Rehti-Rikun malliin veroton palkanmaksaja Ay-liike

16175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Kun aletaan Ay-liikettä suoristaan yhteiskuntaan kelpaavaksi.

Koko AY pesä on pöyhittävä perusteellisesti, yksin yleissitovuus on asia jota ei muualla maailmassa tunneta, Sipilä oli ehdottomasti oikeilla jäljillä kun laseerasi Kikyn, sitä vain lisää..
Poliittisessa päätöksenteossa on traditio, että vastuuta ei uskalleta kantaa. Perustuslain mukaan ylin päätäntävalta on eduskunnalla, mutta silti mikä tahansa työmarkkinoita tai sosiaaliturvaa koskevan uudistuksen valmistelu viedään kolmikantaan. Hallitus antaa vapaaehtoisesti veto-oikeutta ammattiyhdistysliikkeelle ja työnantajaliikkeelle.

Äänestä
  • Aivan ja kun vain n. 65 porsenttia tolloista äänestää herää kysymys kepulin kannatuksesta oikeasti? Eli se on reilusti alle 10 prosenttia ja silläkös meinaat "Nuorisiosäätiötä tai mtk:a ) .........

    Äänestä

Miten lestakyrpäläisen ahtaassa maissipedofiilarinamusetämielessä aloitus liittyy Sipilään..?

Outoa, eikö?

Äänestä

Aivan tässä maassa veronmaksajat maksaa ja politiikot kusettaa, otetaan esim. Suomen velka suomen tiestö, ja sähkönsiirtohinta ja syylliset missä?

Äänestä
  • Poliitikot pyrkivät valitsemaan sanansa tarkkaan, mutta välillä mennään pieleen. Tutustu suomalaisten ja ulkomaalaisten poliitikkojen surkuhupaisiinkin möläytyksiin.

    Sitaatit on kerätty Sami Hantulan kirjasta Eläköön demokratia! - Muistinmenetyksiä, muunneltuja totuuksia ja muita poliittisia päästöjä sekä ulkomaisilta verkkosivuilta.
    Suomesta

    ”Se oli yleisvastaus.” (Matti Vanhanen ristiriitaisesta vaalirahoituskommentistaan vuonna 2008)

    ”Joskus pitää vähän taiteilla sanojen kanssa. Jos ei pysty vastaamaan, pitää olla vastaavinaan.” (Matti Vanhanen vuonna 2010)

    ”Hän jatkaa ikuisesti. Meillä on maailman paras kokoomuksen puheenjohtaja.” (Henna Virkkunen Jyrki Kataisesta vuonna 2009)

    ”Suomalaisen puolueen johtajaksi sopii kohta vain psykopaatti tai tomppeli. Psykopaatti ei välitä ja tomppeli ei ymmärrä.” (Timo Soini vuonna 2009)

    ”Lissabonin sopimus on ihan butrosbutroskalia, ei siitä suomalainen mitään ymmärrä.” (Timo Soini vuonna 2009)

    ”Helsinki on erittäin turvallinen – ei tietenkään tarvitse mennä tyrkyttämään itseään pimeällä johonkin pusikoihin.” (Paavo Lipponen vuonna 2005)

    ”Ei ole sukua, mutta sillehän minä en sattumalta voi mitään, että hän on vaimoni sisar.” (Kauko Juhantalo kaavoituspäällikön jääviydestä vuonna 2005)

    ”Kun annetaan vähän rentouttavaa, esimerkiksi otetaan pieni huikka ja lähdetään liikenteeseen, autoilija on paljon parempi liikenteessä esimerkiksi tämmöisissä kaupungeissa kuin Helsinki.” (Pertti ”Veltto” Virtanen vuonna 2007)

    ”Koen olevani siilinjärveläinen.” (Espoossa asuvan Jyrki Kataisen peruste nostaa eduskunnan kulukorvausta vuonna 2009)

    ”Joku linja pitää olla, vaikka se olisi vähän huonompikin.” (Hannes Manninen vuonna 2007)

    ”Tunsin ikään kuin tulleeni raiskatuksi.” (Kimmo Kiljunen asuntomurrostaan vuonna 2008)

    Äänestä

Rehti Riku on melkoinen kähveltäjä kuin Tarja Halonenkin.
Tarjalle järkättiin miljoonia ohi kirjanpidon Ay-liikkeeltä.

