Haluaisin ajatella sen olevan helppoa, mutta olen etsinyt itseni osia takaisin Tuonelan virrasta, ommellut yhteen hitain pistoin.
Ensimmäiset askeleet ovat aina vaikeimmat. Vastaanoton pelko. Jännitys. Tiedän, että pysähdyn, tiedän että näytän vetäytyvän ja se on minä ilman haarniskaa, niin alastomana, niin läpivalaistuna, ja vain sinä voit nähdä sen, mutta näetkö myös sodan ja kamppailun, halun astua virran yli, pelon kahleet, parantumattomat haavat.
Ensimmäiset askeleet ovat aina vaikeimmat. Vastaanoton pelko. Jännitys. Tiedän, että pysähdyn, tiedän että näytän vetäytyvän ja se on minä ilman haarniskaa, niin alastomana, niin läpivalaistuna, ja vain sinä voit nähdä sen, mutta näetkö myös sodan ja kamppailun, halun astua virran yli, pelon kahleet, parantumattomat haavat.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tämä on liikuttava kirjoitus. Haluan uskoa, että sinun "Hän" näkee.
Jos on valmis lähtemään vaikka sotaan toisen takia niin kyllä se kertoo todellisesta rakkaudesta. Aivan varmasti hän arvostaa tai minä ainakin arvostan jos viesti sattuisi olemaan minulle.
Upeasti kuvattu. Voin samaistua itekin tuohon kuvaukseesi, juuri tuolta tämä tuntuu.
Pelko, jännitys, läpivalaistu, ei uskalla astua virran yli.
Kiitos. Pelko myös vähän hellittää päivä päivältä. Kai se on merkki vahvistumisesta?
Viestini oli naiselta miehelle.
Aitous on aina arvokasta, vaikka se vapisisikin. Jos vastaanottaja on sen arvoinen, niin ei hätää. Kaunis kirjoitus.
Minä toivon koko sydämestäni enemmän kuin mitään muuta, mutta enhän voi päättää sinunkin puolesta.
Voin vain kuvitella, mitä kaikkea olet joutunutkaan läpikäymään!
Enkä halua olla painostamassa sinua vastoin tahtoasi tekemään yhtään mitään. Totta puhuen enhän minä ole kovinkaan kummoinen, tällainen hukkapätkä vain :)
Ja eihän minulla olisi muuta tarjottavana sinulle kuin itseni ja tämä tunteeni; niiden pitäisi riittää sinulle!
Kauniisti kirjoitit, kiitos siitä.
Minä näen sinut. Sinä olet juuri sinä kaikkine haavoinesi ja arpinesi. Minä olen se, joka ymmärtää pelkoja ja tuskaa, elämää kääntöpuolelta. Tiedän kamppailuistasi, arvostan sinnikkyyttäsi ja pyrkimystäsi uskaltautua uuteen ja tuntemattomaan.
Ei elämä helppoa ole. Miten paljon voimia onkaan vaatinut ylittää virta ja erämaa. Voimia taisteluihin pikkusisko.
Yön usvassa lepo, aamun odotus - kuin kelluisi hiljaisuuden merellä. Yritän tavoitella sanoja, mutta kaikki on liikaa tai liian vähän. Luopua, yrittää unohtaa, yrittää rikkoa jotain ja silti olen yhä tässä, tyynen joen rannalla. En tunne ajatuksiasi, tunteitasi, en tiedä tilannettasi. Onko se kuin kuten ennenkin sillä minäkin olen yhä kuin ennenkin. Tässä näin, näiden tunteiden kera ja valitsen sinut. Kaiken jälkeenkin.
En tiedä miten pukisin sen sanoiksi. Puhtaaksi pestyn menneen, lipeällä riivityn. Pelko on eilispäivää. Muistot hiipuvia varjoja. Seison tässä rohkeampana kuin koskaan. Mutta mihin sinä katsot? Mikä on sinun elämäsi suunta?
Mekaniikka nykyisin, kait ryven vieläkin siinä lipeässä syvässä. Tuhkassa. Olis ihquu jollain tapaa jos hän olisi päässyt peloistaan:) Mutta kirjoituksethan ovat kaikkien luettavissa joten kuka on kuka? :(
Ps, Ja ketä vittuu ne P ja A on olevinaan joista hän koko ajan jankkaa? Palstalaisiako?
En ymmärrä mihin viittaat.
Aikataulut eivät hänen kanssaan natsanneet, kun emme eilen kohdanneetkaan, mutta toisaalta ihan mukavakin, että hän on päässyt nauttimaan hellekesästä ja viettämään vapaata. Oma olokin on vapautuneempi kun on voinut haudata vanhat traumansa menneeseen.
Et sinä sitä miestä saa keskity muuhun, omaan murheesi joka lapsesi elättää, .. ei kannata leikkiä sosiopaattii, sotia sellaista vastaan jota ei voi Tässä kaupungissa voittaa, Mikähän onkaan motiivis, .. mitä peitteletkään sinä?
Miehees ja lapsiisi joka ne elättääkin.
Ei ole miestä eikä lapsiakaan.