Siniristin Liitto – uusi kansallismielinen vaihtoehto
Helsingissä perustettiin 20.6.2018 uusi yhdistys, jonka nimeksi tuli Siniristin Liitto, joka on kristillisiä ja konservatiivisia arvoja rohkeasti esiintuova isänmaallinen ja kansallismielinen puolue, jolle Suomi ja suomalaiset ovat tärkeämpiä kuin kansainvälisen raha- ja valtaeliitin globalistiset pyrkimykset kansallisvaltioiden hävittämisestä, perinteisten arvojen tuhoamisesta ja yhden maailmanhallituksen poliisivaltiomaisesta kontrollivallasta.
Siniristin Liiton kärkitavoitteena on turvallisuuden lisääminen siten, että Suomelle haitallinen laiton maahanmuutto ja islamisaatio pysäytetään, mutta sen lisäksi tuleva puolue ajaa monia muita tärkeitä asioita, kuten Suomen eroa eurosta ja EU:sta sekä siirtymistä itsenäiseen talousdemokratiaan, jossa Suomen valtion keskuspankki laskee itse liikkeelle tarvittavan rahan, Suomen markan.
Uuden puoluehankkeen aloitteentekijä Jouko Piho Loviisasta valittiin yhdistyksen puheenjohtajaksi. Hallituksessa ovat lisäksi varapuheenjohtajana Jani Leppäjärvi Torniosta sekä Veli-Matti Mars Vantaalta, Hannele Tikkanen Järvenpäästä ja Jaana Tamminen Helsingistä.
Yhdistys on aloittanut 5000 kannattajakortin keräämisen. Siniristin Liiton tarkoituksena on olla mukana vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.
Hanketta tukevat henkilöt voivat tulostaa kannattajakortin osoitteesta https://vaalit.fi/documents/5430845/7657340/A6L-kokoinen kannattajakortti/14806ee3-b7b9-4a6f-87e0-90dd53f792fb/A6L-kokoinen kannattajakortti.pdf ja postittaa sen osoitteeseen Jouko Piho Valkolammentie 26 c F 47 07910 Valko.
Siniristin Liitto - uusi puoluehanke
6
381
Vastaukset 6
- LapparinHeini
onko nyt vähän pöllitty nimeä liitolle?
- Jösses123
...v.tustako tuo nimi on?
- Separaattori
Vaikeaa tulee olemaan koska
- malliksi otettu eurooppalainen maahanmuuttovastaisuus ei muualla perustu kristillisyyteen kuten Piholla - Pihon puolue ei vedä tälläkään sektorilla kun maahanmuuton vastustajista harva haluaa ottaa uskonnollista agendaa mukaan toimintaansa
- mallijohtaja Donald Trump ja konservatiivien vastaisku kaatuu jo tänä vuonna ja Trump jää historiaan kaikkien aikojen huonoimpana presidentinä USA:ssa, konservatiivien moraalinen tyhjyys on paljastunut
- Piho ei huomaa miten hänen puoluehankkeensa ympärillä kärkkyy naapurimaan ulkopolitiikan kannattajia pyrkien hyötymään uudesta Suomen poliittista elämää hajottavasta puolueesta
- profetioiden ja unien ottaminen mukaan vakavaan poliittiseen hankkeeseen edes sivutuotteena on piirre joka estää tavallista ihmistä ottamasta vakavasti koko hanketta
- Vihreävasen
Ruotsin vaalitulos on Piholle vaikea tulkittava: Ruotsidemokraatit pääsivät kolmanneksi suurimmaksi, mutta vasemmisto (Vänstre) voitti lisäpaikkoja. Vihervasemmisto ei suinkaan kadonnut.
Miksiköhän Piho pitää kaverinaan FB:ssä Johan Bäckmania jota vastaan on nostettu syyte Jessikka Aron vainoamisesta jota myös Pihon arvostama MV-media vainoaa . Samoin Piho kehuu kun on saanut asiansa esiin Venäjän valtiollisissa tiedotusvälineissä. Venäjä muuten ei ole enää kommunistivaltio vaan oikeistolainen mikä voi olla selitys.
Uskonnollisuus ei sovi politiikkaan. Pihon odottamat herätykset ovat täysin ufo-juttua. Katolisen kirkon skandaalit pedofilia-sektorilla syövät juuri nyt lisää uskonnollisuuden uskottavuutta. Uskonnollisuus on muutenkin jo jyrkässä alamäessä esim. USA:ssa jossa nuoriso erkanee uskonnollisista yhteisöistä ennennäkemättömässä määrin. - Vihreävasen
Jouko Piho on parin viime vuorokauden aikana ( nyt 25.9.2018) laittanut omille FB-sivuilleen linkit Nykysuomen ja Extrauutisten Siniristin liittoa koskeviin juttuihin. Häntä ei näytä haittaavan vaikka nämä uutisvälineet luetaan info-sodan osapuoleksi. Jokainen voi itse käydä mainittujen uutisvälineiden sivuilta toteamassa mikä osapuoli on kyseessä.
- PUMPUMmeinkin
Nimestä tulee aina mieleen seuraavaa: "Siniristi-Pum!-Pum!-liitto" ... olet maamme armahin mätä-paska Suomen maa. Venäläisellä korostuksella puhuva J. Piho ei ole luotettava. Tutkikaa taustoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1381520- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69936Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi271767- 68733
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37619
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7581Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561- 60557