Äänestä
  • Aivan kuten kanki Kaikkonen Juhantalo Anttila ja seura kepu, ai mut yks se ol unohtua aito Paavo Väyrynen jalsmökkeineen....................................mut kepuli pettää ain ja takkuuvarmast.

    Äänestä

  • Onko totta kans? Missä on linkit mustaa-valkoisella?

    Äänestä

  • Tarkennus.
    Kepu-nimet onkin lehdistön sivuilta kutakuinkin selvitelty, mitä nyt sitten Nuorisosäätiön toimarit on yleisesti unohdettu ja syyllisyys ladattu näkyvämpien kepu -nimien piikkiin. Ja se piikki toki on pitkä ja terävä.
    Mutta löytyykö mustaa valkoisella että Haloska olisi kerännyt miljoonia ohi kirjanpidon ay-liikkeeltä?

    Äänestä

Kyllä+se+kuule+todellisuudessa+Sipilän+rakenteellisten+uudistusten+jälkeen+jaetaan+yrittäjille+ja+tukijusseille,+jotka+maksavat+4+%+veroista+ja+palkansaajat+76+%.

Äänestä
  • Myönnän kyllä että maatalousyrittäjät painivat eri sarjassa kuin pienyrittäjät, puhumattakaan nyt suurista yrityksistä, joissa SAK hamuaakin päätösvaltaa menestyksellisemmin.
    Sipilän rakenteellinen uudistus on siis ongelma, kuulinko oikein?

    Äänestä

  • ajan.hermo kirjoitti:

    Myönnän kyllä että maatalousyrittäjät painivat eri sarjassa kuin pienyrittäjät, puhumattakaan nyt suurista yrityksistä, joissa SAK hamuaakin päätösvaltaa menestyksellisemmin.
    Sipilän rakenteellinen uudistus on siis ongelma, kuulinko oikein?

    Kuulit väärin, kiky on ponnistelua oikeille raiteille. " Viimeinen niitti" on niin täynnä väärinymmärrettyä yhteiskunnallista vastuunpakoilua että hirvittää.

    Äänestä

  • Ei jäänyt viime perjantaina epäselväksi, miten AY-pomot aikovat taloudellisen tukensa vaaleissa jakaa.
    Vain muutama vuosi takaperin puoluetuki oli hyi, hyi.
    Kehitys on kehittynyt.

    Äänestä

SAK:lle ei kelpaa että pienyritykset hyötyisivät rakenteellisista uudistuksista.

Äänestä
  • Jahans, Pankkolestamunakarvamajuritrolli on näköjään nykyään rouva...

    Jep, jep...

    Äänestä

  • Kokovartalolestat kirjoitti:

    Jahans, Pankkolestamunakarvamajuritrolli on näköjään nykyään rouva...

    Jep, jep...

    No johan vitsin murjasit. Olen ollut rouva Tappinen jo 5 vuotta mutta kirjoitin aikaisemmin lähes yksinomaan henkirikos- ja poliisiketjuissa. Auerista ja Aarniosta. Hiukan kyllä myös vanhoillislestadiolaisketjuissa, mutta siitäkin on jo pari vuotta aikaa.
    Aika somasti päässäsi taitaa pyöriä itseohjautuva johtajasyndrooma, tuosta nimimerkkiluettelosta päätellen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Härskiä kirjoitti:

Työn tulos verotetaan kansalta ja jaetaan kommunistijohtajille.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005448047.html

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005709402.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu