Bush..

..on siis määrännyt puolustusministeriön valmistelemaan ydiniskuja ainakin Kiinaa, Venäjää, Irakia, Pohjois-Koreaa, Irania, Libyaa ja Syyriaa vastaan. Kevään aikana on luvassa ainakin täysimittainen maahyökkäys Irakiin. Yhdysvaltojen hegemonia on estottomasti haastettu eräiden maiden taholta ja siihen se ei voi olla vastaamatta. Uskokaa pois, niin kevään ja kesän aikana joudumme vielä todistamaan apokalyptisia tapahtumia. Mutta kun asioita miettii tarkemmin, niin kaikki tuntuu enemmän kuin loogiselta. Paluuta entiseen ei ole.
5245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

eiköhän toi ollut hieman liikaa...

Bush saa pian itse maistaa ruutia! Kun on ukhaillut näitä maita!

Äänestä

että, Georgen niin sanotut avustajat taas pian saavat otteen hoidokistaan. Vaikkakin on selvää, että hän tulee kylvämään maansa aseteollisuuden tuotteita puolustuskyvyttömiin "takapajuloihin" koko virkakautensa ajan. Sen George on velkaa vaalikampanjansa rahoittaneille patruunan tuottajille.

Äänestä

Jokainen näistä maista suunnittelee kaiken aikaa samanlaisia toimia toisiaan vastaan, tämä nyt vain vuoti julkisuuteen...

ei kaikkea pidä nielemän mitä teeveessä sanotaan...

kylmä sota oli aivan toista maata, silloin meinasi oikeasti sattua ja tapahtua...

tässä ei nyt tullut mitään uutta ilmi.

miksi USA yhtäkkiä haluaisi tuhota koko maapallon elämän hyökätessään esim: venäjälle/kiinaan?

Äänestä
  • Katsotaan nyt mitä vuosi tuo tullessaan. Kylmän sodan aikana Yhdysvallat ei kokenut mitään 11.9 kaltaista. Tällä kertaa Yhdysvalloilla on todella tarvetta antaa maailmalle joku varoittava esimerkki ja Taleban-hallinnon kukistaminen ei varmasti amerikkalaisille riitä. Ja todennäköisyys sille, että joku ydinaseiden "käyttöukaasissa" mainituista skenaarioista toteutuu on mielestäni aika suuri. Ja silloin ei ole syytä epäillä etteikö doktriinia noudatettaisi. Venäjän ydinaseistuksen kunto lienee vähän niin ja näin. Riittävän voimakas ensi-isku saattaisi olla hyvinkin sotilaallinen menestys.

    Äänestä

  • SIG kirjoitti:

    Katsotaan nyt mitä vuosi tuo tullessaan. Kylmän sodan aikana Yhdysvallat ei kokenut mitään 11.9 kaltaista. Tällä kertaa Yhdysvalloilla on todella tarvetta antaa maailmalle joku varoittava esimerkki ja Taleban-hallinnon kukistaminen ei varmasti amerikkalaisille riitä. Ja todennäköisyys sille, että joku ydinaseiden "käyttöukaasissa" mainituista skenaarioista toteutuu on mielestäni aika suuri. Ja silloin ei ole syytä epäillä etteikö doktriinia noudatettaisi. Venäjän ydinaseistuksen kunto lienee vähän niin ja näin. Riittävän voimakas ensi-isku saattaisi olla hyvinkin sotilaallinen menestys.

    venäjällä on noin 6000-9800 strategista ydinohjusta 15-minuutin käyttövalmiudessa suunnattuna nato-maihin mukaanlukien USA...

    totta että näistä tuskin puoletkaan on toimintakunnossa ja satelliitit on vähän niin ja näin mutta uskaltaako USA ottaa riskin..
    se olisi silkkaa hulluutta!

    ja kiinalla oli muistaakseni jotain 400 strategista ohjusta suunnattuna sinnetänne enimmäkseen amerikkaan...

    jos USA jonnekin iskee on se taas joku köyhä ja puolustuskyvytön maa...sano minun sanoneen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SIG kirjoitti:

..on siis määrännyt puolustusministeriön valmistelemaan ydiniskuja ainakin Kiinaa, Venäjää, Irakia, Pohjois-Koreaa, Irania, Libyaa ja Syyriaa vastaan. Kevään aikana on luvassa ainakin täysimittainen maahyökkäys Irakiin. Yhdysvaltojen hegemonia on estottomasti haastettu eräiden maiden taholta ja siihen se ei voi olla vastaamatta. Uskokaa pois, niin kevään ja kesän aikana joudumme vielä todistamaan apokalyptisia tapahtumia. Mutta kun asioita miettii tarkemmin, niin kaikki tuntuu enemmän kuin loogiselta. Paluuta entiseen ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu