti enää kutsuisin tanssimaan ajatuksiini. Se "mä rakastan sua" kirkuvin, lempein kirjaimin siinä hämäysverhon pinnalla riittää. Ei sitä riipivää runollisuutta jaksa, kun ne vie yleensä koko näyttämön ja sattuukin niin pirusti. Hienot ja kauniit asiat ja tunteet, jotka pitäisi kai voida ottaa ilolla vastaan, ei välillä tunnu muulta kuin hirveältä haaskuulta ja tragedialta. En vieläkään tiedä, mitä mun olisi tästä pitänyt oppia ja mikä sun tarkoitus mun elämässä on saati mitä ihmettä sä sitten oikein ajattelet musta. Mä vaan istun salissa yksin ajasta toiseen eikä näyttämö oikeasti koskaan täysin pimene tai vaikene. Jos ei se herkin tai voimakkain aaria, niin on siellä vähintäänkin valomies tarkastamassa valoja tai joku kuuraamassa lattioita niiden paksujen, viininpunaisten samettiverhojen takana. Sieltä kuuluu askelten kuminaa, supatusta ja välillä kauneinta musiikkia.
Sellaisina päivinä kuin tämä, jolloin rinnassa on tuntunut pieni paine, tiukka solmu, en varsinkaan jaksaisi raottaa verhoja. Ja silti mun sormet miltei koko ajan haluaisi koskettaa sametin pintaa (ja sinua niin kuin aina) ja kurkata niiden taakse. Näinä päivinä se tuntuu kaikkein pakottavimmalta. Niiden ajatusten ja tunteiden tutkiskelu ja esiin päästäminen.
Mahdatko tietää sen ettei mulla oikein ole muita vaihtoehtoja kuin tämä? En osaa naamioitua iloiseen hälläväliä-asenteeseen. En osaa teeskennellä niin hyvin ja se jos joku vielä väsyttävämpää olisikin. Tajuatko sen, että mun pitäisi osata peittää itseni täysin? Vielä paljon paljon paremmin kuin nyt, koska asiat tulee muuttumaan. Se, että statuksesi muuttuu, ei tee mitään helpommaksi ainakaan mulle enkä muutenkaan ole varma siitä ettet vain pelaile. En mä jaksaisi edes näin vuosia. Saati että itsestä kehkeytyisi mitä taidokkain näyttelijätär, joka ei vain osaa peittää välittämistään, mutta myös pystyy vailla vaikeuksia liimaamaan päälle sen erittäin platonisen ilmaisun ja välittämisen. Silloin pitää välittää ihan eri tavalla kuin miten sydän sen kaikista luonnollisimmin tahtoisi ilmaista. Pitää osata lopettaa halaus empimättä soveliaan ajan kuluttua. Pitää katsoa ihan mutkattomasti eikä sillä tavalla vähän ripsien ali kainosti. Eikä varsinkaan saa antaa silmien painua kiinni kosketuksesta. Joskus mietin, että kunpa joskus näkisit kuinka voin huokaista, värähtää tai kuinka ihoni voi mennä kananlihalle ja kuinka onnellisesti voisin katsoa ja leveästi hymyillä. Nää onnistuu ihan helposti, kun vain ajattelen sua.
Kyllä mä myös ymmärrän. Kai muuten olisin jo yrittänyt vihjata enemmän. Toivoisin ettet huolisi minusta ja että pitäisit itsestäsi mahdollisimman hyvää huolta. Hyvää yötä myös.
Tiedätkö kun en enää jaksa edes kirjoitella susta kauniisti tai ajatella edes hitusen runollisesti. Kyllä ne nätit asiat siellä olisi, jos ne vain kutsuisi esiin. Mä vaan en jaksaisi yrittää edes tätä vähääkään, jos ne tietoisesti enää kutsuisin tanssimaan ajatuksiini. Se "mä rakastan sua" kirkuvin, lempein kirjaimin siinä hämäysverhon pinnalla riittää. Ei sitä riipivää runollisuutta jaksa, kun ne vie yleensä koko näyttämön ja sattuukin niin pirusti. Hienot ja kauniit asiat ja tunteet, jotka pitäisi kai voida ottaa ilolla vastaan, ei välillä tunnu muulta kuin hirveältä haaskuulta ja tragedialta. En vieläkään tiedä, mitä mun olisi tästä pitänyt oppia ja mikä sun tarkoitus mun elämässä on saati mitä ihmettä sä sitten oikein ajattelet musta. Mä vaan istun salissa yksin ajasta toiseen eikä näyttämö oikeasti koskaan täysin pimene tai vaikene. Jos ei se herkin tai voimakkain aaria, niin on siellä vähintäänkin valomies tarkastamassa valoja tai joku kuuraamassa lattioita niiden paksujen, viininpunaisten samettiverhojen takana. Sieltä kuuluu askelten kuminaa, supatusta ja välillä kauneinta musiikkia.
Sellaisina päivinä kuin tämä, jolloin rinnassa on tuntunut pieni paine, tiukka solmu, en varsinkaan jaksaisi raottaa verhoja. Ja silti mun sormet miltei koko ajan haluaisi koskettaa sametin pintaa (ja sinua niin kuin aina) ja kurkata niiden taakse. Näinä päivinä se tuntuu kaikkein pakottavimmalta. Niiden ajatusten ja tunteiden tutkiskelu ja esiin päästäminen.
Mahdatko tietää sen ettei mulla oikein ole muita vaihtoehtoja kuin tämä? En osaa naamioitua iloiseen hälläväliä-asenteeseen. En osaa teeskennellä niin hyvin ja se jos joku vielä väsyttävämpää olisikin. Tajuatko sen, että mun pitäisi osata peittää itseni täysin? Vielä paljon paljon paremmin kuin nyt, koska asiat tulee muuttumaan. Se, että statuksesi muuttuu, ei tee mitään helpommaksi ainakaan mulle enkä muutenkaan ole varma siitä ettet vain pelaile. En mä jaksaisi edes näin vuosia. Saati että itsestä kehkeytyisi mitä taidokkain näyttelijätär, joka ei vain osaa peittää välittämistään, mutta myös pystyy vailla vaikeuksia liimaamaan päälle sen erittäin platonisen ilmaisun ja välittämisen. Silloin pitää välittää ihan eri tavalla kuin miten sydän sen kaikista luonnollisimmin tahtoisi ilmaista. Pitää osata lopettaa halaus empimättä soveliaan ajan kuluttua. Pitää katsoa ihan mutkattomasti eikä sillä tavalla vähän ripsien ali kainosti. Eikä varsinkaan saa antaa silmien painua kiinni kosketuksesta. Joskus mietin, että kunpa joskus näkisit kuinka voin huokaista, värähtää tai kuinka ihoni voi mennä kananlihalle ja kuinka onnellisesti voisin katsoa ja leveästi hymyillä. Nää onnistuu ihan helposti, kun vain ajattelen sua.
Kyllä mä myös ymmärrän. Kai muuten olisin jo yrittänyt vihjata enemmän. Toivoisin ettet huolisi minusta ja että pitäisit itsestäsi mahdollisimman hyvää huolta. Hyvää yötä myös.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Lyhyesti kaipaat yksipuolisin tuntein varattua mutta toivot että varattu tuntisi samoin ja eroaisi
En voi sanoa, että asia nyt ihan näinkään olisi. Aina kuviot ei ole niin yksiselitteisiä. Jos ne olisi, en vieläkin pohtisi.
Kyllä mä ymmärrän. Jäin miettimää tätä... sain jotenkin sellaisen käsityksen että toivoisit hänen jättävän tunteidensa ilmaisemisen jos hänellä niitä on?
Jos on kovin paljon tunteita eikä ne ota loppuakseen ja jos paljon mietityttää niin tietysti niistä ääneen puhuminen olisi hyvä. Auttaisi varmasti. En siis katsoisi millään tavalla pahalla jos hän haluaisi jotakin kertoa, negatiivisia tai positiivisia tunteita. Mitä tunteita vain. En oleta, että hän ollenkaan välttämättä ajattelee minusta samoin kuin minä hänestä. Ei minusta positiivisten tunteiden ilmaisu ole paha asia edes tilanteessani. Ajatusten totuudellinen kertominen ei vielä tarkoita, että minkään tarvitsisi muuttua tai mitään tarvitsisi tapahtua. Eikä pidäkään muuttua jos jompi kumpi ei sitä syystä tai toisesta halua. Ketään ei voi eikä pidä pakottaa.
täällä jutella ihan järkiperäisesti tunnisteiden kautta. Kaikki on liian teoreettista muuten ja se tuo liikaa ajatuksia ja teorioita niin että pää menee pyörälle. Ei tämä mitään helppoo ole mullekaan näin vaan silkkaa painajaista. Mut ei tää mulle ollut kun tossa puhuttiin statuksista joita en ymmärrä tässä.
Parisuhdestatus oliskos?
Hetkinen... hyvä pointti. Tuossa puhuttiin statuksen muuttumisesta. Ei varmaan muakaan sitten.
Se nyt ensin tulee mieleen ja itsellä ei ole sellaista tilannetta.
Tiedän kyllä.
Siksi kirjoitan sanoin satuttavin.
Sanoin kaunein, harhauttavin:
Minun sisälläni kyti tuli,
polttaen kuoreeni haavan,
ja jää sydämeni ympäriltä suli,
rakkaus täytti mut lailla laavan.
Mutta toivo pettää lailla harhain,
hehkun peittäen tummin varjoin,
tullen kuin kylmä aamulla varhain,
ratsu kalman hallavin harjoin.
Tiedän, ettei rakkaus ole
minua varten, minulle suotu.
Vaan unohdusta varten
on minut tänne luotu.
Siksi kiroan jumalan,
enkelit, pirut ja saatanan.
En ole orja kuoleman,
vaan elämän niin katalan.
vaan... ei oo kivaa.
Niin kaunis kirjoitus, kauniilla tavalla kirjoitettu. Itse en osaa ilmaista asiaa noin upeasti mutta jos osaisin, kirjoittaisin Hänelle juuri samalla tavalla.
Kunpa hän vain näkisi kuoreni taakse ja ymmärtäisi että välitän ja kaipaan niin oaljon.. ja kuitenkin, olisi helpompaa jos ei ymmärtäisi.. en haluaisi loukata enkä satuttaa ketään. Jos voisin palata vain hieman ajassa taaksepäin.. kunnes sinuun ihastuin ja kaikki muuttui..
Minusta kirjoitti yksinkertaisen asian liian monimutkaisesti ja pitkästi
Vaikeus kohdata varattua työpaikalla kun on tunteita mutta toinen on toisen oma tai ehkä kummatkin tahoillaan varattuja .
Naiset kirjoittavat noin. Miehet kiteyttää asian yhteen sanaan.
Tunteiden purku on joskus pitkää ja koska tunne on niin kaunis ja kamala, saattaa sen kuvailemiseen haluta käyttää aikaa ja kielikuviakin. Moni rakkauslaulu olisi jäänyt kirjoittamatta, jos asian ilmaisisi helposti ja selkeästi: "Rakastan sua helvetisti, on vaikeeta, ymmärrätkö sen? Ja ymmärrän sua, älä huoli en pakota tai ota puheeksi". Tiedän ettei oikea ihminen tätä täältä lue. Sitä vain tahtoo jotenkin sanoa asian ääneen.
Juuri näin, itseni kohdalla ainakin..
estraadi meininkiä.
https://www.youtube.com/watch?v=a1sf2CzEq0w
Kerro miehelle tämä asia rauhassa ja rauhallisessa paikassa . Rakkaus voittaa aina lopulta 😊 Jos ja kun miehellä on vahvat tunteet niin ei silloin kukaan pelaile. Toimi nopeasti koska kohta voi olla liian myöhäistä ja sitten vasta kaduttaakin. Kokemusta on!
Kerro tunteesi ja ala suhteeseen tietyillä ehdoilla alkuun. Rakastunut mies ymmärtää sinua paremmin kun kerrot kaiken mitä ajattelet ja varmasti haluaa edesauttaa sitä että voisit paremmin. Yhdessä aina parempi kuin yksin. Tässä pieni neuvoni.